Evo 4:een isot Brembon jarrut

Evox

New Member
Liittynyt
5 Syyskuu 2007
Vs: Evo 4:een isot Brembon jarrut

No nyt on vähän aikaan ajeltu 4 mäntäisillä Bremboilta. Ovat olleet ihan riittävät mun ajoihin. Tosin mitään kovaa noilla ei ole viellä jarruteltu, ulkomaanreissukin oli cruisailua kylillä. Ainut häiritsevä asia noissa jarruissa on aika voimakas ujellus kevyessä jarrutuksessa esim liikennevaloihin jarruttaessa. Tämänkään ei aikaisemmin henkilökohtaisesti häirinnyt, mutta kun oltiin reissussa, istuttivat ast ja JP heikkoon mieleeni sen että ei oo hyvä asia.

Männät ja palat liikkuvat. Kokeilin vielä liimata jarrupalan metallipuolelle kitinän vaimennus maton ja kokeilin myös viistää kitkapinnan kohtaavan pinnan. Ei auta. Hetkeksi jarrut saa hiljaiseksi kun hio hiekkapaperilla kitkapinnan. Palat olivat siis käytetyt. Palat ovat silmämääräisesti ihan ok kunnossa. Yhdestä palasta on pieni palanen lähtenyt irti, on voinut lahteä jos on huolimattomasti otettu paloja irti tai painettu ruuvarilla paloja että sää männät sisään. Kaveri jolta jarrusetin ostin oli laittanut 6-mäntäisen satulan joten tuon perusteella voi olla että nuo palat vaan ovat saaneet niin paljon lämpöä että kitkamateriaali on muuttanut ominaisuuksiaan.

Eli palat nyt sitten todennäköisesti menee vaihtoon. Onkohan toi ääntäminen kuinka ominaista Brembon jarrupaloille? Tosin orginalli paloja en oo kyllä ostamassa.
 

Cirrus

Member
Liittynyt
26 Marraskuu 2007
Sijainti
Oulu
Vs: Evo 4:een isot Brembon jarrut

Evox sanoi
Eli palat nyt sitten todennäköisesti menee vaihtoon. Onkohan toi ääntäminen kuinka ominaista Brembon jarrupaloille? Tosin orginalli paloja en oo kyllä ostamassa.
Taitaa se olla. Mulla kitisee alkuperäiset brembot myös. Toisessa ketjussakin taisi olla tarinaa just samasta asiasta ja muillakin kitisi.
 

ast

Z27AG
Liittynyt
6 Tammikuu 2003
Sijainti
Järvenpää
Vs: Evo 4:een isot Brembon jarrut

Evoxin jarrut eivät kitise vaan huutavat niin että korviin ottaa edellä tai perässä ajettaessa ;D

Aika tyypillistä jonkunlainen kitinä taitaa olla Bremboille. JP:n jarrut eivät pahemmin taineet Ferodon paloilla vinkua.
 

nokonzok

Active Member
Yritys
Liittynyt
31 Lokakuu 2005
Sijainti
Espoo
Vs: Evo 4:een isot Brembon jarrut

Ei ainakaan mun kokemuksella vakiopaloilla vingun ollenkaan. Ferodoilla vinkuili jonkun verran, mutta ei aivan mahdottomasti niilläkään. Palat vaan vaihtoon jos oikein huutaa!
 

-JP-

Active Member
Liittynyt
31 Heinäkuu 2007
Sijainti
Tampere
Vs: Evo 4:een isot Brembon jarrut

nokonzok sanoi
Ferodoilla vinkuili jonkun verran, mutta ei aivan mahdottomasti niilläkään.

Tähän täytyy yhtyä , kuuluu sellainen pieni ääni ,mutta ei häiritse. Kovuus on 2500.
 

Evox

New Member
Liittynyt
5 Syyskuu 2007
Vs: Evo 4:een isot Brembon jarrut

Ei oo oikeen raaskisi vaihtaa paloja muutaman "pumpulikorvan" takia. Kitkapintaakin on niin paljon jäljellä että kulutuspinnan puolesta menisi vuosia. Sitäpaitsi oon oppinut jo hyvän taktiikan noihin liikennevalo jarrutuksiin. Ensin heittelen välikaasulla pienempää sisään että maksimoin moottorijarrutuksen ja loppu jarrutus täysillä niin että ABS paukuttaa. Ei häiritse ketään 8)
 

Cirrus

Member
Liittynyt
26 Marraskuu 2007
Sijainti
Oulu
Vs: Evo 4:een isot Brembon jarrut

Evox sanoi
Ei oo oikeen raaskisi vaihtaa paloja muutaman "pumpulikorvan" takia. Kitkapintaakin on niin paljon jäljellä että kulutuspinnan puolesta menisi vuosia. Sitäpaitsi oon oppinut jo hyvän taktiikan noihin liikennevalo jarrutuksiin. Ensin heittelen välikaasulla pienempää sisään että maksimoin moottorijarrutuksen ja loppu jarrutus täysillä niin että ABS paukuttaa. Ei häiritse ketään 8)
Mulle oli mitsuhuollon ohje noista orggisbremboista että aja kahtasataa ja vedä pari kunnon jarrutusta. Mutta sinä kai koitit tuota siellä euroopan reissussa? :)
 

ast

Z27AG
Liittynyt
6 Tammikuu 2003
Sijainti
Järvenpää
Vs: Evo 4:een isot Brembon jarrut

Cirrus sanoi
Mulle oli mitsuhuollon ohje noista orggisbremboista että aja kahtasataa ja vedä pari kunnon jarrutusta. Mutta sinä kai koitit tuota siellä euroopan reissussa? :)

Sen jälkeen ne alkoikin huutamaan :) Joka risteyksessä ihmisten päät kääntyi sadan metrin säteellä, ei ole yhtä kamalaa ulvontaa tullut koskaan kuultua ennen.
 

nokonzok

Active Member
Yritys
Liittynyt
31 Lokakuu 2005
Sijainti
Espoo
Vs: Evo 4:een isot Brembon jarrut

Evox sanoi
Ei oo oikeen raaskisi vaihtaa paloja muutaman "pumpulikorvan" takia. Kitkapintaakin on niin paljon jäljellä että kulutuspinnan puolesta menisi vuosia. Sitäpaitsi oon oppinut jo hyvän taktiikan noihin liikennevalo jarrutuksiin. Ensin heittelen välikaasulla pienempää sisään että maksimoin moottorijarrutuksen ja loppu jarrutus täysillä niin että ABS paukuttaa. Ei häiritse ketään 8)

No ei ne palat nyt niin paljon maksa! Ferodot sai ihan Suomesta R33 GT-R Skylleen 243 € eteen ja taakse. Joitain häikkää niissä on jos noin vinkuvat. Sitäpaitsi jos ne orkkis Brembon palat, ne ei todellakaan kestä vuosia. Itsellä meni kasissa 2 sarjaa 25 000 kilometrissä :)

-JP- sanoi
Tähän täytyy yhtyä , kuuluu sellainen pieni ääni ,mutta ei häiritse. Kovuus on 2500.

Samat oli myös minulla.
 

-JP-

Active Member
Liittynyt
31 Heinäkuu 2007
Sijainti
Tampere
Vs: Evo 4:een isot Brembon jarrut

Ferodo 2500 hinnat suomessa pyörii siinä 320 - 360 € , Eevoihin. Hinta tiedot viime syksyltä.
 

Biim

New Member
Liittynyt
24 Elokuu 2007
Sijainti
Vantaa
Vs: Evo 4:een isot Brembon jarrut

Ei mulla kyllä alkuperäiset brembon palat kitissy yhtään. Ja toi tomaattiloota vielä vaatii keppivaihteista enemmän jarrun käyttöä. Vaihtelin jotkut halpishalpispalat niin nämä kitisee ihan vähän, mutta hintaansa peilaten aivan sama. :)
 

nokonzok

Active Member
Yritys
Liittynyt
31 Lokakuu 2005
Sijainti
Espoo
Vs: Evo 4:een isot Brembon jarrut

-JP- sanoi
Ferodo 2500 hinnat suomessa pyörii siinä 320 - 360 € , Eevoihin. Hinta tiedot viime syksyltä.

Getariin tuli palat ostettua pari viikkoa sitten. Kyseessä oli V-Spec malli ihan miehekkäillä Bremboilla, joten pidän aika outona, jos Evoihin tosiaan maksaa satasen enemmän.
 

Cirrus

Member
Liittynyt
26 Marraskuu 2007
Sijainti
Oulu
Vs: Evo 4:een isot Brembon jarrut

-JP- sanoi
Ferodo 2500 hinnat suomessa pyörii siinä 320 - 360 € , Eevoihin. Hinta tiedot viime syksyltä.
Tästä hinnastosta luntattuna: http://www.kilpuri.com/Hinnasto_020908.pdf
DS2500 versiot:
Eteen (muistelen mallin olevan tämän) FCP1334H 243 eur
Taakse (sama muistelu): FCP1562H 100

Tiedä sitten onko hinnat paljon kivunneet.
 

Evox

New Member
Liittynyt
5 Syyskuu 2007
Vs: Evo 4:een isot Brembon jarrut

Cirrus sanoi
Tästä hinnastosta luntattuna: http://www.kilpuri.com/Hinnasto_020908.pdf
DS2500 versiot:
Eteen (muistelen mallin olevan tämän) FCP1334H 243 eur
Taakse (sama muistelu): FCP1562H 100

Tiedä sitten onko hinnat paljon kivunneet.


Palasarja eteen Camskill:ltä 183 euroa + postikulut. On kyllä aaaaika kallista, siihen nähden että hieman jarrut viheltää...Onhan se hyvä että porukka kuulee missä tuun niin tietää varoa.
 

ast

Z27AG
Liittynyt
6 Tammikuu 2003
Sijainti
Järvenpää
Vs: Evo 4:een isot Brembon jarrut

On siinä nyt varmaan vähän muitakin etuja - esimerkiksi se että auto pysähtyy eivätkä jarrut häivy :)
 

Cirrus

Member
Liittynyt
26 Marraskuu 2007
Sijainti
Oulu
Vs: Evo 4:een isot Brembon jarrut

ast sanoi
On siinä nyt varmaan vähän muitakin etuja - esimerkiksi se että auto pysähtyy eivätkä jarrut häivy :)
Aivan. Jos materiaalin ominaisuusmuutokset ovat aiheuttaneet sen että kirskuna on läsä, niin smat muutokset ovat esim voineet huonontaa jarrutustehoa puolella jne. Normaalisti toimiva materiaali kun ei kauheasti edes kirsku.

Eihän sinulla ole väärin asennettuja kuluneisuuden tunnistusmetallipalasia tai jotain? Niistä lähdee kauhea ääni kylläkin joskus.
 

Evox

New Member
Liittynyt
5 Syyskuu 2007
Vs: Evo 4:een isot Brembon jarrut

Cirrus sanoi
Aivan. Jos materiaalin ominaisuusmuutokset ovat aiheuttaneet sen että kirskuna on läsä, niin smat muutokset ovat esim voineet huonontaa jarrutustehoa puolella jne. Normaalisti toimiva materiaali kun ei kauheasti edes kirsku.

Eihän sinulla ole väärin asennettuja kuluneisuuden tunnistusmetallipalasia tai jotain? Niistä lähdee kauhea ääni kylläkin joskus.

Kyllä noi hyvin puree, tervetuloa kokeilemaan ;) . Ei noissa paloissa kuitenkaan ole sellaisia merkkejä mitä esim. päälle jääneessä jarrupalassa on, esim. kitkapinta lähtee murenemaan tai kitkapintaa lähtee irtoamaan raudasta. Tottakai noi menisi heti vaihtoon jos turvallisuuten vaikuttava asia olisi kyseessä.

Ei noissa ole mitään rautoja jotka rupeisivat ääntämään kun palat loppu. Noissa on sähköinen tunnistus, joista on johdot vedetty poikki. Noita männän ja jarrupalat väliin tulevia levyjä ihmetelin kun eivät tule kokonaan männän päälle. Noissa on kyllä nuolet kuinka päin kuuluvat olla, eli pitäisi olla oikein päin. Voisi vielä kokeilla ottaa noi metallilevyt kokonaan pois.
 

-JP-

Active Member
Liittynyt
31 Heinäkuu 2007
Sijainti
Tampere
Vs: Evo 4:een isot Brembon jarrut

nokonzok sanoi
Getariin tuli palat ostettua pari viikkoa sitten. Kyseessä oli V-Spec malli ihan miehekkäillä Bremboilla, joten pidän aika outona, jos Evoihin tosiaan maksaa satasen enemmän.

Kahdelta toimittajalta suomesta hinnat kyselin. Ostin sitten muualta. UK , about 270 €... ei sis rahteja. Hain palat itse.
 

Kapteenivamma

Kapteenin pakasta puuttui kortteja..
Liittynyt
27 Toukokuu 2008
Sijainti
Lappeenranta
Vs: Evo 4:een isot Brembon jarrut

Ei oikein kuulu tähän topicciin, mut on niin pieni ja mitätön kysymys.

Onko Evo3:sen käsijarruvaijerissa säätöä ja jos ei mistä johtuu että satuloiden irtioton jälkeen toisen puolen vaijerin pituus ei riitä.
Yiritin pyöritellä tuosta männästä tuota säätöä mutta kun sitä pitää pyörittää aina 180 astetta, niin lyhyemmälle säädettäessä käsijarru ei enää ota ja pidemälle taas tuo käsijarruvaijerin pituus ei riitä tuohon "taakiin"?
 

Pluto

BMW e92 335i
Liittynyt
29 Toukokuu 2005
Sijainti
Raisio
Vs: Evo 4:een isot Brembon jarrut

Kapteenivamma sanoi
Onko Evo3:sen käsijarruvaijerissa säätöä ja jos ei mistä johtuu että satuloiden irtioton jälkeen toisen puolen vaijerin pituus ei riitä.
Yiritin pyöritellä tuosta männästä tuota säätöä mutta kun sitä pitää pyörittää aina 180 astetta, niin lyhyemmälle säädettäessä käsijarru ei enää ota ja pidemälle taas tuo käsijarruvaijerin pituus ei riitä tuohon "taakiin"?

Kahvan juuressa on mutteri, mistä säätyy vaijerin pituus.
 

MrNotGood

New Member
Liittynyt
23 Maaliskuu 2019
Nostetaas ikivanhaa ketjua ylös. Olen omaan 4:een toteuttamassa brembo-konversion ja hämmennystä on aiheuttanut satulan sivuttainen sijainti suhteessa jarrulevyyn. Eli satula näyttää asentuvan sivuttaisesti vinoon niin, että jarrulevy ei ole satulan keskellä. Renkaan puolella satula näyttää olevan irti levystä vain n. 0,75 mm ja akselin puolella tilaa jää reilusti, n. 4 mm (liitteenä kuva). Levy kuitenkin pyörii vapaasti, mutta voiko tuo toleranssi olla todellakin noin pieni?

Tarkistin, että levyt ja satulat asentuvat puhtaille pinnoille ja kiristin satulan 80 Nm, joten mistään ruosteesta tai liasta satulan ja navan välillä ei voi olla kyse. Jarrulevykin oli tiukasti paikoillaan pyörän pulteilla kiristettynä. Satulat on peräisin EVO 6:sta ja levyt ovat Black Diamondin pränikät.

Brembo.jpg
 

ihavaajuuso

Evo 4, 530d
Liittynyt
2 Marraskuu 2015
Sijainti
Vantaa
Mä oon laittanut omaan neloseen Evo 7 brembot ja ainakaan seiskan vakioilla ja ebc:n levyillä en oo huomannut tuollaista. Itse tarkastaisin että levyt on varmasti oikeat ja vertaisin että levyn mitat vastaa alkuperäisiä.
 

T. Kiili

Mr. Cyborg
Moderaattori
Liittynyt
28 Helmikuu 2004
Sijainti
kotka
Voi olla että kuva hämää mutta näyttää että toinen puoli levystä ois paksumpi?
 

MrNotGood

New Member
Liittynyt
23 Maaliskuu 2019
Levy tosiaan on hiukan paksumpi renkaan puolelta (9,5 mm) kuin akselin (8,5 mm) ja vastaa kyllä mitatusti valmistajan speksejä (paksuus 32 mm, halkasija 320 mm, korkeus 43,5 mm). EBC:n levyyn verrattuna ainoa ero on tuo korkeus, joka EBC:llä on speksien mukaan 45 mm. Black Diamondin levy tulee siis 1,5 mm lähemmäksi rengasta kuin EBC:n, mikä selittänee tuon jarrusatulan ja levyn välisen epäsymmetrian. Miksiköhän näin on, ja haittaakohan tuo, jos levy pääsee kuitenkin pyörimään juuri ja juuri vapaasti?
 

ihavaajuuso

Evo 4, 530d
Liittynyt
2 Marraskuu 2015
Sijainti
Vantaa
Tuskin on mitään väliä jos jarrupalat vaan mahtuu paikoilleen, eikä aja niitä ihan loppuun asti. Kannattaa tietenkin seurata ettei satula jousta niin paljoa että ottaisi levyyn kiinni.
 

Maxx

Member
Club Member
Hallitus
Moderaattori
Liittynyt
12 Maaliskuu 2006
Sijainti
Kangasala
Joskus tilasin black diamondin levyt lanceriin, tuli levyt missä oli väärä pulttijako vaikka listan mukaan oikeat piti olla. Ja eikös jarrulevyn pitäisi olla yhtä paksu molemmin puolin?
Kokeileppa jonkun muun valmistajan levyjä.
 
Ylös Bottom