Lancer glxi 91 nykii + lisääntynyt polttoaineen kulutus

Tumppi76

Member
Liittynyt
27 Syyskuu 2006
Heinäkuussa öljynvaihdon jälkeen alkoi nykiminen, varsinkin vitosvaihteella ylämäessä. Korjaamolla säädettiin venttilit, putsattiin ilmamäärämittari ja lisättiin Fortea tankkiin. Yllättävää kyllä nykiminen väheni ja katosi lähes kokonaan. Tosin bensankulutus lisääntyi 6 litrasta noin 6,7-6,9 litraan satasella. Öljyäkin kuluu reilusti, kuten on kulunut jo jonkin aikaa. Nyt viimeisimmällä öljynvaihtovälillä kulutti neljä litraa lisäysöljyä noin 9000 km aikana.

Vaihdatin öljyn reilun kulutuksen vuoksi nokka-akselin tiivisteen ja venttiilin ohjauskumit ja vaihdettiin uudet tulpanjohdot ja tulpat ja tehtiin jälleen fortekäsittely sekä bensansuodatin vaihtoon. Myös jakopäänhihna ja vesipumppu vaihdettiin uuteen. Kävin huollon jälkeen päästömittauksessa, jossa erinomaiset arvot, vaikka bensan kulutus on reiluhkoa edelleen. Nykimistäkin on aavistuksen jossain kohtaa esiintynyt. Autossa on Finnwaresta tilattu korjattu Ecu ollut toistakymmentä vuotta käytössä. Katti vaihdettu silloin myös. Ilmanputsarikin on suhteellisen tuore.

Ei oikein osaa enää mitään korjauksia teettää kun auto hyrrää muuten kelvollisesti ja nykiminenkin on aika vähäistä. Autolla ajelen pääsääntöisesti maantieajoa.

Lämpöviisari heiluu mieluusti asteikon puolivälillä, mutta mittarilla katsoen korjaaja oli mitannut normaalilukemia. Kansipahvit on vaihdettu kolme vuotta sitten. Jonkin verran öljyä on tihkutellut yhdeltä kulmalta virranjakajan puolella. Öljyvuotoa on ollut myös nokka-akselin tiivisteestä, koska öljyä oli tihkutellut myös jakopään kotelon ulkopuolelle.

Vikaehdotuksia?..

-kaasuläpän asentotunnistin
-ilmamäärämittari
-lämpötila-anturi
-suutinvika
-bensapumppu
-ecu
 

TuplaNokka

PunkkaRacingTeam
Liittynyt
1 Helmikuu 2015
onko mimmoset tulpat? ihan tyhmältähän tämä kuulostaa mutta väärätulppa tai ihan jopa väärä kärkiväli voi jopa olla syynä.
ja jos otat öljyt pihalle niin tuleeko mimmosta lirua sieltä, ota puhtaaseen astiaan, jos on hyvät nii pistä takaisin, mietin vaan jos alkaa vanha kone jo päästää männänrenkaitten välistä, öljy ohenee ja haisee bensalta, ja tarkista kaikki alipaineletkut myös kaiken varalta, ne on näissä ja vitokoppasessa tuottanu melkoista tuskan parahduksia, itse putsailin vuoden välein kaikki letkut ja tarkastin kunnon. ja suuttimetkin voi tietty tarkistaa, ne on helppo nostaa ylös, voihan se ola että suuttimien tiivistekumit hajonnu tai jotain sheibaa välissä, auto vanha niin varmaan muutakin kun bensaa kulkenut välistä välttämättäkin
 

T. Kiili

Mr. Cyborg
Moderaattori
Liittynyt
28 Helmikuu 2004
Sijainti
kotka
Alkaa kuulostaa siltä että lambda anturi tulee tiensä päähän. Oletko testannut anturin vaihteluväliä, eli mitannut että anturi arvo säätyy koko ajan?

Tuohon samaan liittyen myös alkava vuoto pakosarjassa voisi tulla kysymykseen.
 

Tumppi76

Member
Liittynyt
27 Syyskuu 2006
Täytyy nostaa tämä aihe vielä pinnalle kun näyttää siltä, että ratkaisu ongelmaan eli lisääntyneeseen polttoaineen kulutukseen on löytynyt. Voi kuulostaa oudolta, mutta Lambda-anturin maadoituskaapeli oli mennyt kokonaan poikki, enkä tiedä miten kauan on viallisena roikkunutkaan. Vaihdoin uuden kaapelin ja muutaman tankillisen ajettuani bensan kulutus putosi 6,7-6,9 litrasta, 6,0-6,3 litraan. Lisäksi moottorin lämpömittarin viisari on lakannut heilumasta tuossa asteikon puolivälissä kuten se ennen maadoituskaapelin vaihtoa teki. Auto pelaa erittäin ketterästi ja tuntuu siltä, että nyt ecu saa oikeaa infoa lambdalta eli oikea määrä bensaa menee suuttimiin.

Joku sähköasiantuntija voisi varmaan valaista tuon maadoituksen merkitystä lambdan toiminnassa.
 
Ylös Bottom