Hapis-Dyny-4 /vr4 /Ralliart- puzzle.

hapis

Member
Liittynyt
24 Maaliskuu 2012
Sijainti
Kaarina
Moro..

Nyt kun sain itsestäni niskasta kiinni niin jos vaikka laittais vihdoinkin tuon omankin sekasikiön tarinan tänne.

Elikkä Auto on kiertänyt harraste pajoja jo toistakymmentä vuotta..Kulkenut täälläkin foorumilla saattaa olla ihan tuttu vehje jollekkin.

Mulle se siirtyi keväällä 2012 aika epätoivoisessa kunnossa ja alkuun oli tarkoitus tehdä tosta vaan jäärata lelu ,mutta nyt siitä on tulossa kovaa vauhtia ihan katukäyttöinen lelu..ja lelu ainoastaan.

Miksi auton hommasin niin tuon siihen jo laitettujen laatu osien määrä alkoi olla jo hyvällä mallilla joten ei tarvinnut alkaa ihan alusta rakentaan ja haalimaan osia.
Auton kun hain niin tosiaan vikalista ulottui melkeen mäntsälään asti. Vaikka osat ovat laadukkaita niin kaikki oli jäänyt vähän puolitiehen.
Ei siis käynnistynyt kun rajulla sahaamisella kävi vain kolmella, ja antoi tuntuvia sähkö iskuja korista kun oli kosteaa...jarrut ja pohja mädäntyivät käsiin eikä korikaan nyt ruusu ollut.

Kaikki alkoi noiden sähkö vikojen tutkimisella puretttiin ruisku ja sytkä vermeet pois johon saatiin paikallistettua nuo sähköiskut aiheuttajat.
Eli hukkakipinä puolan runko oli halki ja se löi kostealla kelillä rungon kautta sormille.
Syyksi moottorin kolmella käymiseen ilmeni raju silikooni tukos suuttimessa joka oli pitänyt ykköspytyn aivan kuivana.

Noh noiden tilalle asennettiin suora sytytyspuolat ja Prensionin 560cc suuttimet muunnostyö oli sinäänsä helppo koska autossa oli jo kiinni Aem-Säädettävä moottorin ohjaus säätämätön versio kylläkin mikä selitti tuon huonon käyntiin lähdön.

Sitten jäi into hieman noihin sähköihin kun sai varmuuden koneen toimivuudesta.
Siirryttiin korin ja jarrujen kimppuun.
Helmat kun irroitti niin näky ei hirveästi silmiä hivellyt vaan oli reikää reijän perään. Pari keväistä viikkoa kun iltaisin ahersi ja liimaili parisen neliötä peltiä pohjaan niin sai taas tuon pohjan näyttämään ja tuntumaan ehjältä.
Jarruista levyt oli loppu ja satulat umpiruosteessa.Joten Tilasin siihen uude reijitetyt levyt ja fedoron palat. Satulat puhalsin lasikuulalla ja herkistelin kaikki liukutapit jolloin saatiin autoon taas toimivat jarrut..

Kaveri porukassa moni oli puhut auton teippaamisesta joten siitä se ajatus sitten lähti.Ensin Ebaystä huutamaan valkoista hiilikuitu teippiä 15 neliötä.Ja sitten ei kun kokeilemaan ens siis koskaan ennen ollut teipanut mitään joten eipä siitä nyt aikuu oikeen tullut mitään ,mutta kun muutaman illan treenasi niin kyllähän se alkoi sujumaan ja nyt auto on kylki linjasta ylöspäin hiilikuitu valkoinen ja ala osa originaali maantien harmaa.Vaikka itse sanonkin niin pinnasta tuli kyllää aika vinhan näkönen.

Sisustasta revittiin nuo gti sohvat pois mitkä olivat eriparia ja tilalle tuli komposiitti kupit ja Takatan vyöt sekä kunnon ratti jotta ajamisesta tulisi jotain.Samalla tuli siirrettyä tuo vaihdekepin paikka reilusti ylöspäin ja lyhennettyä tuon kepin välitykset.

Syksyllä vähän laiskoteltiinn ja se sitten kostautui ja ei päästy ajamaan jäärataa vaan Piti ruveta tekemään tuon Aem Boksin kanssa yhteistyötä jotta siihen saisi jotain tolkkua..
Ongelma oli se ,että californiasta mistä tuo boxi on niin ei paljon pakkasta tunneta joten karttoja ei ollut.
Siinä meni monta pitkää ja kylmää iltaa tallissa kun piti päästää talli kylmäksi jotta sai tehtyä ja koitettua noita karttoja...
Loppu tuloksena toimivat kylmä käynnistyskartat.

Tekniikka vuosi öljyä sieltä ja täältä plus tehostin oli sökö.
Niiden parissa on mennyt nyt tämä alku kevät.
Korjatuksi tuli tuo ohjaus tehostin putkineen,Vaihdelaatikko tuli avattua kun sekin vuosi ja samalla tuli tarkistettua jotta laatikossa oli tosiaan nuo Ralliartin etu- ja keskilukko vaikka ei mulle vielä ole selvinnyt niiden eroavaisuuksista normaaleihin lukkoihin.

Auton Nykytilanne:

Kori: Ehjä ja teipättu Dynynkoppa.

Tekniikka:

Moottori:Täysin remontoitu VR-4 tekniikka portatulla kannella ja jollakin hks-nokilla Evo3 td05h-20g portatulla ja ahtimella ja 3" putkistolla jolla koitetaan toimivuutta.
Voimansiirto: Act Jäykkä asetelma , sintteri levy sekä Act kevennetty vautipyörä .Evo2 rs vaihdelaatikko Valuraitainen Vr4 kulmavaihde ja jako laatikko sekä evon perä.
Taka ohjaus poistettu käytöstä.

Tarkoitus olisi laittaa tuo vielä kesäksi käymään e85 jo vain kun Ups löytäisi nuo minun suuttimet jostain päin mailmaa.Imusarja tuli tänään ja kaasuläppä on tilauksessa joten kaikki edellytykset ovat siihen että kevään mittaan pääsisi penkkiin ja katastukseen.

Kiitos vielä kerran niille Klubilaisille joilta olen saanut haalittua tarvittavia osia tohon Dynyyn....


Kaaret pitäis vielä koittaa saada ahdettua tohon sisälle.Sekä tilata Coiloverit holkit tohon noiden säädettävien Bilsteinien ympärille
jotta uskaltaa sitten varmuudella painaa reikä päässä Ratapäivillä . :drive


Tulihan tuota tekstiä ihan pirusti ,mutta onhan tuota jo tehtykkin..Ja jatkoa tarinalle tulee kun taas saan kirjoteltua.
 

hapis

Member
Liittynyt
24 Maaliskuu 2012
Sijainti
Kaarina
Vs: Hapis-Dyny-4 /vr4 /Ralliart- puzzle.

Tuli hommattua vihdoinkin nuo kaaret. Evo 4:sen kaaret sopii aikakivuttomasti.tonne galantin koppaan sisälle.
Ainut mikä tuotti harmia niin tuon pääkaaren saaminen tuonne autoon sisälle..No huomenna ruvettava tekemään kiinnike lappujen paikkoka tuohon koriin. Sitten pitäis vielä keksiä minkä laista maalia noihin sutisi pintaa ja minkä väristä..

Ja kuviakin voisi lisätä tänne jos vaan joku antaa vinkkiä että miten.......
 

hapis

Member
Liittynyt
24 Maaliskuu 2012
Sijainti
Kaarina
Vs: Hapis-Dyny-4 /vr4 /Ralliart- puzzle.

No niin nyt olisi kaaret paikoillaan ja valmiit mitsussa.
Olin tylsä ja maalasin nuo sittenkin valkoisiksi ,vaikka kaverilla olisi ollut yli jäämänä Fluorinkeltaisen ja pinkin sekoitusta ylimääräisenä omasta alustan maalaus urakasta.
No eipä ainakaan häiritse ajaessa..
Varmaan ensi viikosta hakemaan tarrakilvet ja sitten ei kun ajamaan turku-helsinki motaria edes takaisin ,jotta saadaan edes jonkun laiset pohjakartat ennen penkkiin menoa.
 

hapis

Member
Liittynyt
24 Maaliskuu 2012
Sijainti
Kaarina
Vs: Hapis-Dyny-4 /vr4 /Ralliart- puzzle.

485219_10151525598677726_1951732796_n.jpg
 

hapis

Member
Liittynyt
24 Maaliskuu 2012
Sijainti
Kaarina
Vs: Hapis-Dyny-4 /vr4 /Ralliart- puzzle.

Innostuin tossa elvyttämään noita Abssiä nyt on ehyet anturit sekä boksi pitäisi olla järjissään sekä tuli vaihdettua polttimo palaneen tilalle,
MUTTA,silti ei absit toimi Vika Diaknostiikka antaa koodin 41 vasemman puolen solenoid vika.
Löytyisikö joltakin kuvia tuohon absi järjestelmään tai tietoa miten tuon abs solenoidin saisi elvytettyä.Tai vinkkiä mistä kohtaa tuota hydrauli yksikkö nuo venttiilit ovat.
Nyt kaikki vinkit ovat arvokkaita,jotta saadaan leima ja päästään radalle :driver
 

hapis

Member
Liittynyt
24 Maaliskuu 2012
Sijainti
Kaarina
Vs: Hapis-Dyny-4 /vr4 /Ralliart- puzzle.

Nyt kun vehkeet rupesivat olemaan kasassa ja valmiina katsastukseen,niin käytiin ajamassa karttoja tuohon boxiin.Noh Takaiskut senkun jatkuvat nyt sitten siinä karttoja ajellessa hajosi laatikko.
Ei varoittanut ei mitään, eikä siinä tilanteessa ollut edes vetoja.. Kolmosella noin 40kmh pamahti vain kerran ja sitten alkoi kolina, vehkeet seis ja varikolle.

Noh....
Viime yöna otin laatikon pois ja avasin sen niin tuho oli aika täydellinen.
Kytkinakselin päätylaakerin pesä oli mennyt kappaleiksi ykkösen ja kakkosen rattaat paskana kun kuulat olivat menneet niistä läpi,painelaakerin Ohjuriholkki ole revennyt kaavelikopasta kokonaan irti kun akselin tuenta petti.

Nyt Kaikki kaivelemaan varastoja ja kyselemään kavereilta jotta jos jollakin olisi nurkissa evon 1-3 laatikkoa.
Mielellään tietenkin "kauniisti käytetty "Yksilö .
Muuten laite tosiaan olisi valmis leimalle ja kadulle kiusaamaan evoja :driver
 

hapis

Member
Liittynyt
24 Maaliskuu 2012
Sijainti
Kaarina
Vs: Hapis-Dyny-4 /vr4 /Ralliart- puzzle.

Nyt on laatikkoa tutkittu lähemmin.... no selvisi että mulla oli evo 2 laatikon kuoret mutta sisällä olikin 3.5 suhteella olevat vr4 perät,mutta sitten olikin evo3 kulmavaihde,missä väärä välitys,joten nyt sitten meni koko paletti uusiksi.
Nyt saa ehdotella mistä osista kannattaa tuo uusi voiman siirto rakentaa.eli nyt on ehjänä mulla 3.5 takaperä evo3 kulmavaihde sekä 3.5 välitykseen sopiva etuvlitys..jos jollakin olisi tähän palettiin sopivia osia niin saa tarjota..vielä tällähetkellä arvokkaampia olisivat neuvot mistä osista tuo kannattaa rakentaa...
 

hapis

Member
Liittynyt
24 Maaliskuu 2012
Sijainti
Kaarina
Vs: Hapis-Dyny-4 /vr4 /Ralliart- puzzle.

Tää on tätä Motor sporttia... :seina
Murheet sen kun jatkuu..
Tossa koe ajolla huomasin että konehan työntää hieman jostain jakopään välistä öljyä ulos...
No purin tossa jakopään muovit pois ja nyt näyttäisi siltä et on tuo öljy pumpun stefa mikä vuotaa...

Nyt kuuluukin kysymys miten tuo jakopään kiristin patruuna lukitaan / vapautetaan ja onko mahdollista vaihtaa tuo stefa tuohon purkamatta koko öljy lohkoa lohkon kyljestä pois...

Kattelin kanssa tuota jakopäätä ala merkin kun laittaa kohdalleen niin onko normaalia että nokkapyörien merkit eivät ole ihan kohdikkain vaan porrastavat noin puoli hampaallista vai onko mulla imupuoli piikin pielessä??

Muuten menee ihan kivasti pikku hiljaa rupeaa löytymään osat tuohon voimansiiirtoonkin..
Laatikko on tulossa "osa siitä" kajaanista kovaa vauhtia tänne päin Naapurin äijältä löytyi Rs-evo2 etuperän lukko ja E3 välitys löytyi itänaapurin puolelta ja senkin pitäisi olla täällä lähipäivinä.
Joten kohta pääsee kasaamaan voimansiirtoa takaisin paikoilleen.
Millä aineella porukka on täällä mitannut noita laatikon välyksiä että saisi ne osumaan kohdalleen??
 

hapis

Member
Liittynyt
24 Maaliskuu 2012
Sijainti
Kaarina
Vs: Hapis-Dyny-4 /vr4 /Ralliart- puzzle.

Voi sitä onnen päivää..Tänään tuli leima dynyyn ja pääsee 1,5vuoden rakentelun ja takaiskujen jälkeen vihdoin ajamaan tolla...
Vetojakin tuntuis olevan ihan mukavasti vaikka ei olla konetta säädettykään kun vasta reilulle puolen kilon paineille..
Katsastuksessa ei inssi keksinyt mitään purnattavaa vaikka katsastus kestikin melkeen tunnin..Kävivät sitä oikein kaksissa meihin läpi.
Taisi olla pojilla tekemisen puutetta kun ei ollut muitakaan asiakkaita...
 

hapis

Member
Liittynyt
24 Maaliskuu 2012
Sijainti
Kaarina
Vs: Hapis-Dyny-4 /vr4 /Ralliart- puzzle.

Hyvinhän tuo tuntuu jäärataa kestävän..Mitä nyt napalaakeri oli erimieltä pienestä sivu osumasta penkkaan.
Tänään olisi siis taas remontin aika ja työ listalla väljän napalaakerin vaihto ja revenneen raidentangonpään korjaaminen.


Kertokaahan viisaammat miten nuo evo 4-6 coiloverit sais istumaan dynyyn riittääkö kun vain vaihtaa takapään ala kiinnikkeet...Pitäis saada tää hieman maaan läheisemmäksi kesäksi.
 

hapis

Member
Liittynyt
24 Maaliskuu 2012
Sijainti
Kaarina
Vs: Hapis-Dyny-4 /vr4 /Ralliart- puzzle.

Tänän saapui paketti kotio.Ja sieltähän tuli bc-racingin coilitolpat..Jospa viikonloppuna sais tehtyä tuohon jonkun kesä setupin kun tuntuu tuo talvi tästä pikku hiljaa väistyvän.
 

hapis

Member
Liittynyt
24 Maaliskuu 2012
Sijainti
Kaarina
Vs: Hapis-Dyny-4 /vr4 /Ralliart- puzzle.

No taas kerran olisi edessä katsastus vaikkaviime katsastuksessa on vasta 5kk ja matkaakin on taitettu vaan vajaat1500km.
No seuraavana katsastuksen jälkeen olisi valojen kalvotus. Ja paineiden nosto sekä karttojen tekoa tuonne paine alueelle 0,7-1,5 bar..
 
Ylös Bottom