Keskustelua jäsenyyden eduista

miikka

New Member
Liittynyt
1 Joulukuu 2003
Eräpäivään saakka piti pohtia jatkanko vielä kerhon jäsenyyttä. Vieläkin päädyin maksamaan jäsenmaksun, vaikkakaan en ole itselleni löytänyt järkisyitä siihen. Harmi, kun tällaista joutuu edes miettimään. Kivaahan olisi, jos jäsenyys tarjoaisi jotain pientäkin etua jossain muodossa. Ei vain ole oikein mitään sellaista, mikä omalla kohdalla herättäisi mielenkiintoa.

No, mennään taas vuosi ja ensi tammikuussa taas sama puntarointi. Tällaista pohdiskelua vaan.
 

MakeM

Active Member
Liittynyt
2 Elokuu 2008
Sijainti
Espoo
miikka sanoi
Kivaahan olisi, jos jäsenyys tarjoaisi jotain pientäkin etua jossain muodossa. Ei vain ole oikein mitään sellaista, mikä omalla kohdalla herättäisi mielenkiintoa.

Itseä aina jotenkin ihmetyttää tämä. Kerhohan järjestää vaikka mitä, ja vaikka itse tietoisesti jätän suurimman osan tapahtumista väliin, niin maksan silti mielellään tätä pientä tukea.

Ihan mielenkiinnosta, mikä sellainen pienikin etu jossain muodossa sitten voisi olla?

Ps. Ei herneitä, jokaisella on toki oikeus omaan mielipiteeseensä.
 
M

mikada

Guest
MakeM sanoi
Ihan mielenkiinnosta, mikä sellainen pienikin etu jossain muodossa sitten voisi olla?

Ps. Ei herneitä, jokaisella on toki oikeus omaan mielipiteeseensä.
Jokaista hyödyttävä juttu olisi, jos kerho pystyisi neuvottelemaan esim. suomenlaajuiseen varaosaketjuun kerhoalennuksen tai vaikka Mitsun merkkiliikkeen palveluihin tai varaosiin jonkinmoisen asennuksen. Vähän sama asia, kun esim. kelkkakerho on neuvotellut alennuksia kerhonjäsenille kelkkojen varaosiin merkkiliikkeisiin ja jopa vakuutusyhtiössä oli tarjous kelkkavakuutuksiin. En minä sitä tarkoita etteikö nuo ratapäivätkin olisi hyvä juttu, mutta aika pienelle osalle Mitsuilijoista siitä on hyötyä. Uskon noilla koko maata kattavien hyötyjen tuleminen kerhoetuihin varmasti kasvattaisi jäsenistöä reilusti.
 

Basbarduu

V GSR & A163
Club Member
Moderaattori
Liittynyt
31 Maaliskuu 2009
MitsuMi sanoi
Jokaista hyödyttävä juttu olisi, jos kerho pystyisi neuvottelemaan esim. suomenlaajuiseen varaosaketjuun kerhoalennuksen tai vaikka Mitsun merkkiliikkeen palveluihin tai varaosiin jonkinmoisen asennuksen. Vähän sama asia, kun esim. kelkkakerho on neuvotellut alennuksia kerhonjäsenille kelkkojen varaosiin merkkiliikkeisiin ja jopa vakuutusyhtiössä oli tarjous kelkkavakuutuksiin. En minä sitä tarkoita etteikö nuo ratapäivätkin olisi hyvä juttu, mutta aika pienelle osalle Mitsuilijoista siitä on hyötyä. Uskon noilla koko maata kattavien hyötyjen tuleminen kerhoetuihin varmasti kasvattaisi jäsenistöä reilusti.

http://www.mitsubishiclubfinland.com/keskustelu/index.php?board=82.0
 
M

mikada

Guest
Vs: Keskustelua jäsenyyden eduista

Kannattaisi mainostaa täällä foorumilla näkyvämmin yleisellä puolella noita jäsenetuja, että mistä saa ja mitäkin, kun näyttää klubi korttia. Minulle on ainakin ollut aikalailla piilossa nuo asiat.
 

Basbarduu

V GSR & A163
Club Member
Moderaattori
Liittynyt
31 Maaliskuu 2009
Vs: Keskustelua jäsenyyden eduista

^Jouni_K ottikin jo asian hoitoon.
 

Basbarduu

V GSR & A163
Club Member
Moderaattori
Liittynyt
31 Maaliskuu 2009
Vs: Keskustelua jäsenyyden eduista

Tänne voi esittää toiveita eduista joita haluttaisiin. Katsotaan sitten voidaanko toteuttaa.
 

Petterii

New Member
Liittynyt
21 Huhtikuu 2014
Sijainti
Järvenpää
Vs: Keskustelua jäsenyyden eduista

Minulle merkkikerhoihin kuuluminen on täysin toiminnan tukemisperiaatteella. Tiedän mitä se vaatii ja hienoa, että muut jaksaa kun itsellä ei ole enää aikaa kunnolla asiaan. Sittenpähän voin päättää menenkö kerhon tapahtumiin, ostanko yhteistyökumppaneilta vai en.
 

nokonzok

Active Member
Liittynyt
31 Lokakuu 2005
Sijainti
Espoo
Vs: Keskustelua jäsenyyden eduista

Petterii sanoi
Minulle merkkikerhoihin kuuluminen on täysin toiminnan tukemisperiaatteella. Tiedän mitä se vaatii ja hienoa, että muut jaksaa kun itsellä ei ole enää aikaa kunnolla asiaan. Sittenpähän voin päättää menenkö kerhon tapahtumiin, ostanko yhteistyökumppaneilta vai en.

Juuri näin myös täällä. Maksan ilomielin jäsenmaksun jo pelkästään foorumin olemassaolosta.
 

jouni_k

Active Member
Liittynyt
22 Maaliskuu 2007
Sijainti
Klaukkala
Vs: Keskustelua jäsenyyden eduista

Petterii sanoi
Minulle merkkikerhoihin kuuluminen on täysin toiminnan tukemisperiaatteella. Tiedän mitä se vaatii ja hienoa, että muut jaksaa kun itsellä ei ole enää aikaa kunnolla asiaan. Sittenpähän voin päättää menenkö kerhon tapahtumiin, ostanko yhteistyökumppaneilta vai en.

Näinhän se menee osalla. Toisaalta on tässä saanut huomata, että löytyy niitäkin useita, joille täytyisi olla jotain konkreettista hyötyäkin...
 

-JP-

Active Member
Liittynyt
31 Heinäkuu 2007
Sijainti
Tampere
Vs: Keskustelua jäsenyyden eduista

Jouni_K sanoi
Näinhän se menee osalla. Toisaalta on tässä saanut huomata, että löytyy niitäkin useita, joille täytyisi olla jotain konkreettista hyötyäkin...

Jäsenillä vapausilmaista mitä/minkälaista konkreettista hyötyä haluaisivat.

Aika harvoin saa mitään pyytämättä tai kysymättä.
 

MakeM

Active Member
Liittynyt
2 Elokuu 2008
Sijainti
Espoo
Vs: Keskustelua jäsenyyden eduista

Jouni_K sanoi
Näinhän se menee osalla. Toisaalta on tässä saanut huomata, että löytyy niitäkin useita, joille täytyisi olla jotain konkreettista hyötyäkin...

Niin, itse vaan ihmettelen että kuinka isot edut oikein pitäisi saada kahden pizzan vuosihinnalla.

Tälläkin hetkellä ton jäsenmaksun kuittaamiseen riittää esimerkiksi liene jokin seuraavista:
-Yhdet ratapäivät
-Kesä tai talvipäivät
-2kpl suuttimia Finjectorilta
-Katsastus klubihintaan
-Tuotteen X ostaminen AD:lta klubihintaan
-Tuotteen X ostaminen tai auton korjaus Autofitillä

Tietysti näitä varmaan pystyy järjestämään lisää, jos jotain järkeviä ja realistisia kohteita löytyy..
 

Tamus

Diamonds are a Girl's Best Friend
Club Member
Moderaattori
Liittynyt
10 Heinäkuu 2007
Sijainti
Laihia
Vs: Keskustelua jäsenyyden eduista

minäkin lähinnä tuen toimintaa. Ilman maksavia jäseniä, ei ole mitään. Lisäksi onneksi olen joskus uskaltautunut mukaan tapahtumiin ja sitäkautta tutustunut tosi hienoihin ihmisiin ja oppinut ihan miljoonasti lisää.

Munkin mielestä etuja on aika paljon jos vaan osaa/haluaa niitä käyttää.
 

Niko Päivinen

Colt, Lancer, Pajero
In Memoriam
Liittynyt
5 Tammikuu 2003
Sijainti
Lahti
Vs: Keskustelua jäsenyyden eduista

Niin ja kyllähän se vaan niin menee, että kerhon muodostavat ne aivan tavalliset jäsenet. Ei ole olemassa mitään erikseen palkattua porukkaa keksimässä etuja ja viihdykettä jäsenille. Eli jos kerhossa ei mitään tapahdu/ei tapahdu riittävästi, niin silloin kaikki voivat ihan kollektiivisesti mennä tuijottelemaan sitä peiliä -koska kaikki ovat jäseniä siinä missä muutkin. Siinä voi sitten vaikka miettiä, että jaa, mitäs MINÄ ITSE olenkaan tehnyt kerhon eteen ja mitä en... :)

Ja sama koskee tietenkin sitäkin, että jos ei itse jaksa mihinkään osallistua, niin onko vika silloin tarjonnassa, vai osallistujissa? Siinäpä kysymys... ;)
 

Maxxximus

Jägermeister Racing
Liittynyt
6 Tammikuu 2008
Sijainti
Jyväskylä
Vs: Keskustelua jäsenyyden eduista

Itelle suurin hyöty/rikkaus on tullu nimenomaan siitä kun on tapahtumissa tutustunu uusiin ihmisiin ja sen kautta oppinu uusia juttuja.
Oon saanu niin paljon apuja, eikä nykyään tarvii välttämättä alkaa kyselee foorumilta, vaan ottaa luurin käteen ja soittelee neuvoja.
 

Midnight Walker

Evo IX -07
Liittynyt
20 Elokuu 2004
Sijainti
Kotka
Vs: Keskustelua jäsenyyden eduista

Näkyykö mistään mihin kerho sitä rahaa käyttää? Siis kun esim omalta kohdalta liittyminen oli puhtaasti kerhon tukemista lähinnä verkkosivujen käytön myötä. Se että näkisi edes suuntaa antavasti mihin se raha käytetään, voisi auttaa perusteluissa miksi sitä maksaisi toistekin. Ja tietenkin toisinpäin ajateltuna se voisi toimia myös maksamatta jättämiselle :) Muttamutta, siis ainut asia omalla kohdalla oli tuo tukemisen ajattelu. Harvemmin jaksaa mitään etuja tai tarjouksia jahdata ja ratapäiville ei ole tarkoitus tulla.
 

dani

Galant VR4 6G
Club Member
Moderaattori
Liittynyt
21 Elokuu 2006
Sijainti
Vantaa
Vs: Keskustelua jäsenyyden eduista

Midnight Walker sanoi
Näkyykö mistään mihin kerho sitä rahaa käyttää? Siis kun esim omalta kohdalta liittyminen oli puhtaasti kerhon tukemista lähinnä verkkosivujen käytön myötä. Se että näkisi edes suuntaa antavasti mihin se raha käytetään, voisi auttaa perusteluissa miksi sitä maksaisi toistekin. Ja tietenkin toisinpäin ajateltuna se voisi toimia myös maksamatta jättämiselle :) Muttamutta, siis ainut asia omalla kohdalla oli tuo tukemisen ajattelu. Harvemmin jaksaa mitään etuja tai tarjouksia jahdata ja ratapäiville ei ole tarkoitus tulla.

Vuosikokouksissa kerrataan mitä vuoden aikana tapahtui ja mihin rahat meni. Olettaisin näiden myös olevan julkista dataa ainakin maksaneille jäsenille joten nimimerkiltä cristan voi tätä kysyä(hoitaa kerhon raha-asioita).
 

-JP-

Active Member
Liittynyt
31 Heinäkuu 2007
Sijainti
Tampere
Vs: Keskustelua jäsenyyden eduista

dani sanoi
Vuosikokouksissa kerrataan mitä vuoden aikana tapahtui ja mihin rahat meni. Olettaisin näiden myös olevan julkista dataa ainakin maksaneille jäsenille joten nimimerkiltä cristan voi tätä kysyä(hoitaa kerhon raha-asioita).

Voisihan nämä asiat laittaa Jäsen puolelle esille. Jos se ei ole kovin monimutkaista , liite sähköisessä muodossa.

Eräässä toisessa Suomalaisessa autokerhossa tulee tilinpäätös kerhonlehden mukana kerran vuodessa.
 

ST

Well-Known Member
Club Member
Liittynyt
24 Syyskuu 2003
Sijainti
Manse
Vs: Keskustelua jäsenyyden eduista

Lyhyesti tiivistettynä olen saanut etuina harrastuksen, leipätyön, tavannut/tutustunut hienoihin ihmisiin, ja jopa synkimmässä elämäntilanteessani elämälleni suunnan.


Se on itsestä kiinni.

Kuten kaikki muukin.

Edelleen vihaajat vihaa ja Will Smith nauraa matkalla pankkiin.
 

asx

asx 2,2 DI-D Cleartec Instyle 4WD 6A.. golt 1.3 99
Club Member
Liittynyt
18 Tammikuu 2014
Sijainti
siikainen
Vs: Keskustelua jäsenyyden eduista

Mä täällä miettiny pääni puhki että mikä olisi hyvä kohde miltä kyselis tuota kerho alennusta ja myöskin mistä mahdollisimman moni kerholainen hyötyisi ...

Esim: vianori josta renkaat autoo kun niitä liikkeitä on ympäri suomen ..

Motonet tai Biltema, mistä ei välttämäti kylläkään saa sitä laadukkainta varaosaa ...


Mites nämä etuudet niin käyköhän sinne johki liikkeesee ihan vaa ite mennä kyselee saako tällänen kerho alennusta ja jos saa niin paljoko, vai lähestyykö korkeampi valtanen kerhon jäsen kysymään ks asiaaa ...
 

Mr mmc

CS5W ralli///art
Liittynyt
18 Maaliskuu 2004
Sijainti
Polvijärvi
Vs: Keskustelua jäsenyyden eduista

Se että haki ad:ltä kaikki öljyt ja suodattimet yms pikku jutut projektiin niin säästin jo clubin jäsen maksun,
Tässä kun on tukenut jo 11v tätä toimintaa jotenkin... Välillä ahdistanut yms mutta vielä sitä on kiikuttu mukana...

Pitäs nyt vain saada sellasta porukkaa mukaan jotka jaksais/olis aikaa tehdä asioita tämän hyväksi.
Helppo on huudella sivusta että miksi ei ole sitä eikä tätä, tämä on oikeesti aika haasteellinen homma pyörittää, toiselle kumartaa niin toiselle pyllistät, yritä nyt niijailla kuin hienot tytöt ( sorry ei herneitä :D )
 

-JP-

Active Member
Liittynyt
31 Heinäkuu 2007
Sijainti
Tampere
Vs: Keskustelua jäsenyyden eduista

asx sanoi
Motonet tai Biltema, mistä ei välttämäti kylläkään saa sitä laadukkainta varaosaa ...

Molemmista paikoista saa todella hyviä tarvikkeita ja riittävän hyviä työkaluja harrastustoimintaan.
 

DaJackal

EA5A, Z16A, CB4A, D22, E39A
Club Member
Liittynyt
10 Huhtikuu 2010
Sijainti
Lappeenranta
Vs: Keskustelua jäsenyyden eduista

Omalla kohdalla maksan jo ihan siitä ilosta että tämä foorumi pysyy pystyssä. Ja onhan tuota tullut (uusien kavereiden lisäksi) taloudellistakin etua dynopäiville osallistumisten myötä. AD:n alennusta en ole tainnut käyttää kuin pariin kertaan kun yleensä ostan osat muualta (paikallinen AD on aika syvältä), mutta ihan mukava lisä sekin on ollut. Varmaan yhden jäsenmaksun verran säästänyt siinäkin.

Sehän olisi hirmu kiva jos kerho saisi neuvoteltua maahantuojan kanssa timanttitiskin osista jonkin alennuksen, mutta tämä vaatisi varmaan Deltan suostuttelua ja mieluusti (uskottavuussyistä) tuolta klubin korkeamman tahon toimesta. Jos PJ:llä riittää aika ja kiinnostus niin yhdellä sähköpostilla voisi vähän tunnustella ajatuksen vastaanottoa? Vai onko tällaista jo kysytty? Harmillisen vähän on nimittäin yhteistyötä klubilla ja maahantuonnilla, jos vertaa muutamaan muuhun kerhoon (käsittääkseni ainakin subaruklubilla on aika tiivis yhteistyö?). Tämä saattaa olla toki perintöä Vehon ajoilta, joten nyt Deltan ollessa ohjaksissa voisi responssi olla toinen.

Yllämainittu on nimittäin ainut asia mikä itseäni tämän kerhon toiminnassa harmittaa. Mikäli tämä asiantila ei ole kerhon aktiivisuuden puutteesta kiinni vaan maahantuojasta, niin sitten en kyllä mukise yhtään mistään. Iso :peukku vain kaikille ketkä jaksavat kerhohommia pyöritellä. Etenkin Niko ja cristan ansaitsevat niin ison hatunnoston että meidän huushollissa ei riitä kattokorkeus! ;D
 

ST

Well-Known Member
Club Member
Liittynyt
24 Syyskuu 2003
Sijainti
Manse
Vs: Keskustelua jäsenyyden eduista

OT, näillä näkymin ei kannata pahemmin Deltan suuntaan toiveita/odotuksia laskea, saattaa tulla piankin isoja muutoksia, ja negatiiviseen suuntaan..
 

Jani T

ASX Instyle, Citroën C2, Porsche Boxster S
Liittynyt
6 Tammikuu 2003
Sijainti
Tammisaari
Vs: Keskustelua jäsenyyden eduista

Taas tulee yövuoron jälkeisinä mietteitä, joskin iloisemmissa tunnelmissa kuin edellinen ajatelmani jäsenyydestä toisessa topicissa.

Kyllähän se niin kuitenkin on että tässä alusta asti mukana pyörineenä niin ei kyllä muuta vaihtoehtoa ollut kuin maksaa jäsenyys edelleen.
Tää harrastus ja kerho on tuonut niin paljon jo pelkästään ystävien muodossa ettei sille voi laskea mitään hintaa.

Mutta jos sitten vaikka rahallista hyötyä ajatellaan niin jo pelkästään ongelmien ratkomisessa säästyy pitkä penni, lähes aina joku muu on kokenut saman, omaa mieltä sillä hetkellä rassaavat vian tms. Ongelman, hyvänä esimerkkinä voi olla vaikka Legnumista ja Gallusta mystisesti katoavat virrat.
Minähän sitä vikaa etsin viikon jonka jälkeen kirjoitin foorumille ohjeet ettei muiden tarvi etsiä tai mikä pahempi vaihtoehto, antaa korjaamon etsiä, niin käsittääkseni siitä on hyötyä ollut useammallekin.
Useasti on tullut myös soiteltua jos jollekin kun on jotain tarvinnut ihmetellä eikä ehkä ole ollut aikaa selata foorumia tai etsiä itse vikaa ja tiennyt jonkun tietävän todennäköisesti vastauksen :)
Nämä ovat semmoisia asioita joille mun mielestä voi laskea jo ihan suoraan rahassa hyödyn...

Eli tyytyväisenä edelleen roikutaan mukana, välillä enempi, välillä vähempi äksyillen mut mukana ku peräpukama :peukku
 

Tunari-82

Active Member
Liittynyt
14 Maaliskuu 2005
Vs: Keskustelua jäsenyyden eduista

Kyllähän sitä kannatuksen vuoksi tulee jäsenmaksu maksettua,niin tänne kuin ocf.ällekkin(jonka tapahtumissa en ole käynyt vuosiin ja foorumillakin enää harvemmin)
Ratapäivillä on tullut oltua mukana,muuten on tapahtumat jäänyt vähemmälle,mutta mielestäni olen jo noissa parissa ratapäivässä/vuosi saanut jäsenmaksulleni vastinetta.
 

cristan

Active Member
Club Member
Rekisterinhoitaja
Hallitus
Toimihenkilö
Moderaattori
Liittynyt
26 Tammikuu 2003
Sijainti
Hönölä
Vs: Keskustelua jäsenyyden eduista

DaJackal sanoi
Etenkin Niko ja cristan ansaitsevat niin ison hatunnoston että meidän huushollissa ei riitä kattokorkeus! ;D

Kiva kuulla :)
Mun jäsenmaksu maksetaan kannatuksen vuoksi ja miten muuten tutustuu näin huippu tyyppeihin ympäri Suomen :peukku
Itse ainakin saanut niin hyviä kamuja että oksat pois...

Ja totta, jäsenet saa kokouksissa perehtyä kerhon kirjanpitoon ja jos jotain askarruttaa jokin raha-asia niin multa voi kysyä.
Kerhon rahan käyttö näkyy mm. foorumilla. Rataa, TP/KP, dyno, näyttely ja pakolliset kulut kuten foorumi ja pankin palvelumaksut nyt ainakin.
Aika pienellä budjetilla mennää niin ei voida luvata kuuta taivaalta ;) Mutta kaikkihan on kiinni aktiivisista jäsenistä. Rohkeasti vaan mukaan uusilla ideoilla jne.
 

tepi

Active Member
Club Member
Liittynyt
23 Elokuu 2006
Sijainti
Suomi
Vs: Keskustelua jäsenyyden eduista

Mitähän ratapäiviä ja muita varmoja tapahtumia on suunnitteilla vuodeks 2015? Josko liittyis klubiin.

edit: maksettu, toivottavasti jotain järjestetään...
 

-JP-

Active Member
Liittynyt
31 Heinäkuu 2007
Sijainti
Tampere
Vs: Keskustelua jäsenyyden eduista

tepi sanoi
Mitähän ratapäiviä ja muita varmoja tapahtumia on suunnitteilla vuodeks 2015? Josko liittyis klubiin.

edit: maksettu, toivottavasti jotain järjestetään...

Ratapäiviä 4 kpl
Talvipäivät
Kesäpäivät

Tuossa nuo mitä nyt tiedossa.
 

Jr-

Member
Liittynyt
21 Joulukuu 2006
Sijainti
Saviseutu
Vs: Keskustelua jäsenyyden eduista

Kuten moni muukin, minäkin maksoin jäsenmaksuni kannatuksen vuoksi. Toivottavasti aktiivijäsenet jaksavat touhuta niin pysyy kerhon toiminta vireänä. Ei se aina niin helppoa ole, aika tahtoo olla kortilla ja kaikenlaista muuta menoa niin perhanasti.

Mitsu on puuttunut pihasta yli 6kk ja seuraavan hankinta odottaa edelleen.
 
Ylös Bottom