Taloustilanteen vaikutus autonvalmistajiin

ast

Z27AG
Liittynyt
6 Tammikuu 2003
Sijainti
Järvenpää
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2008/12/17116

Eli Fiatin johtaja ennustaa että kriisin jälkeen maailmassa on vain kuusi isoa autonvalmistajaa. Mihin leiriin mahtaa Mitsubishi kuulua jos tuo skenaario toteutuu?
 
masa-90

Member
Liittynyt
26 Syyskuu 2003
Vs: Taloustilanteen vaikutus autonvalmistajiin

Uskon että Mitsubishi pysyy omillaan. Koska koko Mitsubishi konserni on yksi maailman suurimpia puljuja, muistaakseni viiden tai 10 suurimman joukossa ja autotuotanto on vain pieni osa koko Mitsubishi Corporationin toimintaa. Nehän tekee laivoja, elintarvikkeita, pankkitoimintaa, elektroniikkaa, lentokoneita, avaruustekniikaa ja vaikka mitä muutakin.

Eli epäilen että vaikka autotuotanto ei ihan putkeen menisikään, Mitsu pysyy pystyssä muilla tavoin kuten tähänkin asti. Onhan mitsun autotuotanto viimeaikoinakin tehnyt tappiota varmaan 5 tai 10 vuotta putkeen, tuskin muut valmistajat olisivat voineet samalla tavalla pysyä itsenäisenä tuollaisessa tilantessa missä Mitsubishi Motors on autonvalmistajana ollut. :) Nyt pari viime vuotta ovat tosin olleet voitollisia. Mutta saapas nähdä, miten käy.

Japsit tosin aikovat myös hyötyä tilanteesa. Mitsukin on näköjään ostanut suomalaisen trukkivalmistajan.
http://www.taloussanomat.fi/ajatukset/2008/11/22/japanilaisyritykset-ovat-ostoksilla/200830222/145?rss=uusimmat
 
J. Puhakka

Active Member
Club Member
Moderaattori
Liittynyt
7 Tammikuu 2003
Vs: Taloustilanteen vaikutus autonvalmistajiin

Luulen että Fiatin johtaja ei edes tiedä että maailmassa on yli 6 autovalmistajaa.
Hurjaa puhetta tuokin että BMW kaatuisi jne. kuitenkin varmaan ainoa (?) autovalmistaja euroopassa joka tekee kovaa tulosta? tai ainakin teki?
 
Cirrus

Member
Liittynyt
26 Marraskuu 2007
Sijainti
Oulu
Vs: Taloustilanteen vaikutus autonvalmistajiin

J. Puhakka sanoi

No ei ihan ainoa ole BMW. Porsche ei ole kait tehnyt yhtään tappiollista vuotta ja oisko -07 tilivuonna tehneet jonku 4 miljaridia voittoa.
 
AntiDrizztus

New Member
Liittynyt
15 Marraskuu 2005
Sijainti
Joensuu
Vs: Taloustilanteen vaikutus autonvalmistajiin

Cirrus sanoi
No ei ihan ainoa ole BMW. Porsche ei ole kait tehnyt yhtään tappiollista vuotta ja oisko -07 tilivuonna tehneet jonku 4 miljaridia voittoa.

Ja VAGihan kuuluu ainakin puoliksi Porschelle (aika iso osa tuloksesta tulee varmaankin sieltä) ja kaavailevat vissiin ostaa loputkin.
 
J. Puhakka

Active Member
Club Member
Moderaattori
Liittynyt
7 Tammikuu 2003
Vs: Taloustilanteen vaikutus autonvalmistajiin

AntiDrizztus sanoi
Ja VAGihan kuuluu ainakin puoliksi Porschelle (aika iso osa tuloksesta tulee varmaankin sieltä) ja kaavailevat vissiin ostaa loputkin.

Käsittääkseni aikovat ostaa sen takia kun VAG on niin huonossa kunnossa että nyt sais halvalla ;)
 
MitsuColt

New Member
Liittynyt
11 Tammikuu 2005
Vs: Taloustilanteen vaikutus autonvalmistajiin

Taitaa äijä puhua suurimmalti osin oman puljunsa kohtalosta. Ei sillä, etteikö muihin kolahtaisi, mutta Fiatiin ainakin.
 
J. Puhakka

Active Member
Club Member
Moderaattori
Liittynyt
7 Tammikuu 2003
Vs: Taloustilanteen vaikutus autonvalmistajiin

Tii sanoi
Taitaa äijä puhua suurimmalti osin oman puljunsa kohtalosta. Ei sillä, etteikö muihin kolahtaisi, mutta Fiatiin ainakin.

Ei välttis mene edes kauaksi:

Global sales at the Italian supercar maker have dived from almost 600 a month to just 92 cars in November and Ferrari is now negotiating with ItalyRs trade unions to trim unwanted road-car production staff.

Prosentuaalisesti aika mieletön pudotus.
 
Nuhapumppu

Mitsubishi Pajero 2,5TD
Liittynyt
15 Elokuu 2005
Sijainti
Muhos
Vs: Taloustilanteen vaikutus autonvalmistajiin

J. Puhakka sanoi
Käsittääkseni aikovat ostaa sen takia kun VAG on niin huonossa kunnossa että nyt sais halvalla ;)
Juu,tällä hetkellä omistavat 31% mutta tulevaisuudessa 51% Tuossa kuvassa käy selväksi sitten että kuka omistaa ja kenet,ja kuka tekee kenenkin kanssa hyrbidi autoja. Esim Mitsu omistaa Mitsubishi Fusosta vain 15% ja Daimler loput 85%.
http://www.toomanycars.info/CarRelationship/Auto%20Family%20Tree%202008-Layout2.png
 
ast

Z27AG
Liittynyt
6 Tammikuu 2003
Sijainti
Järvenpää
Vs: Taloustilanteen vaikutus autonvalmistajiin

J. Puhakka sanoi
Prosentuaalisesti aika mieletön pudotus.

Näinköhän Ferrari lopettaisi F1:ssä jo ennen ensi kautta. Riippuu varmaan vähän siitä millaisia sponssisopimuksia on voimassa, uusia on varmaan melko hankalaa saada. Vakiomoottorisääntökään tuskin houkuttelee jatkoa ajatellen.
 
J. Puhakka

Active Member
Club Member
Moderaattori
Liittynyt
7 Tammikuu 2003
Vs: Taloustilanteen vaikutus autonvalmistajiin

Kovin on kuvassa mitsubishi pienellä ja proton 100 x isommalla. noinkohan,

http://oica.net/wp-content/uploads/world-ranking-2007.pdf niinpä niin.

Että siihen nähden että mitsu valmistaa melkein saman verran autoja kuin bmw ja daimler konsernit alimerkkeineen yhteensä,
niin ainakin noteraattu melko korkealle tuossa kuvassa..
 
masa-90

Member
Liittynyt
26 Syyskuu 2003
Vs: Taloustilanteen vaikutus autonvalmistajiin

Minäkin ihmettelin juuri samaa, vieläpä piirretty niin että näyttää kuin olisi kokonaan chryslerin leirissä. Mutta joo, tekijän maailmankuvassa se ehkä ei ole kovin merkittävä merkki. Tuollainen kuva jossa on listattu näitä yhteistoimintoja, eihän niitä kovin paljon Mitsulla olekkaan, toimii näköjään varsin yksin.
 
J. Puhakka

Active Member
Club Member
Moderaattori
Liittynyt
7 Tammikuu 2003
Vs: Taloustilanteen vaikutus autonvalmistajiin

Tii sanoi
Taitaa äijä puhua suurimmalti osin oman puljunsa kohtalosta. Ei sillä, etteikö muihin kolahtaisi, mutta Fiatiin ainakin.

Toden totta. nyt kun tarkemmin luin tuon uutisen:

Seuraavan 24 kuukauden aikana, isoista valmistajista on jäljellä yksi yhdysvaltalainen, yksi saksalainen ja yksi ranskalais-japanilainen valmistaja, jolla on ehkä tuotantoa myös Yhdysvalloissa. Lisäksi on yksi valmistaja Japanissa, yksi Kiinassa, ja mahdollisesti yksi eurooppalainen pelaaja, arvioi Marchionne Automotive News Europe -verkkosivuston haastattelussa.

Eli jos tuon pohjalta pitäisi aavistaa nuo, niin veikkaukseni menisi:

Yhdysvallat: Paha sanoa, kaikki on kuralla, villi veikkaus silti olisi GM vaikka varmaankin yrityksenä huonoimmassa kunnossa.
Saksalainen: Luultavasti VAG, (ja bmw ei kyllä kaadu mihinkään sano italo mitä tahansa)
ranskalais-japanilainen: Ylläolevan kaavion mukaan se siis olisi Renault-Nissan-Mitsubishi, paskapuhetta sanon minä, että honda ja toyota kaatus? tai ostais edellämainitut?
Kiina: hmm..
Eurooppalainen: hmm.. tähän loveen ei varmaan ainakaan Fiat tule :)
 
miikka

New Member
Liittynyt
1 Joulukuu 2003
Vs: Taloustilanteen vaikutus autonvalmistajiin

Nissan vetää ainakin Suomen markkinoilla pohjamudissa, ja sama toistuu varmaan muuallakin Euroopassa.
 
J. Puhakka

Active Member
Club Member
Moderaattori
Liittynyt
7 Tammikuu 2003
Vs: Taloustilanteen vaikutus autonvalmistajiin

masa- sanoi
Minäkin ihmettelin juuri samaa, vieläpä piirretty niin että näyttää kuin olisi kokonaan chryslerin leirissä. Mutta joo, tekijän maailmankuvassa se ehkä ei ole kovin merkittävä merkki. Tuollainen kuva jossa on listattu näitä yhteistoimintoja, eihän niitä kovin paljon Mitsulla olekkaan, toimii näköjään varsin yksin.

Mitsulla on yhteistuota varmaan lähes kaikkien kanssa jossain määrin, peugeotille valmistetaan niiden isot "farmarit", tai mikä se outlander kopio nyt onkaan, moottoreita on ostettu milloin mistäkin.

Mitsubishi have been allied with PSA Peugeot Citroën since 1999, after they agreed to co-operate on the development of diesel engines using the Japanese company's gasoline direct injection (GDI) technology.[15] They united again in 2005 to develop the Peugeot 4007 and Citroën C-Crosser sport utility vehicles (SUVs), based on the Japanese company's Mitsubishi Outlander.[16]

Two further ties were established between the companies in 2008, first with the establishment of a jointly-owned production facility in Kaluga which will manufacture up to 160,000 Outlander-based SUVs for the fast-growing Russian market.[17] They are also collaborating in the research and development of electric powertrains for small urban vehicles.[18]

Ja mitsubishin omistaa japanilaiset nykyisellään. Mahtaa daimleriakin ahistaa.. (ottivat 800 miljoonaa takkiinsa, ja sen jälkeen pari investointi-grooppia käärikin voitot taskuun siitä kunnes MMC oli taas japanilaisten omistuksessa) Kuitenkin tulosta on tehty vuodesta 2006 (Q3) joka vuosi enemmän ja enemmän.
Se miten tästä kriisistä selvitään, sen näyttää aika. Mutta ainakaan kukaan isompi ei ole sanomassa että "pistäkäppä jätkät lappu luukulle"

Täällä uudella mantereella myös on ilo nähdä että Mitsu myy hyvin, suhteessa autoja on ihan h*lvetisti.. Ja mainonta on todellakin hieman eriä kuin mitä se on suomessa ollessa ollut, täällä on polttoaineiden hinnan seuraksena ollut taas vanhat teesit käytössä.. "beats mustangs at the pumps" :)
 
M

mikada

Guest
Vs: Taloustilanteen vaikutus autonvalmistajiin

Tuohon Mitsun myyntiin uudella mantereella, niin onko kukaan pannu merkille, että Norjassa tuntuu Mitsuja tulevan vastaan yllättävän paljon suhteessa muihin merkkeihin ja etenkin verrattuna Suomeen. Vai onko ne Norjalaiset vain niin fiksua kansaa, että ymmärtävät hyvän päälle ;)
 
ast

Z27AG
Liittynyt
6 Tammikuu 2003
Sijainti
Järvenpää
Vs: Taloustilanteen vaikutus autonvalmistajiin

Aika köyhäksi menee rallin MM sarja ainakin jos Subarukin lähtee:

http://www.mtv3.fi/urheilu/ralli/uutiset.shtml/arkistot/ralli/2008/12/764726
 
metanolman81

New Member
Liittynyt
8 Kesäkuu 2007
Sijainti
Espoo
Vs: Taloustilanteen vaikutus autonvalmistajiin

ast sanoi
Aika köyhäksi menee rallin MM sarja ainakin jos Subarukin lähtee:

http://www.mtv3.fi/urheilu/ralli/uutiset.shtml/arkistot/ralli/2008/12/764726

Ei jos vaan kun:

http://www.iltasanomat.fi/urheilu/uutinen.asp?id=1626276

:-\ :-\
 
MakeM

Active Member
Liittynyt
2 Elokuu 2008
Sijainti
Espoo
Vs: Taloustilanteen vaikutus autonvalmistajiin

Joo ei montaa merkkiä jää. Mitähän lie tapahtuu koko WRC:lle :'(
Toinen mikä jännittää on formuloiden tulevaisuus, vaikkei lajina niin paljoa kiinnostakkaan..
 
Cirrus

Member
Liittynyt
26 Marraskuu 2007
Sijainti
Oulu
Vs: Taloustilanteen vaikutus autonvalmistajiin

MakeM sanoi
Joo ei montaa merkkiä jää. Mitähän lie tapahtuu koko WRC:lle :'(
Toinen mikä jännittää on formuloiden tulevaisuus, vaikkei lajina niin paljoa kiinnostakkaan..
WRC-aika loppuu joka tapauksessa: http://www.mtv3.fi/urheilu/ralli/uutiset.shtml/arkistot/ralli/2008/12/764740
2011 alkaen MM-sarjaa ajetaan super 2000 autoilla.

Rallin super 2000 autot on saanut jo tähän asti olla nelivetoisia kylläkin ja rallin mm-sarjaan s2000 autoihin saa laittaa lisävarustepaketin, joka sisältää turbon ja siiven. Ne pitää pystyä asentamaan ja poistamaan jonkin aikarajan kuluessa.
 
MakeM

Active Member
Liittynyt
2 Elokuu 2008
Sijainti
Espoo
Vs: Taloustilanteen vaikutus autonvalmistajiin

Juu tuli itsekin tuo luettua. Kohta on monilla 80-lukua ikävä :)
 
Ylös Bottom