Jounin Evo 6

evo6

evo6 -> subaru -> Toyota ja vieläpä iso sellainen
Liittynyt
2 Kesäkuu 2009
Sijainti
Vantaa
Raapustetaan tännekkin vähän oman kutosen tarinaa.
Aiemmin vuodet 2000-2005 ajelin laitetulla 1.8T Seat Ibiza:lla
Ibizan myin pois kun tuli tarvetta farmari autolle lapsen syntymän ja omakotitalo projekin alkamisen takia. Kärsittyäni farmari focuksen kanssa vuoden 2009 kesään saakka ajattelin, että nyt loppu tämä pelleily ja joku kunnon AUTO on pihaan saatava. Nettiauton selaamisella nopeasti selvisi ettei sieltä mitään löydy minun budjetillani. Tätä palstaa selattuani eteen tuli mamasan ja Mikon kanssa sitten aikani viestiteltyäni päätettiin lähteä japanista huutamaan haluamillani spekseillä evo 6:sta. Halusin mahdollisimman vähän ajetun 2000 vuosimallin johon olisi jo valmiiksi vaihdettu jotain osia. Suostuin tinkimään kuitenkin vuosimallista kun eteen tuli vuosimallin 1999 vain 26tkm ajettu grade 4.5 valkoinen kutonen. Johtuen ajomäärästä ja gradesta auto ei todellakaan ollut hinnat alkaen malli mutta saimme sen huudettua kesällä. Tilasin auton mamasanin kautta täyshoitona eli auto tuotiin omalle pihalle huollettuna, rekisteröintikatsastettuna, vahattuna jne. Täyshoitona tilasin sen takia kun ei mulla olisi ollut aikaa selvitellä näitä verotusjuttuja sun muita ja energiaa stressata paikkalukujen yms. asioiden kanssa. Syyskuussa auto oli omalla pihalla valmiina ajoon.

Ja sitten se lista:

Japspeedin 3" koko putkisto
Japspeedin 2,75" turbo elbow
Innovate MTX-L laajakaista
Walbron bensapumppu
Kuulajousiventtiili ahtopaineiden säätöön
Apex dual funnel merkkikohtainen suodatinsetti
Alumiinikotelo ilmansuodattimelle
Puskurilta ilmanottoputki suodattimelle
Samcon imuputki
Wannabe forge by-pass
Rosteriset lämpösuojat
Lohkolämmitin + sisäpistoke
Ralliart jäähdytys letkut
Ralliart jäähdyttimen korkki

18x8,5" Enkei WRC Tarmac Evo alut 225/40/18 Yokohama parada spec2 renkailla
17x8" Evo9:n Enkei alut jotka maalattu mustiksi 235/45/17 Hankook icebear w300 kitkoilla.
Radalle Hankook RS-2 225/45/17 renkaat
BC Racing alusta
WRC peilit
WRC ilmanotto scooppi katolla (vaikka scooppi on aito ei auton katossa ole reikää)
Ralliart polyuretaani kuraläpät
Kirkkaat etuvilkut

HKS Turbo timer
Pivot vaihtovalo mallia todella pieni
Tehtaan lisävaruste lisämittarit (jännite, lämpötila ja ahtopaine)
Poikkituet edessä ja takana
OMP ratti *
Presto valkoinen vaihdekepinnuppi
Ralliart poljinpedalit
Autoradio Kenwood KDC-BT8044U + 12" suppanen
Hiilikuitutarralla koristeltu jotain osia

* Bägittömästä ratista ei tule katsastuksessa sanomista koska auto on rekisteröintikatsastettu ilman kuskin turvatyynyä ja se on merkattu rekisteriotteeseen.
Täyskäsittely ruostesuojaus
Jakopään ramppa ja nelipyöräsuuntaus teetetty

Kuvia
http://evo6.kuvat.fi/kuvat/Kuvat+mitsu+palstalle/

Siinähän sitä tarinaa sitten tulikin ja jos nyt jotain kommenttia/kysymystä haluaa laittaa niin tuonne -> http://www.mitsubishiclubfinland.com/keskustelu/index.php?topic=31701.0

evo6_2012_02_595.jpg
 

evo6

evo6 -> subaru -> Toyota ja vieläpä iso sellainen
Liittynyt
2 Kesäkuu 2009
Sijainti
Vantaa
Vs: Jounin Evo 6

Apex dual funnel merkkikohtainen setti tuli asennettua. Se oli melkein bolt-on koska asennuksessa meni vain jotain 4 tunnin luokkaa ;D

img_3928_595.jpg


Wannabe forge tuli kanssa asennettua

img_3904_595.jpg


Ja parit kiiltävät osat löysivät tiensä konehuoneeseen.

img_3890_595.jpg

img_3896_595.jpg

img_3903_595.jpg


Jokin aika sitten tuli nysvättyä tuon hiilaritarran kanssa ja tässä jotain aikaansaannosta.

img_3599_595.jpg

img_3579_595.jpg


http://evo6.kuvat.fi/kuvat/Kuvat+mitsu+palstalle/
http://www.mitsubishiclubfinland.com/keskustelu/index.php?topic=31701.0
 

evo6

evo6 -> subaru -> Toyota ja vieläpä iso sellainen
Liittynyt
2 Kesäkuu 2009
Sijainti
Vantaa
Vs: Jounin Evo 6

Tuli kyhättyä tollanen ilmanottosysteemi jotta suodatin saisi kylmempää ilmaa. Systeemi on tehty lyhkäsestä 125mm alumiinisesta ilmanvaihtoputkesta joka meni melkein suoraan tuohon muovi osaan kiinni. Siihen sitten kiinni 100/75mm supistaja josta jatkettiin 80mm alumiinisella ilmanvaihtoputkella. Rumahan se on mutta eihän sitä kukaan onneksi näe. Sitä en tiedä toimiiko tuo mutta ei se ainakaan ilmanottoa huononna... toivottavasti


img_5863_595.jpg

img_5873_595.jpg

img_5876_595.jpg


http://evo6.kuvat.fi/kuvat/Kuvat+mitsu+palstalle/
http://www.mitsubishiclubfinland.com/keskustelu/index.php?topic=31701.0
 

evo6

evo6 -> subaru -> Toyota ja vieläpä iso sellainen
Liittynyt
2 Kesäkuu 2009
Sijainti
Vantaa
Vs: Jounin Evo 6

Käyttäjältä weedee tuli eilen ostettua käytetty takapönttö joka sitten laitettiin pelkän putkenpätkän tilalle. Mielestäni ääni vaimeni tosi paljon joka oli takapöntön lisäämisen ideakin.

EDIT: ahveniston melu mittaus antoi tällä takapöntöllä tuloksen 91db kierroslukumittarin ollessa 4500 kohdalla kun ilman takapönttöä se oli 94-95db

bigthumb

bigthumb


http://evo6.kuvat.fi/kuvat/Kuvat+mitsu+palstalle/
http://www.mitsubishiclubfinland.com/keskustelu/index.php?topic=31701.0
 

evo6

evo6 -> subaru -> Toyota ja vieläpä iso sellainen
Liittynyt
2 Kesäkuu 2009
Sijainti
Vantaa
Vs: Jounin Evo 6

Katu-uskottavuus nousi taas ihan uusiin lukemiin kun asensin autooni samcon intaken ja tein kotelon suodattimelle. Samcon intake löyty ebaystä 150e hintaan söpön punaisen värisenä :-[
Kotelon suodattimelle tein ensin pahvista ja sitten siirsin pahvimuotin alumiinilevylle. Siitä sitten levy palasiksi pistosahalla ja vähän taittelua ja se on siinä. Jonkunlainen kansi pitää jossain vaiheessa tuohon koteloon kyhätä.

Pitää tuon intaken värin takia nyt sitten vaihtaa tuo by-passin sininen letku punaiseksi :p

img_6282_595.jpg

img_6275_595.jpg

http://alle5sataseen.com/photo/index.php?album=evo6/samco-intake/

Etolasta hain sitten vielä tollasen kumitiivisteen. Pienempi kumitiiviste kiertää maffin ympärillä ja vähän suojaa sitä.
img_6338_595.jpg

http://alle5sataseen.com/photo/index.php?album=evo6/suodatin-kotelo/

http://www.mitsubishiclubfinland.com/keskustelu/index.php?topic=31701.0
 

evo6

evo6 -> subaru -> Toyota ja vieläpä iso sellainen
Liittynyt
2 Kesäkuu 2009
Sijainti
Vantaa
Vs: Jounin Evo 6

Pientä edistystä on tapahtunut. Kaikki asennettavat nippelit ja nappelit on nyt hommattu ja muutama saatu jo kiinni.

Walbro tuli asennettua putket rautasahanterällä huoltoluukun kautta poikkasemalla ja hommahan meni suht kivuttomasti ja oikeastaan ainoa hidaste oli letkunpätkien paikalleen saaminen. Putkista otin vajaan sentin palan pois.
bigthumb

Asennus kuvia löytyy tuolta http://evo6.kuvat.fi/kuvat/Walbro+bensapumppu/

Innovaten MTX-L laajakaista mittarin olen saanut asennettua paikoilleen mutta itse anturi ei vielä ole kiinni. Se laitetaan sitten kun uusi putkisto on ensin saatu paikoilleen. Itse mittarin asennus oli helppoa. Johdot sai kojelaudan sisään näppärästi a-pilarin ja kojelaudan välistä. Plussan otin mittarille tupakansytyttimen johdosta ja miinuksen laitoin siihen oven saranan lähistölle.
img_7641_595.jpg

Kuvia mittarista löytyy tuolta http://alle5sataseen.com/photo/index.php?album=evo6/innovate-mtx-l/

Seuraavaksi sitten operaatio putken vaihto johon on jo aikakin varattu eli sitä odotellessa :peukku

http://www.mitsubishiclubfinland.com/keskustelu/index.php?topic=31701.0
 

evo6

evo6 -> subaru -> Toyota ja vieläpä iso sellainen
Liittynyt
2 Kesäkuu 2009
Sijainti
Vantaa
Vs: Jounin Evo 6

Noniin, nyt on laitettu JapSpeed S1 putki ja turbon lähtöputki (elbow) paikoilleen. Kaikki meni muuten ihan hyvin mutta putki otti yhteen katin jälkeen olevaan putken kiinnityskumin ruuviin kiinni joka otettiin sitten pois tieltä. Tässä kuva mistä se otti kiinni http://alle5sataseen.com/photo/cache/evo6/japspeed-s1-exhaust/img_7778_595.jpg
Mitä putkeen tulee niin onhan se äänekäs ja saas nähdä mikä on db lukema. Öljypohjan ja putken väliin jäi sormen mentävä väli.

Samalla reissulla vaihdettiin vaihteisto ja peräöljyt redlinen litkuihin.

Kuvia putken asennuksesta löytyy tuolta http://alle5sataseen.com/photo/index.php?album=evo6/japspeed-s1-exhaust/

Seuraava operaatio onkin sitten laittaa laajakaista ja ahtopaineen säädin kiinni.

img_6550_595.jpg


http://www.mitsubishiclubfinland.com/keskustelu/index.php?topic=31701.0
 

evo6

evo6 -> subaru -> Toyota ja vieläpä iso sellainen
Liittynyt
2 Kesäkuu 2009
Sijainti
Vantaa
Vs: Jounin Evo 6

Oijoi... kyllä nyt vanhaa miestä hymyilyttää :)
Eilen saatiin ahtopaineet nostettua 1,5barin paikkeille ja auto säädettyä kerralla loppuun saakka. Vaikka säädöt tehtiin turvallisiksi eikä edes haettu mitään huippuarvoja niin kyllä nyt kulkee vakioon verrattuna :peukku Tehonmittauspäivillä sitten näkee minkä verran sitä tehoa sitten oikeasti on.

http://www.mitsubishiclubfinland.com/keskustelu/index.php?topic=31701.0
 

evo6

evo6 -> subaru -> Toyota ja vieläpä iso sellainen
Liittynyt
2 Kesäkuu 2009
Sijainti
Vantaa
Vs: Jounin Evo 6

Eipä ole vähään aikaan tätä tullut päivitettyä mutta eipä oikein ole syytäkään ollut.
Perus huoltojen lisäksi ei ole paljoa ole muuta joutunut tekemään mutta jotain nyt kuitenkin. Autossa Suomeen tullessa ollut alusta tuli tiensä päähän 2011 syksyllä ja tämä tuli vähän huonoon aikaan kun rahat oli vähän finaalissa mutta alusta oli pakko saada alle. Pelkät jouset olisi ollut yksi vaihtoehto mutta päädyin sitten kuitenkin ostamaan kokonaan uuden alustan ja valinta oli BC Racing V1 hinnat alkaen malli osittain sen takia ettei rata-ajo niin enään kiinnosta eikä silloin rahaa muuhun ollut. Alustan jäykkyys säädettiin heti tappiin ja alusta toimii muuten ihan ok mutta ilman säädettäviä etuyläpäitä camber jää melko miehekkääksi yli -3:een. Säädettäviä yläpäitä en ole jaksanut vielä hommata ja saa nyt nähdä tuleeko edes hommattua.

img_2234_595.jpg


http://alle5sataseen.com/photo/index.php?album=evo6/bc-racing-v1/

Etupäästä rupes tänä syksynä kuulumaan jotain rahinaa ja katsastussetä sano, että jarrut on ihan hyvässä kunnossa. No ei nyt ihan loppu ollut paitsi toinen oikean puoleisista jarrupaloista mutta päädyin kuitenkin vaihtaa kaikki jarrulevyt ja palat. Tilaus camskillille ja uudet levyt ja palat tuli nopeasti ja viikon lopun kun varasin niin ei tullut edes kiire niitä vaihdella vaikka ko. homman ekaa kertaa teinkin.

img_3537_595.jpg


http://alle5sataseen.com/photo/index.php?album=evo6/jarrut/

Jarruja vaihtaessa huomasin "pientä" kulumaa vasemmassa eturenkaassa jossa ei ilma oikein meinannut pysyä sisällä ja eipä se mikään yllätys ollutkaan kun renkaan sisäreunan näki.

img_3522_595.jpg



No kesärenkaat oli vuosimallia 2001 joten alkoi ne muutenkin olla vaihtokunnossa koska olivat vähän turhan kovettuneet ja pito oli vähän mitä sattuu. No olin jo varaunut etukäteen, että renkaan vaihto tulee jossain vaiheessa eteen ja palstan kautta löytyikin viime vuonna uuden veroiset Yokohama parada spec2 225/40/18 renkaat jotka otetaan nyt sitten seuraavaksi käyttöön.

Kävi sellanen ajatus mielessä, että keväällä plastidippaisi auton matta mustaksi ja vanteet blaze orangella… saa nyt nähdä kuinka tämä ajatus etenee. Jos jotain muuta suunnitelmista kertoo niin ei ole jatkossakaan tarkoitus autoa tallissa seisottaa vaan ajaa sillä joka päivä.


http://www.mitsubishiclubfinland.com/keskustelu/index.php?topic=31701.0
 

evo6

evo6 -> subaru -> Toyota ja vieläpä iso sellainen
Liittynyt
2 Kesäkuu 2009
Sijainti
Vantaa
Vs: Jounin Evo 6

Tämä evo vaihtoi tänään omistajaa. :peukku ja toisaalta :'(
 
Ylös Bottom