Outlander 2,2 D 2015

HooPee

New Member
Liittynyt
7 Kesäkuu 2019
Elikkäs, vika on seuraava.
Auto alkoi nykimään sekä matalilla kierroksilla että ihan maantienopuksillakin. Moottorin häiriövalo syttyi ensin ja kohta näytölle tuli lukemaan ”check dpg system”. Mitsun merkkihuollossa todettiin että hiukkassuodatin on rikki.
Käytin auton kaksi päivää aikaisemmin samassa paikassa samojen oireiden vuoksi ja silloin ei saaneet mitään syytä selville kun ei polttanut vikavaloa. Silloin tehtiin hiukkassuodattimen regenerointi patikin kertaa ja se onnistui molemmilla kerroilla. Nyt kuulemma on täysin tukossa että ei lähde enään poltto päälle. Olin yhteydessä toiselle paikkakunnalle mitsun huoltoon niin siellä olk vahva epäilys että vika ei ole suodattimessa kun on pari päivää aikaisemmin onnistuttu tekemään puhtaaksipoltto. Siellä epäiltiin viaksi jotain anturia.

Onko kellään kokemusta tai vinkkiä mikä saattaisi olla vialla. Vikakoodia ei ole nyt antaa. Lisämausteen tähän tuo se että vajaan kolmen viikon päästä pitäis olla auton ja asuntovaunun kans menossa laivaan.
 
Ylös Bottom