UUSI Space Star, hitti vai huti?

reilureiska

New Member
Liittynyt
16 Toukokuu 2019
Olen harkinnut ostavani uutena tai pari vuotta vanhana Mitsubishi Space Star auton. Vuosimalli siis kai 2017 eteenpäin. Muutamat seikat arveluttavat ja olisin halunnut kuulla omista tai tuttavien kokemuksia. Vain tämä UUSIN koppamalli kiinnostaa.

Ajan vuodessa noin 12 000km, joten melko vähän. Suurin osa ajosta on taajamassa pääkaupunkiseudulla ja yksin. Paljon on myös alle 5 km pyrähdyksiä. Ajan vuodessa melko vähän pitkää maantieajoa putkeen. Taloudellisuus painaa paljon vaakakupissa, joten pieni kulutus ja hankintahinta sekä katsastustilaistoissa pärjääminen koukuttaa minua. En haluaisi hirveästi sitoa autoon rahaa, mutta uudempaa varmatoimisempaa autoa arvostan, joten karsittu "karvahattumalli" ei ole minulle paha rasti. Auto on minulle lähinnä siirtymisväline enkä varsinaisesti "asu" siinä, joten en tarvitse hienouksia ja mukavuudesta voin hieman tinkiä. Ajattelin ostaa kuitenkin manuaalilaatikolla kaupunkiajostani huolimatta. Pystyn tekemään (kohtuu isoja) korjauksia itse melko kätevästi kun minulla on autoalan koulutus ja paikka missä tehdä (ei tosin autonosturia tai monttua). Tarkoitus olisi pitää autoa vähintään kymmenen vuotta. Pyydän pohtimaan kysymyksiäni lähinnä minun näkökulmasta.

Olen lukenut koeajoja netistä. Väittävät autoa melko kiikkeräksi mutkiin ajettaessa. Voitko itse allekirjoittaa tämän? Vai onko moni muu pikkuauto myös kiikkerä? Kehuttua pehmeää jousitusta kyllä arvostaisin kun kerran yleensä taajamassa lähinnä ajan nopeusrajoituksia noudattaen. Pehmeän jousituksen varjopuoli on kiikkeryys vai onko kallistuksenvakaaja jotenkin alimitoitettu?

Onko huolto-ohjelmassa jotain sudenkuoppia? Tuleeko vaikka kymmenen vuoden kohdalla jotain isompaa moottorin huoltamisen osalta esim. jakohihnan/ketjun (ketjukin+hammaspyörät myös kuluu) vaihtaminen maksaa tuplasti muihin autoihin verrattuna? Esim. Dacia kuulemma ratsastaa halvalla myyntihinnalla, mutta huollot voi olla yllättävän kalliita esim. öljynsuodatin pelkästään maksaa jo 50e johonkin malliin.

Perus ja kasko vakuutuksissa ei varmaan mitään ihmeempiä?

Mitenkäs varaosien saatavuus pääkaupunkiseudulla? Uusiin autoihin ei varmasti ihmeempiä varastoja pidetä mutta kun alkaa tulla vaikkapa 5 vuotta ikää niin jotain alkaa jo menemään varaosien osalta kaupaksi. Mitenkäs Mitsuun saa yleensä varaosia suoraan hyllystä merkkiliikkeistä/korjaamoilta? Meneekö hyvin usein tilaamiseksi ulkomailta ja pari päivää kestää tulla? Onko varaosat selvästi kallimpia muihin pikkuautoihin verrattuna?

Pidän lämmöstä talvella, joten onko mielestäsi sisätilan lämmityslaite riittävän tehokas? Saako autoon letkulämmitintä säteilylämmittimen sijaan niin ettei moottorin takuu asioissa tule sanomista? Käsittääkseni säteilylämmittimet ovat monessa automallissa melko onnettomia jos on perinteiseen lohkolämmittimeen tottunut.

Nettiautossa on ylipäätänsä melko vähän uusia tai reilusti vanhoja Space Star autoja tarjolla muihin merkkeihin verrattuna. Pohdin että jos ostan 2019 mallin Space Starin ja parin vuoden päästä tuumaan että ei ollutkaan hyvä ostos, niin on iso riski että siitä on vaikeata päästä eroon järkevällä hinnalla? Katsastustilastokin viittaa siihen ettei paljoa ole suomeen kyseistä autoa saatu kaupaksi halvasta hinnasta huolimatta, joten ihmiset EHKÄ vierastavat kyseistä automerkkiä? Jos en pidä pitkään autoa niin voin hävitä kohtuullisen paljon rahaa suhteessa muihin merkkeihin? Jos ostan käytettynä, niin joudun mieleisen yksilön hakemaan todennäköisesti yli 100km päästä. Käsi sydänmelle.... onko Mitsubishi ylipäätänsä merkkinä monelle "ei niin ensisijainen ehdokas" eli sitä vierastetaan? Ovatko myyntiajat yleensä pidempiä kuin muilla merkeillä?

Nyt jo maailmalla ilmenneitä tyyppivikoja? Ehkä jotkut ajavat jopa 30 000km niillä vuodessa jolloin viat alkavat tulemaan esiin?

Jotain muuta mitä olisi hyvä tietää niin hyvistä kuin huonoista puolista?

En ole vielä kyseistä autoa koeajanut ja muodostan sitten siitä oman mielipiteeni pidänkö siitä vai en. On hyvä mennä autokaupoille (sinne kauas) kun saa täältä vinkkejä mihin minun pitäisi kiinnittää erityistä huomiota. Olen miettinyt myös Toyota Yarista, Ford Fiestaa ja Nissan Micraa 0-5 vuotta vanhana. Teoriassa minulla on kaksi vuotta aikaa vaihtaa autoa ja vaihdan kun sopiva yksilö osuu kohdalle.... viikon päästä tai vasta kahden vuoden päästä. Space Staria pidän vahvana mustana hevosena valtamerkkien sijaan, joten olen päättänyt ottaa siitä selvää, että voisiko se olla minun autoni.
 

Basbarduu

V GSR & A163
Club Member
Moderaattori
Liittynyt
31 Maaliskuu 2009
Ainakin 3A92 moottoriin saa Calixin letkulämmittimen RE 480.
Normaalit kuluvat osat tuohon saa ainakin hyvin mutta en osaa sanoa miten hyvin sitten jotain erikoisempia.
 

Heffu

Member
Liittynyt
15 Heinäkuu 2005
Sijainti
Forssa
Kokemukseni perustuu vanhempaan 2014 (/rekisteröity 2015) malliin, mutta mitään mullistavia uudistuksia ei pitäisi 2019 mallissa olla.
Automme on CVT-laatikolla ja sillä on nyt melkein 4 vuodessa ajettu 100tkm, manuaalista ei ole valitettavasti kattavampaa kokemusta.

Olen lukenut koeajoja netistä. Väittävät autoa melko kiikkeräksi mutkiin ajettaessa. Voitko itse allekirjoittaa tämän? Vai onko moni muu pikkuauto myös kiikkerä? Kehuttua pehmeää jousitusta kyllä arvostaisin kun kerran yleensä taajamassa lähinnä ajan nopeusrajoituksia noudattaen. Pehmeän jousituksen varjopuoli on kiikkeryys vai onko kallistuksenvakaaja jotenkin alimitoitettu?
Eihän tämä tosiaan mikään urheiluauto ole ja alusta on kieltämättä melko veltto.
Varsinkin takapään jousitus on jätetty todellä pehmeäksi.

Onko huolto-ohjelmassa jotain sudenkuoppia? Tuleeko vaikka kymmenen vuoden kohdalla jotain isompaa moottorin huoltamisen osalta esim. jakohihnan/ketjun (ketjukin+hammaspyörät myös kuluu) vaihtaminen maksaa tuplasti muihin autoihin verrattuna? Esim. Dacia kuulemma ratsastaa halvalla myyntihinnalla, mutta huollot voi olla yllättävän kalliita esim. öljynsuodatin pelkästään maksaa jo 50e johonkin malliin.
Vielä on hieman takuuta jäljellä ja kaikki huollot suoritettu merkkiliikkeessä, joten tähän minun on vaikea ottaa kantaa sen tarkemmin.
Arvokkaitahan nuo huollot tuppaa merkkiliikkeessä olemaan..

Perus ja kasko vakuutuksissa ei varmaan mitään ihmeempiä?
Ei mitään ihmeellisyyksiä.

Pidän lämmöstä talvella, joten onko mielestäsi sisätilan lämmityslaite riittävän tehokas? Saako autoon letkulämmitintä säteilylämmittimen sijaan niin ettei moottorin takuu asioissa tule sanomista? Käsittääkseni säteilylämmittimet ovat monessa automallissa melko onnettomia jos on perinteiseen lohkolämmittimeen tottunut.
Meillä taitaa olla autoliikkeen asentama Defan säteilylämmitin (MUTU), en tosiaan varma asiasta ole kumpi siellä mahtaa olla, tosin meillä lämmin talli kompensoi tätä melko paljon. Kovissa pakkasissa pidempään ajettaessa saattaa hieman alimitoitetulta tuo lämmitin tuntua.

Nyt jo maailmalla ilmenneitä tyyppivikoja? Ehkä jotkut ajavat jopa 30 000km niillä vuodessa jolloin viat alkavat tulemaan esiin?
Näissä vanhemmissa malleissa on ollut maailmalla paljon viallisia taka-akseleita ja myös meidän yksilöömme on sellainen takuuna vaihdettu.
Tämä siis pitäisi olla jo kunnossa 2019 mallissa, koska uudemman mallin taka-akseli meille vaihdettiin.

Jotain muuta mitä olisi hyvä tietää niin hyvistä kuin huonoista puolista?
Pääsääntöisesti olemme tosiaan olleet tyytyväisiä autoon ja se on selviytynyt pidemmistäkin reissusta hyvin. (2 aikuista + 2 lasta)
Levillä olemme mm. käyneet täältä Kanta-Hämeestä.

Mitään yllättäviä huoltotarpeita ei ole ilmaantunut, poislukien tuo takuuna vaihdettu taka-akseli.
Määräaikaishuolloilla on selvitty.

Tämän isommin en nyt äkkiseltään saa kerrottua kokemuksia, joten saa esittää tarkentavia kysymyksiä.
Onpahan jotain saatu mustaa valkoiselle.
 
Viimeksi muokattu
Ylös Bottom