Dodge Stealth R/T 1993 projekti

TheZeiZei

Member
Liittynyt
26 Joulukuu 2018
Sijainti
Pori
Linkki keskusteluun tässä

Hei

Ostin viikko sitten Dodge Stealth R/T 1993 twin turbon projektiksi, ja toivottavasti sopii tälle foorumille koska kyseessähän on sama peli kuin mitsun 3000GT ja eihän dodge koskenut muuhun kuin hieman ulkonäköön:rolleyes:

Tarkoituksena olisi saada kyseinen vehje kesäksi kuntoon, mutta työt pystyn aloittamaan vasta kun saan lämpimästä tallista toisen projekti pois tieltä. Autossa on vähän kaikenlaista laitettavaa leimakuntoa varten mutta ei pitäisi olla mitään mahdotonta. Listaan alle vähän laitettavaa ja koitan päivitellä aina kun jotain saan tehtyä.

Hain auton 500km päästä ja ajoin sen kotiin, eli selvisi sen matkan. Suurin tämänhetkinen ongelma on säädöissä, sillä edellinen omistaja oli käyttäny auton pajalla käyntiongelmien takia ja koska autossa oli piggyback-tyylinen moottorinohjaus kiinni niin se oli tietysti ensimmäisenä otettu pois käytöstä. Käyntiongelma ei kuitenkaan tällä parantunut ja lopulta selvisi että ECU oli happamassa kunnossa josta ongelmat johtuivat. Autoon ostettiin uusi alkuperäinen ECU ja se saatiin sillä käymään. Moottorinohjauspalikkaa ei kuitenkaan oltu laitettu takaisin ja koska koneessa oli vakiota isommat suuttimet niin auto käy pirun rikkaalla. Oli hienoa ajaa sillä sen 500km kun kulutus oli luokkaa 20L/100km...o_O Eli ensimmäisenä olisi tarkoitus asentaa tuo Greddyn moottorinohjauspalikka takaisin kiinni, ja koska siinä pitäisi olla tallella bensakartat niin käyntiongelmat pitäisi ratketa sillä (ja saahan sitä tietokoneella säädettyä tarpeen vaatiessa)

Kyseinen Greddyn moottorinohjaus:

20181224_112648.jpg


Onhan siinä paljon muutakin..

Maalipinta on lohkeillut sieltä sun täältä, seon joskus maalattu helmiäisenvalkoisella ja jossain on selvästi säästetty. Luultavasti pohjatöitä ei ole tehty kunnolla, sillä maali lohkeilee useasta kohtaa ja lähtee irti pohjamaalista, joka lähtee irti alkuperäisestä maalista. Noille pahimmille paikoille täytyy keksiä jotain ja myös muille lohkeamille.
Alla kuva pahimmasta paikasta, eli esim takaluukun pellissä on parikin aluetta josta on lohjennut maalia:

20181223_154125.jpg


SRS ja ABS valot palavat taulussa, joten niitäkin pitää selvitellä. Toivon mukaan hoituisivat suht kivuttomasti.

Elektroninen iskunvaimennuksen säätö ei näytä myöskään pelaavan sillä niiden valot välkkyvät myös mittaristossa.

Lämpötilan ja ilmastoinnin jne näyttö keskikonsolissa ei toimi, mutta mukaan tuli näöltään käytetty varaosa jonka voisi kokeilla vaihtaa tilalle jos vaikka alkaisi toimia.

Joku pyöränlaakereista vetelee viimeisiään, ulisee nimittäin siihenmalliin ajaessa. Mukaan sain uudet toisenpuolen takapään laakerit ja stefat yms eli täytyy tutkia minkä pyörän laakeri on loppu ja vaihtaa.


Tuossa varmaan ne suurimmat, onhan siinä paljon pientä näpräämistä noiden lisäksi. Autoon on lisäksi tehty v2015 kolmen tuhannen euron edestä perushuoltoa joten ei ainakaan heti pitäisi tarvita alkaa koneremppaan, tämän jälkeen ei ole ajettu kuulemma kuin n. 500km:D

Tämän lisäksi uusittu joku neljästä iskunvaimentimesta ja muuta pientä.

Sen muuten huomasin, että vikakoodeja voi sentään lukea perus yleismittarilla, joten plussaa mitsulle siitä:cool:

Auton historiasta senverran, että se on tuotu suomeen ukrainasta vuonna 2012, jonka jälkeen sillä on ajettu suomessa vain 7000mailia. Vuodesta 2015 eteenpäin autolla ei ole ajettu kuulemma kuin tuo sanomani noin 500km -> oli tuolloin viimeisen kerran katsastettu. Tämä on sinänsä hyviä uutisia, sillä koska autolla on suomessa ajettu noin vähän niin ruostetta ei luultavasti ole paljoa (en ole päässyt kunnolla katsomaan pohjaa).


Siinä taitaa olla tähänastiset isoimmat jutut, tarkoitus on siis saada auto vuoden 2019 kesälle tieliikenteeseen. Aikaisemmin sanoinkin, että en pääse heti autoa työstämään sillä pitäisi saada toinen projekti ensin pois tieltä lämpimästä tallista. Yritän tähän päivitellä aina kun saan jotain tehtyä.

Linkki keskusteluun tässä

Alla pari kuvaa lähtötilanteesta:

vertailu.jpg


juh2.jpg


juh.jpg
 
Viimeksi muokattu

TheZeiZei

Member
Liittynyt
26 Joulukuu 2018
Sijainti
Pori
Tälläinen boxi muutenlöytyy kanssa ratin päälle asennettuna:

20181224_112336.jpg


Mitä nyt netistä lueskelin niin tuolla on tarkoitus ahtoja ainakin säätää. Päälle sitä ei saa napista, joten sekin on varmaan otettu pois käytöstä samaa aikaa piggyn kanssa. Täytyy tuotakin tutkia.

Konehuoneesta löysin vielä D1 Spec VSD IV -sytytyksensäätöpalikan joka on luultavasti ihan toiminnassa, sitäkään en sen enempää ehtinyt tutkia.
Alla netistä haettu kuva kyseisestä boxista:

dscf4182_1.jpg


Eli kyllä tähän vehkeeseen on noita säätöpalikoita joskus laitettu:oops:
 

TheZeiZei

Member
Liittynyt
26 Joulukuu 2018
Sijainti
Pori
Noniin, päivitystä pitkästä aikaa!

Sain auton vihdoinkin lämpimään talliin (pieni mutta ajaa asiansa).

20190202_115718.jpg


20190202_115746.jpg


Pyrin päivittelemään tästä eteenpäin noin viikon välein, pääosin koska pystyn työstämään autoa vain viikonloppuisin:).

Ensimmäisenä on tarkoitus imuroida ja putsata koko vehje, jotta on parempi alkaa sitä työstämään.

Putsaamisen jälkeen ensimmäinen prioriteetti on saada tuo Greddyn boxi takaisin kiinni. Toivottavasti ne ketkä sen purkivat jättivät jälkeensä hyvät liittimet:rolleyes:. Ellei muuten niin Greddyn manuaalista ja tonnarin ecun johdoista selvinnee oikeat paikat johdoille:cool:. Tämän lisäksi koitan saada tuon ahtopaineensäätimen takaisin toimintan niinkuin nimim. "kaahari" mainitsi keskustelussa .

Sen jälkeen kun kone on saatu käymään kunnolla, on vuorossa vikavalojen selvittäminen (SRS ja ABS).

Nuo kun saadaan kuntoon niin auton "pitäisi" olla valmis katsastukseen...

Mutta eipä tuo homma siihen lopu. Autossa on paljon kaikkea pientä laitettavaa...

Huomasin tuossa tallissa, että tähän on joskus asennettu aftermarket pakoputkisto takapäähän jossa kummallekin äänenvaimentimelle putkisto jakautuu Y-haaralla. Eli kabiinissa oleva pakoputkiston "tour/sport" nappi ei tee tällä hetkellä mitään:rolleyes:.
Olisihan se ollut hienoa jos se toiminto toimisi, mutta tällä on nyt mentävä.

Tähän on myös asennettu öljyjäähdytin aftermarket syylärin eteen, sen tehokkuudesta en ole niin varma sillä se on asennettu puskurin sisälle syylärin eteen(ei ole suoraa ilmavirtaa), mutta syylärin flekti vetänee ilman senkin kautta. Ja eiköhän se ole siltikin parempi kuin ilman.

Tarkoitus on nyt hommata uusi akku(vanha on täysin kuollut) ja pitäisi alkaa metsästämään uusia konepellin kaasujousia koska vanhat ovat aivan kuolleet.

Eli lyhkäisyydessään näillä plääneillä lähdetään liikkeelle:p

20190202_142419.jpg
 

Liitetiedostot

  • 20190202_115718.jpg
    20190202_115718.jpg
    436.6 KB · Lukukerrat 142
  • 20190202_115746.jpg
    20190202_115746.jpg
    151.8 KB · Lukukerrat 145

TheZeiZei

Member
Liittynyt
26 Joulukuu 2018
Sijainti
Pori
Noniiin!!!

Päivitystä taas kehiin, tällä kertaa tuleekin aika paljon kerrottavaa:cool:


Elikkäs, sain tämän viikonlopun aikana vähän kaikenlaista tehtyä ja muutenkin autoa hyvään malliin ja jopa käymään kunnolla!

Aloitetaan vaikkapa näistä vähän pienemmistä hommista, eli puhdistin auton sisältäpäin sellaiseen kuntoon että siellä uskaltaa möyriä, ja samalla takaluukun vararengastila ja luukun reunat saivat puhdistuksen (oli hieman piukassa tuo paska):

takaluukku.jpg


Puhdistuksen jälkeen iskin kattoluukun kimppuun ja irroittaessani sitä huomasin että lasin kiinnikkeet olivat täyttä vauhtia ruostumassa pilalle, Purin ne irti ja ne on nyt puhdistettu ja maalauksen jälkeen kuivumassa. Ovat onneksi paksua rautaa ja kestävät vielä hyvin:

Kiinnikkeet.jpg


Noiden kiinnikkeiden lisäksi kattoluukun nostinmekanismin kiinnitysrauta oli alkanut myös ruostua ja hapettua, joten sekin sai uuden maalin pintaansa:

kiinnike2.jpg


Näiden lisäksi puhdistin kattoluukun paikan ja ympäristön, sekä tuon ilmaohjurin. Pinttynyttä paskaa löytyy ihan joka paikasta.

20190209_204227.jpg


20190210_100956.jpg


Näiden jälkeen päästäänkin sitten haastavampaan osuuteen, eli ECU:n paikallistamiseen ja irroittamiseen.
Paneeleita purkiessani huomasin että tuolta HKS:n ahtojensäätöpalikasta menee paksu johtoryhmä konehuoneen puolelle ja sieltä sen omaan säätöboxiin. En nähnyt missään mitään muuta siitä lähtevää johtoa joka pistää miettimään, että mistä se vehje saa virtansa? Ainut siitä lähtevä johtoryhmä oli tuo mainitsemani ja se menee suoraan paineiden säätöboxiin konehuoneen puolelle. En paneutunut siihen vielä kunnolla tälläkertaa, mutta täytyy kyllä selvittää missä sen virtajohdot menevät sillä siihen ei tule virtaa tällä hetkellä. Jos joku tietää sanoa niin kertokaa toki:)

Alla kuva siitä HKS:n johdosta joka menee konehuoneen puolelle:

20190209_181436.jpg


Sitten itse siihe pirulaiseen, eli Greddyn boxin takaisinjohdottamiseen :rolleyes:.

Homma lähti liikkeelle siitä että kaivoin ECU:n esille ja väkersin greddyn johtoihin selityksen jokaisesta johdosta. Melkonen vappuviuhkahan siitä tuli:p:

20190209_182709.jpg


20190209_204054.jpg


Onneksi tuon ecun sai noinkin hyvään paikkaan johtosarjan kanssa, mutta niska ja jalat tuli jumiin siitä huolimatta:rolleyes:.
Eli työläin osuus oli repiä ecun johtojen teipit auki (johdot joihin osa greddyn boxin johdoista oli juotettu kiinni, mutta katkottu irti).
Siellä pajalla missä säätöboxi oli otettu pois käytöstä ei tietenkään oltu ymmärretty, että joku haluaisi jatkossa johdottaa sen takaisin kiinnio_O
Juotetut johdot oli katkottu melkein juuresta poikki, jos olisi vähän edes mietitty niin niihin olisi voinut jättää vähän pidemmän pätkän mihin olisin saanut asennettua liittimen, mutta ei sitten:

20190210_114327.jpg


Noh, ei siinä sitten muu auttanut kuin asentaa liitin kolmannelle johdolle noiden liittimien väliin.

Sain lopulta kaikki katkotut johdot käytyä läpi ja asennettua niihin kunnon liittimet (ihan vain sitä varten jos joku haluaa tulevaisuudessa ne irroittaa, tällä kertaa saa liittimistä irti;))
Tämän jälkeen ei sitten jäänyt enään muu kuin kaikkien liittimien liittäminen kiinni:p

Täytyy myöntää, että johtosarja olisi ollut aika makias, mutta tällä tavalla alkuperäinen asentaja säästi ainakin monta kymmentä euroa (niinkuin minäkin)!!
Ei se nätti kasa ole:D:

sähköt.jpg




Voi pojat, onnää piggybackit hienoja vehkeitä, ainakin ilman johtosarjaa:cool:

Paskanpuhuminen sikseen, auto lähti hienosti käymään ja käy ainakin omaan korvaan niinkuin kuuluukin!
Eli tuo boxi näyttäisi toimivan näillä rajoitetuilla testeillä. Täytyy kyllä myöhemmin iskeä tietokoneeseen kiinni ja tarkistaa ohjelma.


Tämänverran sain nyt parissa päivää aikaiseksi, ihan omien tavoitteiden mukaan, eli auto käymään kunnolla. Seuraavaksi vuorossa on tuon HKS:n boxin selvittäminen toimintaan, kattoluukun asentaminen kun kilkkeet on kuivunut, ECU:n asennus takaisin (ei helkkari siitä tulee työmaa tolla johtomäärällä:rolleyes:). Ajattelin myös ostaa jonkinsortin nahkanpuhdistus/huoltokitin että saan nahkaosat huollettua. EDIT taitaa muuten olla ihan tekonahkaa/vinyyliä mutta kuitenkin. Näiden lisäksi pitäisi alkaa selvittelemään SRS ja ABS valoja. (ABS valo vilkahteli hetkeksi pois päältä mut palasi takaisin?)

Eli tälläistä tälläkertaa, viikonpäästä toivottavasti jatkuu:cool:
 
Viimeksi muokattu

TheZeiZei

Member
Liittynyt
26 Joulukuu 2018
Sijainti
Pori
Huomasin muuten tuossa samalla, että takaluukun näkösuojan kiinnikemuovit ovat aivan palaneet auringosta, joten suoritin niillekin pienen "tekohengityksen".

20190209_213902.jpg


Kuten näkyy, niin muovin uloin kerros on täysin palanut. raaputin palaneen kerroksen pois ja harmikseni toisessa kiinnikkeessä muovi oli osittain melkein puhkihaurastunut. Pintakerroksen poistamisen jälkeen sivelin ne muovikirkasteella/öljyllä ja ainakin näyttävät nyt toistaiseksi paremmalta.

20190209_215435.jpg


Mutta epäilen ettei tämä tekohengitys ole pitkäkestoinen joten voi olla että täytyy tulostella uudet jossainkohtaa. Huomasin myös, että noiden kiinnikkeiden paikat ovat vetäytyneet ulospäin niin, että näkösuoja vaikuttaisi olevan sentin liian lyhyt. Tarkoittaa sitä, että toinen pää ei yllä tuohon lukitusklipsiin ja suoja lentää herkästi pois paikaltansa takaluukkua avatessa. Jos jossainkohtaa päätän tulostella uudet niin voin onneksi siinä muokata kiinnikkeitä hieman ulospäin.

Ihan btw, en oikein ymmärrä miksi tämän vehkeen joskus maalannut on liimannut takaluukkuun "3000T", onko tonnarista tuollainen T mallikin vai onko tekstien liimaajalla käynyt moka:rolleyes:? luulisin että on ollut vain GT tai GTO.

20190209_222225.jpg
 

TheZeiZei

Member
Liittynyt
26 Joulukuu 2018
Sijainti
Pori
Noniin ajattelin tässä tylsyyksissäni etsiä lisää tietoa tuosta HKS:n palikasta ja löytyihän siitä samasta vehkeestä video: youtubesta.

Eli sen virtajohdot ovat siis jossain mittariston alla joten täytyy ensikerralla alkaa kaivamaan niitä esille ja selvittää miksi siihen vehkeeseen ei tule virta.

Ja :täältä näyttää löytyvän oikein alkuperäinen asennusohje:)

hks.jpg
 
Viimeksi muokattu

TheZeiZei

Member
Liittynyt
26 Joulukuu 2018
Sijainti
Pori
Jahast, sain taas vähän etenemään viikonloppuna.


Kattoluukun kiinnikkeet oli kuivunut ja asensin ne paikallensa, pienen säädön jälkee luukku istui täydellisesti eikä ole enää vaarassa ruostua lisää.
Harmi että tuo etulista puuttuu kattoluukun edestä, mutta onneksi suhteellisen huomaamaton kauempaa. Täytyy joskus keksiä siihe jotais, alkuperäisen löytäminen on varmasti aika lähellä mahdotonta.

kattoluukku.jpg


Auton mukana tuli toinen ilmastonsäätöpaneeli ja edellinen omistaja sanoi että se toimisi. No arvatahan saattoi että eihän se tietysti pelittänyt:rolleyes:.
Paneeli oli myös paljon kuluneemman näköinen kuin autossa nyt kiinni oleva. Veikkaan että tuo mukana tullut on auton alkuperäinen ja seon joskus vaihdettu, mutta kumpikaan ei nyt toimi. Vika voi olla joko itse näytössä tai sen aivoissa. Katsoin että ainakin 3sx tarjoaa noiden korjausta hintaan 170$ plus postit jenkkeihin ja mahdolliset tullit(?). Täytyy kyllä joskus senverran sijoittaa että saisi pelittämään, onneksi sentään ohjaus toimii niin ei ole tällä hetkellä aivan välttämätön homma. Tietysti kun joskus päätän sen lähettää korjaukseen joudun olemaan ilman mitään puhallusta ainakin 2viikkoa... järkevintähän olisi tietysti nyt se laittaa menemään mutta tarttisi vain jaksaa lähettää menemään.

20190216_134516.jpg


Kuskinpuoleisen oven avauksen kytkin ei myöskään toiminut, joten otin sen auki ja se oli jätetty liittämättä kiinni. Vähän siinä kummastelin miksei se ollut kiinni ja kytkin mokoman takaisin. Pian kyllä selvisi minkä takia:D.

Valot ja kaikki pelaa kun se on kytketty, mutta kun avaimen asettaa virtalukkoon niin alkaa korviaviheltävä piippaus :oops:, eikä se lopu ennenkuin oven on sulkenut. Eli joku on selvästi kyllästynyt tuohon piippaukseen ja päättänyt ottaa kytkimen johdot irti. En kyllä ala itsekkään vikaa etsimään sen enempää, vaan selvitän missä tuo äänirasia on ja otan siitä johdot irti. Tällä tavoin kuskin ovet avatessa kaikki valot pelittävät jne eikä äänimerkkien puuttuminen kyllä itseäni haittaa. Eli tarvitsee selvittää missä kyseinen ääniboxi on ja ottaa siitä suosiolla johdot irti. Tietysti jos jollain tulee mieleen mikä voisi olla siihen syypää niin kertokaa toki:D

20190216_140708.jpg


Asensin myös ECU:n takaisin omaan paikkaansa ja vedin greddyn boxin hanskalokeroon missä se on aikaisemminkin ollut, eipä tuo johtoteippikasa kyllä hieno ole, mutta piiloon se jää kuitenkin, ja kaikki tuntuu pelittävän. Voisi jonkin välipohjan kehittää hanskalokeroon niin saisi tuon boxin piiloon ja siistimmäksi muutenkin.

greddy.jpg


Yritin myös lukea SRS ja ABS vikakoodit yleismittarilla, mutta ne ei antaneet mitään pulssia?

ECS sen sijaan antoi koodit 61, 62 ja 63, mikä meinaa että kaikissa muissa paitsi takavasemmassa iskarissa olisi jotain häikkää säädön kannalta:rolleyes:. Tietysti itse ECS boxissakin voi olla vikaa, mutta täytyy sitäkin jokukerta tutkia vähän enemmän. Olisi sekin systeemi hienoa saada toimimaan.

Auton takaoikean pyörän laakeri on täysin valmis. Tässä selventävää: videota. Ei ihmekkään että hakumatkalla kuului ujellusta, selvisi sentään 500kilsan matkan kotiin. Auton mukana tuli laakerit ja tiivisteet takapäähän, joten toivottavasti ne sopivat. Täytyy seuraavaksi ottaa se projektiin. ABS valo voi myös osittain johtua tuosta, sekä siitä, että peruutusvalo ei toimi. Kuulemma peruutusvalon anturi voi olla syypää myös ABS valoon joten täytyy katsoa onko se polttimosta vai anturista kiinni miksei se toimi. Pyöränlaakerin vaihdon jälkeen on vuorossa tuon peruutusvalon ratkaiseminen ja sitten täytyy kaivaa esiin ABS:n aivot ja alkaa mittailemaan sieltä. SRS valoa koitan myös selvitellä, mutten mitää keksi niin taidan poistaa polttimon:rolleyes:.

20190216_174132.jpg


Sellaista tälläkertaa.
 

TheZeiZei

Member
Liittynyt
26 Joulukuu 2018
Sijainti
Pori
Sain tänään takarenkaan keskiön irti, oli muuten paljon helpompi homma kuin mitä kuvittelin. Renkaassa oleva klappi johtui kuluneesta akselin isomman laakerin kiinnityksestä, laakeri oli päässyt pyörimään ja kuluttanut muutaman kympin pois. Itse laakeri tuntui olevan melkein kuin uusi. Raja näkyy selvästi kuvassa:

20190223_162839.jpg


Akselin toinen pienempi laakeri on myös ollut syypäänä ääneen, sillä se on jostain syystä asennettu ilman suojia ja ollut täysin kuivana.

20190223_155048.jpg


Oli onneksi erittäin helppo saada tuo keskiö pois, piti vain irroittaa vetarin pultit renkaan päädystä ja kopauttaa vetari pois ohjausurasta, luulin että keskiön pois saanti olisi isomman työn takana. Koko pakettia piti kiinni lopuksi vain yksi mutteri, joka lähti myös suhteellisen helposti auki.

20190223_152737.jpg


Ratkaisuna tuohon kuluneeseen akseliin, hitsaan siihen lisää materiaalia ja käytän sen sorvin kautta niin pitäisi saada siitä kunnon puristusliitos.

Vikavalojen kanssa ei ole vielä selvinnyt mitään uutta, tarkistin ABS-aivojen johdoista että kaikki siitä selviävä on kunnossa, releet ja anturit yms. Jatkan varmaan peruutusvalon vianselvittämisellä ja korjaamisella seuraavaksi, kuulemma voi olla myös syypää vikavaloon. SRS valon suhteen ajattelin tehdä niin, että ellen löydä vikaa niin viimeisessä tapauksessa otan valon pois käytöstä kojelaudasta. Ainakaan vielä ei ole mitään johtolankoja minkä perusteella alkaisi sitä ratkoa.

Unohdin muuten aikaisemmin mainita, että tuo HKS:n boxi on luultavasti jotenkin rikki. Selvitin että siihen tulee kyllä virta, mittasin sen vielä itse käyttöboxin sisältä. Ei mitään hajua minkä takia se olisi voinut mennä rikki ja vituttaahan se että se ei toimi. Mitään sulakkeita en sisällä nähnyt. Jos jollain on kokemuksia tai mahdollisia rakaisuja samantyylisestä ongelmasta niin info on erittäin arvostettua.

20190216_144215.jpg
 

TheZeiZei

Member
Liittynyt
26 Joulukuu 2018
Sijainti
Pori
Paikallinen seppä hitsasi lisää tavaraa tuohon akseliin kuluneeseen kohtaan ja sorvasi siitä tiukan. Pitäisi olla kuulemma pysynyt iha suorassa lämpölaajeneminen huomioonottaen, ja uskoisin niin myös itsekin, näkee tietysti sitten kun saan vehkeen ajoon.

Ei siinä sitten muutakun akseli paikallensa ja perämmäinen laakeri kiinni, uusi peränpuoleinen stefa löytyi myös niin tuli sekin vaihdettua.

20190227_170724.jpg


Laakeri olikin ulkoreunastaan aika tiukka, mutta laitettiin tietysti lukitetta rakoon varmistukseksi, samoin peränpuolimmaiseen. Laitettiin paketti kasaan ja rasvattiin vielä jarrusatulan liu'ut ennen renkaan asennusta. Lopputulos oli erittäin hyvä, ei enää klappia mihinkään suuntaan:cool:

Otin muuten auki tuon ilmastoinninsäädön näytön, ja sieltä paljastui "yllättäen" vuotaneita kapasitoreja ja ainakin näyttäisi olevan kärvähtänyt tai vähintään lämpimänä käynyt vastus.

20190228_204721.jpg


20190228_204733.jpg


20190228_204755.jpg


Täytyy kyllä itse koittaa vaihtaa nuo jos vaikka lähtisi pelittämään, ei oikein huvittaisi maksaa 200e +postit jenkkeihin korjaukseen:rolleyes:

Katsastusta varten jäljellä on enää ABS, SRS ja pakkivalon korjaus, joista jälkimmäinen voi kuulemma vaikuttaa ABS valoon, eli näillä mennään.
 

TheZeiZei

Member
Liittynyt
26 Joulukuu 2018
Sijainti
Pori
Noniin oli aika muuttaa taisteluasema juotosasemaksi, päätin vaihtaa ECS:n ja ilmastonsäädön näytön konkat:)

juotosasema.jpg


Aloin tuossa miettimään, että on aivan järjetöntä maksaa monta sataa euroa työstä minkä voi itse tehdä helposti. Tosin varmuutta toimimisesta ei ole, mutta pakkohan sitä on testata.

Otin ensimmäisenä käsittelyyn tuon ilmastonsäädön näytön, johon ei tullut mitään valoa. Kuten aikaisemmin mainitsin, niin sieltä oli selvästi mennyt muutamat konkat. Tämä on yleinen vika tämänikäisessä autossa. 3swikissä on hyvä artikkeli näytön, ECS:n ja ECU:n konkkien vaihdosta, linkki : tässä .

Kävin hakemassa paikallisesta liikkeestä 3swikin listanmukaiset konkat ja aloin vaihtohommiin. Suurin työ oli tosiaan tuon näytön pois ottaminen, mutta kyllähän se siitä lähti.

20190304_190852.jpg


Tämän jälkeen tinanpoistonauhaa hyväksikäyttäen poistin kaikki konkat ja kolvasin tilalle uudet.

20190304_181002.jpg





näyttölevy.jpg


Joitain konkkia ei löytynyt juuri oikealla volttimäärällä, joten korvasin ne isommalla. Tästä ei siis aiheudu ongelmia, päinvastoin kestää paremmin. Tässä vanhat ja korvaavat:

20190304_182642.jpg


Konkat tuli tästä näyttöyksiköstä vaihdettua, ja siirryin ECS:n kimppuun.

Eli tosiaan auton jousituksensäätö antoi vikakoodit 61, 62 ja 63, indikoiden että kaikissa paitsi yhdessä tolpassa on ongelma. Päätin ottaa ECS:n aivot irti ja tarkistaa sen. Täytyy kyllä myöntää, että ihan tälläistä en odottanut:oops::

ruoste.jpg


juuh.jpg


Eli ECS:n takalevy oli täysin ruostunut, ja avattuani kannen esille tuli likainen piirilevy. Kaksi konkkaa oli selvästi vuotanut ja niiden toinen jalka oli kokonaan syöpynyt irti. Myöhemmin näitä poistaessa huomasin että ainakin kaksi muuta oli pullistunut alhaaltapäin. Näiden vaihtamisen on pakko vaikuttaa johonkin..

Eipä siinä mitää, samalla kun hain näytöön konkat otin myös tähän, osa oli isompaa volttiluokitusta mutta siitä ei ole haittaa.
Poistin kaikki konkat ja tässä kuva niiden paikoista, jos joku päättää tehdä samoin. Auttaa erittäin paljon poistamisessa, ja 3swikin kuva on hieman suhjuinen.

piirilevy.jpg


Kolvasin jokaisen uuden konkan kiinni, ja koska piirilevy on kaksipuoleinen niin varmistin jokaisen jälkeen yleismittarilla että ne varmasti ottavat kiinni oikeista paikoista. Tuo yksi vuotanut konkka oli syövyttänyt osan polusta kokonaan pois, joten korjasin sen juotoksella, ei ole nätti, mutta testauksen tuloksena johti sähköä niinkuin pitääkin:

korjaus.jpg


Kopassa on varaa niin jätin jokaiseen konkkaan pitkät jalat jotta pystyin varmistamaan kunnon juotoksen. Lopputulos on mielestäni hyvä, ja levyn pitäisi pelittää kunnolla.

ecs.jpg


Pääsen vasta viikoloppuna testaamaan näitä, jännityksellä odotan miten toimii.

ABS ja SRS valoon liittyen, olen tässä koittanut etsiä Porin ja Rauman seudulta paikkaa jossa onnistuisi vikakoodin luku ja nollaus. En ole vielä paljoa ehtinyt soitella, mutta luulisi että jostain löytyy. Tosiaan yleismittarilla ei saa noiden koodeja ulos eikä pysty niitä nollaamaan. Täälläpäin ei varmaan kellään ole laitetta?

Mutta näin tänään, viikonloppuna jatkuu.
 

TheZeiZei

Member
Liittynyt
26 Joulukuu 2018
Sijainti
Pori
Njoooh, iskin "korjatun" ECS-kortin takaisin kiinni, mutta antaa vielä koodit 61 ja 62, eli vain koodi 63 hävisi korjauksen myötä. No on sekin sentään jotain, täytyy tuon jatkotutkiminen jättää myöhempään.

Kokeilin myös molempia "korjattuja" ilmastonsäätönäyttöjä mutta kumpaankaan ei tullut valoa, harmi. Olin jo niin varma että edes jompikumpi toimisi koska senverran huolellisesti mielestäni vaihdoin konkat. Mutta voi olla että vikaa on vielä jossain muualla. Lämpötilansäädön pääpiirilevy näyttää kyllä todella hyvältä niin sen takia en siihen alkanut vaihtaa mitään. Täytyy myös tätä tutkia joskus uudestaan, mennään toistaiseksi pimeällä näytöllä.

J. Helle tuolla keskustelun puolella mainitsi että vilkaisisin oikean eturenkaan edessä sijaitsevaan ABS-pumppuun. Ja kuten hän sanoi niin siellä oli joku itsetehty muovisuoja pumpun edessä, minkä yläpuolelta on päässyt paska lentämään pumppuyksikköön:

20190309_143056.jpg


Aika jännä että tuo alkuperäinen muovisuoja on onnistuttu hukkaamaan tässäkin. Poistin suojan ja alta paljastui melko rapeassa kunnossa oleva ABS-pumppu. Ei siinä suoraan näkynyt mitään ihmeellisempää "vikaa", putsasin pumpun moottorin liitännät ja tarkistin että johdot on päällisinpuolin kunnossa mutta ei se mihinkään vaikuttanut. Moottoriin tulee virrat päälle laittaesssa 12V.

20190309_143341.jpg


20190309_145657.jpg


Kokeilin myös lukea ABS-vikakoodin J. Hellen mainitsemalla tavalla, eli 10 ja 12 pinni yhteen ja mittari 4 ja 12 pinnin väliin, mutta se syötti vain melko tasaista 12v. Tekee samaa vaikka mittaisin ilman että 10 ja 12 on yhdistetty. ABS valo kyllä alkaa palamaan ku yhdistän nuo kaksi eli se menee kyllä diagnostiikkatilaan niin kuin pitääkin. Tosiaan ABS valo syttyy hetki käynnistämisen jälkeen, virrat päälle laittamalla valo vilkkuu normaalisti hetken ja sammuu. En tiedä onko tuo tasainen 12V normaalia, vai onko ohjausboxissa jotain häikkää tms?

En nyt oikein tiedä että mistä sitä vikaa lähtisi hakemaan, olisi ollut hienoa jos olisin jonkun koodin saanut ulos niin olisi tietänyt että missäpäin vika on. Tuo pumppuyksikkö on kyllä rapsaskan näköinen ulkoa mutta ei sitäkään viittisi alkaa irroittamaan turhan takia, jos vika ei siinä kuitenkaan ole. G-anturin voisi nyt ainaki seuraavaksi tarkistaa.
Jos jollain tulee jotain mieleen niin apua arvostetaan aina.

Pieni kevennys tähän loppuun, vaihdoin peruutusvalon 5w polttimot ledeiksi ja eron huomaa:D

20190309_121738.jpg
 

TheZeiZei

Member
Liittynyt
26 Joulukuu 2018
Sijainti
Pori
Pikanen päivitys

Sain SRS nollauslaitteen lainaan ja valon nollattua se pysyy nyt ainakin toistaiseksi poissa niinkuin pitääkin, eli sitä ei tarvitse alkaa sen enempää tutkia.

Loppuviikosta pitäisi toivottavasti saapua tilattu ABS-pumppuyksikkö ja releet niin pääsisi sitten viikonloppuna sen vaihtohommiin, jos vaikka hyvällä lykyllä ongelma on ollut siinä. Ellei ABS valo siltikään poistu niin täytyy jatkaa selvittelemistä manuaalin mukaan. Mutta enää ei onneksi ole kuin tuo ABS-valon selvitys jäljellä:p
 

TheZeiZei

Member
Liittynyt
26 Joulukuu 2018
Sijainti
Pori
Homma etenee,

Hain tänään postista toimivan abs-pumppuyksikön jonka olin tilannut, ja ajoin tallille asennushommiin.

Vanhan yksikön irroistus oli muuten suht helppoa, paitsi että itse hydrauliikkaputket oli vaikea avata ahtaan paikan takia. Taivutin avolenkkiavaimen pään kulmalle jotta sain kaikki liittimet avattua, ja siltikin se oli tuskan takana. Lopulta kuitenkin sain kaikki liittimet auki ilman suurempia vaurioita ja yksikön sai taivuteltua ulos kolostaan irroittamatta mitään tukia tms.

20190328_180841.jpg



Alla kuva vanhasta (vasen) ja "uudesta"

20190328_175101.jpg


Ei siinä sitten muutakuin uuden asennus. Se sujui sentään hieman paremmin kuin vanhan pois ottaminen, vaikkakin liittimien kiristys aiheutti kiroamista.

Vanha vs uusi:

pumppu.jpg


Asennuksen jälkeen ilmasimme molemmat etujarrut, ja takajarrut ilmaamme vasta kun saamme etupään alas.

Totuuden hetki koitti, ja auton käynnistyksen jälkeen ABS valo on poissa!!:p

Vika oli jossain vanhan pumppuyksikön osassa, pumpussa, releissä tai solenoideissa. Mutta on kyllä hyvä fiilis kun ei tullut tehtyä turhaa työtä.
Seuraavaksi vuorossa on muokata sopivampi muovisuoja pumppua varten jotta tämä ei pääsisi noin pahaan kuntoon, alla on muuten kuva suojasta joka siinä oli, ylhäältä pääsi suoraan vesi lentämään pumpun päälle:

20190309_143056.jpg


Nämä hommat on vielä tehtävä ennen katsastusta:

-takajarrujen ilmaus
-öljyn vaihto
-pohjan puhallus kotelosuoja-aineella
-päästöjen mittaus erikseen tutulla, varmuuden vuoksi

ELi lähellä ollaan jo liikennekuntoa, ja tietysti senkin jälkeen hommat jatkuu, mm. flektien korjaus/vaihto ja hotwiren poisto.

Viikonloppuna jatkuu

20190328_190446.jpg
 

TheZeiZei

Member
Liittynyt
26 Joulukuu 2018
Sijainti
Pori
Tuli taas koko päivä vietettyä auton parissa.

Otin isomman flektin irti sillä meinasin rasvata sen laakerit, mutta sen moottoria avatessa toinen magneeteista irtosi kokonaan joten se siitä. Kävin suosiolla motonetista hakemassa 33cm yleisflektin joka sopi täydellisesti vanhan paikalle. Hotwire hässäkkää en alkanut vielä korjailemaan, mutta jostain syystä kahdelta lämpötila-anturilta tulevat maajohdot oli yhdistetty vanhassa flektissä olevaan sellaiseen ihme suorakulmion muotoisen palikan miinusjohtoon.

20190330_115005.jpg


En tosiaan tiedä mikä sen palikan funktio on, veikkaisin että joku vastus/ lämpöjuttu koska tuulettimessa kiinni? Asensin sen kuitenkin myös uuteen flektiin kiinni. Muttasiis antureiden miinusjohdot oli yhdistetty sen palikan miinusjohtoon jolloin flekti on aina päällä. Pitää tutkia mihin ne kuuluisi mennä kun on aikaa, mutta veikkaisin että releille.

Alla kuvaa uudesta flektistä, tilaa tuli huomattavasti lisää:

flekti.jpg



Tein myös uuden kurasuojan abs-pumpun eteen, ja samaan kohtaan myös kuskinpuolelle sillä sielläkin oli joku paskasti väännetty versio. Vaihdoin myös öljyt, ja ihan aiheellista sillä vanhaa olisi voinut verrata bensaan...
Näiden jälkeen ilmattiin taka-jarrut ja ajettiin auto ulos tallista.

20190330_132456.jpg


Käytiin kaverilta hakemassa koekilvet lainaan joten autolla voi nyt ajaa tiellä laillisesti kunnes saan sen katsastettua. Senverran hakureissulla testasin että auto tuntuu vetävän hyvin joten Greddyn boxi näyttäisi pelittävän. Takaisintulomatkalla ABS-valo syttyi kesken ajon, pysähdyin tienreunaan jolloin valo hävisi eikä tullut loppumatkalla enää takaisin. Toivottavasti kyseessä oli vain jokin väliaikainen häiriö, eikä tulisi enää takaisin. Kyllä siinä ehtikin mieli masentua mutta onneksi ei tullut takaisin, vielä:rolleyes:

Ajoin auton rampille pohjan tutkimista varten ja se näytti ihan hyvältä lukuunottamatta yhtä suurehkoa reikää ojanpuolen takarenkaan edessä. Tämän lisäksi edessä oleva lyhyt pakoputken jousto vuotaa, ja myös pitkä mutta hieman vähemmän. Jos menee päästöistä läpi niin korjaan nuo vasta kesällä.

20190330_143658.jpg


Kuvassa reiän oikeallapuolella näkyvän ruostemöykyn alta paljastui myös toinen reikä joten ne korjataan samantein. Reikien korjaamisen lisäksi kotelot ja pohja vedetään kotelosuoja-aineella.

Suunnitelmissa olisi mennä katsomaan päästöt maanantaina, ja jos menee läpi niin katsastusta yritetään tiistaina.
Senverran lupaavalta näyttää jo että on pelko perseessä että jotain tulee vielä vastaan, viimeistään katsastuksessa. Mutta näillä edetään.

Alla vielä pari kuvaa pohjasta, ihan vaan sentakia koska satuin kuvat ottamaan. Vetoakselissa oli yhdessä nivelessä senverra että tunsi väljää mutten aloita mitään toimenpiteitä sensuhteen:

20190330_143710.jpg


20190330_143717.jpg
 

TheZeiZei

Member
Liittynyt
26 Joulukuu 2018
Sijainti
Pori
Pienimuotoinen kysymys muuten tähänväliin, pitäisikö molempien ovien mennä lukkoon/aueta kun kuskinpuolen oven lukitsee/aukaisee? En ole löytänyt tähän vielä mitään selkeää vastausta. Jos joku tietää niin olisi hienoa saada asiaan selvyys.

Niinja laitan muuten tähän vielä linkin keskusteluun: Keskustelu

EDIT:
Löysin sittenkin manuaalista vastauksen tähän, eli molemmat ovet pitäisi mennä lukkoon/aueta ainakin mallissa missä ei ole kaukolukitusta. Mutta luulisi että kaukolukituksellisessakin näin olisi vaikka siinä ei erikseen niin mainittu? Omassa autossa tämä systeemi ei toimi mikä on perseestä, tätäkin täytyy tutkia.

63dcd65b6eb05b1ac35ceb7994e56509.png
 

Liitetiedostot

  • 356997213c81695f7a79ef3320a1ee53.png
    356997213c81695f7a79ef3320a1ee53.png
    62 KB · Lukukerrat 142
Viimeksi muokattu

TheZeiZei

Member
Liittynyt
26 Joulukuu 2018
Sijainti
Pori
Kuten veikata saattoi niin ei mennyt ilman hankaluuksia.
Päästöt oli muuten ookoo mutta kierroksilla CO arvo oli liian korkea. Hommasin molemmat lambda anturit uudet, ne on Denson vehkeet niinkuin alunperinkin, mutta ongelmia tuli vanhojen pois ottamisessa.

Etummaista vanhaa anturia irrottaessa koko kiinnityspesä lohkesi pois ahtimelta tulevasta käyrästä:

WhatsApp Image 2019-04-02 at 11.24.26.jpeg


Tämä tarkoitti että koko käyrä on irroitettava jotta se saadaan korjattua. On muute helvetin ohutta tavaraa tuo, ja heikkoa.
Tuota käyrää irroittaessa ongelömaksi koitui nuo ahtimen päässä olevat pultit, jotka kyllä saatiin liikkeelle mutta hirttivät kiinni uudestaan melkein samantien. Yksi pultti katkesi mutta loput saatiin irti.

WhatsApp Image 2019-04-04 at 11.52.10.jpeg



Tuo viimeinen pultti oli pakko vetää rälläkällä auki, mutta siihen pitäisi kyllä silti saada uusi pultti vähän pitämään:

WhatsApp Image 2019-04-04 at 13.44.13.jpeg



Tuon käyrän jälkeinen pätkä muuten sisälsi katalysaattorin, ja senkin laippa oli melkein poikkiasti haljennut, joten ihan hyvä että tuli avattua:

WhatsApp Image 2019-04-03 at 08.24.52.jpeg



Hitsattiin tuon laippa umpeen samoin kuin se lohjennut lambda anturin käyrä:

WhatsApp Image 2019-04-04 at 08.34.37.jpeg


Tuossa ahtimeen kiinni tulevassa käyrässä ei muuten ollut mitään tiivistettä välissä, muutakuin tahnaa. Täytyy varmaan itsekkin vetää se tahnan kanssa tiiviiksi. Myös molemmat joustoelementit vuosivat ja olivat paskana joten ne uusitaan nyt samalla.

On tässä tullut koko viikon taisteltua noita irti, ja vielä tarttisi saada taaempi anturi pois, mutta eiköhän se sieltä saada.
Helvetinmoisen taistelun kyllä saanut aikaan ja toivottavasti päästöt saataisiin noilla uusilla lmbdoilla ja tiiviillä putkella kuriin.

Elllei muuten niin heitän tietokoneen greddyyn kiinni ja koitan säätää syötön pienemmäksi kierroksilla.
 

TheZeiZei

Member
Liittynyt
26 Joulukuu 2018
Sijainti
Pori
Pitkästä aikaa päivitystä!

Pakoputkihommaan jäätiin viimeksi ja se saatiin lopulta ihan hyvään kuntoon. Putkessa olleet molemmat joustoelementit oli pakko uusia sillä molemmat oli täysin puhki

20190406_113335.jpg


Hommasin uudet elementit ja hitsailin ne siinä sitten kiinni, lopputulokseen olen kyllä ihan tyytyväinen:)

20190406_113346.jpg


20190406_151414.jpg


Putkesta tuli hyvä ja iskin samalla molemmista ahtimien lähtöputkista katit pois, taaemman katti olikin osittain "sulanut"/murentunut:

20190406_115035.jpg


20190406_151623.jpg


Kasailin pakoputken ja vedin pienen kerroksen pakoputkimassaa liitosten väliin.
Tuon jälkeen meinasin vaihtaa myös taaemman lambda-anturin, mutta myös sen paikka oli senverran ahdas että päätin olla vaihtamatta.

Kävin taas mittaamassa päästöt ja putki ei ainakaan enää vuoda, sillä O2 arvot olivat hyvät. Co-arvo oli noin 2.3, minkä takia auto ei menisi millään läpi vähäpäästöisestä. Rekisteriotteeseen on kuitenkin merkitty erikoismerkintöihin että päästöluokkana on Euro 1. Siinä "ainut" merkittävä raja-arvo on Co max 3.16 joten auto menee sittenkin hienosti päästöistä läpi. Periaatteessahan voisin ottaa myös tuon ison katin kokonaan pois, ja luultavasti otankin tulevaisuudessa. Tarina päästöistä jatkuu myöhemmin

Viikon tuon pakoputken korjauksen kanssa taisteltiin, mutta pitäisi sentään kestää taas pitkän aikaa.

Lainasin taas kaverin koekilpiä jotta voisin autolla ajella katsastusta odotellen ja vaihdoin kesäkumit alle. Auton mukana tuli 18" Steez Workin vanteet ja täytyy myöntää että ihan hyvin ne tuohon sopii:D

20190406_143953.jpg


20190406_171638.jpg


Jatkoa seuraavassa viestissä:
 

TheZeiZei

Member
Liittynyt
26 Joulukuu 2018
Sijainti
Pori
Ja jatkuu

Huomasin tuossa kun autolla ajelin ennen katsastusta että oikea etuvilkku lakkasi toimimasta. Otin vilkun auki ja parit ryöstäjäthän sieltä löytyi:

20190408_175350.jpg



Eihän nuo toimi yleensä kuin hetken aikaa joten ei yhtään yllättänyt. Vaihdoin ryöstäjät kunnon liittimiin ja vilkku toimii taas:

20190408_180305.jpg


Varasin katsastusajan ja täytyy myöntää etten ole vähään aikaan jännittänyt jotain niin paljon kuin tuota katsastusta.

Katsastusasemalla esitin päästölapun ja katsastaja sitä siinä sitten tutkiskeli ainakin kymmenen minuutin ajan luultavasti googlea hyväksikäyttäen:D. Autohan on 1993 joten sen pitäisi olla vähäpäästöinen, niin kovasti väitti että ei päästöt kelpaa. Apuun tuli toinen katsastaja (joka auton myös tarkisti), ja sanoin että erikoismerkinnöissä on Euro1 päästöluokka ja että auto on alunperin jenkeistä. Kyllähän ne sitten molemmat sen hyväksyi ja jälkimmäinen sanoikin että kyseessä on varmaan muuttoauto, silloin on pystynyt kuulemma kikkailemaan päästömerkintöjen kanssa.

Ei siinä, katsuri tarkisti auton ja kaikki oli ok! Se vaan että huomattiin etummaisen ahtimen öljyn paluuputken vuotavan aika reippaasti, mutta ei se siitä mitään ylös kirjannut. Oli kyllä kiinnostunut autosta ja siinä sitten katseltiinkin tietoja kyseisestä vehkeestä netistä:D Papereihin on merkitty vapari etuvetoauton tiedot, 122kW 1400kg yms. Katsastaja sanoi että antaa olla vaan niin on halvemmat verot yms :D. Kyseinen katsastaja oli kyllä rento kaveri, ja hyväksytyn paperi kädessä lähdin korjaamaan öljyvuotoa.

20190410_160616.jpg


Kuten ylläolevasta kuvasta näkyy, niin tuo haitariosuus vuotaa öljyä jostainkohtaa.
Putsasin kohdan ja huomasin että tuollaisen haitarin päällä oli selvästi pieni reikä, tullut luultavasti pakoputkirempan myötä.

20190410_173818.jpg


Meinasin että leikkaan tuon haitariosuuden pois ja laitan letkun klemmareilla sen tilalle jäljelle jääneiden putkien päälle, mutta ahtimen pään putken leikkaaminen näytti senverran hankalalta tuon lämpösuojan takia että päädyin väliaikaiseen ratkaisuun. Senkin takia että tarvitsin autoa ajoon. Joten puhdistin alueen hyvin, sivelin reilusti tiivistemassaa(ei sitä silikonityylistä) ja päälle kiristin klemmarilla letkunpalan. Hyvin pitää, ja tottakai tarkoitus on korjata tuo kunnolla myöhemmin:

20190410_181633.jpg


Auto alas ja kovaa ajoa:cool: (Neliveto on kyllä kätevä kun tuolle liukkaalle rampille ajoi(tietysti hiekoitin myös))

20190410_191726.jpg


Eli auto on nyt vihdoinkin leimassa, mutta hommaa löytyy silti ihan tarpeeksi.

Joku pyöränlaakereista ulisee vielä kovassa vauhdissa ja abs-valo syttyy joskus vähäksi aikaa palamaan, veikkaan että liittyy juurikin tuohon paskana olevaan laakeriin jonka takia pyöräanturi ei välillä lue. Ääni tuntuu tulevan oikeasta eturenkaasta, täytyy asia vielä varmistaa ja ottaa työnalle tässä jossainkohtaa.

Kattoluukusta vuotaa sateella hieman vettä sisälle luukun takakiinnityksen kohdalta. Lasin päällä oleva läpyskä on selvästi taittunut keskeltä ylöspäin joten täytyy sekin ottaa jossainkohtaa auki ja tiivistää.

Flektit olisi kiva saada toimimaan kunnolla kun tällä hetkellä neon jotenkin hotwiretetty joten nekin pitäisi jossainkohtaa selvitellä.

Ilmastointilaite ei tunnu toimivan kun tuossa testailin, täytyy vielä koittaa kuunnella kytkeytyykö magneettikytkin kun laittaa kylmälle. Harmi kun ilmastoinnin näyttö ei toimi niin ei näe näyttääkö vikavaloa, sen voi tietysti testata diagnostiikkaportista.

Tyhjäkäynti on vähän erikoinen, se oli vähän liian korkea jolloin isä sääti sen poissaollessani pienemmälle kuulemma alipainekellossa olleesta ruuvista? lämpimällä koneella tyhjäkäynti on noin 800-1000 riippuen auton mielentilasta :D, kylmänä noin 1900. Ongelmanahan on vain se, että lämpimänä käynnistäessä auto hörähtää mutta sammuu senjälkeen. Pitää antaa hieman kaasua samalla että käynnistyy tyhjäkäynnille jolloin se on noin 700rpm. Pitäisi selvitellä mistä tämän auton tyhjäkäyntiä kuuluisi oikeasti säätää ja että onko siinä nyt vähän jokaruuvi sekaisin.

Mutta näillä mennään, isoin tavoite on jo saavutettu eli leima kourassa:cool:

20190412_181555.jpg
 

TheZeiZei

Member
Liittynyt
26 Joulukuu 2018
Sijainti
Pori
Päivitystä taas vaihteeksi!

Auto on pelittänyt hyvin ja tuo korjaamani öljyvuoto on pitänyt. ABS-valo palaa satunnaisesti mutta suurimman osan ajasta pysyy poissa.

Tässä kevään lämmetessä on tullut mieleen että tuon ilmastoinnin olisi kiva toimia...
Otin siis auton taas käsittelyyn ja luin ilmastoinnin vikakoodit seuraavilla ohjeilla:

diag1.png



Koodi oli 11 eli lämpötilasensorissa on ongelma. Tämä on tietysti aika selvää kun alkaa katsomaan sensorin sijaintia ja roikkuvia johtoja :rolleyes:

20190426_164341.jpg


Multa tosiaan puuttuu tuo verhoilu ja sen mukana lämpötila-anturi. Periaatteessahan lämpötila-anturit ovat erittäin yksinkertaisia vehkeitä eli niihin menee kaksi johtoa ja ulostuleva volttimäärä vaihtuu lämpötilan mukaan. Tämän perusteella asensin tuohon jonkin randomin lämpötila-anturin mutta eihän se tietenkään toiminut. Näissäkin antureissa on todella paljon eroja vastuksen puolesta, joten oikean löytäminen vain testaamalla on ihan mahdotonta. Tuo minkä asensin vaikutti seuraavasti: autolla lämmöt pienimmillä ilmastointi puhalsi tietysti kylmintä, mutta kun klikkasin asteen enemmän niin alkoi tulla kuumaa. Tämä meinaa että tuon anturin vastus/volttimäärä ei ole lähelläkään alkuperäistä:

20190426_191618.jpg


Pienenä mainintana: vikakoodi lähti mutta revein tuon loppupeleissä irti, tämä homma jatkuu edempänä.


Sitten itse ilmastointiasiaan. Eli itsellä ei toimi tuo ilmastoinnin näyttö, ja itse jäähdytyksen kompressori ei lähde päälle. Tämän perusteella aloin selvittämään saako magneettikytkin virtaa/toimiiko se.

Ilmastoinnin releet on selvästi esillä kuskinpuolella konepellin alla. Aloitin vaihtamalla relettä toisen kanssa tuloksetta. Seuraavaksi ajoin auton rampille ja alakautta otin kompressorin liittimen irti testatakseni magneettikytkimen. Eli alla olevan ohjeen mukaan virtaa liittimen terminaaliin 1, joka on tyhjän paikan yläpuolella. Kytkin toimi hienosti, ja testasin vielä jatkuvuuden releestä kytkimen liittimelle.

diag2.png


Eli vika on joko releessä tai ohjauspiirissä. Tästä viisastuneena päättelin että releessä ei voi olla vikaa, sillä vaihtelin sitä neljän muun kanssa ja kaikilla oli sama lopputulos. Keskityin itse releen liittimiin ja huomasin että releen esiohjauksen maanapa ei ollut yhteydessä maahan. Plusnapaan kyllä tulee virta. Manuaalin kaaviota tarkastellessa huomasin että tuo maapuoli menee "MFI Control Unit"in kautta maihin, tai ainakin pitäisi mennä. Tuota googlettamalla tuli vain polttoainepumpun relettä vastaan eikä mitään muuta, joten ei mitään tietoa tällä hetkellä mihin tuo maajohto menee.

Tulee vain mieleen että tuota ilmastoinnin relettä ohjataan molemmilta puolilta liitintä, ja jostain syystä tuo maapuoli ei pelaa, tiedä häntä.
Ilmastoinnin kaavio manuaalista:

diag3.png



Ei siinä, yhdistin johdolla releen plussan magneettikytkimen liittimeen ja se napsahti päälle ja tuntui toimivan sillä sisälle tuli jääkylmää ilmaa.
Näin rajasin ongelman tuohon releen esiohjauksen maapuoleen. Asensin "hotwiren" tuohon miinuspuolelle johdolla maihin, ja näin saan ilmastoinnin toimimaan. Tuon ohjauksen ilmastoinnin releelle saa pois painamalla "econ" -nappia ilmastoinnin ohjauksesta joten tällä tavalla ilmastointi toimii kun haluaa. Tiedän että tämä on taas yksi "hotwire" lisää näihin moniin mitä autosta löytyy, mutta kesän tullessa olen tähän tyytyväinen ja voin rauhassa miettiä tuota maajohdon vikaa.

juuh.jpg


20190426_190016.jpg


Mutta nyt tuohon ilmastoinnin lämpötila-sensori -hommaan.

Eli, autosta puuttuu tuo käsikahvan paneeli minkä mukana puuttuu lämpötila-anturi. Olen koittanut tuota anturia etsiä mutta ei sitä tunnu löytyvän mistään. Ja kuten aikaisemmin mainitsin niin sen täytyy olla oikeanlainen, vaikkakin kaikki nuo toimii samalla tavalla.

Selvitin että tuon anturin osanumero on MB766472 mutta tuollakin etsiessä ei löydy kuin ukrainalaisia/venäläisiä sivustoja millä olisi tarjolla.
Sivusto josta löytyi mitsun numero: tässä

Tässä manuaalin kuva anturista:

diag4.png


Jos joltain löytyy neuvoja tai jopa vastaavaa osa niin olisin erittäin kiitollinen.

Ei tälläkertaa sen "enempää"
 

TheZeiZei

Member
Liittynyt
26 Joulukuu 2018
Sijainti
Pori
Pientä päivitystä taas,

Autosta puuttui takakaiuttimet niin kävin sitten hakemassa autostudion 6x9 setin ja aloin asennushommiin.

20190517_172158.jpg


Nuo kaiutinpaneelit sai suhteellisen helposti irti, piti vain irroittaa takapenkit ja niiden nojat jotka oli muutamalla pultilla kiinni. Niiden jälkeen piti irroittaa takaturvavyöt, ja ne täytyy avata kelan päästä. Lopuksi vaan kaikki ruuvit irti niin paneelin saa pois. Etuvöitä ei välttämättä tarvitse irroittaa, sillä ne antavat tarpeeksi varaa että paneelin saa pois tieltä.

20190517_171857.jpg


20190517_172923.jpg


Vaikkakin noihin kaiutinpaikkoihin sopii kiinnitykseltään 6x9, niin syvyys tuottaa hieman ongelmia. Nämä Autostudion kajarit olivat vajaa sentin liian korkeita, mutta kiinnitin ne vain ylimmäisistä rei'istä ja tuntuvat pysyvän siltikin erittäin jämäkästi paikallaan. Alareunassa on noin sentin rako, mutta sivupaneelit sopivat silti paikallensa. Jos oikein tarkkaan olisi tehnyt niin noiden kiinnitysreikien alle olisi voinut parit prikat laittaa holkiksi jotta olisi saanut kaikista rei'istä kiinni. Prikkoja ei kuitenkaan itseltä tuossa löytynyt.

20190517_170349.jpg


20190517_173524.jpg


Pikanen testi että molemmat toimii ja sitten vaan paneelit takaisin. Tuossa kohtaa oli muuten hyvä kiinnittää kaiutinsuojat kunnolla kiinni, itsellä ne oli revittynä osittain irti.

20190517_170615.jpg


20190517_172927.jpg


20190517_175455.jpg


Meinasin että vois jonkun pienen aktiivisubbarin hommata niin saisi vielä pientä bassonlisäystä uhraamatta liikaa tilaa. Taakse onkin valmiiksi vedetty RCA- johdot, sekä myös vahvaria varten virtajohto.

Asiasta vielä kolmanteen, olin jo palauttamassa lainaamaani SRS-nollauslaitetta kun valo pamahti matkalla tauluun. Luin koodit ja se näytti kahta: Koodit 11 ja 34.
Ensimmäinen taisi olla gsensor 1 problem ja jälkimmäinen jokin connection juttu. En ole vielä oikein jaksanut perehtyä niihin. Hieman vain vituttaa jos gsensorissa on vika sillä toimivat taitavat maksaa ihan hyvin, ja nuo kaksi koodia luultavasti liittyvät samaan ongelmaan. Toivon mukaan vain jokin liitin/johto on löysässä tai rikki.

Täytyy tuota selvitellä kun jaksaa.

Pitää muuten varmaan myös ryöstää edellisestä projektistani, -89 turbosivikistä AEM:n seossuhdemittari tähän ja asentaa se johonkin sopivaan paikkaan. Tuntuu nimittäin siltä että kone ei saa tarpeeksi löpöä ahdoilla korkeilla kierroksilla. Pitäisi muutenkin alkaa tutkia tuota greddyn boxia että millaiset säädöt siellä on ja missä voisi olla vika. Mitä nyt katselin niin greddyn sivuilta ei tunnu tuo ohjelman latauslinkki toimivan, tyypillistä huonoa tuuria. Pitää varmaan vaan metsästää googlen avulla.

Näillä mennään
 

TheZeiZei

Member
Liittynyt
26 Joulukuu 2018
Sijainti
Pori
Noniin nyt on aika taas päivitellä!

Kesän on tullut ajeltua ja kaikki on pelittänyt suht hyvin, mutta ongelmiltakaan ei ole vältytty
Tuossa pari viikkoa sitten tilasin etupäähän molemmat renkaiden navat laakereineen sillä toinen puoli oli jo pitkään ujeltanut, ei maksanut kuin 60e/kpl ja vaikutti ihan asiallisilta.

Tämän lisäksi SRS antaa vieläkin kaksi koodia ja ne pitäisi selvitellä vielä ennenkuin on lunta maassa.

20190813_101914.jpg


Laakerit löytyi autopartsmarket.eu -sivustolta, sieltä löytyy jotain muitakin perusosia tähän malliin

Itse vaihtotyö oli todella helppoa, sillä ei tarvinnut irroittaa muutakuin renkaan ja jarrulevyn. Napa oli kiinni neljällä mutterilla.

20190815_174301.jpg


Tuossa uudessa navassa oli kierretankojen tilalla kierteet pultteja varten, ja ne sain haettua paikallisesta kiinnitystarvikeliikkeeltä. M12x1.25 55pitkät oli sopivat pultit

20190815_180647.jpg


Ei siinä sitten muuta kuin uusi napa paikalleen ja loput palikat kiinni, odotin paljon työläämpää prosessia mutta tämähän oli helppo!

20190815_183123.jpg



Sitten vähän tuoreempaan asiaan

Eli tänää töihin lähtiessäni huomasin että autosta oli pöllitty renkaat!:eek:

20190902_075358.jpg


Olivat onneksi jättäneet kakkosnelosten päälle eikä suoraan maahan niin ei mitään isoja vaurioita tullut. Laitoin talvivanteet kitkoilla alle niin ajelen niillä sitten tästä eteenpäin kevääseen. Kyllähän tuo hieman uskomattomalta tuntui että omalle kohdalle käy näin, kuin suoraan jostain jenkkilästäo_O

20190902_075449.jpg



Rikosilmoitus tulilla ja vakuutukseen yhteyttä niin toivottavasti saan ainakin vakuutuksesta massit.
Vanteet oli japanilaiset Steez Work Nicross 18". Suht harvinaiset eli jos tulee joskus vastaan niin olisi hienoa jos ilmoittaisitte, mutta huonolla tuurilla seilaa jo viroon tai venäjälle päin.

69549654_3067897446567262_4473835280670916608_o.jpg
 

TheZeiZei

Member
Liittynyt
26 Joulukuu 2018
Sijainti
Pori
Eipä ole taas tullut päiviteltyä tekemisiä pitkään aikaan, mutta jos nyt taas laittaisin vähän mitä on tullut tässä "talven" aikana tehtyä:D

Eli tuossa syksyllä aloin miettimään että mitä tekisin tuon vanhan HKS ahtopaineensäätimen kanssa kun siihen ei tule mitään eloa näyttöön ja välillä on ahtoja ja välilla taas ei. Aloin sitten selaamaan HKS:n uusia samanlaisia säätimiä ja päädyin HKS EVC-S mallin säätimeen. Laitoin palikan tilaukseen ja pääsin asennushommiin viikonpäästä.

Samalla kun asensin tuon uuden säätimen niin kävin hakemassa vanhasta turbosivikki projektistani AEM:n seossuhdemittarin jotta voin tarkkailla seossuhteita sillä tuntui ettei kone saanut oikein kunnolla löpöä paineilla. Molempien asennus sujui suht kivuttomasti ja seossuhdemittarin asensin A-pilariin ja se sopii siihen ihan hyvin (piti vähän tuota koteloa leikellä ja muovata) .

20191006_140803.jpg


20191006_163220.jpg


hks2.jpg


Näiden lisäksi tuossa joskus aikaisemmin olin maininnut että automaattisen ilmastoinnin sisätilalämpöanturi on hukassa. Siihen ei alkuperäistä löytynyt sitten millään, vaikka oli ihan MB numerokin niin ei löydy muuten mistään. Päätin sitten hakea paikallisesta sähkökomponenttifirmasta läjän eri ohmisia thermistoreja ja testailin niitä kunnes löytyi oikea. Niitäkin on kahta eri tyyppistä mutten muista enää kumpi tyyppi oli oikea enkä muista mikä ohmimäärä oli oikea (olisiko ollut joku 2.1?) mutta jos jollain on sama ongelma niin voi ottaa yhteyttä niin selvittelen oikeat arvot.
Eli automaattinen ilmastointi toimii taas hienosti, tökkäsin thermistorin vaan suoraan liittimen reikiin mutta saisi sen nätimminkin tehtyä:D

Multa puuttuu tuo kattopaneelin osa eli jos jollain olisi ylimääräisenä/purkuautossa niin olisin erittäin kiinnostunut;)
20200403_075106.jpg


Katsastusaika läheni ja mullahan alkoi SRS-valo taas palamaan viime syksyllä, se antoi koodit 11 ja 34 eli srs-boxin liitinlukko auki ja törmäyssensorivika. SRS-aivot on keskikonsolissa tavaraboxin alla ja sen saa helposti näkyviin kun irroittaa parit ruuvit ja nostaa laatikon pois päältä.
Kokeilin sitä liitinlukkoa vekslata edestakaisin mutta ei se koodi mihinkään hävinnyt. On ollut kyllä koko ajan mielessä etten ala tilailemaan kallista törmäyssensoria tähän enkä jaksa alkaa uhrata aikaa muutenkaan noihin SRS-vianselvityksiin niin laitoin tilaukseen sellaisen kätevän ajastinpiirilevyn.

Eli ideanahan tuolle piirilevylle on johdottaa se kiinni SRS-boxilta lähtevään maajohtoon mittarivalolle ja triggeri siihen myös tuosta SRS-boxin virrasta. Niiden lisäksi jatkuva virta akulta siihen palikkaan ja asetusten laitto niin näin sain SRS-valon palamaan mittaristossa sen 7sek kun auton käynnistää:cool::LOL:

Tästäkin voi tietysti joku pahoittaa mielensä kun airbagia ei ole kunnolla korjattu mutta itsellä ei nyt riittänyt mielenkiinto siihen hommaan, mitään peruuttamatonta ei tuossa ole eli sen ajastimen saa pois välistä jos tulee halu korjata airbagi kunnolla.

20200328_135634.jpg


Katsastin auton ja sehän meni ensimmäisellä läpi ilman huomautettavaa vaikka vähän pelkäsin että ainakin kulutusosista tulisi jotain mainittavaa, mutta kaikki oli kunnossa.
Päästöistä senverran että koska rekisteriotteessa on merkintä Euro 1 niin tämä menee läpi korkeapäästölapuilla vaikka onkin vuoden 1993 vehje eli ei tarvitse ottaa päästöjä kierroksilla.

Sain muuten vihdoinkin yhteyden tuohon Greddy e-manage ultimate säätöboxiin joka tässä on, sen ohjelma vaatii win xp:n toimiakseen mutta sain omaan win 7 läppäriini ihan microsoftin oman win xp virtuaalimoden toimimaan. Siihen kun asensin greddy ohjelman niin sain yhteyden autoon:D
Siinä sitten selvisi että ahtopaineanturi ei toimi ja olinkin ihmetellyt että miksi seossuhde heittää laihalle ahdoilla. Tuohon greddyn boxiin on tuotu ahtopainetieto auton alkuperäisestä paineanturista ja se ei nyt sitten näytä toimivan. Täytyy miettiä siihen tilalle jokin korvaava anturi että saan ahdoilla toimimaan kuten pitääkin.

20200330_182904.jpg


Siinä olikin taas aika paljon päivitystä.
Kesällä voin joutua ottamaan vaihdelaatikon auki sillä sieltä kuuluu aika ikävää ääntä kylmällä koneella eli varmaan joku laakeri pettämässä tms. Se on joskus avattukin kun näkyy oranssia tiivisteliimaa lohkojen välissä.

ABS-valo syttyy vieläkin aina joskus mutta en saa millää ulos tietoa mikä sen aiheuttaa, sitäkin voisi joskus taas koittaa selvittää.

Vakkari ei myöskään toimi, menee kyllä päälle mutta itse ratissa oleva valitsin ei tiedä mitään, se olisi kiva saada myös toimimaan joskus.

Sellaista taas tällä kertaa:p
 

TheZeiZei

Member
Liittynyt
26 Joulukuu 2018
Sijainti
Pori
Jahas jahas, ei hyvää ilman pahaa.

Auto on toiminut yllättävän hyvin viimeisen vuoden ajan käyttöautona ollessa, mitä nyt perus kulutusosia on tullut vaihdettua aikaisempien päivitysten mukaan. Nyt kuitenkin iski ensimmäinen "isompi" probleema.

Eli siis mennään pari kuukauttaa taaksepäin jolloin sain auton katsastettua toisen kerran omistuksessani ja samalla pääsin tietokoneella greddyn boxiin käsiksi. Huomasin silloin että greddyyn tuleva paineanturi ei pelitä eli näytti koko ajan -1bar. Sen takia auto kävi laihalla ahtoja kasvattaessa koska bensakartat eivät "olleet käytössä". Greddyyn oli vedetty piuhat auton alkuperäiseltä paineanturilta ja se ei nyt sitten toiminut. Tilasin uuden greddy tyylisen anturin ja sen asennettua sain paineet luetuksi säätöboxiin.

Välikommenttina sen verran että koska greddyyn on vedetty piuhat auton alkuperäiseltä paineanturilta niin ECU ei ole saanut ahtotietoja? nyt tuo anturi on käyttämättömänä moottorin takana.

Kuvassa uusi paineanturi asennettuna:
20200422_193114.jpg


Eli pääsin vihdoinkin säätämään bensakarttaa ja ajamaan vähän isommilla paineilla. Säädin ahdot 0.9 baariin ja seokset sekä ajoituksen niin että pelitti hienosti.

Ajelin näillä asetuksilla varmaan kuukauden enkä mitään hirveämmin lähetellyt kunnes huomasin pari kertaa että kovemman kiihdytyksen jälkeen taakse jäi leijailemaan sininen pilvi...:rolleyes:

Nyt auto alkoi yhden illan jälkeisenä päivänä (olin lähetellyt pari kertaa enemmän edeltävänä iltana) savuttamaan ajossa senverran paljon ettei sillä enää kehtaa ajaa. Savuttaminen oli vähän randomia eli vasemmalle kääntymisen jälkeen kärytti selvästi enemmän ja välillä tuli isompia pilvipössähdyksiä ja välillä ei käryttänyt paljon lainkaan, kaikki tämä tapahtui parin päivän sisällä.

Mainittakoon vielä että öljykorkista alkoi tulla öljy läpi myös pari kuukautta sitten ja kun lisäsin siihen tiivistettä niin seuraavan rankemman vedon jälkeen 0.9bar ahdoilla öljytikku lensi helvettiin ja pakosarja oli tulessa. Sammui puhaltamalla mutta nyt on sammutin autossa mukana;)

20200512_183030.jpg


Otin paineletkut auki Y haarasta ja huomasin että taaemman ahtimen letkun sisäpinta on märkänä öljystä, etummaisessa oli sellainen kuivahko öljyinen pinttynyt pinta eli se oli "kunnossa". Ajattelin aluksi että kone huohottaa öljyä kansien huohotuksesta ja koska se menee taaemman ahtimen imuun niin siinä olisi syy tähän. Testasin ottaa huohotusletkun kirkkaaseen pulloon ja ei sieltä tullut kuin perus huohotuskaasuja(tosin aika paljon).

Availin siinä sitten enemmän taaemman ahtimen letkuja kunnes huomasin seuraavan:

20200519_160818.jpg


20200519_161316.jpg


Elikkäs, taaempi ahdin on selvästi jo hetken vuotanut öljyä ja kondenssiveden kanssa muodostanut kivaa liejua:oops:

Laitoin pariinkin paikkaan kyselyä ahtimen huollosta ja paras tarjous tuli oman kylän Pro Turbosta, 350-400e jos huolto riittää. Turbotohtori antoi hinnaksi 350-650e ja turbotukku kiinteän 500e. Fin turbosta en ole vielä saanut vastausta.

Kuitenkin täytyy alkaa kaivamaan sitä ahdonta esille tuolta moottorin ja palopellin välistä.

Se riittänee taas täksi kertaa ja päivittelen taas joku kerta jatkoa:D
 

TheZeiZei

Member
Liittynyt
26 Joulukuu 2018
Sijainti
Pori
Jees eli pientä päivitystä taas.

Kaivoin taaemman ahtimen esille ja sain sen irrotettua niin että pakopesä jäi paikallensa, ahtimessa oli selvää välystä ainakin aksiaalisessa suunnassa ja ylös/alas liikkeen välystä onkin vaikeampi diagnosoida kun niissä on uutenakin aika paljon sitä. Pro-Turbon huolto osoittautui halvimmaksi mutta löysin briteistä uuden ahtimen keskiosan joka sopii tähän 150 eurolla.

20200531_140850.jpg


uusi keskiosa saapui tänään ja näyttäisi sopivan vanhan tilalle, ylös/alas väljyyttä oli suunnilleen yhtä paljon ehkä hieman vähemmän mutta vanhassa oli enemmän aksiaalista väljyyttä.

Aloin muuten googlettelemaan tuota kampikammion huohotusta ja löysin hyvän keskustelun aiheesta (Täältä).
Eli tuo vakio huohotussysteemi taitaa ahdistaa jonkin verran varsinkin kun ahtoja nostetaan vakiosta ja oma autoni luultavasti huohottaa männänrenkaiden ohi jo muutenkin enemmän, vanha kun on.
Eli luultavasti tuo kampikammion paine kasvaa liian isoksi ja painaa sitten kuluneesta ahtimesta öljyt läpi sen lisäksi että huohottaa öljysumua ahtimen imuun.

Teen tässä samalla niin että laitan kahdesta paikkaa, imusarjaan huohotuksesta ja ahtimen imuun menevästä, huohotuksen ulkoilmaan ja luultavasti vielä catch canin niihin väliin. Näin saan sitten toivottavasti kampikammion huohottamaan paremmin ja eliminoin öljyn pääsyn imusarjaan.

Huomasin muuten tässä samalla että TPS anturi oli täysin toiseen päätyyn säädetty ja kun testasin kahden alimman pinnin johtavuutta niin anturia piti kääntää aika paljon ennenkuin läppä "ilmoitti" olevansa täysin suljettu. Eli auto on nyt aina luullut että kaasupoljinta painetaan vähän ja siksi tyhjäkäyntisäädöt ei oo toiminut?
Testasin myös tyhjäkäynninsäätöventtiilin ja siinä kaksi viimeistä pinniä eivät yhdistäneet eli osa senkin säätövarasta oli pois käytöstä. Tilasin uuden ja asennan senkin samalla.

Toivottavasti näillä kaikilla saisin myös tyhjäkäynninsäädön toimimaan.
 

TheZeiZei

Member
Liittynyt
26 Joulukuu 2018
Sijainti
Pori
Pikapäivitystä!

Sain ilmastoinnin näytön vihdoin toimimaan! Aloin taas miettimään että mikähän niissä voisi vielä olla vikana kun olin viimeksi vaihtanut niihin konkat ja se ei auttanut. Huomasin etten ollut vaihtanut vastusta R38 joka oli polttanut piirilevyäkin, luulin varmaan silloin että se on käynyt vain kuumana mutta toimisi.

Eli Hain 1ohm 1W vastuksia ja vaihdoin molempiin näyttöyksiköihin nämä uudet. Uudet vastukset olivat pienemmät ja ruskeat eikä siniset mutta sillä ei kai ole väliä kun pitäisivät olla samoilla arvoilla.

20200606_143109.jpg


Eli sain vastukset vaihdettua ja iskin toisen autoon kiinni. Virrat päälle ja näyttöön tuli valot ja tuntui toimivan juuri niin kuin pitääkin!:D

Toisessa näytössä on violetin punaiset poikittaisviivat vielä jostain syystä mutta toimii silti muuten hyvin. Toinen näyttö toimii täydellisesti.

Punaiset poikittaisviivat toisessa näytössä:
20200606_151303.jpg


Toimiva näyttöyksikkö jonka pidän autossa:
20200606_153002.jpg


Eli nyt on varalle tuo toinen näyttöyksikkö ja siitäkin saisi ne viivat varmasti katoamaan kun vaihtaisi vielä muita komponentteja. Täytyy vain toivoa että se uusi vastus ei pala rikki niinkuin vanha. Tuon Fahrenheitin saisi ehkä vaihdettua Celciukseksi ECU:ssa, siellä on kuulemma jokin johto mikä pitäisi katkaista tms mutta en jaksa alkaa kaivamaan sitä esille.
EDIT: eli siis kyse onkin näytön lisänä olevasta ilmastoinnin ecusta ja siellä pitäisi olla SEL -niminen paikka jossa joko yhdistetään tai katkaistaan kaksi yhdettä. Katson seuraavalla kerralla tämänkin, jos vaikka saisi celsiuksena lämmön näkyviin.

Olen kyllä tyytyväinen että sain tuon pelaamaan, se on senverran hyvän näköinen näyttö ja oli edellä aikaansa silloin kun nämä tulivat:cool:
 

Liitetiedostot

  • 20200606_152043.jpg
    20200606_152043.jpg
    496.7 KB · Lukukerrat 137
Viimeksi muokattu

TheZeiZei

Member
Liittynyt
26 Joulukuu 2018
Sijainti
Pori
Pääsin taas auton kimppuun ja kaivoin tuon ilmastoinnin ecun esille jotta voisin vilkaista tuota asteyksikön vaihtoa.

Otin piirilevyn esille ja siellähän se SEL- merkintä olikin aivan kuten netistä olin lukenut:

20200616_180833.jpg


Eli se pitäisi siis yhdistää eikä kuulemma vaadi vastusta väliin, joten kolvasin siihen pätkän lankaa ja iskin piirilevyn takaisin koteloonsa:

20200616_182004.jpg


Boxi kiinni autoon ja testaamaan!
Ja kyllähän se oli vaihtunut celciukseksi eli homma hoidettu:cool:
Kyllä netistä vaa löytyy kaikkeen tieto:D

20200616_182828.jpg


Kasailin samalla uutta ahdinta kiinni ja ei jäänyt enää paljosta paitsi. Vedin 13mm sisähalkaisijalla olevalla letkulla molemmista kansista oman huohotinletkun kuskinpuolen välijäähyn taakse, siellä ei pitäisin kovin pahasti haitata jos huohottimet tiputtaa joskus öljyä. Nyt ei pitäisi enää paine nousta kampikammiossa.

20200616_185805.jpg


Jätän auton viimeistelyn juhannuksen jälkeen ja eipä siinä paljon enää kasaamista olekaan.

Hyvää jussia kaikille:cool:
 

TheZeiZei

Member
Liittynyt
26 Joulukuu 2018
Sijainti
Pori
Jahast kyllä se koneremppa on edessä:p

Ajoin autolla päivän niin että huohotusletkut olivat suoraan ulkoilmaan ja perästä ei tullut enää öljypilveä mutta huohotinletkuista senkin edestä:LOL:

Laitoin huohottamaan takaisin kiertoon yhdellä letkulla ja alkoi samantien taas käryttämään. Eli paineet siis nousi kampikammiossa ja puski öljyä sitten jostain palotilaan.

Huohottaa siis erittäin paljon vakioon verrattuna eli tarkoituksena olisi seuraavaksi vaihtaa männänrenkaat, hoonata pytyt, vaihtaa venttiilinvarrenkumit ja hioa venttiilipinnat yms.
Pitää siis nostaa kone autosta tätä operaatiota varten.
Vaihdan samalla tiivisteet/stefat perälle menevästä voimanjakoboxista kun sekin vuotaa öljyä. Vaihdelaatikko pitää myös sellaista ihme laakeriääntä/rattling niin vilkaisen senkin sitten samalla, googlettelin tuota transmission rattling ääntä ja löytyi vastauksia että aika monella on samaa "vikaa" ja osalla se ääni tulee kytkimestä?

Muttajoo, alan hommiin parin viikon päästä ja jos jollain tulee mieleen jotain muuta mitä olisi hyvä samalla tehdä kun kone on irti niin laittakaa ihmeessä viestiä keskusteluun:D

Testasin muuten sylinteripaineet etummaisista sylkyistä ja kahdessa paineet oli noin 110psi (alaraja manuaalin mukaan 115psi ja normaali 156psi) ja yhdessä paine oli noin 120psi. Kaikki kolme vaati 5-6 iskua että nousi nuo paineet.
 

TheZeiZei

Member
Liittynyt
26 Joulukuu 2018
Sijainti
Pori
3päivää( varmaan 15h) meni mutta sain koneen irti:cool:

Oli kyllä yllättävän paljon kaikkea tavaraa koneen irroituksen edessä mutta suht kivuttomasti se sieltä loppujenlopuksi lähti. Palopellin vieressä olevan moottorikiinnikkeen mutteri oli varmaan vittumaisinta saada irti( ja vielä vittumaisempaa saada takaisin) ainakin niin että turbo on kiinni koneessa. toiseksi kytkimen pään moottorikiinnikkeen pultit meinasi tippua rungon sisälle mutta sain onneksi nekin noukittua sieltä:rolleyes:

Konetta en ole vielä sen enempää ehtinyt avata, mutta ainakin kaikki kolme apulaitteiden kiristinrullaa oli sökönä eli ne tarvis ettiä jostain uudet. kytkinlevy on myös aikalailla loppusuoralla niin voisi metsästää myös uuden levyn ja painelaakerinkin.
Myös molemmat vetoakselien stefat vaativat uusimisen + jakolaatikon stefat. Sitten tarttisi varmaa avata laatikko severran et kattois onko siellä havaittavissa laakereissa mitään erinoista kun se pitää tyhjäkäynnillä sellaista ihme rohinaa.

Jakolaatikko on muuten vuotanut öljyä tuollaisesta kumisesta tulpasta, eli täytyy siihenkin laittaa ainakin tiivistemassaa ennen uudelleenasennusta, ja tietysti uudet stefat.

Seuraavaksi tarttisi sitten ottaa kone auki ja katsoa sylkkyjen vointi.

20200723_150323.jpg


20200724_083906.jpg


20200724_101129.jpg


20200724_101947.jpg


20200724_102315.jpg


20200723_100125.jpg
 

TheZeiZei

Member
Liittynyt
26 Joulukuu 2018
Sijainti
Pori
Noniin päivitetääs tätäkin taas!

Kone on nyt saatu purettua niin pitkälle kun on tarve (ts. kokonaan), eli männät on vihdoin irti kaiken muun oheislaitteen kanssa.
Aika masentavan näköinen tämä kone kyllä kun joka paikka on lakkaantuneen ja palaneen öljyn peitossa saman ruskean/mustan värisenä:rolleyes:, mutta tarkoituksena on putsailla paikat niin hyvin kun vain saan.

20200802_134101.jpg


Tästä löytyykin jo nuo isommalla reiällä olevat 3gen venttiilin nostajat, en tiedä onko tässä -93 vuoden pelissä ne alunperin mutta oli hienoa huomata että ne ovat siellä:cool:

20200802_142125.jpg


20200806_173256.jpg


Nokka-akselien laakeripinnat ovat ihan hyvän näköiset, mutta kun mennään alakerran puolelle niin siellä ei ole ihan sama homma.
Eli kaikista laakereista on kulunut pinta pois, mutta kampiakselin pinnat ovat sentään iha ookoot, käyn ne varmaan silti hieman hiomaliinalla läpi varmuuden vuoksi.
Tilaan myös kaikki uudet laakerit niin saadaan ne taas kuntoon.

20200806_181634.jpg


20200806_181737.jpg


20200806_181808.jpg


20200806_181821.jpg


Ihme kyllä itse sylinterit eivät ole lainkaan niin pahat kuin olin kuvitellut, etu- ja takapuolella oli pystysuoraa kulumisjälkeä mutta ei mitää mihin jäisi kynsi sen enempää kiinni.
Tarkoituksena olisi hoonata pytyt ja laittaa uudet männänrenkaat.

20200802_145150.jpg


On ollut mielessä että tilaisin kaikki tarvittavan Ninjaperformancelta, mutta kun kävin tässä katsomassa sivustolla niin ilmoittavat että eivät ota tällä hetkellä lisää tilauksia vastaan jotta saisivat vanhat toimitettua. Toivottavasti siinä ei menisi mahdottoman kauaa sillä haluaisin vielä tässä parin kuun sisällä saada auton kuntoon.

En oikein muuta hyvää paikkaa löytänyt mistä näitä osia tilaisi kun ei tunnu oikein rapakon tältä puolen löytyvän:rolleyes:. 3sx.com on tietysti toinen paikka mutta siellä hinnat ovat jo kalliimmat ja valikoima ei ole yhtä hyvä.

Jos on ehdottaa muita paikkoja joista näitä osia näihin vehkeisiin saisi niin laittakaa viestiä keskustelun puolelle:)

Seuraavana olisi vuorossa sylintereiden hoonaus ja venttiilivarrenkumien vaihto, oli muuten vuotanut aika reippaasti öljyä ainakin pakopuolelle venttiileistä. Täytyy toivoa että ohjurit olisivat vielä suht hyvät sillä niiden korjaus onkin sitten jo kalliimpaa hommaa...

Noista apulaitteiden kiristinrullista senverran, että taidan koittaa avata ne ja katsoa josko saisin itse vaihdettua niihin laakerit, maksavat ainakin mallikohtaisena satasen kappale:oops:

Eli näillä mennään taas.
 

TheZeiZei

Member
Liittynyt
26 Joulukuu 2018
Sijainti
Pori
Pientä välipäivitystä

Moottorin sylinterit sain hoonattu ja niistä tuli itse asiassa iha hyvät, alkuperäiset hoonijäljet oli varmaan 25-30asteen kulmassa ja sain hoonattua tämän nyt aikalailla 45 asteen kulmaan. Hoonikivi oli hieman normi sylinterin hoonia varten tarkoitettua karkeampaa, mutta toivon mukaan öljyn kulutus ei kasva mahdottomasti (ellei muuten niin ainakin voitelee:rolleyes:)

20200811_133441.jpg


20200814_155851.jpg


Kannentiiviste vaikutti olevan joku aika halppis perus tarvike grafiittitiiviste, mutta toisaalta oli se kyllä kestänyt. Tarkoituksena olisi laittaa FelPron MLS kannentiivisteet.

20200814_164045.jpg


20200821_144410.jpg


20200821_144419.jpg


Kampiakselin vien kiillotettavaksi myös, siinä oli jonkun verran pieniä naarmuja mutta siittä saa hyvän ihan kiillottamalla.
Toivottavasti ninjaperformanse alkaisi ottamaan tilauksia vastaan lähiaikoina, alkaa olemaan pienet poltteet päästä kasailemaan:D
 

TheZeiZei

Member
Liittynyt
26 Joulukuu 2018
Sijainti
Pori
Pikapäivitystä,

Ninjaperformancelta avattiin taas tilausten teko joten laitoin 580dollarin tilauksen menemään. Tilaukseen sisältyi Felpron mls kannentiivisteet, King bearings laakerit alapäähän, vetoakselien stefat, hastingsin männänrenkaat, orkkis kytkinlevy, kannenpultit, slavekytkimen korjaussarja( autossa oli sininen vaikka vaihtui harmaaseen -93 eteenpäin?) ja pari muuta pikkusälää.

Eli tärkeimmät on ainakin tulonpäällä että jos vaikka saisi alkaa kasaamaan konettä tässä lähikuukautena:D

Niinja sain uuden "aftermarket" öljypumpun postissa joka toivottavasti sopii paikallensa.
 

TheZeiZei

Member
Liittynyt
26 Joulukuu 2018
Sijainti
Pori
Noniin vähän takapakkia välillä...

Eli tilaamani öljypumppu ei ole samanlainen kuin autossa oleva. Näissä on näköjään eri mallinen öljypumppu -93 vuodesta eteenpäin, ja vaikka autoni on vuoden -93 niin siinä on jostain syystä 91-92vuoden mallinen öljypumppu???:oops:

Tilasin periaatteesa siis oikeanlaisen pumpun mutta autossani on jostain syystä vanhemman tyylinen, eli koko kone on silloin 91-92 vuoden mallinen? Tämä ihmetyttää ja itse asiassa tuo slavekytkinkin on sininen jota on käytetty vaan 91-92 vuoden malleissa. En tiedä mitä siinä sitten on tapahtunut mutta jokatapauksessa täytyy hommata siihen tuo vanhemman mallinen öljypumppu.
En ala palauttelemaan tuota tilaamaani eli jos jollain tarve -93vuodesta eteenpäin sopivaan aftermarket öljypumppuun niin täältä saisi halvalla:D

Alla vertailu noista pumpuistani:

IMG-20200831-WA0005.jpg


Ja tässä on 3sx.comin vertailu noista eri vuosien pumppueroista, ja tuosta selviää että omassa on tuo vanhempi käytössä.
Tässä vielä linkki tuonne: 3sx-pumput

Sieppaa.PNG


Että sellaista, pitänee varmaan pitää konetta 91-92 vuoden mallisena jatkossa jotta tulisi oikeat palikat:unsure:
 

TheZeiZei

Member
Liittynyt
26 Joulukuu 2018
Sijainti
Pori
Pientä taas..

Sain kampiakselin kiillotuksesta ja täytyy myöntää että ero on ihan huomattava pelkällä pesullakin:D

kampiakseli.jpg


Lisäsin myös ninjan tilaukseen -91-92 öljypumpun niin pitäis toivon mukaan tulla oikea tällä kertaa.

Jakokoneisto tarttis seuraavaksi alkaa ihmettelemään ja toivon muukaan venttiilivarren ohjurit eivät olisi liian kuluneet.
 

TheZeiZei

Member
Liittynyt
26 Joulukuu 2018
Sijainti
Pori
Kiirettä pitänyt, mutta ehdein viikonloppuna hieman katselemaan kansia, ja sainkin toisesta kannesta purettua venttiilit pois.

En ole näihin koskaan mitään virallista työkalua omistanut joten itsetehdyllä puristimella ollaan menty ja ihan hyvin sain nämäkin purettua.

20200926_131812.jpg


Varrentiivisteet vaikuttivat kovettuneilta mutta muuten niissä ei isompaa näkynyt ulospäin. Itse venttiilit eivät olleen ulkonäöllisesti mahdottomasti kuluneet ja testailin että kuivana ohjurissa tuntuu tietysti välystä mutta öljyttynä ei juurikaan lainkaan. Pitäisi siis olla ihan ookoot vielä.
Tämän tarkempia mittavälineitä en harmi kyllä omista:D

20200926_143734.jpg


Puhdistan ja hion kaikki venttiilit ja niiden pesät niin saadaan nekin taas pitämään kunnolla. Täytyy vielä yrittää putsailla tuota kannen sisäpuolta kun se on ihan lakkaantunut.

20200926_143647.jpg


20200926_143621.jpg


Kannesta huomaa ettei sitä ole kertaakaan tasohiottu, ja kannentiivisteen metalliosat ovat jättäneet yllättävän isot urat tuohon pintaan. Eli täytyy senverran sijoittaa että vie molemmat kannet plaanattavaksi.

Huomasin muuten että tuossa imuventtiilin sisäreunassa on kaikissa tuollainen palanut kuvio (keskimmäsessä paljon selkeämpi), ovatko venttiilit vuotaneet vai onko se ihan vain ominaisuus? Ei ole itsellä tullut ennen vastaan:unsure:

20200926_143705.jpg


20200926_144015.jpg


Toinen kansi pitää vielä purkaa ja heittää molemmat plaanattavaksi. Uskon että venttiilinvälykset ovat vielä ihan kunnossa joten en ala vaihtamaan ohjureita tms. Uudet venttiilivarrenkumit, venttiilipesien hionta ja kannen tasohionta niin eiköhän niillä saa noista aika hyvät.

Ninjalta ei ole mitään kuulunut mutta joku mainitsikin että toimituksessa menee sen 2-3kk, eipä tässä sentään mikään kiire olekaan.
 

TheZeiZei

Member
Liittynyt
26 Joulukuu 2018
Sijainti
Pori
Pieni päivitys

Ninjalta on osat vihdoin tulemassa ja kannet on plaanattavana, ainut ongelma on nyt vaan se, että nuo venttiilinvarren kumit jotka mulla on ei sovikkaan tähän jostain syystä. Olisi vaan pitänyt nekin tilata ninjalta.

Onko kellään jäänyt uusia venttiilinvarrenkumeja hyllyyn? Jos on niin ostaisin mielelläni, täytyy kyllä muuten tässä parin päivän sisällä laittaa vaikka 3sx:ltä tulemaan niin tulisi varmaan vähän nopemmin kuin ninjalta.

EDIT: En kyllä millään viitsisi alkaa tilamaan 3sx:ltä, maksaa postit 135dollaria:rolleyes:

Luulisi että tähän sopisi myös joidenkin muiden mallien tiivisteet, onko kellään tietoa mistä saisi sopivat muualta kuin jenkeistä tilaamalla?
 
Viimeksi muokattu

TheZeiZei

Member
Liittynyt
26 Joulukuu 2018
Sijainti
Pori
Noniin,

Kannet sain koneistamolta ja näyttävät pirun hyviltä, ei ollut kuulemma oikeastaan lainkaa vängät, materiaalia joutui ottamaan vain kannentiivisteen tekemien painaumien takia mutta niidenkin takia vain 0.1-0.15mm.

20201104_105819.jpg


20201103_165308.jpg


Venttiilinvarrenkumit sain myös hommattua, kiitos vastanneille:)

Ensiviikko olisi lomaa ja tarkoitus olisi alkaa laittamaan konetta kasaan, saas nähdä kuinka pitkälle pääsen. Tarkoitus on kuitenkin koittaa kasata rauhallisella tahdilla ja tehdä hommat kerralla kunnolla.

Ninjalta saapui myös viikkositten vihdoinkin lähetys eli kaikki pitäisi olla valmiina.
 

TheZeiZei

Member
Liittynyt
26 Joulukuu 2018
Sijainti
Pori
Pientä takapakkia taas välillä...

Aloin laittamaan uusia männänrenkaita vanhojen tilalle ja neljännestä männästä jäi käteen hieman enemmän kuin piti. Samoin myös yhdestä toisesta männästä. Eli kahdesta männästä on lohjennut helat allaolevien kuvien mukaisesti (männät taka vasen ja keski):

20201116_131907.jpg


20201116_132625.jpg


Ei mitään tietoa mikä nuo on aiheuttanut, vanhojen männänrenkaiden välyksetkin olivat viidenkympin luokka eli ihan sellaiset kuin pitäisikin olla eikä noissa ole jälkiä männänrenkaan törmäyksestä. Onkohan vaan vanhuuttaan haurastunut ja murtunut, tiedä häntä.
Joka tapauksessa tämä aiheuttaa viivästymistä koneen kasauksen suhteen ja nyt pitäisi miettiä miten olisi järkevintä toimia.

Onko järkevää metsästää kahta orkkismäntää ja iskeä nuo muut vanhat ehjät koneeseen vai voiko niissäkin olla alkavia murtumia mitkä huonolla tuurilla murtuisi lähivuosina?

Toinen vaihtoehto olisi etsiä orkkista vastaavat uudet männät jostain, takomännistä ei omaan käyttöön varmaankaan olisi hirveästi hyötyä sillä tavoitteena ei ole ottaa mahdottomasti vakiota isompia voimia ulos.

Löytyisikö keneltäkään ylimääräisiä vakiomäntiä noiden kahden tilalle vai onko vanhojen takaisinlaitossa edes järkeä?

Senverran ehdein katselemaan että 3sx:llä olisi non oem vakiomäntiä suht edullisesti mutta itse postit maksaa saman verran niin ei sieltäkään huvittaisi tilailla.

Jos löytyy neuvoja niin kertokaa toki keskustelun puolella:)

Edit: lisätty linkki keskusteluun. -Basbarduu
 
Viimeksi muokannut moderaattori

TheZeiZei

Member
Liittynyt
26 Joulukuu 2018
Sijainti
Pori
Jees pari pari päivää tuli työstettyä ja sain aika hyvin valmisteltua kaiken kasausta varten.

Mäntien suhteen, laitan ostoilmoitusta männistä josko joltain löytyisi ja ellei löydy niin hommaan vakioita vastaavat jenkeistä, ei ole tarve takokamoille niin alkuperäisillä pärjään ihan hyvin.
Venttiilit sain kasattua ja molemmat kannet ovat valmiina asennusta varten, putsasin myös nokka-akselien pukit koska olivat ihan hirveässä kunnossa täynnä karstoittunutta öljyä. Putsailin ja valmistelin muitakin osia niin pitäisi olla kaikki valmiina mäntien tuloa varten. Olihan nuo kannetkin aivan järkyttävässä kunnossa...

Lämppärin kennoon ja syyläriin jätin mäntyöljypohjaisen liuottimen yöksi hautumaan ja aamulla huuhtelin paskat pois eli ne ovat myös valmiina kasausta varten. Yllättävän paljon oli ruostetta jokapaikassa mutta putsailin niitä parhaani mukaan.

Tuon vaihdelaatikon voisi kyllä varmuuden vuoksi avata ainakin toisesta päästä ja koittaa tarkistaa ettei siellä ole mikään laakerin istukka paskana kun kerran pitää sitä ääntä, on sitten ainakin tarkistettu ellei muuta.

20200802_142132.jpg


kannet1.jpg


20201118_105839.jpg


20201117_114803.jpg


20201118_103515.jpg


Ei kyllä ihmekään että ohivuotoa oli pirusti ja poltti öljyä perkeleesti kun kerran kahdesta männästä oli lohkeillut paloja ja venavarrentiivisteet olivat ihan kivettyneet. Taitaapi vähän olemus muuttua kun saadaan tämä vehje joskus nippuun, senverran tihdimpi tulee olemaan vanhaan verrattuna:cool:
 

TheZeiZei

Member
Liittynyt
26 Joulukuu 2018
Sijainti
Pori
Laitetaas taas päivitystä!

Noista männistä oli ongelmia viimekerralla ja pitkään niitä hain ja mietiskelin että mikä olisi järkevin vaihtoehto. Päädyin ostamaan yhdeltä foorumilaiselta 100tkm ajetut MRO:n männät ja kanget (superkiitos hänelle) jotka olivat hänellä jääneet koneenpurussa ylimääräisiksi. Ne kestävät kyllä varmasti vielä pitkän aikaa kun tarkoituksena on kuitenkin pitää tehot suht vakiolla tasolla. Helpottaa myös itseäni kun ei tarvitse muutakuin puhdistaa männät ja asentaa uudet renkaat:D

Alla kuvaa männistä putsattuina ja uusilla renkailla:
20201229_114343.jpg


Eli kaikki alakerran palikat ovat nyt koossa niin pääsin vihdoinkin vähän jo kasaushommiin. Alakerrasta tietysti aloitettiin ja iskin uudet laakerit paikoillensa ja reippaasti redlinen assembly lubea väliin.

20201229_123920.jpg


20201229_125127.jpg


Männät sain asennettua myös suhteellisen helposti vaikka käytössä oli vain halppis renkaidenpuristin, rengasvälit kohdistin niinkuin manuaalissa kerrottiin.

20201230_093419.jpg


Tuli muuten hommattua vihhdoinkin oikea moottoripukki (vaikkakin halvimmasta päästä minkä IKH:sta sai), helpottaa huomattavasti hommia kun ei tartte lattialla konetta käännellä:cool:
Uutta stefaa ja uusi oem öljypumppu tuli myös asennettua.

20201230_110339.jpg


20201230_110347.jpg


Öljypohja sai myös pikaisen uuden maalipinnan ainakin kriittisimmistä kohdista. (Kyllä, tiivistemassaa olisi voinut laittaa hieman vähemmänkin...)

20201230_123222.jpg


Seuraavaksi pääsinki asentamaan itse kannet, täytyy myöntää että nämä felpron kannentiivisteet näyttävät aivan helvetin hyviltä:p:p
(ainakin verrattuna vanhoihin grafiittitiivisteisiin).
Senverran tuossa tiivisteitä katsellessa tuli mieleen että tässä on tainnut olla kannet joskus auki, koska eikös alkuperäiset kannentiivisteet ole myös mls -tyyliset. Nuo mitkä nyt oli koneessa vaikuttivat ihan perus tarvikepaskalta.

20201230_123937.jpg


Kannenpultit ovat myös uudet ja ne kiristin manuaalin antamalle momentille 125Nm, vaikuttaa kovalta luvulta mutta mikäpä minä olen tuomitsemaan.
Kannattaa näköjään olla muuten tarkkana kumminpäin nuo kannet tuohon tulee, meinasi nimittäin mennä jo väärä kansi väärälle puolelle:LOL:

20201230_131358.jpg


20201230_131413.jpg


Sellaista tässä kahden päivän aikana sai aikaiseksi, täytyy koittaa löytää taas piakkoin aikaa jatkamiselle että olisi toivoa saada keväällä liikenteeseen:rolleyes:
Pitää vielä metsästää kaksi apulaitteiden hihnapyörää jostain, toinen oli 90mm halkaisijaltaan ja toinen 100mm. Pienemmän löysin pajerolla haettaessa autodocilta mutta isompi pitäisi vielä etsiä, luultavasti pajerolla tms olisi myös sellainen vastaava.

Mutta hyvää uuttavuotta kaikille!

"tämähän alkaa näyttää jo moottorilta"
 

TheZeiZei

Member
Liittynyt
26 Joulukuu 2018
Sijainti
Pori
Pikkuhiljaa etenee, katsastuskin lähenee olisko olut parin kuukauden päästä aika niin olisi tavoitteena saada kasaan siihen mennessä.

Yläpäätä pääsin taas vähän kasailemaan, nostajat uitin polttiksessa ja poistin niistä ilmat niinkuin manuaalissa sanottiin. Niistä lähti samassa operaatiossa hyvä määrä mustaa karstaa sisältä pois ja se karstoittuminen/likaantuminen onkin kuulemma yleisin syy tikittämiselle (vaikka olisikin nämä big bore versiot nostajista)

20210109_130434.jpg


20210109_131255.jpg


Nokka-akseleihin vaihdoit tietysti stefat ja huomasin että jokaisessa oli aika isoja naarmuja, stefat on varmaan joskus aikaisemmin vaihdettu huolimattomasti jollain tapilla ronkkimalla vanhat pesästä pois. Ei onneksi ollut suoraan tiivistepinnan kohdalla, muutakuin tuo kulunut ura. Jätin stefat hieman eri kohtaan niin ei pitäisi olla ihan samassa urassa.

20210109_142308.jpg


Eipä tuolla kertaa oiken paljon muuta ehtinytkään tehdä, seuraavaksi olisi vuorossa vesipumpun asennusta, kenties jakohihnan asennus, vauhtipyörän ja kytkimen kasausta ja sen jälkeen varmaan pakosarjat yms.

20210109_160303.jpg


20210109_160306.jpg


Tuosta vaihdelaatikon äänestä senverran, että en nyt ole oikein varma alanko avaamaan laatikkoa sitä tutkiakseni vai en. Nettiä selaillessa kyseisestä ongelmasta tulee vastaan aika paljon kirjoituksia joissa porukalla on samoja kokemuksia ja osan mielestä kytkimen jouset pitää ääntä kun taas osa sanoo että ongelma on ratkennut öljytyyppiä vaihtamalla.
Joku oli kuulemma käyttänyt perus moottoriöljyä 5w-30(oli joku paja suositellut) ja oli toiminut erittäin mallikkaasti ilman ääniä:LOL:.

Tässä videossa joku pyörittää laatikkoa pylväskoneella ja selvitti ainakin yhden mahdollisen aiheuttajan, voi hyvinkin olla sama juttu omassakin: 3000gt transmission rattle

Täytyy vielä miettiä avaanko vai en.

Jakolaatikon stefat löysin autodocilta, hinta oli aika korkea 25e/kpl mutta on ne nyt hyvä vaihtaa. Tilasin myös 90mm hihnapyörän ja käytän vanhaa 100mm pyörää koska se ei ollut pahan tuntuinen vielä. Noita 100mm pyöriä en löytänyt mistään, tosin siihen menisi varmasti tuollainen pienempikin lyhyemmällä hihnalla:unsure:

Tässä autodoc osanumerot niin on ylhäällä:

Tiiviste dØ35: 01034939B
Tiiviste dØ39.6: 01034940B
Hihnapyörä Ø90mm: 28316
 

TheZeiZei

Member
Liittynyt
26 Joulukuu 2018
Sijainti
Pori
Pientä päivitystä taas.

Muutamat vapaapäivät oon saanut pyhitettyä koneen kasaamiselle ja nyt alkaa näyttää jo erittäin hyvältä.
Homma jatkui vesipumpun asennuksella ja siittä päästiinkin sitten itse jakohihnan asennukseen. Kaikki sujui hyvin ja hihnakin oli suht helppo asentaa manuaalin ohjeiden mukaan. Hihnan kiristämisen kanssa sai olla aika tarkkana ettei mene yli tai jää vajaaksi, kun tuossa kiristimen ja rullan tuen välissä kuuluisi olla se tietty mitta. Itsellä se väli jäi inan pienemmäksi kuin kuuluisi mutta se on severran pieni heitto etten usko että vaikuttaa mihinkään. Liikkumavaraa on kuitenkin molempiin suuntiin. Hihna, kiristin ja muutama rulla (+vesipumppu) on vaihdettu kolmisen vuotta sitten niin ne menevät vielä hienosti seuraavaan vaihtoon asti kun ei tällä ole paljoa ajettu tuona aikana.

20210123_134637.jpg


20210123_141434.jpg


Näyttäisi siltä ettei tuo hihnapyörä taida olla alkuperäinen sillä mitä olen katsonut niin niissä on yleensä jonkunnäköinen kumivaimennus vielä keskellä, ja tuossa ei ollut selvää merkkiä edes tuolle BTDC asteikolle. Viilasin siihen uuden merkin siten että 1-sylinteri on TDC kun merkki on asteikon keskellä (jakohihnapyörän merkki on kohdallaan).

Seuraavaksi asennettiin termostaattihässäkkä ja löysin sopivat o-renkaat tuolle väliputkelle, laitoin lisäksi myös tiivistemassaa niin luulisi ainakin pitävän.

20210215_093941.jpg


20210215_095708.jpg


Öljysuodatinrunko löysi paikkansa, liimailin kannen kopat paikoillensa ja asensin tuon alemman imusarjan joka oli aikamoisen karstan peitossa aluksi. Muistin sentää asentaa tuon nakutusanturin ennen imusarjaa:LOL:

20210216_112835.jpg


imu.jpg


Hieman muovisuojaa/kirkastetta hihnasuojille ja kangaslaikkaa venttiilikopalle niin johan lähti parikymmentä vuotta ikää koneelta (ainakin ulkonäöllisesti) :cool:

20210216_115538.jpg


Pakosarjat ehdein vielä asentaa ja toisen moottorituista, huomasin että tuota etummaista on joskus hieman hitsailtu mutta näytti ihan kestävältä vielä. Taaempi onkin valettu pakosarja mikä on hieman mielenkiintoista kun etummainen on peltinen:unsure:
Manuaalin mukaan noissa pakosarjan muttereiden kanssa kuuluisi olla jousiprikat mutta on tainnut ne jäädä matkanvarrelle ajansaatossa.

20210216_120131.jpg


20210216_153109.jpg


Eipä ole enää mahdottoman kaukana koneen nostaminen paikoillensa, tosin ennen sitä täytyy vielä valmistella konehuone. Hitaasti tämä etenee mutta tässä on muutamia lomapäiviä käyttämättä jotka koitan saada pidettyä heti kun työt sallii.

Näillä mennään.
 

TheZeiZei

Member
Liittynyt
26 Joulukuu 2018
Sijainti
Pori
Nyt on talvilomat kokonaisuudessaan pidetty ja autonlaittoonhan se kaikki meni näin korona-aikana :cool:

Edellisestä jatkettiin ja sain asennettua kaikki oheislaitteet koneen ympärille ilman sen suurempia huolia tai murheita, turbot sain asennettua sekä kaikki pakosarjoihin liittyvät tuet löysi myös paikkansa, eikä tarvinnut lopulta purkaa edes paljoa...

Kone nostettiin pois pukilta ja päästiinkin seuraavaksi vauhtipyörän ja kytkimen asentamiseen. Vauhtipyörästä sellainen huomio, että joku on joskus ajanut kytkimen loppuun huoletta koko rahalla sillä tartuntapinnassa on selvät niittien aiheuttamat kulumat:LOL:
Putsasin pinnan niin hyvin kuin pystyin enkä alkanut muihin toimenpiteisiin sillä onhan se pitänyt todella hyvin aikaisemminkin (luin myös jostain että nämä ovat tarkkoja tuosta pinnan korkeudesta sorvausta ajatellen, tiedä häntä).

20210305_102458.jpg


Kytkinlevy on ihan uusi sillä vanha oli jo senverran kulunut, kytkinasetelman ja painelaakerin käytän uudestaan sillä niissä ei ollut oikeastaan mitään vikaa ja vaikuttaisivat kestävän hyvin vielä pitkän aikaa. Painelaakeriin painoin uutta laakerirasvaa ja siittä tuli tuntumaltaan kuin uusi.

20210305_102549.jpg


20210305_121226.jpg


Ennen vaihdelaatikon asennusta vaihdoin vielä vetareitten stefat uusiin.
Itse laatikko löysi yllättävän nopeasti paikkansa kunhan sai laatikon ja moottorin oikeaan tasoon ja kulmaan, ja tämän jälkeen startti kiinni ja kone onkin valmis nostettavaksi autoon:p

20210305_130625.jpg


20210308_114119.jpg


Asennan muuten tuohon apulaitteiden hihnapyöriksi molempiin sekä kiristimeen että idleriin 90mm halkaisijaltaan olevat uudet rullat. Ei meinaan mistään löytynyt tuota kiristimen 100mm halkaisijalla olevaa rullapyörää ja tuossa kiristyksessä on varmasti varaa tuolle pienelle muutokselle samalla hihnalla. Laitoin siis toisen pyörän tilaukseen kun tuon yhden olinkin jo aikaisemmin tilannut.

20210305_130639.jpg


Ehdein myös valmistelemaan konehuonetta nostoa varten.
Vaihdoin kytkimen slavesylinterin uuteen, vanha olikin jo alkanut vuotaa tuon kumisuojan alle. Tämä tosiaan on -92 vuoden kone niin tuo vanha sylinteri on sininen.

20210308_093126.jpg


Pesin konehuoneesta myös suurimmat liat pois, apurungon jätin pesemättä sillä rasvainen paska toimii yllättävän hyvänä suojana...

konehuone.jpg


Parit pienemmät hommat tarkistin nyt vielä samalla, eli hanttarinpuolen etuvalossa oli aika paljon klappia ylös/alas suunnassa joten irroitin umpion ja huomasin että tuo nostovarsi oli tippunut tuosta muovikiinnikkeestä. Sen sai siis aika helposti korjattua, täytyy vain toivoa ettei heti uudestaan tippuisi. Luultavasti joutuu jossainkohtaa keksimään siihen jotain.

20210308_095602.jpg


Viimeisenä kävin vielä läpi etuiskareiden ECS johdotukset sillä se antaa vikakoodina nuo molemmat etummaiset iskarit. Kuulin että nuo johtosarjat tykkäävät murtua poikki iskarin liittimen kohdalta, joten kävin jatkuvuudet mittarilla läpi ja kuskinpuoleisessa oli kaksi johtoa poikki. Se selittää siis ainakin tuon toisen vikakoodin mutta hantinpuolella johtosarja oli kunnossa joka tarkoittaa että vika on joko iskarissa tai ECS piirilevyllä(jonka kerran jo putsasin ja korjailin). Epäilen jälkimmäistä sillä se oli aika karmeassa kunnossa.

Pitänee katsoa mitä koodeja ECS vielä heittää kun joskus saan auton ajokuntoon.

20210308_102930.jpg


Siinäpä nämä hommat taas tälläkertaa, seuraavaksi pitääkin ottaa moottorinostin esille ja aloittaa koneenasennus.
Kyllähän tässä saa vielä aikaa kulumaan mutta nyt voi melkeen sanoa että ollaan jo voiton puolella:p
 

TheZeiZei

Member
Liittynyt
26 Joulukuu 2018
Sijainti
Pori
Uusi tavoite: Ajoon pääsiäiseksi!
Viimeinen katsastuaikakin on 12.4 niin jos pääsiäiseksi saisi ajoon olisi hyvä.

Nyt aletaan olla jo voiton puolella. Sain koneen nostettua keulille ilman sen ihmeellisempiä ongelmia, ennen sitä vaihdoin vielä bensansuodattimen ja ilmattiin kytkinsylinteri. Vaihdettiin siihen nesteet samalla, vanha neste muistutti tervaa...
Samalla putsasin myös jarrunestesäiliön ja täytin uudella nesteellä, sekin vanha neste muistuttaa enemmänkin moottoriöljyä kuin jarrunestettä. Täytyy melkeempä huuhdella koko jarrujärjestemä kunhan saan auton ajoon.

20210320_110426.jpg


20210320_131517.jpg


Sain kasattua hanttarinpuolen renkaan ripustukset ja tukivarret paikoillensa ja asensin kaikki apulaitteet+hihnat. Kuskinpuoli moottorista olisi aikalailla kasattuna.

20210325_185920.jpg


20210325_185903.jpg


Ehdein vielä putsaamaan etuperän ja löysin siitä samalla kirjoitettua teksiä, kuva alla:

20210325_185605.jpg


20210325_185600.jpg


20210325_185619.jpg


Onkohan kellään mitään ideaa mitä nuo arvot tarkoittaisi? Itsellä tulee ekana mieleen jotkut välityssuhteet/arvot mutta eihän tuohon etuperään mitään muutella? Jos joku tietää mitä nuo meinaa niin kertokaa ihmeessä, ihan mielenkiinnosta haluaisin tietää :unsure:

Tuossa etuperässä on muuten parissa paikkaa luku 95 ja 7/95 eli onkohan tämä perä joskus vaihdettu tähän autoon kun on uudempi kuin mitä itse auto, jos tuo meinaa vuosilukua:unsure:

Kuitenkin, seuraavaksi täytyy vaihtaa tuohon uudet stefat niin pääsee asentamaan, kumisen huohottimen asensinkin jo uuden kun näytti että vanha olisi vuotanut aika reippaasti.

Jos sitä viikonloppuna pääsisi kasailemaan niin seuraavaksi kerraksi hommaan uudet nesteet laatikkoon ja etuperään, redlineä siihen laitan kun se taitaa olla näissä aikapaljon käytetty. Red-Line MT-90 varmaankin vaihdelaatikkoon, laitanko samaa etuperään vaiko Red-Line MTL? Onko niillä edes paljoa eroa.

Koneeseen ensikäynnistykseen jotain aika perus mineraaliöljyä, kuumaksikäytön jälkeen öljy+suodatin vaihto ja sitten varmaankin jotain vähän parempaa puolisynteettistä, valvoline VR1? näihin break-in lisäainetta tietysti joukkoon.

Näillä mennään:cool:
 

TheZeiZei

Member
Liittynyt
26 Joulukuu 2018
Sijainti
Pori
20210404_175356.jpg


Yllä oleva kuva kertoo varmaan ainakin melkein kaiken :cool:

Pääsisäislauantaina oli tavoitteena saada auto liikkeelle omin voimin ja loppujenlopuksi siinä myös onnistuttiin, vaikkakin tämä ehti pelästyttää muutaman kerran...

Sain koneen viimeinkin kasaan ja päästiin siis starttaamaan ekaa kertaa. Otin nokka-akselianturin liittimen irti ja pyöritin konetta pari kertaa 15sekunnin ajan ennenkuin koitin käynnistää. Liitin takaisin kiinni ja kone lähti hienosti käymään:p. Öljynpaineet olivat pirusti paremmat kuin mitä ennen ja kaikki näytti hyvältä.

Pari minuuttia sitä siinä sitten käytettiin kunnes kierrokset yhtäkkiä laski ja kuului sellanen kiinnileikkaantumisen nitkahdus ja kone sammui samantien, tämä pelästytti aika pahasti:eek: Hetki siinä mietittiin ja kone pyöri ihan hyvin ympäri, käynnistyi ja hetken päästä taas sama juttu. Eli selvää oli että jokin leikkaa kiinni. Ääni kuului aika selkeästi etummaisen venttiilikopan alta joten epäiltiin että jommankumman nokka-akselin joku laakeripukki ei saa öljyä. Meinasi tässäkohtaa jo epätoivo iskeä, mutta ei siinä muukaan auttanut kuin avata etummainen venttiilikoppa.

Koppa irti, on muuten sentään tämä tehty helpoksi ja nopeaksi. Siitä sitten otettiin ylemmästä akselista kolme keskimmäistä pukkia irti ja huomattiin että keskimmäinen pukki vaikutti kuivalta, ja akselin laakeripinta oli siinä hieman kirkkaamman värinen kuin kahdessa muussa. Todettiin että sen öljykanava on jotenkin tukossa jonka takia sitten oli leikannut kiinni. Ei onneksi ollut mitenkään pahannäköinen, näytti yllättäen kyllä ihan hyvältä.

Löysättiin kytkimenpään pukkia myös jolloin koko akseli nousi pari milliä ylös alapukista ja painettiin paineilmaa ylempään öljykanavaan yhdestä tulpasta siten että saatiin öljy ruiskimaan kaikista kolmesta laakeripukista. Ei siinä muukaan auttanut kuin toivoa että tuo tukos lähti paineilmalla liikkeelle ja pois. Laakeripukit takaisin momenttiin ja venttiilikoppa kiinni.

Ei tullut otettua kuvaa siitä laakeripinnasta mutta ihan hyvältä se näytti, kinnileikannut pukki oli kuvassa keskimmäinen ylhäällä I3.

20210403_143638.jpg


Uusinta yritystä ja tälläkertaa sama ongelma ei enää toistunut, vaan saatiin kone käytettyä kuumaksi asti ihan normaalisti. Eli selvästi tuon laakeripukin öljykanavassa oli joku paska tukkimassa. Meinasi tuossa jo kylmä hiki alkaa valua mutta selvittiin onneksi "pelästyksellä". Onneksi leikannut pukki ei ollut taaemman venttiilikopan alla..

Ei siinä sitten, öljyn vaihto kun kone oli saatu kuumaksi ja ilmat pois jäähdytyskanavista jonka jälkeen päästiinkin liikkeelle ja sisäänajoa ajamaan.

Öljynpaine on tosiaan niiden kahden keskimmäisen pidemmän viivan välillä mikä on paljon parempi kuin ennen. Tyhjäkäynti on vähän korkea n. 1200rpm koska olin sitä säätänyt silloin paskalla koneella eli se vaatii säädön vielä. Sähköinen jousituksensäätö toimii nyt myös aina sillon tällöin eli tuo aikaisemmin tekemäni korjaus selvästi vaikutti asiaan. Veikkaan että apukuskinpuolen johtopätkässä on vielä sisäisesti katkennut johto sillä selvästikin se auttoi kun sitä olin liikutellut (mittasin tästäkin jatkuvuudet mutta ilmeisesti se silloin yhdisti). Voisin lukea vielä vikakoodin vahvistaakseni asian.

20210403_170519.jpg


Tekniikka pelaa erittäin hienosti ja ajan nyt parisataa mailia vaihtelevalla ajotyylillä sisäänajoa. 12pvä tosiaan katsastus niin täytyy mennä tälläviikolla mittaamaan päästöt ja ensiviikoilla näyttämään leimalle.

On kyllä helpottunut ja hieno fiilis saada tämä taas liikkeelle melkein vuoden tallissaolon jälkeen, toivottavasti saisi vielä leiman:p:cool:

Seuraavaksi tarvitsisi asentaa ainakin kaukolukitus ja käydä kaikenlaista pientä läpi eli aina tässä tulee jotain hommaa olemaan:LOL:

20210403_165630.jpg


Näillä mennään, nyt saa mun puolesta tulla kesä!
 

TheZeiZei

Member
Liittynyt
26 Joulukuu 2018
Sijainti
Pori
Pientä tilapäivitystä,

Öljycoolerin letku pamahti tossa yks päivä, olin säätämässä tyhjäkäyntiä kun kengän kärjet kastui öljystä, onneksi huomasin tämänkin niin ei päässyt ihan tyhjäksi öljystä oli nimittäin senverran iso reikä tullut letkuun:rolleyes:.

Tulppasin letkulähdöt ja letkut suodattimelta niin pystyy ajelemaan, täytyy ottaa puskuri irti että pääsee vaihtamaan uudet letkut. Onneksi olin työpaikan pihalla ja hyllystä löytyi suoraan sopivat tulpat. Tässä on joku aftermarket jäähy edessä puskurin takana.

Katsastuksesta tuli hylky, mutta ei tarvitse kuin oikea etu alapallonivel vaihtaa, tilasin motonettiin hyundai sonatan (94-98) pallonivelen kun se kuulemma sopii suoraan tähän. Täytyy vaan jokupäivä ottaa ja vaihtaa. En omista pallonivelprässiä niin pitänee katsoa miten sen saisi vaihdettua, tosin koko alatukivarren irroituskaan ei ole hankala homma, olihan se jo auki kun kone oli irti:unsure:

Tämä jaksaa kyllä vielä vähän tuottaa hommia, mutta se tuntuu olevan ominaisuus ainakin näissä vehkeissä, nomutta eiköhän taas hetken ajele kun nuo saa fixattua:D

Tuli Porista käytyä tampereella tuossa yksipäivä ja kesti reissun hienosti, eli tuntuisi muuten kestävän hienosti. Täytyy öljyt ja suodatin vielä vaihtaa kun on tullut melkein 500mailia jo mittariin.
 

TheZeiZei

Member
Liittynyt
26 Joulukuu 2018
Sijainti
Pori
Tämä se kyllä jaksaa kyllä aina yllättää:rolleyes:

Sain paskana olevan öljyletkun vaihdettua uuteen ilman että piti irroittaa puskuria, en ole vielä kytkenyt niitä kiinni suodatinrunkoon, teen sen nyt viikonloppuna kun saan suodattimen ja öljyt vaihdettua. Toivottavasti tuo toinen vanha letku kestäisi myös.

Yksi ongema taas ratkaistu niin heti jo seuraavaa pukkasi:LOL:

Eli aina kun antoi hetken käydä tyhjäkäynnillä niin puski moottorivikavalon ja antoi CEL koodit 22 ja 41 (cam sensor ja injection). Samalla kierrokset laskivat ja alkoi käydä rikkaalla. Tätä alkoi tapahtua jokaisella ajokerralla ja oli pakko alkaa googlettelemaan mikä voisi olla vikana.

Selvisi että todella monella on ollut vastaavia ongelmia tyhjäkäyntimoottorin IAC:n kanssa, eli kun IAC menee huonoksi niin se jostain syystä käy ecun päälle ja aiheuttaa ainakin tuon CEL 41:sen. Pahimmassa tapauksessa jos tämän antaa jatkua se kuulemma käräyttää lopullisesti syöttöpiirit:oops:

Vaihdoin IAC:n moottorinkorjauksen yhteydessä uuteen aftermarket muoviseen jonka olin tilannut kiinasta eli sen piti olla ainakin ihan toimiva peli, mutta näköjään se ei toimi niinkuin pitäisi. Ongelma ratkesi nyt kun otin liittimen irti tuosta säätimestä. Pari päivää ajellut eikä ole heittänyt enää mitään vikakoodia.

Kannattaa pitää tuo mielessä että huono IAC käräyttää ecun pahimmassa tapauksessa (ainakin vanhemmissa malleissa), ihme homma mutta niin se vaan tuntuu olevan.
Tilasin briteistä uuden samanmoisen mutta täytyy kyllä mittarilla testata sekin ennen asennusta.

Ei ole heikkohermoisten hommaa harrastaa tätä autoa:D
 

TheZeiZei

Member
Liittynyt
26 Joulukuu 2018
Sijainti
Pori
Noniin nyt on leimaa taas vuodeksi :cool:

Pallonivelen vaihto onnistui itse asiassa todella kivuttomasti, irroitin koko alatukivarren ja se oli helppo homma kun oli aikaisemmin jo melkein kokonaan irti. Pajaprässillä sitten vanha palloniven pois ja uutta tilalle. Tosiaan -90 luvun Hyundai sonatan alapallonivel sopii nyt todistetusti tähän, motonetin hakukoodilla 17-1368 pitäisi löytyä. Tällä hetkellä muuten taitaa vaan olla loppu varastoista:rolleyes:

20210508_105101.jpg


20210508_111454.jpg


20210508_114345.jpg


Vaihoin samalla tuon IAC:n uuteen joka tuli tällä kerta briteistä, on kyllä melkein identtinen tuon toisen kanssa mutta nyt tuntuisi toimivan ihan hyvin eikä ole ainakaan vielä puskenut mitään vikakoodia. Kierrokset on kyllä hieman liian korkealla, n. 1100rpm, vaikka BISS on ruuvattu niin syvälle kun menee. Siitä voisin nyt ainakin sen o-renkaan vaihtaa ja vilkaista onko kaasuläpässä oleva ruuvi oikeassa kohdassa. Imuvuotoja en havainnut.

20210505_112619.jpg


Hieman ikävämpi homma on se, että tuntuu tuo kampiakselin vaihdelaatikonpään stefa vuotavan vaikkakin vaihdoin sen uuteen. Pohja on märkänä ja tiputti jonkin verran öljyä juurikin vaihdelaatikon ja koneen välisestä saumasta. Tuntuu että se olisi nyt ajon kanssa vähän vähentynyt mutta jostain se sieltä sitä tykkää vähän uittaa... täytyy pitää silmällä.

Aftermarket öljyjäähdytinvälilaipan tilalle tilasin samantyylisen mutta termostaatilla kun tuossa ei sitä ollut, sieltä oli puskenut jonkun kuulankin irti kun oli letkupäät olleet tulpassa.

Mennään näillä taas eteenpäin, taidan tässä jossainkohtaa ottaa työn alle kaukosäätimen asennuksen originaalin keyless yksikön johdotuksiin.
 

TheZeiZei

Member
Liittynyt
26 Joulukuu 2018
Sijainti
Pori
Päivitetääs taas vähän!

Auto ollut päivittäisessä ajossa ja kaikki pelannut hyvin. Yksi erikoinen homma liittyen tyhjäkäyntiin ilmennyt eli jos lämpimällä koneella käynnistää niin hetken päästä kierrokset laskee "normaalista" 1000rpm noin 800rpm tienoille ja iskee moottorivalon päälle. Tämä on takuulla tuohon IAC:hen liittyvä juttu mutta en osaa sanoa onko siine se vika vai jossain muualla. Kylmänä jos käynnistää niin ei tee sitä ja hetken ajeltua käy taas normaalisti eikä iske vikakoodia.

Hommattiin yhteistilauksena uudet uustuotantoa olevat ikkunalistat 150$ ja kokonaisuudessaan itselle saapuessaan kustansi noin 250e. Ryhmänä tilatessa saatiin postikulut aika maltilliseksi per naama.

Asentaminen oli helppoa eikä tarvinnut irroittaa ovipahvia. Vanhat listat olivatkin kivenkovat ja naarmuttaneet lasia hiekkapaperin tavoin. Täytyy jossainkohtaa vielä ottaa ja hioa molemmat ovilasit kirkkaiksi mutta ompahan uudet listat ainakin:cool:

20210709_162909.jpg


20210709_162012.jpg


20210709_164022.jpg


20210709_165618.jpg


Kiitos tilauksen tekijälle @Jerze94 !!!!


Tutkein tuossa myös greddyyn tehtyä moottoriohjelmaa ja huomasin että ohjelman tekijä oli kompensoinut isommat suuttimet muuttamalla ilmamääräsensorin arvoiksi -40 vaikkakin ohjelmassa on sisäänrakennettu osio isompien suuttimien kompensoinniksi:rolleyes:

Eli tällähetkellä ecu ei rekisteröi yhtään positiivista painetta vaan joudun itse säätämään lisäsyötöt + ajoitukset nollasta ylöspäin mikä ei ole niinkään optimaalista. Ecuhan laskee paineen ilma-anturin ja muiden juttujen kautta niin koska siihen on isketty -40 niin ecu luulee ettei painetta ole. Tai ainakin tämä on teoriani sillä vakio "painemittari" ei mene yli nollan vaikka ahtoja olisi 0.5bar.

Eli tarkoitus olisi lähiaikoina kokeilla iskeä tuore ohjelma sisään ja pelkästään laittaa sisäänrakennettuun kompensointiin näiden isompien suuttimien koko ja katsoa mitä tapahtuu. Ongelmana siinä on se etten tiedä tarkalleen kuinka isot nykyiset suuttimet ovat. Mutta jos vakiot ovat noin 390cc niin voisin kokeilla vaikka 500cc iskeä siihen ja katsoa osuinko lähellekään.

Tuo tarttisi kyl saada toimimaan sillä ei siinäkään järkeä ole että joudun säätämään nollapaineista ylöspäin kaiken itse vaikka autossa olisi siihen omatkin kartat...

Asiasta kolmanteen vielä, jäljitin auton suomeen unkarista 2012 tuoneen kaverin ja laitoin hänelle testimielessä viestiä. Tyypin nimi on joku Laszlo Bodonyi ja asuu vantaalla. Sieltä tuli vastauskin ja laittoi alla olevan kuvan missä auto on vielä Unkarin puolella 9v sitten:D.

Olisi ollut hieno saada lisää jotain historiatietoja mutta eipä sieltä oikeen muuta tullutkaan. On silti hieno nähdä kuinka hyvässä kuosissa auto oli 9v sitten, nyttemmin hieman päässyt vuodet vaikuttamaan huonoon maalaukseen:rolleyes:

IMG-20210702-WA0015.jpg


Sellaista näillänäkymin:cool:
 

TheZeiZei

Member
Liittynyt
26 Joulukuu 2018
Sijainti
Pori
Hetki vierähti ja olisi taas jotain päivittämisen arvoista.

Tuossa aikaisemmassa viestissä kerroin että tekisin greddyn boxin ohjelmaan muutoksia, ja muutinkin sen niin että arvasin suuttimien kooksi 500cc ja laitoin sen siihen sisäiseen kompensointilaskuriin. Poistin myös kaikki muut muutokset karttoihin samalla eli mennään ihan pelkästään auton vakiosysteemillä ilman muokkauksia.

Toimii muuten kyllä hienosti, eli pitää afr:n 14.7 kun mennään kevyemmällä kaasujalalla ja muuttaa sen sitten polkastessa tuohon n. 12.5-13 paikkeille. Ainut harmitus minkä huomasin on se, että kun painetaan kaasua esim 30-50% (esim kiihdytyskaista) niin paineiden kiivetessä 0-0.3 bar ecu koittaa pitää arf:n vielä 14.7 ja kiihdytys tuntuu vähän nykivältä ja voimattomalta. Eli ei saa löpöä mielestäni tarpeeksi tuollaisessa tilanteessa. Mikäköhän siinä mahtaa olla? Luulisi että paineille mennessä pyrkisi heti pitämään suhteen 12-13 paikkeilla?

Se ainakin tulee mieleen että mulla on luultavasti vielä suuttimien arvattu koko väärin, esim jos ne suuttimet ovatkin pienemmät kuin tuo laittamani 500cc niin saa varmaan tuossa tilanteessa vähemmän ainetta. Kokeilen josainkohtaa muuttaa sen vielä 450cc kokoisiksi jos vaikuttaisi asiaan.

Mutta mennääs seuraavaan asiaan!:)

Eli yhtenä kauniina aamuna kun meinasin töihin lähteä niin auto hörähti käymään mutta sammui saman tien jonka jälkeen ei mitään tietoa käyntiin lähtemisestä. Mieleeni tuli heti bensansaantiongelma ja aloin tutkimaan pyöriikö bensapumppu. Pumpun rele joka on siinä keskikonsolin kyljessä tuntui kyllä naksuvan niinkuin pitääkin, ja konehuoneen testiliittimestä(musta) mittasin että pumpulle pitäisi mennä virta.

Päättelin siinä sitten itsekseni että pumppu varmaan sökönä tai ei tule virta sinne asti. Kaivoin pumpun kannen ja liittimet esille takakopasta ja ne olivat itse asiassa yllättävän siistin näköiset (ei ollut täysin ruosteessa niinkuin olin odottanut)

20210816_175117.jpg


Testasin että tuolle liittimelle asti tulee virta joten tottakai päättelin että pumpun on pakko olla paskana. Aloin siinä sitten etsimään uutta pumppua jonka saisi nopealla aikataululla ja päädyin lopulta Walbron 255lph pumppuun (GSS341) jonka tilasin JMtuonnista. Lähettivät sen matkaan vielä samana päivänä matkahuollolla. Vakiopumppu tuotoltaan noin 180lph joten tämä uusi olisi hieman isompi.

Ongelmana tuossa pumpussa on vaan se että se vaatii pientä muokkausta painelinjaan että saa sen kiinni, ei ole suoraan plug and play. Koitin myös etsiä Denson 1020 pumppua joka olisi ollut plug and play mutta ei sellaista löytynyt mistään nopealla aikataululla.
Kysyin muuten myös marmorilta huvikseni paljonko uusi pumppu maksaisi, ja heillä on myydä vain koko setti ja sillä on hintaa 764e 9vko toimitusajalla:ROFLMAO: Juuh ei kiitos (ei tosin mikään ihan mahdoton ole uudesta koko yksiköstä jos sellaiselle on tarve)

Pumpun saavuttua pääsin kannen irroitushommiin. Sitä putsatessani muuten huomasin että siihen oli kirjoittu Z15A joka on kuulemma JDM yksikkö, eli koko setti on joskus varmaan vaihdettu:unsure:

20210816_175801.jpg


Vittumaisin homma tuossa irroittamisessa oli tuon ulkoisen paineletkun irroitus, siinä kun ei ole pyörivää liitintä pumpun päässä joten joutuu ottamaan takarenkaan irti ja irroittamaan sen ensin toisesta päästä jotta pääsee eteenpäin..
Joen video pumpun irroituksesta auttoi kummasti, tässä linkkiä: 3000GT Fuel pump replacement

20210817_160535.jpg


Pitää olla erittäin varovainen kun irroittaa letkua pumpun päästä, tuo pätkä putkea ennen letkua on erittäin haurasta joten siihen ei saa kohdistaa yhtään vääntöä jos meinaa pitää sen ehjänä. Sain onneksi letkun auki ilman vahinkoa sille.

Ei siinä sitten muuta kuin pumppu ylös ja asentamaan uutta tilalle:)

20210817_170043.jpg


Walbron pumppua asentaessa tuosta putkesta pitää katkaista tuo suppilo pois jotta päästää siihen kiinni letkulla ja klemmareilla, ja johtoihin pitää asentaa walbron asennussarjan mukana tullut liitin.
Sain käytettyä hyväksi tuon alkuperäisen alakiinnikkeen hieman sitä kumia muokkaamalla, ja kiinnitin pumpun yhdellä isolla klemmarilla runkoon niin että välissä on pala letkua vaimentimena.

20210817_180203.jpg


20210817_180205.jpg


Alkuperäinen pumppu on muuten Denson pumppu, ja se pyöri kyllä kun antoi sille virtaa (tähän päästään hetken päästä).

Ei sitten muuta kuin asentamaan paketti takaisin autoon.
Piti teettää uusi letku mutta ei tuollaisia liittimiä löytynyt mistään, en onneksi katkaissut letkua niinkuin monissa irroitusohjeissa kerrotaan tekemään. Ja letku näytti päällisinpuolin vielä ihan hyvältä joten asensin sen saman takaisin.

Nyt päästäänkin tähän hauskaan vaiheeseen, eli pumpun asennettua koitin autoa käymään niin ei vieläkään mitään:LOL::rolleyes:

No ei siinä mitään, onpahan hieman isompituottoinen pumppu sentään asennettu joten ei mennyt hukkaan tuo työ, jäljelle jäi vaan vielä sen itse vian selvittäminen.

Löytyy muuten toimiva turbomallin vakiopumppu jos jollain tulee joskus pikainen tarve!

Ja kyllähän se oikea vika lopulta löytyikin.
Eli tökein virtamittarilla tuota alla olevassa kuvassa näkyvää pumpun virran läpivientiliitintä ja kas kummaa auto hörähti käymään heti sen tökkimisen jälkeen. Ilmeisesti tuo liitin on hapettunut/murtunut senverran että ei päästänyt virtaa läpi ennen sen tökkimistä, oli aika tuuria mukana kyllä että tuokin selvisi, ei nimittäin ihan heti olisi tullut mieleen:rolleyes:

20210818_191438.jpg


Tiivistettynä siis:

Pumpun virtajohdon läpivientiliitin on joko hapettunut tai murtunut senverran ettei päästänyt virtaa läpi. Täytyy tässä jossainkohtaa tutkia tuo liitinkohta ja ellei muuta niin poraan tuon läpiviennin auki ja laitan siihen uuden johdon ja tiivistän esim. sikalla tms.

No nyt on ainakin isompi pumppu asennettuna:cool:

Tuosta walbrosta vielä senverran, että tuntuisi olevan vähintään yhtä hiljainen kuin vakiopumppu, sitä on vaan osa sanonut aika äänekkääksi mutta ei pidä paikkaansa ainakaan omalla kohdalla. Tietysti tuossa on vakiojohdotus vielä käytössä eli se saa pienellä kuormalla vaan 8volttia niin ei pyöri täysiä.

Tällä mennään taas eteenpäin, odotellaan seuraavaa mysteeriä minkä tämä "autovanhus" keksii:sneaky:
 

TheZeiZei

Member
Liittynyt
26 Joulukuu 2018
Sijainti
Pori
Pikapäivitystä edelliseen:D

Porasin raakasti reiän läpiviennin läpi ja vedin siitä suoraan pumpulta liittimelle johdon, alkoi kummasti pelittämään sen jälkeen:cool:

20210821_114203.jpg



20210821_121747.jpg


20210821_121915.jpg


Lopuksi vielä kerros tectyliä päälle niin pitää ruosteen loitolla:sneaky:
 
Ylös Bottom