Penkin parannusta selkävammaiselle?

ST

Well-Known Member
Club Member
Liittynyt
24 Syyskuu 2003
Sijainti
Manse
Elikkäs, alaselkävaivoista kärsinyt koko iän, ja pari vuotta sitten alkoi tosissaan kiusaamaan autossakin pitkät matkat (pahimmillaan jo 15min ajon jälkeen selkää polttelee/pistelee).

Silloin tein sen muutoksen että siirsin ajoasennon lähelle 90', ja se aika pitkään auttoikin.

Mutta nyt ei enään oikein auta sekään.

Jatkuvaa selkäkipua, eikä silläkään oikein väliä minkälaisella penkillä istuu (ajoautoissa tarjolla puolikuppia, sohvaa, normijakkaraa) silti selkä kipeä yli 15min ajon jälkeen.

Mitäpä siis voisi koittaa, jotain ristiseläntyynyä, puukuulaistuinta vai mitä?

Koska ajoautoja on useita, pitäisi ratkaisun olla vielä siirrettäväkin..
 

-JPA-

Member
Liittynyt
30 Lokakuu 2013
Vs: Penkin parannusta selkävammaiselle?

Oletko käynyt vaivan takia lääkärillä tai fysioterapeutilla? Oikea ratkaisu riippuu siitä, että mistä tuo kipuilu johtuu.
Asiantuntija osaa kyllä antaa ohjeita oikean istuma- ja ajoasennon suhteen ja suositella tarvittaessa "apuvälineitä".

Istumatyötä tekevänä olen kiitollinen, että työfysioterapeutti on säätänyt oman työpisteen ergonomian kuntoon.
Ja tarvittaessa on saanut täsmäohjeita venyttelyyn. Infernaalinen niska/hartia kipukin hävisi muutamalla päivittäin tehtävällä puolen minuutin venytyksellä.
 

Tamus

Diamonds are a Girl's Best Friend
Club Member
Moderaattori
Liittynyt
10 Heinäkuu 2007
Sijainti
Laihia
Vs: Penkin parannusta selkävammaiselle?

Mulla on kolarivamma yli 10 vuoden takaa joka vihottelee silloin tällöin ja varsinkin ajaminen aiheuttaa välillä ongelmaa. Työkseen kun ajaa muutama sata kilometriä päivässä ja sen 10-15 tuntia istuu autossa/päivä, on oppinut arvostamaan hyvää penkkiä.

Meillä on autoissa penkit, joissa on erittäin hyvät ilmasäädettävät sivutuet sekä alaselkä- ja keskiselkätuet. Lisäksi pystyy yläselkää tukemaan kallistuksella vielä niskatuesta erikseen. Siinä kun löytää oikean asennon, niin pystyy ajelemaan ihan huoletta tuntitolkulla.

Lisäksi yksi iso asia siinä ajoasennossa on se, että reisillä on hyvä tuki. jos joudut pitämään jalkoja ikäänkuin ilmassa ajessa, se vaikuttaa sinne alaselkään. Kallista penkkiä siten, että reisillä heti polvien yläpuolella on riittävä tuki, että ne lepäävät penkin reunalla. Ihanne on jos saa penkin reunan vielä siirrettyä siten, että tuki alkaa heti polvien takaa. Siihen vielä hyvät kyynärtuet, niin avot, alkaa olemaan tuskatonta matkaamista.

Mutta siis tuota reisituen parantamista kokeilisin ensiksi alaselkäongelmiin.
 

nahkuri

evo ix
Liittynyt
3 Heinäkuu 2009
Vs: Penkin parannusta selkävammaiselle?

ST sanoi
Elikkäs, alaselkävaivoista kärsinyt koko iän

Eikö tähän ole löytynyt mitään syytä? Itellä diagnosoitiin about 7 vuotta sitten selkäreuma, joka oli oireillut vuosia iskiastyyppisenä kipuna. Nykyään on myös alaselkäkipu ihan liiankin tuttua, mutta onneksi autossa istuminen onnistuu vielä yllättävän hyvin.
 

DaJackal

EA5A, Z16A, CB4A, D22, E39A
Club Member
Liittynyt
10 Huhtikuu 2010
Sijainti
Lappeenranta
Vs: Penkin parannusta selkävammaiselle?

Nyt kuulostaa omaan korvaan siltä, että paskaa musiikkia yritetään parantaa huudattamalla sitä paremmista stereoista.

1. Lääkärille selvittämään syy, ei ole missään määrin normaalia tuollainen
2. Mikäli lääkäri ei kiellä, niin salille mars ja keskivartaloon kohdistuvaa punttitreeniä

Omat alaselkävaivat loppuivat noudattamalla kohtaa 2. Penkeille, istuma-asennoille tms ei tarvinnut tehdä yhtään mitään.
 

dani

Galant VR4 6G
Club Member
Moderaattori
Liittynyt
21 Elokuu 2006
Sijainti
Vantaa
Vs: Penkin parannusta selkävammaiselle?

Täällä yks skolioosivammanen lisää. Jokunen vuos sit huomattiin toi lievä kierous selässä kun duunissa kovan nostelun jälkeen tuli alaselkäkipua joka ei meinannu loppua. Lääkärin lähetteellä muutama fysio aika jossa treenailtiin selkää ja sain ohjeet selän hoitoon, lihasten vahvistamista siis käytännössä. Niillä ohjeilla ja kattomalla mitä nostan ja miten ei oo sen jälkeen sellasia kipuja tullut, toki kovasti rasittamalla sen saa kyllä juilimaan.
 

asx

asx 2,2 DI-D Cleartec Instyle 4WD 6A.. golt 1.3 99
Club Member
Liittynyt
18 Tammikuu 2014
Sijainti
siikainen
Vs: Penkin parannusta selkävammaiselle?

Mä suosittelisin lääkäriä ensisijaisesti että josko mikä on diaknoosi ja sitä rataa eteenpäi , toki jos työpaikka lääkäri niin aina parempi kun kunnalliset lääkärit tiedetään mitä ne on , puranaa ja sillä hyvä.. tuo jos oikein onnistaa ja penkillä saadaa asettuun säryt ym niin aina parempi ..
 

korsma

Galant GTi Dyn-4, Sigma 24v
Liittynyt
6 Toukokuu 2003
Sijainti
Lappi
Vs: Penkin parannusta selkävammaiselle?

Nukkumisolosuhteisiin myös syytä kiinnittää huomiota, tempur tms. "älyvaahto" saattaa olla melko mullistava, mikäli johonkin liian vetelään patjaan ja sen takia jumittavaan selkään on tottunut.

Paljonhan nuo maksaa, vaan silti monen autosta laskee arvo puolessa vuodessa saman verran ???
 

ST

Well-Known Member
Club Member
Liittynyt
24 Syyskuu 2003
Sijainti
Manse
Vs: Penkin parannusta selkävammaiselle?

Lääkärissä käyty jo 15v sitten.

Vikana 2 suuntaan kiero selkäranka jonka takia hermot yms jää helposti puristuksiin.

Suurin aiheuttaja tällä hetkellä työ, ja pomo kun koko ajan vaatii enemmän..

Eli käytännössä kaikki pidempi istuminen tekee pahaa, sitten taas esim sohvalla löhöäminen on ok.

Tuo Tanjan mainitsema reisituki voisi olla kokeilemisen arvoinen, koska nyt kun ajattelee niin nopeimmin alkaa kipu penkillä missä takaosa huomattavasti alempana kuin etuosa.

Ja yleisesti nukkuessa paranee, eli eiköhän sänky ja tyynypuoli ole kunnossa.

Fysio ei auttanut aikanaan, vaan silloin alkanut oma aloitteinen treenaus, mutta nykyään työ niin fyysistä että pakostakin välillä selkä kipeä, mutta kun siihen ei voi vaikuttaa niin pienikin apu muualta olisi plussaa.

Pitääpä siis testiksi teurastaa yksi Lancerin jakkara..
 
Ylös Bottom