Carisma & Space Star rellun laatikolla, takerteleva vaihteensiirto *RATKAISU*

Niko Päivinen

Colt, Lancer, Pajero
In Memoriam
Liittynyt
5 Tammikuu 2003
Sijainti
Lahti
Eli ns. rellun laatikolla (1.6 mallit?) (rellun loota=pakki ykkösen vieressä, nostettava pakkilukko kepin varressa) olevissa tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, että vaihteensiirto takertelee ykköselle ja kakkoselle vaihtaessa. Jopa niin pahasti, että ykkösen sijaan päälle menee kolmonen, ellei nosta pakkilukkoa hieman vaihtaessa. EDIT: puslien huono kunto voi aiheuttaa myös viitosvaihteen takertelua.

Tähän on olemassa hyvin (tietenkin mikäli laatikossa tai vivustossa ei ole mitään muuta vikaa) yksinkertainen ja halpa korjaus. Osat maksaa halvimmillaan alle kympin, löytää tarvikeliikkeestä esim. pyytämällä -90 luvun Volvo S40 puslasarjan (sama vivalafrance loota niissäkin). Ja siinä pussissa tulee PALJON ylimääräisiäkin osia, itse käytin ainoastaan osan sarjan sisällöstä.

Vika johtuu vaihteensiirtotangon kuluneista puslista, ja mitä ilmeisimmin erityisesti yhdestä kuluneesta puslaparista. Itse vaihdoin yhden ainoan puslan/puslaparin, jolla tilanne parani jo huomattavasti: nyt ykkösen saa päälle pakkilukkoon koskematta, aiemmin se ei onnistunut. Ko. pusla on vaihteensiirtotangon vaihdelaatikon puoleisessa päässä, kepiltä lootalle tulevan tangon haarukassa. (EDIT: lue ketjua eteenpäin, vaihdoin kyllä myöhemmin myös kepin puoleiset puslat)

Vaihtohomman (omassa tapauksessani Carisma -97 1.6) tein ajamalla auton rampeille. Työkaluja ei tarvitse kuin 11 mm hylsy ja räikkä, 11 mm kiintoavain, ehkä joku pieni talttapäärukari vanhan puslan kampeamiseen, ja isot siirtoleukapihdit uuden puslan paikalleen puristamiseen. Ei muuta. Työhön menee ehkä vartti.

-auto rampeille
-11 mm kantainen pultti ja mutteri auki siirtotangon haarukasta
-haarukka sivuun
-kaivaa rukarilla vanhan muovipuslan muovipuolikkaat, O-renkaat ja holkin rautaisen sisäosan pois laatikon puoleisesta lenkistä
-kasaa puslan takaisin käänteisessä järjestyksessä uusilla muovipuslilla ja O-renkailla (aika helppo puristaa isoilla pihdeillä paikoilleen niin, että kaikki osat keskittyvät lenkin päälle oikein)
-haarukka takaisin
-pultti takaisin (mutteri alapuolelle) HUOM! älä ylikiristä mutteria, muuten vaihteensiirto tahmaa/jäykistyy liikaa. Käy välillä kokeilemassa vaihteensiirtoa, säädä kireys sopivaksi.
-Done.

Kuva 1: tämä pultti-haarukka-pusla
Kuva 2: haarukka irroitettuna, pusla näkyvissä
Kuva 3: puslan rakenne: muovipuslat, sisäholkki, O-renkaat (toinen O-rengas ei kuvassa)
Kuva 4: niin, onko tuo nyt ihme jos nuo kulahtaa alta aika yksikön, kun tuollaisia avoimia muoviniveliä on auton alla kurakäsittelyssä? Tuolle osalle/puslalle en tehnyt mitään (muuta kuin kirosin tuollaisia viritysrakenteita).
 

Liitetiedostot

  • VIVUSTO1(Small)2.JPG
    VIVUSTO1(Small)2.JPG
    61.5 KB · Lukukerrat 6,897
  • VIVUSTO2 (Small).JPG
    VIVUSTO2 (Small).JPG
    48 KB · Lukukerrat 5,705
  • PUSLAN_RAKENNE(Small).JPG
    PUSLAN_RAKENNE(Small).JPG
    41.4 KB · Lukukerrat 4,919
  • vivalafrance(Small)2.JPG
    vivalafrance(Small)2.JPG
    69.4 KB · Lukukerrat 7,718

Niko Päivinen

Colt, Lancer, Pajero
In Memoriam
Liittynyt
5 Tammikuu 2003
Sijainti
Lahti
Vs: Carisma, Space Star rellun laatikolla, takerteleva vaihteensiirto *RATKAISU*

Kuva 1: osia tulee reilusti, kannattaa aloittaa tuosta ekan viestin puslasta. Jos ei siitä ole apua, niin vaihtelee sitten lisää. Ekin ohjeiden mukaan seuraavaksi kannattaa (ilmeisesti) vaihtaa vastaavat osat tangon kepin puoleisesta päästä. Epäilen kylläkin, että ainakin tuosta satsista jää noita osia yli, vaikka kaikki olisi vaihdettu?
Kuva 2: uudet osat ja vaihdetut osat, metallista sisäholkkia ei tule uudessa sarjassa, vaan käytetään vanhaa.
 

Liitetiedostot

  • sarja1 (Small).JPG
    sarja1 (Small).JPG
    76.8 KB · Lukukerrat 4,978
  • sarja2(Small).JPG
    sarja2(Small).JPG
    79.5 KB · Lukukerrat 5,129

Webtrap_86

Well-Known Member
Club Member
Toimihenkilö
Moderaattori
Liittynyt
16 Huhtikuu 2004
Sijainti
Lahti
Vs: Carisma - Space Star rellun laatikolla, takerteleva vaihteensiirto *RATKAISU*

tuon 4 kuvan mukaisen muovi holkin kun vaihtaa niin vaihteen siirrosta tulee kuin uusi. eli jos tanko heiluu pallo nivelen välissä niin se on vaihtokunnossa. siinä on sitten vaan pieni sokka alla niin se pois ja uusi paikoilleen. tosin on kyllä hankalin vaihtaa suhteessa noihin muihin heloihin.
Ja tota osaa ei saa tvkna vaan pitää tilata timanttitiskiltä mut ei oo kallis muistaakseni alle 8€
 

Niko Päivinen

Colt, Lancer, Pajero
In Memoriam
Liittynyt
5 Tammikuu 2003
Sijainti
Lahti
Vs: Carisma - Space Star rellun laatikolla, takerteleva vaihteensiirto *RATKAISU*

Vaihdoin vielä puslat (2 muoviholkkia ja niiden ulkopuolella oleva kumipusla (liitekuvissa), sisäosan metalliholkki pitää käyttää uudestaan) vaihdekepin alapään haarukkaan, ja vaihteensiirto parani vielä hieman lisää. Haarukka on samantyylinen, kuin laatikon puoleisessa päässäkin. Miinuspuolena nyt rupesi kabiinin kuulumaan jonkinlainen ylimääräinen sirinä, but so be it: vaihteensiirto on nyt jo lähes hyvä, ts. siis niin hyvä kuin se tällaisessa hämmentimessä voi olla.

Äärimmäisen simppeli ja nopea operaatio, puslaremontti sekä laatikon, että kepinpuoleisiin haarukoihin kannattaa. Homman voi tehdä vaikka ramppien päällä (molemmat haarukat auton alla, hyvin näkyvissä), eikä työhön vähimmillään tarvita kuin 11 mm avaimet ja ehkä joku pieni talttapää rukari ja pihdit.
 

Liitetiedostot

  • carisma pusla 2 small.jpg
    carisma pusla 2 small.jpg
    238.9 KB · Lukukerrat 5,431
  • carisma pusla 1 small.jpg
    carisma pusla 1 small.jpg
    248.3 KB · Lukukerrat 5,050

Niko Päivinen

Colt, Lancer, Pajero
In Memoriam
Liittynyt
5 Tammikuu 2003
Sijainti
Lahti
Vs: Carisma & Space Star rellun laatikolla, takerteleva vaihteensiirto *RATKAISU*

PS. tuo käyttämäni tarvikepuslasarja oli muuten sitten IHAN kiinalainen, pimeessä kellarissa ja lapsityövoimalla tehty. Eli vaikka tilanne sillä korjaantuikin (toistaiseksi), niin sen sarjan laadusta ei kyllä lauluja tehdä....
 

MMC4ever

Galant stw -98, 2*Celeste ST-78, Space Star -02
Liittynyt
5 Tammikuu 2003
Sijainti
Laitila
Vs: Carisma & Space Star rellun laatikolla, takerteleva vaihteensiirto *RATKAISU*

Vaikka noi puslat ei vaikuttaneet kovin kuluineiltakaan, niin tulipa iso muutos. Löytyy vaihteetkin.
Toi holkki maksoi nyt 12,10€. M887706 oli koodi. Sen vaihdon vaikutusta en vielä tiedä, kun hain vasta tänään.
Ja noi Nikon vaihtamat osat oli motonetissä edelleen 8,5€.
Niitten vaihto on helppoa, jos vaan saa auton ylös.

p.s. näyttää olevan tyyppivika tuokin, että siirtäjän läpivienninkumi vaihteistossa on märkä.
 

mikko412

Active Member
Liittynyt
15 Toukokuu 2005
Vs: Carisma & Space Star rellun laatikolla, takerteleva vaihteensiirto *RATKAISU*

mullakin tuo puslasatsi on jo haettuna,mutta ei vaihdettuna ;D oikeestaan pahin vika on se et 3 ja 5 turhan lähekkäin,tullu sellasii 3->3 vaihtoja välillä.mut se vissiin menis säädölläkin vai?

perkeleen rellulootat,kun tuo toinen carisma on mitsun omalla lootalla ni johan on napakampi ja mukavempi todellakin 8)
 

ast

Z27AG
Liittynyt
6 Tammikuu 2003
Sijainti
Järvenpää
Vs: Carisma & Space Star rellun laatikolla, takerteleva vaihteensiirto *RATKAISU*

Puslat aiheuttavat juuri viitosen päälle menemiseen ongelmia. Syypää on vaihteiston pään pusla lähes varmasti, toista en vaihtanut edes ja tuli ihan hyvä vaihteensiirto. Alle 180 tkm mittarissa.

Rellulaatikkohan on siitä kiva että synkrot eivät rutise vaan vaihteet menevät mukavasti päälle (kun puslat ehjät).
 

mikko412

Active Member
Liittynyt
15 Toukokuu 2005
Vs: Carisma & Space Star rellun laatikolla, takerteleva vaihteensiirto *RATKAISU*

no kai se täytyy tonne alle mennä ja vaihtaa nuo puslat,eihän se iso homma ole.vaan se alotuskynnys on välillä melko korkea ;D
 

mikko412

Active Member
Liittynyt
15 Toukokuu 2005
Vs: Carisma & Space Star rellun laatikolla, takerteleva vaihteensiirto *RATKAISU*

kyllä se vaan autto kun ton laatikon puoleiset puslat vaihto,vanhoissa oli kyllä jo välystä mutta ei paljon. ainakin nyt on 5 löytyny joka kerta ;D eli pienestä kiinni kyllä.

eikä todellakaan ollu 10min hommaa suurempi ;D kun vaan alotti
 

TDX^

OmNomNom
Liittynyt
28 Toukokuu 2010
Sijainti
Kinnula
Vs: Carisma & Space Star rellun laatikolla, takerteleva vaihteensiirto *RATKAISU*

Tyttöystäväni pisti Carisman ja kasa vikoja tuli sen mukana lahjoituksena, joita nyt alkanu tutkia enemmän.

Pitää nyt tännekin lisätä tätä ihmetyksen ja omituisen sekasikiön fiksaantumista noilla 8.50€:n osilla...

On se suakeli ku alko perehtyy, niin Carisma tehty Hollannissa, Volvon alusta ja Rellun loota (1.6)... :-X

Nomutta asiaan, tuli ostettua "laatikkovikainen" ja ihan tosissaan sai tehä töitä että sai ykkösen pesään (kakkosen kautta runttaamalla) ja samate vitonen oli vähän tuurillansa tuleeko vaihdosta kolmonen vai vitonen sisään.

Ja kolmosen kun kytki päälle tahi nelosen, kepakko heilui ihan lähes yhtä paljon sivulta sivulle vaihteen ollessa päällä mitä, kun oli vapaalla... Eli melekonen kaurapuuro oli. Vähän kuin laitimmaiset vaihteet olis menny piilosille.

Sitten tämän viestiketjun löysin ja pakkohan se oli noin halvoilla osilla iha piruuttaa kokeilla.
Tunkilla etukulma ylös parkkipaikalla ja parit pultit auki ja uuet puslat takas ja hieman säätäen mutterin soppelille kireydelle, ettei jumita vaihtaminen ja eikun koeajolle. Unohdin rasvan välistä, kun kokeilumielessä noita vaihtelin, mutta irrotan vielä uusiksi, kun pääsee kunnolla montussa pällistelemään. Olipahan vähän harjottelua tuokin.

Hämmennys oli suuri ja melkeen ilon kyyneleet saattoi tuntea hyvän olon tunteesta, kun ehdin jo soittaa paikat läpi mistä uusi loota ja semmonenkin oisi löytynyt kolmella sadalla, mutta onneks en kerenny tilata, sillä vika korjaantui noilla mokomilla puslilla.

Laatikonpuoleinen pusla oli kulunut "rikki", eli se muoviosa oli noin alle 1mm verran kulahtanut metalliholkin ympäriltä läpi, mutta tämä aiheutti sitten kepakon päässä pontentiaalisen heilumisen, kun vipuvarsi pidenee. Eli riitti kun vaihtoi vaihteensiirtäjän tangon molemmista päistä puslat, kolmanteen puslaan missä se pallo on kiinni sokalla, ei tarvinut koskea ollenkaan, enkä kyllä sitä ehtinyt timanttitiskiltä vielä hakeakkaan.

Eli 2 puslan vaihdon jälkeen -> Ykkönen menee sisään jopa perin normaalisti, hivenen ehkä kankeasti, kun otin kaikki löysät pois mitä sai mutteria kirimällä puslaa asentaessa - asettunee hissuksiin kun vähän käyttää ja voihan sitä löysätä jos turhan kankeaksi alkaa jäädä (+rasvat väliin). Kolmos ja nelosvaihde kytkettynä lopettivat heilumisen, nyt sellainen normi pari senttiä klappia. Eli väheni likemäksi 10-15cm kepin liike, kun vaihde kytkettynä ja "kaurapuuromaisuus" hävisi, mutta eihän tuo siltikään tunnu vielä Japanilaiselle tuo laatikko mitä Galanteilla tottunut ajamaan, mutta nyt tuon kanssa jo pärjää.

Siinä samalla tuli fixattua kun kuskinpuolen ovesta ei toiminut keskuslukko -> Siellä semmonen perusvika, että tanko lähtenyt vain irti mekanismista - tanko kiinni ja avot, kaikki alkoi toimia. Samalla sitten tuli myös tellättyä kallistuksenvakaajan tangon korinpuoleinen kiinnitys, mistä oli katsastussetä jättänyt korjauskehoituksen, että on klappia. Oli niin perin veemäinen paikka saaha 12mm pultti auki, että en tohtinu aukasta kokonaan ja tutkia mitä se on syönyt, vaan teimpä pienen pielavetisen. Klappia oli ehkä noin 2mm, muuten kumi ja systeemit ehjät -> Pulttia auki ~1cm verran, vääntöä kalllistuksen vakaajan alle ja meisselillä tönisten uutta kumia noin 3mm paksuista mattoa alle ja pultti takaisin kiinni -> Klappi lähti (painatti tankoa alhaalta täten ylöspäin) ja varmasti yhtä kestävä mitä jos ois vaihtanut jonkun tarvikkeen. Pitää nyt vielä perehtyä josko siihen vielä ihan oikean uuden vaihtaisi, mutta pitää keksiä joku toinen keino saaha se pultti auki, kun eihän sinne kädet eikä myöskään avaimet mahdu. :mad:
Eli osa jota rustailin oli tämä: http://www.motonet.fi/fi/varaosatuote/183004?ajoneuvo=341
Tuohon vaihtovinkkejä? 1/2" väännin ei mahdu nivelen kera - 1/8" räikkäkään ei mahdu, tai mahtuu osittain, mutta ei pysty vääntämään mitenkäänpäin auki - pitkää vartta yritetty käyttää apuna, mutta kulma syntyy niin suureksi, ettei nivel pyöri. Pultti kun on vähän takaviistoon ja tulipelti tulee kivasti vastaan. Ainoa mikä mahtui oli piippuavain renkaan puolelta ujuttaen, perin veemäinen sijainti sanoisinko. Mutta jos tuohon aukaisu/vaihto niksejä, ne olisivat tervetulleita, kumminkin kesän tullessa haluaa vaihtaa sen uuteen, vaikkei nyt ehkä välitön pakko olekaan. ;D

Niin ja hallissa ku oli, niin tuli suoritettua moottoripesu ulkoapäin liuotinaineella ja painepesurilla ja tuli kiiltävä ja puhdas, kun pitää paikallistaa vielä öljyvuoto, mikä on sotkenut koko moottorin ja lootan. Lootaankin samalla lisäsin öljyä, varmistus siitä ettei kuivalla päryyttele -> 75W80:sta heitin kehiin. Venakopan tiivistekin oli jo ostettuna, mutta unehtu kämpille, joten sen vaihtelen myös tuossa ku jaksaa, eli poissulkien nuo helpoimmat öljynvuotopaikat.

Noh, kahden päivän räpellyksen jälkeen "romuauto" heräsi henkiin ja tuntuu, että tuollaha voi pirulaute ajella vielä pitkäänkin. :driver

Sen huomas, että mukavan nopsaan kabiini lämpiee ku pakkasella lähtee ajelee, yllätti positiivisesti. :peukku

Liitteenä mite ölöjynen kapistus, vuotopaikkaa vielä ettiessä - tuon jälkeen suoritettu kyllä cliineri pesu, että kohta alkaa näkyhä mistä lorottaa tai sitten ei... Katsastuslapussa luki, että muka ympäristöongelma, korjattava ;D
En katastusmiehen takia korjaa, iha omasta uteliaisuudesta korjaan jos sattus löytyhä paikka mikä falskaa.
 

Liitetiedostot

  • Öljyinenkö.jpg
    Öljyinenkö.jpg
    116.8 KB · Lukukerrat 7,042

Harri K

monenlaista kippoo....
Liittynyt
5 Tammikuu 2003
Sijainti
Tampere
Vs: Carisma & Space Star rellun laatikolla, takerteleva vaihteensiirto *RATKAISU*

JB3 loota vuotaa yleensä tuosta vaihteensiirto tangon kautta. Voihan se tulla ylempääkin mut sitte sanoisin että on koneesta tulevaa.
Tota tangon vuotoa ei pystyne oikein korjaan ellei pura lootaa (näin muistelisin).

Ja samanlaiset helat tuli yhteen carismaan vaihdettua vko sitte ja alkoi pakki löytymään siittäkin :peukku
 

Niko Päivinen

Colt, Lancer, Pajero
In Memoriam
Liittynyt
5 Tammikuu 2003
Sijainti
Lahti
Vs: Carisma & Space Star rellun laatikolla, takerteleva vaihteensiirto *RATKAISU*

Stickytetty. KO. autot ovat jo sen ikäisiä, että tämä ongelma tullee yhä useammalle eteen.
 

mikko412

Active Member
Liittynyt
15 Toukokuu 2005
Vs: Carisma & Space Star rellun laatikolla, takerteleva vaihteensiirto *RATKAISU*

Niko Päivinen sanoi
Stickytetty. KO. autot ovat jo sen ikäisiä, että tämä ongelma tullee yhä useammalle eteen.

no nyt tuli semmonen ominaisuus et menee mitkä pykälät välillä mitensattuu ja kivasti vielä vissiin muutamakin vaihde yhtäaikaa :mad: tossa jo ostaes oli 5 jumis päällä,ja sivukopan avaamal sain sillon pelaamaan )nnyt joku 3-4tkm sen jälkeen ajettu ja meni iha jumiin tuo ,aikani renkutin keppiä ja pelas sen 10km ihan hyvin sit taas pihalla koitin edes takas kepakkoo ni sekoshan ne siirtimet taas :seina paskoja on nuo rellun lootat sanon mä. eihän tuolla nyt uskalla mihkään lähtee,ennen laatikon vaihtoa.
 

mikko412

Active Member
Liittynyt
15 Toukokuu 2005
Vs: Carisma & Space Star rellun laatikolla, takerteleva vaihteensiirto *RATKAISU*

ja nyt ei tarvi sit lähtee enää mihkään ennen ku tekee jotain.5 silmäs kepistä ja ei lähe edes pois enää ;D ei liiku eteen eikä taaksepäin muutaku työntämällä ja kytkin pohjassa :nykii

jotenki nyt tuntuu siltä et vaik sais räplättyy ton sivukopan taas avaamal toimivaks, ni luottoo ei toho arpalootaan enää ole kyllä :-[
 

Harri K

monenlaista kippoo....
Liittynyt
5 Tammikuu 2003
Sijainti
Tampere
Vs: Carisma & Space Star rellun laatikolla, takerteleva vaihteensiirto *RATKAISU*

Se päädyn mutteri on ehkä auennu.
 

uge

Active Member
Liittynyt
28 Joulukuu 2003
Vs: Carisma & Space Star rellun laatikolla, takerteleva vaihteensiirto *RATKAISU*

Nytpä ei muista eikä ole dokumenttia käsillä, mutta mielestäni siirtäjän lukituskuulan jousi pitää vaihtaa toisen malliseen. Sitten ei pitäis mennä monta vaihdetta päälle samaan aikaan.
 

mikko412

Active Member
Liittynyt
15 Toukokuu 2005
Vs: Carisma & Space Star rellun laatikolla, takerteleva vaihteensiirto *RATKAISU*

Uge sanoi
Nytpä ei muista eikä ole dokumenttia käsillä, mutta mielestäni siirtäjän lukituskuulan jousi pitää vaihtaa toisen malliseen. Sitten ei pitäis mennä monta vaihdetta päälle samaan aikaan.

no viimeks kun se oli mulla auki lisäsin sen jousen alle kuulan,jotta jousivoima hiukan kasvaisi ja siten pitäs paremin sen siirtäjän paikallaan. no täytyy avata se ekaks,on kuitenki helpompi ku koko lootan vaihto. kun vaan tietäs sit varmasti et pelaa jatkossa.....

voihan tietty olla et se aikasemmin jo kuoleentunu jousi on nyt sen kuulavirityksen kans lopullisesti kosahtanu. no sen näkee sit,kun motivaatio riittää ton ropaamiseen.
 

mikko412

Active Member
Liittynyt
15 Toukokuu 2005
Vs: Carisma & Space Star rellun laatikolla, takerteleva vaihteensiirto *RATKAISU*

ja vitut liikku kytkin pohjassakaan,onneks on tarpeeks järeet vehkeet et liikkuu sit vaikka nahkana.hiabilla siirsin ku rupes ahistaa romu.

iha lukos on kyl paska,no kohta auki päätykoppa ni ehkä sit viisaampi. onneks löytyy varaloota omasta takaa .en ehkä enää laittaskaa,mutta kun kuukaus sit leimattu ilman mitään moitteita ni ei ny paalatakkaa viittis iha heti ;D

no katotaan,kyl se tästä ku saa yön nukuttua ni toi käyrä ottas laskeutuu ja taas jaksaa :-\
 

mikko412

Active Member
Liittynyt
15 Toukokuu 2005
Vs: Carisma & Space Star rellun laatikolla, takerteleva vaihteensiirto *RATKAISU*

Harri K sanoi
Se päädyn mutteri on ehkä auennu.

ei ole,kiinni on kaikki mutskut
Uge sanoi
Nytpä ei muista eikä ole dokumenttia käsillä, mutta mielestäni siirtäjän lukituskuulan jousi pitää vaihtaa toisen malliseen. Sitten ei pitäis mennä monta vaihdetta päälle samaan aikaan.

jaa minkä siirtäjän,ei pysty kun pakkirattaan akselin lukitus kuulan jousen vaihtaa ilman loodan purkua. ja sen alla mulla on jo "kiristys" ruuvi(muistin väärin et ois ollu kuula). hieman lisää sitä kiristin niin pakkia ei saanu enää päälle,meni liian kireeks kuulan liike. n 1mm kiinni oli tuo sähläys ;D

nyt taas pykälät menee päälle,mutta kun ei oikeen mitään varsinaista vikaa ollu niin mitä vittua tekis.EHKÄ öljypinta laskenu kun pientä vuotoo ollu vetarin alta mutta en usko vaikuttavan. tuli kuitenkin 2,5-3 litraa litkua ulos ja todella kaunista tavaraa ei mitään mujua joukos.toinen mikä nyt tuli pällistelles huomattua niin 5 vaihde ei oo saanu kunnon voitelua kuten on alunperin suunniteltu,mutta ei sekään kuiva ollu (eikä myöskään sellanen et ois ottanu lämpöjä yms),vai onko todella ranttu jäämään jumiin. täähän jumi 5 kepistä nyt lopuksi ennen päätykopan aukikäyttöö
 

uge

Active Member
Liittynyt
28 Joulukuu 2003
Vs: Carisma & Space Star rellun laatikolla, takerteleva vaihteensiirto *RATKAISU*

Pakin lukituskuulan jousi on se mikä vaihtuu. Sehän löytyy siitä kopan alta. Eli kuviohan on se että 5-vaihde jää päälle koska pakin siirtäjä pääsee liikkumaan samaan aikaan. Tämä taas voi johtua sen jousen löysyydestä. Muutamia tiedän näin korjatun eikä samaa vikaa ainakaan näissä yksilöissä en tiedä enään olleen.
Jousen varaosanumero on M819935. Kokeilisin ainakin tätä ennen kuin alkaisin laatikkoremppaan.
 

Harri K

monenlaista kippoo....
Liittynyt
5 Tammikuu 2003
Sijainti
Tampere
Vs: Carisma & Space Star rellun laatikolla, takerteleva vaihteensiirto *RATKAISU*

Myös se päätykopan putki kannattaa katsoa ettei ole mutua tukossa ja öljy ei ole siksi kiertäny siellä.
 

mikko412

Active Member
Liittynyt
15 Toukokuu 2005
Vs: Carisma & Space Star rellun laatikolla, takerteleva vaihteensiirto *RATKAISU*

Uge sanoi
Pakin lukituskuulan jousi on se mikä vaihtuu. Sehän löytyy siitä kopan alta. Eli kuviohan on se että 5-vaihde jää päälle koska pakin siirtäjä pääsee liikkumaan samaan aikaan. Tämä taas voi johtua sen jousen löysyydestä. Muutamia tiedän näin korjatun eikä samaa vikaa ainakaan näissä yksilöissä en tiedä enään olleen.
Jousen varaosanumero on M819935. Kokeilisin ainakin tätä ennen kuin alkaisin laatikkoremppaan.

no sen jousen alla mulla on 2-3mm lisää tavaraa et on tiukempi.pikkasen yritin lisää kiristää mutta sit ei saanu enää pakkia päälle,meni liian tiukaksi. ja nyt ainakin pakki menee päälle ja pois,sen lisäksi et siel on se 5 kokoajan päällä. eli vaikuttas vian olevan jotenki ite 5 siirtäjäs.

pelas muutaman vaihdon tos pihas koitettuna,ton kopan aukikäyttämisen jälkeen mutta sit jäi vitonen uusiksi päälle,ja keppi kyllä vaihtaa nyt kaikki pykälät läpi.vaan vitonen on koko ajan pesässä.

eli olen nyt avannu ja taas kasannu päätykopan(ei ollu mitään näkyvää vikaa sisällä)sen verran autto toi et nyt pystyy kytkin pohjassa hinata. ei vaan oikeen taho luottaa toho kun ei oo oikeen vikaa ja sit taas on.

juu ja se putki on nyt puhas,entises kopas oli korjattu ja hitsattu tukkoon ;D nyt siis ehjä koppa ja puhas putki.
 

mikko412

Active Member
Liittynyt
15 Toukokuu 2005
Vs: Carisma & Space Star rellun laatikolla, takerteleva vaihteensiirto *RATKAISU*

on se vaan melkonen ässäarpa. tänään löin käyntiin ja aikani keppiä keittäes oli taas vapaalla. kaikki pykälät löyty. pieni riemuvoitto mieles ja ihan pikku lenkki ajettuna. pelaa.... no pihaan vauhdilla vitosella ja muutama kokeilu kaavio läpi seilattuna :seina jäi keppi pakille jumiin :nykii perkele.

no pieni lonkerotauko ja alle tutkimaan,pikkasen crc öljyy siihen vivustoon jokaseen liikkuvaan osaan.
no aikani taas keppiä keittäneenä(siis sinnetänne pyörittäneenä) sain lootan vapaalle,sit varovasti koittaen pykäliä niin taas kaikki ok. lootassa varmisti on nyt öljyt eli kuivana ei käy ja siksi jumita,noin litran ylitäyttö varmuudeksi huohottimen kautta. eli loota ei kuiva ja siksi jumita.

mietin vielä sitä pakkirattaan jousta,et voiko se tosiaan olla syy kaikkeen tähän. lootaa kun ei oikeen jaksais ruveta vaihtaa kokonaan,mutta toisaalta vois olla järkivaihtoehto ton vanhan ropaamisen suhteen kun kokoajan kettuilee. eikä kyl enää jaksa uskoa et pelaa kunnolla.ei tolla meinaa edes kauppaan uskalla lähtee toho 3km päähä.tiedä koskaan jääkö sinne pihaan jumittaa jotakin
 

Harri K

monenlaista kippoo....
Liittynyt
5 Tammikuu 2003
Sijainti
Tampere
Vs: Carisma & Space Star rellun laatikolla, takerteleva vaihteensiirto *RATKAISU*

Mitkä öljyt sul muute siel on?
Yhtee vaihdoin semmoset ku sinne kuuluu ja alko toimiin...
 

mikko412

Active Member
Liittynyt
15 Toukokuu 2005
Vs: Carisma & Space Star rellun laatikolla, takerteleva vaihteensiirto *RATKAISU*

Harri K sanoi
Mitkä öljyt sul muute siel on?
Yhtee vaihdoin semmoset ku sinne kuuluu ja alko toimiin...

samat litkut mitä oli pois laskiessaankin,en ostanu uutta ihan sillä et tuhlaa tohon yhtään ylimäärästä. vanhat todella kirkasta ,toki pikkuliri jäi pohjalle et paskat ei menny takas. ja se ylitäyttö oli vastaavvasta lootasta myös. kilsoja kun ei oo tullu 20 enempää toho väliin ni ei se öljystä kii oo kyllä,melkeen sillon on vielä vanhatki laakeripinnois voitelemas. se on toinen juttu ku ajelee enempi et miten käyttäytyy.

tänään taas ajelin varovaisen lenkin ilman vitosta ni pelas ok(no loppu lenkin ajossa heitin vitosen sisään eikä juminu sillonkaan). ja se et on kyllä pelannu noilla öljyillä jo se reilun 3- 4tkm ni ei se kyllä ihan laukee siihe yht äkkiä. ymmärrän et jos alkais ääntää ja pikkuhiljaa pahenemaan oireet ni sillon vois olla öljyistäkin kiinni. mutta tää kyllä teki tenän sen 35 kilsan ajon jälkeen yht äkkiä.mitä emäntä kävi kauppareissulla.onneks pääs kotiin 4 vaihteella

olen kyllä sitämieltä et jos ois öljyistä kiinni ni sillon takkuais tahmeesti joku tai kaikki pykälät ,mutta ei kyllä totaaliseen jumiin menis kuitenkaan.

ja jos rupee taas pelaa ni täytyy noi öljyt vaihtaa ja ylimääräset jättää pois. tosin ei kyllä uskalla nyt kauas kotoo ajella :(
 

Harri K

monenlaista kippoo....
Liittynyt
5 Tammikuu 2003
Sijainti
Tampere
Vs: Carisma & Space Star rellun laatikolla, takerteleva vaihteensiirto *RATKAISU*

JB3 lyö yleensä pakittaessa jumiin.
 

mikko412

Active Member
Liittynyt
15 Toukokuu 2005
Vs: Carisma & Space Star rellun laatikolla, takerteleva vaihteensiirto *RATKAISU*

Harri K sanoi
JB3 lyö yleensä pakittaessa jumiin.

niin minäkin olen ymmärtäny,mutta tuo nyt ollu 5:kin jumissa ;D
 

ast

Z27AG
Liittynyt
6 Tammikuu 2003
Sijainti
Järvenpää
Vs: Carisma & Space Star rellun laatikolla, takerteleva vaihteensiirto *RATKAISU*

Tarvikkeena ostetut puslat olivat reilun vuoden jälkeen jo vaihtokunnossa. Luultavasti sekä epätarkka tarvikeosien mitoitus että ruostunut vanha sisäholkki ovat syyllisiä tähän vaikka hinkkasin sen toki puhtaaksi paperilla.

Alkuperäiset muoviholkit, O-renkaat, uusi sisäholkki, uusi pultti ja uusi mutteri maksoivat noin 18 euroa. Nämä sopivat heittämällä eikä kanittanut yhtään toisin kuin tarvikkeet vaikka kiristi mutterin 16 Nm speksiin.

Vaihtaisin ainakin sen metallisen keskiholkin jos siinä on yhtään ruostetta, muuten ei tule pitkäikäistä.
 

Aki T

New Member
Liittynyt
28 Helmikuu 2015
Vs: Carisma & Space Star rellun laatikolla, takerteleva vaihteensiirto *RATKAISU*

Moro mulla olis sellanen ongelma että omassa carismassa ei mene mikään muu vaihde päälle paitsi vitonen. ???
Jos joku tietää mitenkä tälläsen ongelman vois korjata ni viittiikö tällänen henkilö lähetellä ohjeita sähköpostiin akitaskinen@hotmail.fi
 

Aki T

New Member
Liittynyt
28 Helmikuu 2015
Vaihdelaatikoo ongelmia.

Voiko joku kertoa miten saisi sellasen ongleman korjattua että mikään muu vaihde ei mene päälle kun viitonen.
voiko ongelma olla puslat???.
jos joku tietää miten korjata tämän niin viittiikö laittaa viestia osoitteeseen akitaskinen@hotmail.fi
 

paksu-pena

New Member
Liittynyt
19 Toukokuu 2009
Vs: Carisma & Space Star rellun laatikolla, takerteleva vaihteensiirto *RATKAISU*

Onko toi rellun loota vielä 2002 vuoden 1.6 carismassa? ???
 

lipputanko

Member
Liittynyt
23 Marraskuu 2010
Vs: Carisma & Space Star rellun laatikolla, takerteleva vaihteensiirto *RATKAISU*

paksu-pena sanoi
Onko toi rellun loota vielä 2002 vuoden 1.6 carismassa? ???
Taisi olla niin että jos pakki on 1-vaihteen vieressä niin on rellun laatikko
 

MMC4ever

Galant stw -98, 2*Celeste ST-78, Space Star -02
Liittynyt
5 Tammikuu 2003
Sijainti
Laitila
Vs: Carisma & Space Star rellun laatikolla, takerteleva vaihteensiirto *RATKAISU*

lipputanko sanoi
Taisi olla niin että jos pakki on 1-vaihteen vieressä niin on rellun laatikko

Juuri näin
 

Tötterström

New Member
Liittynyt
8 Marraskuu 2016
Tuo puslien vaihto on siitä kiitollinen homma, että a- se on helppo tehdä, b- halvat osat (n. 20 €) ja c- vaikutus ajettavuuteen on huomattava.

Eli meikäläinenkin sai homman tehtyä omaan space star -02:n jossa siis tuo rellun laatikko myös. Olin tosin hieman pettynyt työni tulokseen. Keppi heilui edelleen melko paljon vaikka pykälä oli päällä. Kyllä se silti auttoi ykkösen päälle menemistä huomattavasti. Vaikka ostin ihan orkkis osat, niin yllätyksekseni pieni välys niissäkin oli... :confused:
 

Catiska

New Member
Liittynyt
17 Helmikuu 2020
Uusi täällä 98 vuoden carismalla. Vikana tietenkin vaihteisto, 5 vaihde ei mene päälle sitten mitenkään. Ei edes suoraan lootan linkusta kääntelemällä. Eli vikaa varmaan siirto haarukassa? Pääseekö sinne käsiksi päätykopan aukasemalla? Vinkkejä otetaan vastaan.
 

T. Kiili

Mr. Cyborg
Moderaattori
Liittynyt
28 Helmikuu 2004
Sijainti
kotka
Uusi täällä 98 vuoden carismalla. Vikana tietenkin vaihteisto, 5 vaihde ei mene päälle sitten mitenkään. Ei edes suoraan lootan linkusta kääntelemällä. Eli vikaa varmaan siirto haarukassa? Pääseekö sinne käsiksi päätykopan aukasemalla? Vinkkejä otetaan vastaan.

Meneekö pakki päälle normaalisti? Päätykopan avaamalla näkee rattaat mutta ei muistaakseni siirrintä. Eli loota pitää avata.
 

Catiska

New Member
Liittynyt
17 Helmikuu 2020
Loota vaihdettu, ja sisässä totalin 75w-80 GL4+ mehut. Samalla kepin helat uusiksi. Nyt on taas 5 vaihdetta eteenpäin.
Pitää jossain vaihees kattoo jos jaksaa purkaa entisen ja yrittää saada siitä vielä soiva peli. Onko kellään jotain purkukuvia yai videota aiheesta?
 

Wanharouva

New Member
Liittynyt
16 Elokuu 2020
Omassa SpaceStarissa 2003, 1,6 koneessa, tällä hetkellä pakki ei mene päälle. Ykkönen menee päälle kun laittaa pakkilukolla niin, että keppi on siinä asennossa missä pakin kuuluisi olla, kakkonen löytyy siitä, missä ei kuuluisi olla vaihdetta, kolmonen on ykkösen kohtaa jne.

Vaihdoin puslan siihen etummaiseen haarukkaan - ei vaikutusta
Vaihdoin myös puslan vaihdekepin alla olevaan kohtaan - ei vaikutusta
Nämä osat oli siitä Volvon varaosanumerolla olevasta sarjasta Motonetista.

Tämä oire alkoi niin, että ensin pakki meni päälle lievää voimaa käyttäen, välillä ihan ok. Sitä ennen ykkönen oli pitänyt laittaa päälle pakkilukosta ylöspäin vetämällä, kakkosesta ylöspäin pykälät menneet päälle aina normaalisti.

Mikä tässä voisi nyt olla vikana? Jotenkin tällä hetkellä niin, että vaihdekeppi ei mene riittävästi vasemmalle (eikä kuulukaan), jotta pakki löytyisi. Kun pakin laittaa päälle suoraan vaihteistosta, se toimii normaalisti ja autolla voi peruuttaa.

Kun hämmensin vaihdekeppiä ja toinen katsoi alhaalta niin jotenkin sellainen olo, että se vaihteensiirtotanko ei nosta sitä osaa riittävästi ylöspäin vaihteistossa, jotta peruutusvaihde kytkeytyisi, koska vaihdekeppiä ei saa riittävästi vasemmalle.
 

mäkiaho

Member
Liittynyt
2 Marraskuu 2009
Kannattaa noissa rellupohjaisissa J-sarjan laatikoissa käyttää vain ELF TRANSELF NFJ 75W-80 öljyä.
Juu on hankalampi saada ja kallista mutta kannattaa kumminkin.
Pihassa kaksi laguna II käyttöautona ja joskus tuli kokeiltua muita öljyjä. Ei ne vaan toimi koska tuossa öljyssä on jotakin paremmin, "ranskalainen lisäaine"?;)
Tää ei siis mene henkimaailman jutuiksi, se vain toimii kun muiden kanssa on ongelmia esim. tahmeuksia ja muita mystisiä epätarkkuuksia.
Lisää aiheesta kannattaa lukea rellufoorumilla.

Vitos vaihteen pääsee korjaamaan päädystä mutta en tiedä tarkkaan ohjetta kun on JC5-vaihteistot itsellä.
 

Perchik

New Member
Liittynyt
27 Kesäkuu 2021
Eli ns. rellun laatikolla (1.6 mallit?) (rellun loota=pakki ykkösen vieressä, nostettava pakkilukko kepin varressa) olevissa tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, että vaihteensiirto takertelee ykköselle ja kakkoselle vaihtaessa. Jopa niin pahasti, että ykkösen sijaan päälle menee kolmonen, ellei nosta pakkilukkoa hieman vaihtaessa. EDIT: puslien huono kunto voi aiheuttaa myös viitosvaihteen takertelua.

Tähän on olemassa hyvin (tietenkin mikäli laatikossa tai vivustossa ei ole mitään muuta vikaa) yksinkertainen ja halpa korjaus. Osat maksaa halvimmillaan alle kympin, löytää tarvikeliikkeestä esim. pyytämällä -90 luvun Volvo S40 puslasarjan (sama vivalafrance loota niissäkin). Ja siinä pussissa tulee PALJON ylimääräisiäkin osia, itse käytin ainoastaan osan sarjan sisällöstä.

Vika johtuu vaihteensiirtotangon kuluneista puslista, ja mitä ilmeisimmin erityisesti yhdestä kuluneesta puslaparista. Itse vaihdoin yhden ainoan puslan/puslaparin, jolla tilanne parani jo huomattavasti: nyt ykkösen saa päälle pakkilukkoon koskematta, aiemmin se ei onnistunut. Ko. pusla on vaihteensiirtotangon vaihdelaatikon puoleisessa päässä, kepiltä lootalle tulevan tangon haarukassa. (EDIT: lue ketjua eteenpäin, vaihdoin kyllä myöhemmin myös kepin puoleiset puslat)

Vaihtohomman (omassa tapauksessani Carisma -97 1.6) tein ajamalla auton rampeille. Työkaluja ei tarvitse kuin 11 mm hylsy ja räikkä, 11 mm kiintoavain, ehkä joku pieni talttapäärukari vanhan puslan kampeamiseen, ja isot siirtoleukapihdit uuden puslan paikalleen puristamiseen. Ei muuta. Työhön menee ehkä vartti.

-auto rampeille
-11 mm kantainen pultti ja mutteri auki siirtotangon haarukasta
-haarukka sivuun
-kaivaa rukarilla vanhan muovipuslan muovipuolikkaat, O-renkaat ja holkin rautaisen sisäosan pois laatikon puoleisesta lenkistä
-kasaa puslan takaisin käänteisessä järjestyksessä uusilla muovipuslilla ja O-renkailla (aika helppo puristaa isoilla pihdeillä paikoilleen niin, että kaikki osat keskittyvät lenkin päälle oikein)
-haarukka takaisin
-pultti takaisin (mutteri alapuolelle) HUOM! älä ylikiristä mutteria, muuten vaihteensiirto tahmaa/jäykistyy liikaa. Käy välillä kokeilemassa vaihteensiirtoa, säädä kireys sopivaksi.
-Done.

Kuva 1: tämä pultti-haarukka-pusla
Kuva 2: haarukka irroitettuna, pusla näkyvissä
Kuva 3: puslan rakenne: muovipuslat, sisäholkki, O-renkaat (toinen O-rengas ei kuvassa)
Kuva 4: niin, onko tuo nyt ihme jos nuo kulahtaa alta aika yksikön, kun tuollaisia avoimia muoviniveliä on auton alla kurakäsittelyssä? Tuolle osalle/puslalle en tehnyt mitään (muuta kuin kirosin tuollaisia viritysrakenteita).
Vs: Carisma - Space Star rellun laatikolla, takerteleva vaihteensiirto *RATKAISU*

tuon 4 kuvan mukaisen muovi holkin kun vaihtaa niin vaihteen siirrosta tulee kuin uusi. eli jos tanko heiluu pallo nivelen välissä niin se on vaihtokunnossa. siinä on sitten vaan pieni sokka alla niin se pois ja uusi paikoilleen. tosin on kyllä hankalin vaihtaa suhteessa noihin muihin heloihin.
Ja tota osaa ei saa tvkna vaan pitää tilata timanttitiskiltä mut ei oo kallis muistaakseni alle 8€
Kuvan 4 holkista on kyse; otin lukkorikan irti, mutta holkki ei suostu irtoamaan. Näyttää ainakin siltä, että holkin pitäisi lähteä helposti pois, mutta ei vaan lähde.Onko irrottamiseen joku jippo olemassa, vai rikonko tarvittaessa vanhan, että saan sen pois ja uuden tilalle? Vaihteensiirtäjän tangon puslat on jo vaihdettu. Kiitos mahdollisesta avusta jo etukäteen.
 
Ylös Bottom