Empiiristä tutkimusta fosforihaposta ruosteenpoistossa

miikka

New Member
Liittynyt
1 Joulukuu 2003
Fosforihaposta on ollut tälläkin forumilla joskus puhetta ja ajattelin esitellä tuloksia omista kokeiluista. Tavara on siis 50% fosforihappoa ja ainetta on käytettävissä n. 30 litraa. Tähän käytin noin 10-12 litraa ja happo laitettiin takaisin kannuihin käytön jälkeen, suht hienolla siivilällä suurimmat roskat seuloen.

Oli miitissäkin aineesta puhetta ennen kuin olin päässyt kokeiluja tekemään ja taisi aika paljon ennakkoluuloja tavaraan olla. Taisi joku sanoa niinkin, että happo ei poistaisi ruostetta vaan tekisi vain kalvon siihen päälle. No tässä teille jauhot suuhun ;D

Täytyy sanoa että on näin vanhojen romujen kerääjälle aika kullanarvoista tavaraa kun hiekkapuhaltaminen jää kakkoseksi. Ei vie aikaa, eikä sotke paikkoja. Ao. kuvien tulokset on saavutettu noin kahden tunnin liotuksella.

Tässä ensimmäinen kokeilusatsi kylvyn jälkeen. En tiennyt lopputuloksesta mitään joten en ottanut "ennen" -kuviakaan.
_small.jpg

Öljytikkua, hihnapyörää, tuuletusräppänän mekanismia, lehtijousien tappeja ja muuta ruosteista sälää ennen kylpyä:
_small.jpg

_small.jpg

_small.jpg

Kylpy menossa pienessä astiassa. Komeaa kuplintaa oli, tuo kaikki valkoinen vaahto liikkui koko kylvyn ajan nesteen pinnalla.
_small.jpg

Sekaan vielä pari pientä pulttia ja laturin kiinnitysrauta:
_small.jpg

_small.jpg

Ja kun innostuin niin heiteltiin soppaan jo kaikki mitä käsiin sattui:
_small.jpg

Sitten lähti mopo niin sanotusti hanskasta ja aattelin heittää pakosarjankin vielä lillumaan. Purkki oli liian pieni, joten leikkasin 25 litran kannusta kyljen auki ja kaadoin lisää ainetta, se reilu 10 litraa siellä sitä sitten oli. Tässä pakosarja ennen:
_small.jpg

Taisi välissä mennä kylpyyn vielä ainakin jarrusatulaa ym.

Ja sitten näitä jälkeen-kuvia:
_small.jpg

_small.jpg

_small.jpg

_small.jpg

Jarrusatulat ja itseasiassa pakosarjakin kellertävät hieman kuvassa. Taitaa olla vesihuuhtelun jäljiltä muodostunutta kevyttä ruostetta.
_small.jpg

_small.jpg

Lopputoteamukset: Normaali rauta puhdistuu kuin tauti parin tunnin liotuksella, eikä ruosteesta suurimmassa osassa jäänyt kuin pari pistettä jäljelle. Vielä ruosteisemmat osat vaatisivat ehkä noin 3-4 tunnin liotuksen - ehkä jopa enemmänkin - jotta kaikki ruoste häviäisi.

Valurautaosat puhdistuvat hienosti myös, mutta miinuksena on pinnan tummeneminen jonkin verran. Joissain osissa siitä ei ole mitään haittaa, joissain taas se on hieman häiritsevää. Esim. venttiilikopan kansi voisi olla sellainen jota ei kannata aineella käsitellä, mikäli ei ole vaikka lasikuulavehkeitä sen uudelleen kirkastamiseen.

Semmosta :)
 
mlm

New Member
Liittynyt
27 Tammikuu 2010
Vs: Empiiristä tutkimusta fosforihaposta ruosteenpoistossa

Juu kyllä toi fosforihappo toimii aika hyvin. Duunissa tullu testailtuu pultteihin ym. happo on vaan vähän stydimpää. :)
Ei kai noissa valuosissa tummuus haittaa eiköhän ne kannata maalata tai jotai.
 
mystinengalant

Mennyt mies
Moderaattori
Liittynyt
14 Kesäkuu 2004
Sijainti
Uusimaa
Vs: Empiiristä tutkimusta fosforihaposta ruosteenpoistossa

Nyt kysymys kuuluu, millainen allas pitää olla kokonaiselle autolle :D:D
 
miikka

New Member
Liittynyt
1 Joulukuu 2003
Vs: Empiiristä tutkimusta fosforihaposta ruosteenpoistossa

mlm sanoi
Juu kyllä toi fosforihappo toimii aika hyvin. Duunissa tullu testailtuu pultteihin ym. happo on vaan vähän stydimpää. :)
Ei kai noissa valuosissa tummuus haittaa eiköhän ne kannata maalata tai jotai.

Riippuu tietysti mikä on tavoitteena. Itse yritän saada alkuperäisen näköisiä osia, ja silloin on vähän huono jos on tummempi pinta kuin alunperin.
 
nostokurki

A121 Galant Sigma 1600GL
Liittynyt
5 Marraskuu 2005
Vs: Empiiristä tutkimusta fosforihaposta ruosteenpoistossa

eli totesit saman kuin minäkin :) pintaan siveltynä se jättää sellaisen tumman kalvon syötyään ruosteen pois, mutta jos osa on upotettuna happoon niin kiiltävä metalli tulee esiin.

Mistä sait happoa noin suurissa määrin, ilmeisesti jostain maatalousfirmasta?
 
UITTO-

Active Member
Liittynyt
22 Heinäkuu 2006
Sijainti
Tarvasjoki
Vs: Empiiristä tutkimusta fosforihaposta ruosteenpoistossa

Pari tuntia se anodisointikin vain vaatii eikä ole niin suuret terveysriskit eikä ole niin suurta hävitysongelmaa kuin hapolla. Ja irtoaa varmasti ja.

Mielenkiintonen toi happojuttu.

Eikös ruosteen pintaan siveltynä fosforihappo tee raudasta kemiallisesti erilaisen rakenteeltaan niin ruostuminen pysähtyy ja se ruostunut rauta muuttaa olomuotosa takasin kiinteeksi?
 
miikka

New Member
Liittynyt
1 Joulukuu 2003
Vs: Empiiristä tutkimusta fosforihaposta ruosteenpoistossa

Nuo hapot ovat erään tehtaan "siivouskomerosta", joilla on aikoinaan koneita puhdistettu.

UITTO- sanoi
Pari tuntia se anodisointikin vain vaatii eikä ole niin suuret terveysriskit eikä ole niin suurta hävitysongelmaa kuin hapolla. Ja irtoaa varmasti ja.

Anodisointia raudalle? Eihän anodisoinnilla ole mitään tekemistä ruosteenpoiston kanssa, vaan sillähän tehdään alumiinin pintaan suojaava kerros. Vai onko termit muuttunut ihan täysin viime aikoina? ;D
 
ST

Well-Known Member
Club Member
Liittynyt
24 Syyskuu 2003
Sijainti
Manse
Vs: Empiiristä tutkimusta fosforihaposta ruosteenpoistossa

miikka sanoi
Anodisointia raudalle?
Vai tarkoittikohan uitto elektrolyysiä,mitä itsekkin suosin,juuri "vaivattomuutensa" vuoksi (ei tarvi miettiä hapon hävitystä,voi PALJAIN käsin nostella osia jne..).
 
miikka

New Member
Liittynyt
1 Joulukuu 2003
Vs: Empiiristä tutkimusta fosforihaposta ruosteenpoistossa

ST sanoi
Vai tarkoittikohan uitto elektrolyysiä,mitä itsekkin suosin,juuri "vaivattomuutensa" vuoksi (ei tarvi miettiä hapon hävitystä,voi PALJAIN käsin nostella osia jne..).

Jos siitä oli puhe niin en menisi tuota hapotustakaan mitenkään vaivalloiseksi sanomaan. Aineita ei muutenkaan tarvitse hävittää ihan heti, takaisin kannuihin ainakin nuo kaadoin että voi käyttää uudelleenkin. Pihdeillä nostelee haposta pois niin ei tarvi sormia rikkoa :)

Puolensa tietysti molemmilla, mutta kyllähän elektrolyysi vaatii enemmän työtä alkuvalmisteluissa. Hapossa taas on sitten astioiden ja osien huuhtelu vedellä. Kuka nyt sitten mitäkin pitää työläänä :) Elektrolyysi on kyllä menossa myös kokeiluun.
 
ST

Well-Known Member
Club Member
Liittynyt
24 Syyskuu 2003
Sijainti
Manse
Vs: Empiiristä tutkimusta fosforihaposta ruosteenpoistossa

miikka sanoi
kyllähän elektrolyysi vaatii enemmän työtä alkuvalmisteluissa.
Kuis niin.?

Osa vain "pönttöön" muhimaan..
 
nostokurki

A121 Galant Sigma 1600GL
Liittynyt
5 Marraskuu 2005
Vs: Empiiristä tutkimusta fosforihaposta ruosteenpoistossa

ST sanoi
Kuis niin.?

Osa vain "pönttöön" muhimaan..

ja sinne pönttöön aineiden sekoitus, sähköt, elektrodit ja kaikki... Happo kelpaa sellaisenaan. Ja hapotuksen jälkeen ei tarvitse teräsharjata ;) trolli
 
miikka

New Member
Liittynyt
1 Joulukuu 2003
Vs: Empiiristä tutkimusta fosforihaposta ruosteenpoistossa

Tuota tarkoitin mitä nosse kirjoittikin, mutta ei tuotakaan nyt ylipääsemättömän työlääksi voi sanoa :)

Tajusin että meillä on duunissa tuollainen 12/24V vähän käheämpi akkulaturi. Speksien mukaan "Charge" 12/24V = 30A ja "Start" 12/24V = 180A.

Pitää kokeilla viikonloppuna jos ehtii rautalevyä ruokkiksella hakemaan :)
 
nostokurki

A121 Galant Sigma 1600GL
Liittynyt
5 Marraskuu 2005
Vs: Empiiristä tutkimusta fosforihaposta ruosteenpoistossa

meinasitko fosforihapon kanssa sähköä?
 
liteFun

New Member
Liittynyt
6 Huhtikuu 2008
Vs: Empiiristä tutkimusta fosforihaposta ruosteenpoistossa

Tuskin hyödyttää sähkö+fosforihappo, mutta jos niin teet niin laita sähkö ennemmin lämmitysvastuksella.
Nopeuttaa fosforihapon toimintaa kun lämpöä on sopivasti, vaikka 60 astetta.
 
Tunari-82

Active Member
Liittynyt
14 Maaliskuu 2005
Vs: Empiiristä tutkimusta fosforihaposta ruosteenpoistossa

Mistä tätä fosforihappoa saa,suurempia määriä tai edes litraa kerrallaan?
Pitäisi tuon c-kadetin sisäpohjasta putsata ruosteita,eikä viitsi ruveta hiekkapuhalluksen kanssa sotkemaan,joten kävi mielessä tämä fosforihappo.
Ongelmaksi saattaa muodostua se että kuinka saa pinnat pysymään märkinä riittävän pitkään,että tuo kerkeää tehota?
Onko kellään kokemuksia tuosta Dinitrollin Annitrol aineesta?
http://www.dinitrol.fi/arch/Tekniset/Dinitrol/Annitrol.pdf
Liekö juuri samaista fosforihappoa?
 
nostokurki

A121 Galant Sigma 1600GL
Liittynyt
5 Marraskuu 2005
Vs: Empiiristä tutkimusta fosforihaposta ruosteenpoistossa

Tunari-82 sanoi
Mistä tätä fosforihappoa saa,suurempia määriä tai edes litraa kerrallaan?

Rauta- ja maatalouskaupoista saa isompia astioita, rehukemikaaleina kai noita käytetään enimmäkseen.
 
evo6

evo6 -> subaru -> Toyota ja vieläpä iso sellainen
Liittynyt
2 Kesäkuu 2009
Sijainti
Vantaa
Vs: Empiiristä tutkimusta fosforihaposta ruosteenpoistossa

Tunari-82 sanoi
Ongelmaksi saattaa muodostua se että kuinka saa pinnat pysymään märkinä riittävän pitkään,että tuo kerkeää tehota?

Tästä tulikin mieleen, että joskus kakarana me laitettiin hyytelöimisainetta bensaan jotta saatiin.... tai no ei sillä väliä mihin sitä käytettiin mutta voisikohan joku hyytelöimisaine toimia myös tollasen hapon kanssa?
 
Skydiver

Active Member
Liittynyt
20 Tammikuu 2005
Sijainti
Kerava
Vs: Empiiristä tutkimusta fosforihaposta ruosteenpoistossa

evo6 sanoi

Liisteriin tuota on sekoiteltu ainakin.
 
Tunari-82

Active Member
Liittynyt
14 Maaliskuu 2005
Vs: Empiiristä tutkimusta fosforihaposta ruosteenpoistossa

nostokurki sanoi
Rauta- ja maatalouskaupoista saa isompia astioita, rehukemikaaleina kai noita käytetään enimmäkseen.
Minkähän merkkisestä aineesta on kyse?
 
nostokurki

A121 Galant Sigma 1600GL
Liittynyt
5 Marraskuu 2005
Vs: Empiiristä tutkimusta fosforihaposta ruosteenpoistossa

Tunari-82 sanoi
Minkähän merkkisestä aineesta on kyse?

Joskus kuulin ihan merkinkin, mutta en nyt tähän hätään sitä muista... Kannattanee käydä kysymässä :) googlekin voisi kertoa jotain, kun tuo on kuitenkin aika yleinen ruosteenpoistomenetelmä.
 
Tunari-82

Active Member
Liittynyt
14 Maaliskuu 2005
Vs: Empiiristä tutkimusta fosforihaposta ruosteenpoistossa

Fosforihappoa eivät tienneet ainakaan yhtäkkiä,tuossa agrimarketissa mutta 100% sitruunahappoa sain sangollisen,käytetään porsaiden ripulin ehkäisyyn ;D
Täytyy jossain välissä kokeilla että kuinka tuo tehoaa...
Hintaa oli 25€/5kg sanko
2010-09-14111015.jpg
 
RabaFari

Autojen sekakäyttäjä
Liittynyt
28 Helmikuu 2006
Vs: Empiiristä tutkimusta fosforihaposta ruosteenpoistossa

Sitruunahappo toimii kyllä ruosteenpoistossa mutta vaatii enemmän aikaa. Osia on myöskin hyvä välillä huljutella siellä liemessä ja vaikka rapsutella jollain harjalla.. Jos nimittäin unohtaa osat lillumaan vaikka useaksi päiväksi happoon niin osien pintaan kertyy sellaista epämääräistä raemaista töhkää.
 
Hemppis

Member
Liittynyt
9 Marraskuu 2008
Sijainti
Joutsa
Vs: Empiiristä tutkimusta fosforihaposta ruosteenpoistossa

Tuli tänään testailtua fosforihappoa ja lämmön vaikutuksta fosforihapon ja ruosteen reaktioon.
Fosforihapon lämmitys jo 40*c vaikuttaa huomattavasti tökötin vaikutusaikaan, sen mitä 15*c lämpötilassa saa päivässä aikaseksi, saman saa 50*c tunnissa. Ruoste kirjaimellisesti kuplii metallin pinnalla hapon vaikutuksesta!

Tuolta voi seurailla homman etenemistä:
http://hemppis.1g.fi/kuvat/fosforihappo

Viel pitäs kehitellä homma siten, että neste kiertäis kokoajan astiassa ja pitäs sen jatkuvasti 50*c lämpötilassa 8)
 
Webtrap_86

Well-Known Member
Club Member
Toimihenkilö
Moderaattori
Liittynyt
16 Huhtikuu 2004
Sijainti
Lahti
Vs: Empiiristä tutkimusta fosforihaposta ruosteenpoistossa

Tosta fosforihapon/sitruunahapon käytöstä ollaan puhuttu töissä, parin tyypin kanssa, niin joku muistaakseni sanoi että ei suosittelisi käyttää valurauta kohteisiin, syy koska ovat huokoista pintaa ja se happo imeytyy siihen ja ajankuluessa rappauttaa... kuulemma monta lohkoa pilattu tuolla tavalla. No kertokoon joku joka sit tietää paremmin. Mut tosiaankin painotan että valurautaisia, eli tavallista peltiä/metallia voisi lillutella kun ei ole niin huokoista. itse en ainekaan uskaltais kokeilla mihinkään jarruosiin jos se heikentää niitä. Näin ne insinöörit väittivät. :nykii
 
Hemppis

Member
Liittynyt
9 Marraskuu 2008
Sijainti
Joutsa
Vs: Empiiristä tutkimusta fosforihaposta ruosteenpoistossa

Webtrap_86 sanoi

Mäkin olin kuullu täst joskus aikasemmi, ja yksi paikallinen konepajan remonttireiska antoi ymmärtää että se toki syövyttää (noh ilman syövyttävää ominaisuutta ei vissii tapahtuis mtn?) että muutamia tunteja vois huoletta pitää liuotuksessa, siten että tää pintaruoste on hävinnyt ja näkyvissä on se harmaa pinta, ja vielä korosti että "älä tee sitä virhettä että jätät ne yöksi lillumaan sinne nesteeseen, seuraa sitä ruosteen häviämistä, huljuttele välillä"

Tää ois kyl mielenkiintoista saada tarkempaa tietoa fosforihappo + valurauta asiasta ::)
 
miikka

New Member
Liittynyt
1 Joulukuu 2003
Vs: Empiiristä tutkimusta fosforihaposta ruosteenpoistossa

Voihan tuo olla mahdollista. Mutta jos osat kunnolla huuhtelee niin eikö se vesi tunkeudu sinne huokosiin ihan yhtälailla poistaen tai ainakin laimentaen sinne joutunutta happoa? Ja ei kai se happo ikuisesti nestemäisenä siellä huokosissa pysy, kai se kuivuu ja syövyttäminen jää siihen? En minä tiedä, kunhan mietin :)
 
mlm

New Member
Liittynyt
27 Tammikuu 2010
Vs: Empiiristä tutkimusta fosforihaposta ruosteenpoistossa

Kuumassa höyryssä tai kuumassa vedessä vois lähtee liikenteeseen ne hapot.En kyllä tiiä valuraudasta mut aluvalusta kyllä lähtee pahimmat.
 
Tunari-82

Active Member
Liittynyt
14 Maaliskuu 2005
Vs: Empiiristä tutkimusta fosforihaposta ruosteenpoistossa

Jr- sanoi
Mistä ootte happonne ostanee?
Tätä saa ainakin motonetistä,käsittääkseni fosforihappoa.
http://www.dinitrol.fi/arch/Tekniset/Dinitrol/Annitrol.pdf
 
Jr-

Member
Liittynyt
21 Joulukuu 2006
Sijainti
Saviseutu
Vs: Empiiristä tutkimusta fosforihaposta ruosteenpoistossa

Hain sitten paikallisesta K-maataloudesta sitruunahappoa kun fosforihappoa ei ollut. Joku 25l vettä ja noin 2,5kg sitruunahappoa meni seoksen. Katsotaan pääseekö illalla maalailemaan ekoja osia.
 
Jr-

Member
Liittynyt
21 Joulukuu 2006
Sijainti
Saviseutu
Vs: Empiiristä tutkimusta fosforihaposta ruosteenpoistossa

Ei päässyt illalla mutta vuorokausi piisas. Välillä otin osat pois astiasta ja harjasin teräsharjalla isompia paskoja veke.
 
nostokurki

A121 Galant Sigma 1600GL
Liittynyt
5 Marraskuu 2005
Vs: Empiiristä tutkimusta fosforihaposta ruosteenpoistossa

Jr- sanoi
Ei päässyt illalla mutta vuorokausi piisas. Välillä otin osat pois astiasta ja harjasin teräsharjalla isompia paskoja veke.

Saisko kuvia tuloksista? Itseäkin kiinnostaisi tuo sitruunahappo, kun sitä saisi paljon helpommin kuin fosforihappoa eikä ole lähellekään niin vaarallista litkua.
 
Urran

Active Member
Liittynyt
25 Huhtikuu 2010
Sijainti
Kerava
Vs: Empiiristä tutkimusta fosforihaposta ruosteenpoistossa

Onks kenelläkään kokemusta Bilt-Hamber Deox-C:stä? Sehän olis nimenomaan tohon tarkotettua ainetta. Saa geelinäkin. Tiedän siis että on ja keneltä saa mut aattelin et onks joku jo kokeillu? Mitsussa ois monta osaa mitkä vois liottaa siinä ja maalata uusiks. Toihan ei vahingoita kumia/muoviakaan niin voi vaikka koko jarrusatulan upottaa..
 
Jr-

Member
Liittynyt
21 Joulukuu 2006
Sijainti
Saviseutu
Vs: Empiiristä tutkimusta fosforihaposta ruosteenpoistossa

nostokurki sanoi
Saisko kuvia tuloksista? Itseäkin kiinnostaisi tuo sitruunahappo, kun sitä saisi paljon helpommin kuin fosforihappoa eikä ole lähellekään niin vaarallista litkua.

Ihan puhdas metalli sieltä tulee näkyviin, ei sen kummosempaa. Aikalailla työlästä ja aikavievää hommaa kun pitää välillä rapsutella ylimääräisiä ruosteita veke. Ennenmin varmaan kannattaa viedä jollekkin lasikuulapuhaltajalle niin tulee heti valmiiks.
 
Skydiver

Active Member
Liittynyt
20 Tammikuu 2005
Sijainti
Kerava
Vs: Empiiristä tutkimusta fosforihaposta ruosteenpoistossa

Olisikohan Miikan ketjun alussa mainitsema fosforihappo ollut Alfaphos nimistä? Sain itselleni sitä vähän isomman satsin ja testattiin sitä jo eilen 50% liuoksena todella hyvillä tuloksilla. Viikonloppuna pitää läärätä sen kanssa vähän enemmän ja ottaa parit kuvat ennen ja jälkeen puhdistuksen. Annitrol on huomattavasti miedompaa kamaa tähän verrattuna ja sekin toimii kyllä ajan kanssa hienosti, mutta tällä pitäisi päästä nopeammin hyvään lopputulokseen.
 
miikka

New Member
Liittynyt
1 Joulukuu 2003
Vs: Empiiristä tutkimusta fosforihaposta ruosteenpoistossa

Skydiver sanoi

Mä en kyllä muista, kannut on mulla Heinolassa niin en pääse heti tarkastamaankaan. Tehokasta stuffia oli ainakin, sen muistan :)
 
Skydiver

Active Member
Liittynyt
20 Tammikuu 2005
Sijainti
Kerava
Vs: Empiiristä tutkimusta fosforihaposta ruosteenpoistossa

Oma aine on punaisessa korkeassa kanisterissa (31 kg). Himottaisi mennä jo nyt talliin uittamaan osia, mutta kai se pitää välillä koittaa nukkuakin... :)
 
Urran

Active Member
Liittynyt
25 Huhtikuu 2010
Sijainti
Kerava
Vs: Empiiristä tutkimusta fosforihaposta ruosteenpoistossa

Jos Harri tekee tutkimusta niin ilmota, mä tuon testattavaksi myös Bilt-Hamber Deox C ja Deox Gel.
 
Skydiver

Active Member
Liittynyt
20 Tammikuu 2005
Sijainti
Kerava
Vs: Empiiristä tutkimusta fosforihaposta ruosteenpoistossa

Eiköhän tänä viikonloppuna tule testailtua, joten ollaanpa yhteyksissä. ;)
 
Ylös Bottom