Jyväscruising 17.7.2010 Jyväskylässä!

Maxxximus

Jägermeister Racing
Liittynyt
6 Tammikuu 2008
Tykkäykset
0
Sijainti
Jyväskylä
#1
Jo legendaariseksi muodostunut Jyväscruising on taas tulossa!

Tänä vuonna ajankohta on muuttunut Kesäkuun alusta lämpimämmille hetkille,
joten tämän kesän tapahtuma järjestetään 17.7. klo.17-21.00
Saman päivän aikana ajetaan myös FPDA:n Jyväskylän osakilpailu, joten matkaan kannattaa lähteä heti aamusta jos kahvaeelläajelu napostelee.

Hektisen hekuman ja keskikesän ketterän kekkuloinnin lisäksi luvassa on kaikkea kivaa.
Edellisvuosien tapaan ruoka- ja juomapuolen hoitavat AutoCafe ja McDonalds, edellä mainitusta saa myös monien kaipaamia urheilujuomia, joten omat eväät
saa jättää ajoneuvon säilytystiloihin perhetapahtuman luonteen ja yleisten sääntöjen takia.

Edellisvuoden viileähkön sään sijaan olemme tilanneet auringonpaistetta, tosin
toimintamme perustuu täysin säävarauksettomuuteen, joten vaikka aurinko sataisi ja vettä paistaisi niin aiomme käydä läpi tämän prosessin jossa tarjotaan
sirkushuveja kansalle.

Jos porukkaa on tulossa ja haluaa tehdä Mitsuparkin niin laittaakaa tähän threadiin ilmotusta itestänne niin voin varailla paikat et sais samaan nippuun.

Osallistujat:
Hablu
Maxxximus
 

Samppa

Voima hävis, vääntö jäi.
Liittynyt
20 Helmikuu 2008
Tykkäykset
0
#4
Vs: Jyväscruising 17.7.2010 Jyväskylässä!

Prkl ku osuu just lomareissun kanssa päällekkäin :mad:
 

_jkh_

White EVO IX
Liittynyt
6 Toukokuu 2007
Tykkäykset
0
#5
Vs: Jyväscruising 17.7.2010 Jyväskylässä!

Päivällä Drifting kisoihin (joutsa) ja sit illalla cruisingeihin :peukku
tosin väärän merkkisellä autolla :seina
 

Basbarduu

V GSR & A163
Club Member
Hallitus
Moderaattori
Liittynyt
31 Maaliskuu 2009
Tykkäykset
51
#9
Vs: Jyväscruising 17.7.2010 Jyväskylässä!

No voihan.. viime vuonna tuli oltua mutta huomenna oon jo lupautunu kuskiks big wheels -tapahtumaan pieksänmäelle.
 

ah-05

Active Member
Club Member
Liittynyt
23 Heinäkuu 2008
Tykkäykset
1
Sijainti
Hamina
#10
Vs: Jyväscruising 17.7.2010 Jyväskylässä!

No hablulla ja maxxximuksella on oltava todella vahva edustus paikanpäällä. :D
 

Hablu

Member
Club Member
Toimihenkilö
Liittynyt
13 Tammikuu 2009
Tykkäykset
0
Sijainti
Hamina
#12
Vs: Jyväscruising 17.7.2010 Jyväskylässä!

Cruisit takana,mitsuja oli aika vähä mut seura sitäkin parempaa
Maxxximus,vieläkö autos peilit toimii..oli kovassa käytössä ;D

Kuvia laitan kunhan kerkeen
 

Basbarduu

V GSR & A163
Club Member
Hallitus
Moderaattori
Liittynyt
31 Maaliskuu 2009
Tykkäykset
51
#13
Vs: Jyväscruising 17.7.2010 Jyväskylässä!

Jenkistä hajos eka torstaina laturi ja sit kun se saatiin kuntoon ni perjantaina meni vesipumppu jota ei saanu enää kuntoon ni tulipa sit oltua Jyväskylässä kylläkin vihollisleirin(Impun) kyydissä. Ihmettelen vaan miksi tapahtuma pidetään niin pienellä alueella. Mitsuja ja muita mielenkiintoisia autoja löytyi vähintään yhtä paljon parkista ympäriltä kuin itse tapahtumasta.
 

Maxxximus

Jägermeister Racing
Liittynyt
6 Tammikuu 2008
Tykkäykset
0
Sijainti
Jyväskylä
#14
Vs: Jyväscruising 17.7.2010 Jyväskylässä!

Kiitokset tapahtuman järjestäjille ja Hablulle seurasta.Peilit oli kuumaa kamaa, kait ne vielä toimii :D

Kiitos ja anteeksi.
 
Ylös Bottom