EV SYSTEM SERVICE REQUIRED

Autzlander

Member
Liittynyt
19 Marraskuu 2019
Otsikon mukainen merkkivalo alkoi palamaan mittaristossa, mutta sammui aina kun auton sammutti ja syttyi, kun oli jonkin aikaa ajettu. Vein auton Hertsikan Deltaan. Sanoivat valon palamisen johtuvan siitä, että autoon täytyy tehdä ns. takaisinkutsu. Tehtaan piikkiin korjataan takajarrut, korjataan oven lukko, päivitetään Remote control, vaihdetaan joku rele moottoriin. Auto oli päivän korjauksessa ja kaikki piti olla ok. Lähdin ajamaan ja n. 15km ajettua alkoi merkkivalo taas palamaan. Vein auton muutaman päivän päästä uudestaan ja lupasivat hoitaa häiriövalon pois odottaessa. Jälleen sama juttu, kun lähdin ajamaan. Ajoin takaisin korjaamolle ja pyysin katsomaan autoa, kun valo palaa. Katsomaan tuli nuori poika joka ei osannut sanoa asiasta oikeastaan yhtään mitään ja korjaamolle eivät suostuneet ottamaan autoa heti korjattavaksi. Varasin ajan Konalan Deltaan, jossa auto oli "korjauksessa" 3h. Eivät löytäneet mitään vikakoodia. Sanoivat, että johtuu ehkä siitä, että remote control täytyy asentaa puhelimeen. Koodasin , mutta ei auttanut asiaan, Kaiken lisäksi ei edes saatu toimimaan Anroid 9 version Sonyssa, mutta Iphonessa toimi. Auto on ostettu Saksasta , mutta alunperin maahantuotu Hollantiin. vuosimalli on 2016 ja ajettu 165000. Onko kenelläkään toisella ollut vastaavia ongelmia PHVE:ssä. Delta korjaamolla tämä oli aivan uusi asia. Ja olisiko hyviä neuvoja, kun näyttää siltä ettei valoa saada sammumaan valtuutetun korjaamon toimesta.
 
Telehell

Active Member
Liittynyt
6 Tammikuu 2019
No se nyt on 100% varma pelkästään minun amatööritiedolla, että syy ei ole remote controllissa ... Kyllä ne on kädettömiä näiden kanssa, ei voi muuta sanoa. Arvailuja vaan joka suunnasta.

Asia liippaa sinällään minuakin, että Itselläni sama herja ilmestynyt nyt satunnaisesti ja katoaa virtoja pois käyttäessä. Tähän liittyy myös huonoa "käynnistyvyyttä". Alkanut kylmillä keleillä tekemään niin olen veikannut 12V akkua tai sitten tuota Cobran ajonestojärjestelmää.
 
Autzlander

Member
Liittynyt
19 Marraskuu 2019
Vaikuttaako ilmestymiseen ajo yli 80km/h nopeudella? Minulla ilmestyy yleensä silloin, kun ajan yli taajama nopeutta. Kaupungissa hiljaa ajaessa ei yleensä ilmesty.
 
Telehell

Active Member
Liittynyt
6 Tammikuu 2019
Tuleeko siinä muuta ongelmaa kuin tuo herja? Esim. Antaako ajaa yli 100km/h? Onko auton renkaat saman kokoiset joka nurkassa?

Renkaiden kokoa siksi, kun näissä esiintyy ilmeisesti suhteellisen usein regenerointi ongelmia näistä renkaiden eri kokoluokista johtuen.
 
Autzlander

Member
Liittynyt
19 Marraskuu 2019
Ei tule muita onglmia ja autolla voi ajaa yli 120km/h. Autossa oli uudet talvirenkaat, kun ostin auton ja koeajo tilanteessa ei ongelmaa ilmennyt. Kauko-ohjattavaa lämmitintä en ole myöskään saanut toimimaan eli voisiko häiriövalo johtua siitä? Deltassa eivät osanneet sanoa onko autossa lämmitin vai ei. Auton valikosta lämmityspainike löytyy ja myös I phonen apsista. AC-ilmastointi lähtee I phonesta päälle, mutta ei auton valikosta.
 
TuplaNokka

PunkkaRacingTeam
Liittynyt
1 Helmikuu 2015
Oisin otsikon perusteella itekki sanonu ev remote control päivitys, outoo kyl ettei oo löytäny vikaa, siel on vähintää yks helvetin hyvä mitsumekaanikko töissä, tampereella parhaat, ite lähin hertsikasta pois ja kuulemma vaihtunu työntekijät sen jälkee aika vilkkaasti et voi olla ollu kokematonta tekijää Tau sit vika on oikeesti joku iha omaa luokkaansa
 
PajeGls

Active Member
Liittynyt
16 Helmikuu 2005
Eihän yhdessäkään pyörässä jarru jää laahaamaan? Itselläni yhden satula oli aavistuksen jumissa ja aiheutti tuon. Ilmeni etenkin kylmällä kelillä. Lienee herkkä, jos yksi kulma kokee ylimääräistä vastustusta.

Tämän tiimoilta katsoisin myös renkaiden paineet.
 
TuplaNokka

PunkkaRacingTeam
Liittynyt
1 Helmikuu 2015
tuli mielee et yks pehvi tuli töissä vastaan missä oli renkassa pieni ruuvi, vuosi tosi hitaasti ilmaa pihalle nii sytytti aina tietyssä paineessa ev häiriö valon, kantsii saippua vedellä käydä renkaat läpi jos vaikka löytys joku vuoto
 
ZAP^

Member
Liittynyt
21 Tammikuu 2010
Sijainti
Kuopio
Tuo ilmoitus ei liity millään tavalla EV remoteen (puhelinohjaus), onhan kampanjat tehty? Tulpat ja ilmamäärämittari vaihto+ moottorin ecu ja PHEV ecut päivitetty molemmat? Vikailmoitus jättää vikakoodin, mutta se voi olla luettavissa vaan varmentamattomien vikakoodien listasta = Provisional DTC valikosta Mut-3 testerillä.
 
Autzlander

Member
Liittynyt
19 Marraskuu 2019
Eihän yhdessäkään pyörässä jarru jää laahaamaan? Itselläni yhden satula oli aavistuksen jumissa ja aiheutti tuon. Ilmeni etenkin kylmällä kelillä. Lienee herkkä, jos yksi kulma kokee ylimääräistä vastustusta.

Tämän tiimoilta katsoisin myös renkaiden paineet.
Oli just siinä tehtaan takaisnkutsu jossa jarruille jotain korjauksia tehtiin.
 
Autzlander

Member
Liittynyt
19 Marraskuu 2019
Oisin otsikon perusteella itekki sanonu ev remote control päivitys, outoo kyl ettei oo löytäny vikaa, siel on vähintää yks helvetin hyvä mitsumekaanikko töissä, tampereella parhaat, ite lähin hertsikasta pois ja kuulemma vaihtunu työntekijät sen jälkee aika vilkkaasti et voi olla ollu kokematonta tekijää Tau sit vika on oikeesti joku iha omaa luokkaansa
Päivitys tehtiin käsittääkseni juuri Remote controliin. Ei toimi kuin Applen kanssa. Ei Anroid versio 4 ja 9 kanssa.
 
Autzlander

Member
Liittynyt
19 Marraskuu 2019
Oisin otsikon perusteella itekki sanonu ev remote control päivitys, outoo kyl ettei oo löytäny vikaa, siel on vähintää yks helvetin hyvä mitsumekaanikko töissä, tampereella parhaat, ite lähin hertsikasta pois ja kuulemma vaihtunu työntekijät sen jälkee aika vilkkaasti et voi olla ollu kokematonta tekijää Tau sit vika on oikeesti joku iha omaa luokkaansa
Outoa on ettei vika löydy ja vielä oudompaa, kun eivät tiedä onko autossa se sisätilojen kauko-ohjattava lämmitys. Vin koodin mukaan lämmitys on. Konalassa tiskimies sanoi, ettei voi tietää, kun on ulkomailta tuotu auto. Nillä sivuilla tuntuu olevan enempi tietoa kuin valtuutetussa huollossa.
 
Autzlander

Member
Liittynyt
19 Marraskuu 2019
Tuo ilmoitus ei liity millään tavalla EV remoteen (puhelinohjaus), onhan kampanjat tehty? Tulpat ja ilmamäärämittari vaihto+ moottorin ecu ja PHEV ecut päivitetty molemmat? Vikailmoitus jättää vikakoodin, mutta se voi olla luettavissa vaan varmentamattomien vikakoodien listasta = Provisional DTC valikosta Mut-3 testerillä.
Kamppanja on just tehty ja tieto kampanjasta tuli siitä, kun merkkivalo syttyi. Konalassa ei tiedetty mitään (tai ei kerrottu) kampanjasta, mutta hertsikassa sanoivat, että valo palaa siitä että autoon on takaisinkutsu. Oletin tietysti, että valo sammuu tehtaan kampanja huollon yhteydessä. Vaan ei ole vielä loppunut viidennenkään huollon jälkeen.
 
Autzlander

Member
Liittynyt
19 Marraskuu 2019
Tuo ilmoitus ei liity millään tavalla EV remoteen (puhelinohjaus), onhan kampanjat tehty? Tulpat ja ilmamäärämittari vaihto+ moottorin ecu ja PHEV ecut päivitetty molemmat? Vikailmoitus jättää vikakoodin, mutta se voi olla luettavissa vaan varmentamattomien vikakoodien listasta = Provisional DTC valikosta Mut-3 testerillä.
Osaavatkohan ne huollossa lukea noita varmentamattomia vikakoodeja???
 
ZAP^

Member
Liittynyt
21 Tammikuu 2010
Sijainti
Kuopio
Osaavatkohan ne huollossa lukea noita varmentamattomia vikakoodeja???

Pitäshän niiden osata, ainakin itse katoin ne aina kun olin merkkiliikkeessä hommissa, ja tuohan on ihan puutaheinää että merkkivalot syttyisivät sen takia että on kampanjakutsu auki :ROFLMAO:... suosittelen käymään jossain oikeasti asiansa osaavassa merkkihuollossa.
 
Autzlander

Member
Liittynyt
19 Marraskuu 2019
Onko pääkaupunkiseudulla muita merkkihuoltoja kuin Delta? Onko kenelläkään kokemuksia Vihdinautotalosta?
 
Zuikkis

Active Member
Club Member
Kaupallinen Ilmoittaja
Liittynyt
15 Lokakuu 2017
Kannattaa tosiaan renkaat tarkistaa, ettei ole esim kulumiseroa etu ja takapään välillä?

Tässä syksyllä "sattuneesta syystä" ajelin rengasliikkeeseen 10km matkan kolmella talvirenkaalla ja yhdellä kesärenkaalla, niin jo ekan kilometrin jälkeen tärähti toi "EV Service required" ruutuun. :) Eli auto hermostuu jos pyörimisnopeudet heittää liikaa.. Hävisi itsestään kun oli saatu neljäskin talvipyörä alle.
 
Autzlander

Member
Liittynyt
19 Marraskuu 2019
Tikkurilassa on Rinta-Jouppi.

Onkohan joku näistä pääkaupunkiseudun huolloista erikoistunut PHEV malleihin?
Autohan on muuten kaikinpuolin hyvä, mutta huollon toiminta on vähintäänkin aika kummallista.
Tässä palstalla on ollut keskustelua kauko-ohjattavasta lämmittimestä joka on jonkinlainen ilmalämpöpumppu, jos olen oikein ymmärtänyt. Miten voi olla mahdollista etteivät tiedä Konalan Deltassa onko autossani sellaista lämmitintä? Ei ymmärrä.
 
Basbarduu

V GSR & A163
Club Member
Moderaattori
Liittynyt
31 Maaliskuu 2009
Ei ole ilmalämpöpumpou vaan ihan sähkölämmitin joka ottaa virran ajoakusta.
 
Autzlander

Member
Liittynyt
19 Marraskuu 2019
Missähän se sähkölämmitin sijaitsee? Tässä palstalla ollut juttua, että kuljettajan penkin alla on jokin luukku mistä selviää. Matossa on jonkinlainen luukku, mutta en ole sitä avannut. Akkuun menevät lämmitin putket sijaitsee siinä penkin alla, mutta sähkölämmitin ei ilmeisesti liity siihen?
 
Heffu

Member
Liittynyt
15 Heinäkuu 2005
Sijainti
Forssa
Jos tällainen valikko löytyy autosta, niin pitäisi lämmitin löytyä.
IMG-20190829-WA0004.jpg
 
Harri K

monenlaista kippoo....
Liittynyt
5 Tammikuu 2003
Sijainti
Tampere
Onko se peräkontissa oleva pieni 12V akku vaihdettu UUTEEN vai ei? Ja onko autossa avaimissa postimerkkiä vähän isompi lätkä eli jälkiasennettu ajonesto? Molemmat syytä ensin katsoa ennekuin alkaa muuta miettiin. Yleisimmät viat on noide kahden aiheuttamia.
Ja jos postimerkin kokoinen lätkä ei ole avaimissa niin on syytä epäillä myös että onko jälkiasennetun ajoneston poisto tehty oikein eli kysyisin myyjältä/entiseltä omistajalta sitten onko sellainen autosta poistettu.
90% varmuudella Hollannin tuonnissa sellainen on/on ollut.
 
Autzlander

Member
Liittynyt
19 Marraskuu 2019
Sellaista ylimääräistä lätkää ei autossa ole ollut. Kaksi kertaa ennen ostoa koeajoin auton ja silloin ei ESSR merkkivalo syttynyt. Voiko jotenkin nähdä jostakin infotaulusta onko ajonestolaitetta ollut autossa ja miten sen voi oikealla tavalla poistaa? Jotenkin luulen, että merkkivalo liittyy auton nopeuteen, koska se ei ole kertaakaan syttynyt kaupunki nopeuksissa.
Akussa tuntuisi olevan hyvin virtaa, koska käynnistyy hyvin. Akun lepojännitteen tulisi olla n. 12,7V. En ole vielä mitannut, mutta täytyy se tehdä.
 
TuplaNokka

PunkkaRacingTeam
Liittynyt
1 Helmikuu 2015
Outoa on ettei vika löydy ja vielä oudompaa, kun eivät tiedä onko autossa se sisätilojen kauko-ohjattava lämmitys. Vin koodin mukaan lämmitys on. Konalassa tiskimies sanoi, ettei voi tietää, kun on ulkomailta tuotu auto. Nillä sivuilla tuntuu olevan enempi tietoa kuin valtuutetussa huollossa.
Niin no esim deltalla, nehä potki laittomasti kaikki parhaat mekaanikot pois pari vuotta sitten, Tai siis kaikki me ketkä ei ottanu lopareita, nii nyt on ne tietäjät si täällä :D mut moist hollannin tuonneista nii niistä on hankala mitään sanoo, me on Aina ongelmallisii ku ne kiertää veroja ja vakuutuksia siellä ja tekee taitotasoa mopojonne virityksiä noihin ja huoltokirjoja ei ole ja noista tuonti autoista pitää kattoo avoimet kampanjatki muualta ku nordicsi tai trafi ei tunnista viniä, pk-seudun deltoilla ei muutenkaa Mee hyvin, ite lähin sielt pois ku eivät suostuneet nostaa palkkaa ja huono työilmapiiri ja työmatka oli iha järjetön ja työntekijöiltä evättiin parkkeeraminenki työpaikalla, tampereella palkka tuplaantu ja hyvä työilmapiiri ja osaavat kaverit, vuoden korjaamoksi ei iha turhaa valittu, toki ymmärrän Jos pk seudulla asuu niin nyt pirkanmaalle autoo haluu viedä, en vaa tiiä kui sit koulutettuja siellä on se porukka
 
Telehell

Active Member
Liittynyt
6 Tammikuu 2019
Tuntuu kyllä kautta valtakunnan olevan ongelmia tuolla marmoritiskin toiminnoissa.

Itselläni nyt parin päivän kokemuksella hävisi tosiaan evsr ja ACCsr herjat, kun vaihdoin nappiparistot näihin Cobran lätkiin ja paritin ne uudelleen (älkää kysykö miten paritin, painelin vaan satunnaisesti nappeja).
 
Autzlander

Member
Liittynyt
19 Marraskuu 2019
Sain kännykän keskustelmaan auton kanssa, mutta täytyy olla melkein auton vieressä ennenkun saa kontaktin. Täytyy myös laittaa puhelin aina lentokonetilaan, että toimii.
 
TuplaNokka

PunkkaRacingTeam
Liittynyt
1 Helmikuu 2015
Tuntuu kyllä kautta valtakunnan olevan ongelmia tuolla marmoritiskin toiminnoissa.

Itselläni nyt parin päivän kokemuksella hävisi tosiaan evsr ja ACCsr herjat, kun vaihdoin nappiparistot näihin Cobran lätkiin ja paritin ne uudelleen (älkää kysykö miten paritin, painelin vaan satunnaisesti nappeja).
ne on kyl vihoviimesiä virityksiä noissa, suurin osa vaa teipattu pilluliitoksellä yhteen :D
 
Autzlander

Member
Liittynyt
19 Marraskuu 2019
Kannattaa tosiaan renkaat tarkistaa, ettei ole esim kulumiseroa etu ja takapään välillä?

Tässä syksyllä "sattuneesta syystä" ajelin rengasliikkeeseen 10km matkan kolmella talvirenkaalla ja yhdellä kesärenkaalla, niin jo ekan kilometrin jälkeen tärähti toi "EV Service required" ruutuun. :) Eli auto hermostuu jos pyörimisnopeudet heittää liikaa.. Hävisi itsestään kun oli saatu neljäskin talvipyörä alle.
Tänään autoa tutkiessa huomasin, että autossa on pinnoitetut talvirenkaat, kylläkin uudet. Luulin ettei sellaisia enää myydä kuin raskaaseen kalustoon. Nyt alkaa epäilyttää, että johtuisikohan EVSSR valon syttyminen huonolaatuisista renkaista. Valo syttyy vain silloin jos ajan hieman kovempaa, eli tämä saattaisi ehkä viitata huonoihin renkaisiin.
 
PajeGls

Active Member
Liittynyt
16 Helmikuu 2005
Jos noissa syystä tai toisesta vierintäkehä heittää keskenään, niin voi vaikuttaa. Muita syitä voi olla kitkaerot renkaiden kesken, väärät aurauskulmat, laahaavat jarrut. Toki se ehdotettu 12V akku, mutta ongelman esiintyminen nopeuden noustessa viittaisi pyörien ongelmiin.
 
Autzlander

Member
Liittynyt
19 Marraskuu 2019
60km/h nopeus on kriittinen, sen hitaammissa nopeuksissa ei ole valo syttynyt. Auto menossa huoltoon jälleen 20.12.19, saas nähdä selviääkö valon arvoitus silloin.
 
Autzlander

Member
Liittynyt
19 Marraskuu 2019
Valon arvoitus selvisi viimein (toivottavasti). Vika renkaissa, 3% pyörintänopeus ero. Sallittu 1,8%. Uudet kitka Misukat tilattu. 225/55R18. Maanantain selviää oliko vika renkaissa, kun saadaan renkaat vaihdettua. Kuudes käynti kerta Deltalla selvitti ongelman.
 
Telehell

Active Member
Liittynyt
6 Tammikuu 2019
Tämähän olisi sinällään hauskaa, jos näin on, koska asia käytännössä selvisi täällä foorumin tiedoilla nopeammin mitä merkkihuollossa heheh
 
TuplaNokka

PunkkaRacingTeam
Liittynyt
1 Helmikuu 2015
Tämähän olisi sinällään hauskaa, jos näin on, koska asia käytännössä selvisi täällä foorumin tiedoilla nopeammin mitä merkkihuollossa heheh
tuokin riippuu merkkiliikkeestä, mimmonen koulutus ja kokemus kavereilla jne. mutta totta puhut, mutta sekin että foorumilla myös paljon mitsumekaanikkoja, itekki ttyöskentelin delta-autolla 5vuotta, työskentelisin vieläki josen ois jenkkilään lähteny :D
 
PeteV

Member
Liittynyt
9 Joulukuu 2019
vm19 omistajan käsikirjasta löytyy tällainen klausuuli:

"Käytä määritetyn kokoisia, keskenään samankokoisia renkaita,
joiden tyyppi ja merkki ovat samat ja jotka ovat kuluneet yhtä paljon.
Jos autossa käytetään renkaita, joiden koko, tyyppi, merkki tai kulumisaste
vaihtelevat, näkyviin voi tulla EV-järjestelmän toimintahäiriöstä kertova varoitus."
 
Kurmu

New Member
Liittynyt
22 Lokakuu 2022
Jatkan tähän hieman vanhempaan aiheeseen. Nyt on itselle tullut kaksi kertaa "EV SYSTEM SERVICE REQUIRED" kun olen lähtenyt CHAdeMO laturilta liikkeelle. Molemmilla kerroilla sama laturi kyseessä, ABC:n Kempowerin pari kuukautta vanha laturi. Olen samaisella laturilla ladannut onnistuneestikin.
Ensimmäisen kerran jälkeen tarkastin 12V akun yms.. mitä netistä löysin. Lopulta auto kävi Rinta-Joupilla muutenkin huollossa. Vikakoodiksi kerrottiin tällöin "Power Supply/Input pulse", ei oikein tuolla löytynyt mitään netistä. RJ:ltä myös kertoivat että tullut usein vastaan mutta eivät tiedä mikä tuon aiheuttaa, noh ainakin aika selkeästi tuo laturi ilmeisesti.
Nyt on tosiaan tuo varoitus taas päällä eikä pois suostu menemään. Autolla voi onneksi ajaa mutta tehoja puuttuu selkeästi ja esim. vakkari ei toimi. Tilasin suurin toivein ODB palikan, mutta eipä tuolla saanut esille mitään vikakoodeja.
Saako noita koodeja nollattua kotikonstein jotenkin? Tai löytyykö pk-seudulta (Kirkkonummella asustelen) jotain hiukan halvempaa paikkaa, RJ:llä kustannus 55€. Alkaa tulla latauksille hintaa. :rolleyes:

Auto vm. 2016
 
miccomus

Active Member
Liittynyt
24 Maaliskuu 2022
En paini vielä saman ongelman kanssa mutta ajatuksena varautua pahimpaan. Eli myös etsin sopivaa softaa/laitetta millä voisi BMUn jne vikakoodit lukea.
Linkkasin toiseen ketjuun hyvän videon missä oli akkuun liittyvää asiaa. Arvaus on, että pikalatauksessa auto ei osaa laskea akkuun mennyttä virtamäärää oikein?
Vikakoodista pitäisi tietää se itse koodikin?
 
Itselle tuli hommattua OBD palikaksi NexLink Bluetooth 5.0 adapteri (https://www.elekma.com/vikakoodinlukijat-ja-testerit/nexlink-bluetooth-50-adapteri/p/201/). Hyvin tuo toimii Watchdogin kanssa, mutta tosiaan mitään vikakoodeja ei tunnu löytyvän. CHAdeMO latureita on tullut käytettyä aika paljonkin viime aikoina, ilman suurempia ongelmia. Motonetin laturi temppuili kerran niin että auto meni johonkin pieneen häiriötilaan, ilmeisesti lataus keskeytyi jotenkin huonosti. Tilanne korjautui kun latasin uudelleen auto toisella CHAdeMO laturilla.
RJ:n lapussa on muuten koodi S8, myös mutta eipä tuollakaan löytynyt oikein mitään.
 
OutlandeRRR

New Member
Liittynyt
20 Huhtikuu 2022
Nyt kun kelit taas viileni niin yön jälkeen kun aamulla käynnistää niin tuo ESSR syttyy. Auto on silloin vielä liikkumatta niin ei johdu renkaista tai kitkasta (jarruista). Viimeistään kun yrittää saada lämpöä ohjaamoon, esim +21c niin syttyy? ESSR ei syty uudestaan jos auton sammuttaa ja starttaa uudelleen, keväällä ihan samat oireet, vikakoodeja ei löytynyt. ESSR ei syty jos yli +3 astetta kuten esim tänään Turussa ;)
 
miccomus

Active Member
Liittynyt
24 Maaliskuu 2022
Menee taas arvailuksi mutta mitäs se wd näyttää akuston jännitteiksi? Saiskos sieltä kiinni sen, että alkaako joku solu piiputtaa?
Ja mitkäs on auton lukemat km/vm?
 
Basbarduu

V GSR & A163
Club Member
Moderaattori
Liittynyt
31 Maaliskuu 2009
Kyllähän sieltä näkee solujen jännitteet, sekä minimi ja maksimi arvot. Jos ero edellä mainittujen välillä on suurempi on myös huoli suurempi.
 
OutlandeRRR

New Member
Liittynyt
20 Huhtikuu 2022
jos ymmärrän oikein niin wd näyttää 64,5% ja kilsoja 220tkm, auto tänään 9 vuotias, ja kylminä aamuina ESSR syttyy
 
Basbarduu

V GSR & A163
Club Member
Moderaattori
Liittynyt
31 Maaliskuu 2009
Suosittelen että käyt lukemassa autosta vikakoodit. Noi koodit tuskin näkyy millään yleimallin testerillä joten kannattanee mennä suoraan merkkiliikkeelle.
 
lusmus

New Member
Liittynyt
18 Marraskuu 2022
Mulla pomppaa sama ilmoitus kun yritän yhdistää elm327-lukijaa watchdog-sovellukseen. Liekö OBD-palikka väärä tai viallinen..?
 
Ylös Bottom