Varoituksen sana huijareista!

kamelinvarvas

New Member
Liittynyt
5 Huhtikuu 2011
Arvelin kirjottaa tänne varoittavan esimerkin. Laitoin ostoilmoituksen jakolaatikosta tänne ja keltaiseen pörssiin ja myöskin nettivaraosaan. yhteydenottoja tuli hyvin, ja ruvettiin sitten tekemään yhden kanssa kauppoja puhelimen kautta. Tekstiviesteillä oltiin yhteyksissä kun muuten ei häntä kuulemma kiinni saa työkiireiden vuoksi.sovittiin hinta ja että lähettää matkahuollon kautta jakiksen.Maksoin hölmö hyväuskoinen etukäteen ja kas kummaa, eipä ole sen jälkeen kuulunut mitään eikä ole jakistakaan tullut. Ainut mitä huijarista tiedossa niin tilinumero, puhelinliittymä yllättäen prepaid. Esitteli itsensä nimellä esa sulo joka taitaa olla aika yleinen nimi noilla huijareilla. Nooh, asia on nyt poliisilla tukittavana ja odotellaan että mitä saavat selville. Eli tästä lähin aion selvittää niin tarkkaan kaupan toisen osapuolen taustatiedot ja yhteystiedot kuin pystyn jos ei ole mahdollista tehdä kauppoja kasvotusten.Tarkkaavaisuutta kaupantekoon!
 
M

mikada

Guest
Vs: Varoituksen sana huijareista!

Ehdottomasti tarkkaavaisuutta jos meinaa maksaa etukäteen. Itsellä ei ollu tuossa Volvo projektin yhteydessä kuin 25€ ostos ja kun postimaksussa pysty säästämään reilusti, kun maksoi tyypille etukäteen. Foorumilla oli linkki sen kaverin weppisivulle ja siellä oli tarkat yhteystiedot ja nimi minkä ilmoitti minulle oli vielä sama, mikä heppu esiintyi kyseisillä kotisivuilla, niin totesin, että ei mahda kusettaa. Niin ja lisäksi oli kyseisellä nimimerkillä oleva heppu päässy vielä Volvo foorumilla reilujen kauppamiesten listaankin :) Jakolaatikossa varmastikkin puhutaan huomattavasti isommista summista kuin 25€:sta, niin en kyllä ihan ilman tutkimatta hepun taustoja olis lähetelly tilille rahaa. :-\
 
V

veikka81

Guest
Vs: Varoituksen sana huijareista!

MitsuMi sanoi
. Niin ja lisäksi oli kyseisellä nimimerkillä oleva heppu päässy vielä Volvo foorumilla reilujen kauppamiesten listaankin :)

Hmmm, vastaava lista tännekkin ???
 

Niko Päivinen

Colt, Lancer, Pajero
In Memoriam
Liittynyt
5 Tammikuu 2003
Sijainti
Lahti
Vs: Varoituksen sana huijareista!

Näitähän riittää:

http://keskustelu.suomi24.fi/node/9375608
 

Nuhapumppu

Mitsubishi Pajero 2,5TD
Liittynyt
15 Elokuu 2005
Sijainti
Muhos
Vs: Varoituksen sana huijareista!

Ettei vaan olisi sama kaveri kuin tässä jutussa? http://forums.offipalsta.com/showthread.php?t=88431

Eli Eetu Pakkanen
Tilinro 800022-32429455
ee.tupakka.nen@hotmail.com
Käyttää puhelin numeroita
041-7825559 046-5857115 0400228032

Nykyään olen itse alkanut kaikkien ostamieni osien myyjien puhelinnro,s-postin ja nimen tukkinut ekana googleen jos vaikka sattui löytymään jotain tällaista kivaa.
 

-JiiPee-

New Member
Liittynyt
18 Kesäkuu 2006
Vs: Varoituksen sana huijareista!

Sama on viime päivinä yrittänyt huijausta Opel Club Finlandin foorumilla...

JiiPee
 

Niko Päivinen

Colt, Lancer, Pajero
In Memoriam
Liittynyt
5 Tammikuu 2003
Sijainti
Lahti
Vs: Varoituksen sana huijareista!

Jos yhdistelis tänne näitä huijarivaroituksia sitä mukaa kun niitä tulee. Pistän stickyksi, ja ostopuolelta linkit tähän ketjuun (ei tarvitse päivittää montaa ketjua, ainostaan tätä yhtä).
 

Nuhapumppu

Mitsubishi Pajero 2,5TD
Liittynyt
15 Elokuu 2005
Sijainti
Muhos
Vs: Varoituksen sana huijareista!

Liekköhän tämä sama kaveri,jos niin ei muutakuin kaikki joita on edes yrittänyt huijata niin tekemään ilmoitusta,vaikkei ole tullut taloudellista vahinkoa,ottaa syyttäjä aina nämä petosyrityksetkin huomioon.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011100314505245_uu.shtml
 

Jahvetti

Active Member
Club Member
Hallitus
Moderaattori
Liittynyt
9 Tammikuu 2003
Sijainti
Honduras
Vs: Varoituksen sana huijareista!

eipä se poliisi ole sitä kotkan kaiffariakaan saanu tilille... Tuskin tätäkään... :(
 

Nuhapumppu

Mitsubishi Pajero 2,5TD
Liittynyt
15 Elokuu 2005
Sijainti
Muhos
Vs: Varoituksen sana huijareista!

Saadaanhan netilille,ainut vaan että rahoja tuolta tuskin tulee koskaan saamaan takaisin koska ainahan nuo huijarit on maksukyvyttömiä. Minun mielestä nuo korvaus summat voitais vähentää automaattisesti niistä kelan rahoista joita se kuitenkin valtiolta lypsää,oppispahan perkeleet :mad:
 

Joikale

niinpä niin, jaapa jaa, trallalallalaa
Liittynyt
7 Maaliskuu 2008
Sijainti
Kajaani
Vs: Varoituksen sana huijareista!

http://www.mitsubishiclubfinland.com/keskustelu/index.php?topic=40116.0

Kirja ostaessa tarjotteli mulle, numeroitten takaa löytyy sama Eetu poika..
 

Bazeeba

Member
Liittynyt
1 Syyskuu 2007
Sijainti
Soini
Vs: Varoituksen sana huijareista!

Nettimarkkinassa nimi Joni Koski, ennen ollut nimellä markku kokkonen. Kellään tästä tietoa? Myy pleikkaria, n8sia ja kannettavaa. Tehtiin tuossa kesällä kauppoja tuosta n8sista mutta eipä puhelinta näkynyt.
 
V

veikka81

Guest
Vs: Varoituksen sana huijareista!

Kannattaa maksaa ennakkoja :peukku :palvo :kuningas ;D
 

keijo

New Member
Liittynyt
6 Lokakuu 2011
Vs: Varoituksen sana huijareista!

älkää ostako mitään JANI LAAKSO nimiseltä myyjältä. pyytää rahat etukäteen tilille ja lupaa lähettää tavaran välittömästi mutta kuinkas ollakkaan tavaraa ei näy ja mies ei vastaa puhelimeen. osaa odoteltu jo yli viikko ja mistään sitä ei ole lähetetty.
myyjä mainosti olevansa kiteeltä ja numero on 0417789955/jani laakso ja tilinum fi5015903500556335. itse hävisin 50 euroo mikä ei paljoa ole mutta siitä huolimatta näistä pelleistä kannattaa tehdä ilmoitus niin loppuu kusettaminen....
 

Harri K

monenlaista kippoo....
Liittynyt
5 Tammikuu 2003
Sijainti
Tampere
Vs: Varoituksen sana huijareista!

keijo sanoi
älkää ostako mitään JANI LAAKSO nimiseltä myyjältä. pyytää rahat etukäteen tilille ja lupaa lähettää tavaran välittömästi mutta kuinkas ollakkaan tavaraa ei näy ja mies ei vastaa puhelimeen. osaa odoteltu jo yli viikko ja mistään sitä ei ole lähetetty.
myyjä mainosti olevansa kiteeltä ja numero on 0417789955/jani laakso ja tilinum fi5015903500556335. itse hävisin 50 euroo mikä ei paljoa ole mutta siitä huolimatta näistä pelleistä kannattaa tehdä ilmoitus niin loppuu kusettaminen....

Tilinron kun muutti muotoon 159035-556335 ja googleen niin heti tärppäs...

http://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=16&t=190775&o=200

eli "ystävämme" Eetu asialla... Eetu saa luultavasti kohta vieraita...
Liekkö asuu Treen seudulla:

http://keskustelu.suomi24.fi/node/9375608

teeppä rikosilmotus..jätkä taas vapaal ja sil on näköjää ehdollista alla...
 
V

veikka81

Guest
Vs: Varoituksen sana huijareista!

Chiqi_ sanoi
Vihjeenä että tallaisia ei kannata kirjoitella, voipi napsahtaa omaan nilkkaan. Toisella foorumilla aikoinaan kävi jollain näin.

Tästä ois kiva lukea enemmänkin ;D
 

Nuhapumppu

Mitsubishi Pajero 2,5TD
Liittynyt
15 Elokuu 2005
Sijainti
Muhos
Vs: Varoituksen sana huijareista!

Veikka sanoi
Tästä ois kiva lukea enemmänkin ;D
Hae googlella ,juttuhan liittyi tähän yhteen auto huijariin nimeltään TA. Muistaakseni joku nakkasi ffp:llä että joutais viedä peräkontissa soramontulle ja antaa käkättimeen,joka muu sitten otti ja vei niin tämä lauseen heittänyt/heittäneet saivat tuomion yllyttämisestä pahoinpitelyyn. Hienoa suomen "oikeus"laitos :peukku :peukku
 

Bazeeba

Member
Liittynyt
1 Syyskuu 2007
Sijainti
Soini
Vs: Varoituksen sana huijareista!

Juu ja vielä jos sattuu vaikka aseita omistamaan niin ne haetaan ensimmäisenä kun tuommosia kauheuksia laukoo suustaan..
 

DaJackal

EA5A, Z16A, CB4A, D22, E39A
Club Member
Liittynyt
10 Huhtikuu 2010
Sijainti
Lappeenranta
Vs: Varoituksen sana huijareista!

Nuhapumppu sanoi
Hae googlella ,juttuhan liittyi tähän yhteen auto huijariin nimeltään TA. Muistaakseni joku nakkasi ffp:llä että joutais viedä peräkontissa soramontulle ja antaa käkättimeen,joka muu sitten otti ja vei niin tämä lauseen heittänyt/heittäneet saivat tuomion yllyttämisestä pahoinpitelyyn. Hienoa suomen "oikeus"laitos :peukku :peukku

Paitsi ettei tosiasiassa tainnut edes viedä, mutta TA onnistui saamaan tuomion omaksi edukseen uhkaamalla viedä asian EU-tuomioistuimeen jne. Näin ainakin muistelen, google-haku löytää aiheesta lisää.
 
V

veikka81

Guest
Vs: Varoituksen sana huijareista!

Nuhapumppu sanoi
Hae googlella ,juttuhan liittyi tähän yhteen auto huijariin nimeltään TA. Muistaakseni joku nakkasi ffp:llä että joutais viedä peräkontissa soramontulle ja antaa käkättimeen,joka muu sitten otti ja vei niin tämä lauseen heittänyt/heittäneet saivat tuomion yllyttämisestä pahoinpitelyyn. Hienoa suomen "oikeus"laitos :peukku :peukku

No onko tuo TOMMI AURA joku pyhimys, vai miks pitää kirjottaa vaan nimikirjaimet ??

Vai pelkääkkönä että se vie sut käräjille nimensä kirjoittamisesta ;D
 

JaniB

Evo 8 / Fiat Argenta "evo 3"
Liittynyt
16 Elokuu 2010
Sijainti
Turku
Vs: Varoituksen sana huijareista!

Kyseisen herran ollessa kyseessä, kaikki on mahdollista.

Tuossa juttua http://www.ffp.fi/bb/viewtopic.php?t=3486

Harmi että se aiempi alkuperäinen topikki missä näihin muilutuksiin muka yllytettiin on poistettu aikanaan.
 

Harri K

monenlaista kippoo....
Liittynyt
5 Tammikuu 2003
Sijainti
Tampere
Vs: Varoituksen sana huijareista!

Tomppahan viimesen tiedon mukaa ajaa/ajoi ratikkaa stadissa tämän jälkeen
 

JaniB

Evo 8 / Fiat Argenta "evo 3"
Liittynyt
16 Elokuu 2010
Sijainti
Turku
Vs: Varoituksen sana huijareista!

Joo, ja senkin bongaamisesta saatiin melkein soppa aikaiseksi:

http://www.ffp.fi/bb/viewtopic.php?t=138540
 

Nuhapumppu

Mitsubishi Pajero 2,5TD
Liittynyt
15 Elokuu 2005
Sijainti
Muhos
Vs: Varoituksen sana huijareista!

Veikka sanoi
No onko tuo TOMMI AURA joku pyhimys, vai miks pitää kirjottaa vaan nimikirjaimet ??

Vai pelkääkkönä että se vie sut käräjille nimensä kirjoittamisesta ;D
Kuten JaniB sanoi,tämän kaverin kanssa kaikki on mahdollista. Mistään tavallisesta rikollisestahan ei ole kyse,mies on oikeasti fiksu ja tuntee omat oikeutensa,vähän kuten Wincapita Kailajärvi. Ja en halua kokea tuota muutaman tyypin kohtaloa,että saadaan tuomio pelkästään nettikirjoittelusta.
Tästä kaverista oli aikoinaan varmaan 15sivuinen topic tuolla FFP:llä joka poiki myös tuon tuomion,harmi tosiaan kun se on poistunut,sieltä olisi saanut asiasta tietämättömät lukea miten suomi toimii ja suojelee rikollisia.
 

ST

Well-Known Member
Club Member
Liittynyt
24 Syyskuu 2003
Sijainti
Manse
Vs: Varoituksen sana huijareista!

No siis suomihan on oikeusvaltio..

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011110114672340_uu.shtml
 
V

veikka81

Guest
Vs: Varoituksen sana huijareista!

Näinkin voi käydä :D

http://www.dnsf.org/forum/index.php?action=dlattach%3Btopic%3D34450.0%3Battach%3D71871%3Bimage

Nelson___HAA_HAAAA___Muntz_by_Dynamoe.jpg
 

aavikko-mursu

2JZ-GTE - Forged by god himself
Liittynyt
27 Huhtikuu 2009
Sijainti
Seinäjoki
Vs: Varoituksen sana huijareista!

Chiqi_ sanoi
Vihjeenä että tallaisia ei kannata kirjoitella, voipi napsahtaa omaan nilkkaan. Toisella foorumilla aikoinaan kävi jollain näin.


Heh juu vähän olis voinu miettiä pitemmälle.
 

kamelinvarvas

New Member
Liittynyt
5 Huhtikuu 2011
Vs: Varoituksen sana huijareista!

Juuh,nyt on jo asiaan tullu vähän selvyyttä. Kyrväkkeen oikea nimi näyttääpi olevan:Sulo, Esa Tapani ja asustelee laitilassa. Syntyny v.1985. Poliiseilla on asia vieläkin tutkinnan alla, on kuulemma niin paljon "asiakkaita" että juttu on muuttunu lievästä petoksesta petokseksi.Eli ammattimies on näyttäny olevan asialla.Pittää tässä vaan odotella että mitä kuuluu seuraavaksi virkavallan puolelta.saavatko reppanalle edes minkäänlaista tuomiota..
 

MSRH

I'm so JDM, I sleep on the right side of the bed
Liittynyt
21 Tammikuu 2011
Vs: Varoituksen sana huijareista!

http://www.hs.fi/kotimaa/Nettikaupoissa+petkuttaneelle+ehdotonta+vankeutta/a1305552398217
 

Niko Päivinen

Colt, Lancer, Pajero
In Memoriam
Liittynyt
5 Tammikuu 2003
Sijainti
Lahti
Vs: Varoituksen sana huijareista!

Nyt oikeudessa ratkotut rikokset hän teki koeajalla. Tämän takia kahdeksan kuukauden ja kymmenen päivän rangaistus tuomittiin ehdottomana.

Suomen "oikeuslaitos" ei kyllä ikinä lakkaa hämmästyttämästä. Eli jos jamppa olisi tajunnut odottaa edellisen ehdonalaisen päättymistä, olisi päässyt -taas- automaattisesti ehdonalaisella -eli käytännössä ilman minkäänlaista rangaistusta. Kumma miten tuo progressio on ainoastaan verotuksessa ja ylinopeussakoissa voimissaan. Oikeasti konnille pitäisi jakaa tuomioita näin: eka kerta ehdonalaisella, toka kerta linnaa (ja istutaan koko aika), kolmas samanlainen, niin tuplana, ja niin edelleen. Kyllä luulisi tyhmemmänkin tajuavan kuvion kolmannen kerran jälkeen.
 

Mr mmc

CS5W ralli///art
Liittynyt
18 Maaliskuu 2004
Sijainti
Polvijärvi
Vs: Varoituksen sana huijareista!

Niko Päivinen sanoi
Suomen "oikeuslaitos" ei kyllä ikinä lakkaa hämmästyttämästä. Eli jos jamppa olisi tajunnut odottaa edellisen ehdonalaisen päättymistä, olisi päässyt -taas- automaattisesti ehdonalaisella -eli käytännössä ilman minkäänlaista rangaistusta. Kumma miten tuo progressio on ainoastaan verotuksessa voimissaan. Eka kerta ehdonalaisella, toka kerta linnaa ja istutaan koko aika, kolmas samanlainen niin tuplana, ja niin edelleen. Kyllä luulisi tyhmemmänkin tajuavan kuvion kolmannen kerran jälkeen.

mun olis tarkoitus tehdä maanataina rikosilmoitus http://www.euro1supply.com/ sivustosta...
 

aavikko-mursu

2JZ-GTE - Forged by god himself
Liittynyt
27 Huhtikuu 2009
Sijainti
Seinäjoki
Vs: Varoituksen sana huijareista!

itse sain kyllä romuni tuolta euro1supplystä kun tilasin.. tilasin joskus sellaisen simlukitus poistokortin ku ostin kytkypuhelimen. ja kyllä se ihan tuli perille.
 

Hesus3

New Member
Liittynyt
4 Huhtikuu 2010
Vs: Varoituksen sana huijareista!

Pakkasen Eetu jäi tuossa loppuvuodesta suuresta huijausvyyhdistä poliisin haaviin. Näin ainakin murobbs puolella kirjoiteltiin (harrastanut siellä myös useempien tuhansien eurojen edestä huijaamista) tuossa vielä kuva ko. jantterista jos joku sattuu tunnistamaan naamalta :peukku

http://imageshack.us/photo/my-images/828/eetupakkanen.jpg/
 

Mr mmc

CS5W ralli///art
Liittynyt
18 Maaliskuu 2004
Sijainti
Polvijärvi
Vs: Varoituksen sana huijareista!

Mr mmc sanoi
mun olis tarkoitus tehdä maanataina rikosilmoitus http://www.euro1supply.com/ sivustosta...

tulihan tavarat kuhan uhkaili vähän..... mutta 3kk odotus alkaa ketuttaa... joten en suosittele kenellekkään!
 

Lewis

New Member
Liittynyt
16 Helmikuu 2012
Sijainti
Kuusankoski
Vs: Varoituksen sana huijareista!

Eetu pakkanen=Jaakko Laine=Niko Alakurtti

kyseinen kusettaja käyttää/käytti ainakin näitä nimiä
 

Harri K

monenlaista kippoo....
Liittynyt
5 Tammikuu 2003
Sijainti
Tampere
Vs: Varoituksen sana huijareista!

http://www.iltalehti.fi/autot/2012041615456255_au.shtml

multa kyl joskus yks vanhempi mies osti 2kpl renkait ja oli VR:lla töissä ja tuli junalla hakeen ne ja antoi rahat ;D
 

Niko Päivinen

Colt, Lancer, Pajero
In Memoriam
Liittynyt
5 Tammikuu 2003
Sijainti
Lahti
Vs: Varoituksen sana huijareista!

Ja näitä on edelleen aktiivisena, kiitos Lipposlovakian ripeän ja toimivan oikeuslaitoksen:

http://forums.offipalsta.com/showthread.php?p=921265#post921265

^ hyvä varoitusketju huijareista, päivittyy usein

http://www.bing.com/search?q=497000-10147252&qs=n&form=QBRE

Ja siis nimenomaan aktiivisena, eli vastailevat osto-ilmoituksiin ja tarjoavat etsittyä tavaraa.

Tarkkana siis. Jos joku on liian hyvää ollakseen totta, niin yleensä se myös on. Kaikenlaiset prepaid-numerot, numeron vastaamattomuus yms. kummalliset jutut pitää pistää ostajalla hälytyskellot soimaan. Ennakkomaksua vaadittaessa + tuntemattomien kanssa asioidessa pitää VÄHINTÄÄN vähän guuglettaa puhelinnumeroa, tilinumeroa ja nimeä. Jä ylipäätään suhtautua ennakkkomaksuun varauksella.
 

BamBu^^

New Member
Liittynyt
22 Maaliskuu 2011
Sijainti
Espoo
Vs: Varoituksen sana huijareista!

Taisin välttää huijauksen varovaisuudella.

Vaihe 1: Tuli tekstiviesti numerosta jossa lontooks kysyttii onks auto viel myynnissä.
Vaihe 2: Vastasin, että on ja pääsen näyttämään sitä vasta huomenna illalla.
Vaihe 3: "Ostaja" Kyselee asiallisesti auton kunnosta, huolloista, ja viimeisestä jne.
Vaihe 4: Vastaan, et tinki varaa on vähä, et tarjoo jotai.
Vaihe 5: "Ostaja" haluu tietää tarkan hinnan.
Vaihe 6: Sanon myynti hinnan.
Vaihe 7: Hinta ja auton kunto kelpaa, maksan kaupat paypal tilille ja ohjeet tilin tekoon samassa viestis. (vastaus tuli tosi nopeesti. iha ku automaattiviestit.)
Vaihe 8: Sanoin, et myyn auton ainoastaan käteisellä tai tilisiirrolla pankissa.
Vaihe 9: Ei vastausta
Vaihe 10: Kysyn missä asut ja et tietenki meiän pitää nähä enne kauppoja ja mun pitää nähä "ostajan" henkkarit kauppakirjaa varten.
Vaihe 11: Ostaja sanoo et kuulostaa hyvältä, on tällä hetkel Genoa:ssa (Italiassa) ja et mun ei pitäs huolehtii auton kuljetuksesta, et hän hoitaa auton noudon. Ja kysyy taas et onks mul paypal tilii.
Vaihe 12: Sanon, et se joka tulee noutamaa auton maksaa sen mulle käteisellä tai pankissa, et mä en oo tyytyväinen "ostajan" tapaan tehä autokauppoja, et netissä on paljon huijareita liikenteessä.
Vaihe 13: Ei vastausta.

"Ostajan" tietoja:

Jessica Megan
+4493453202
Jessicamegan6@gmail.com
Kieli Englanti
 

Basbarduu

V GSR & A163
Club Member
Moderaattori
Liittynyt
31 Maaliskuu 2009
Vs: Varoituksen sana huijareista!

Nuitahan piisaa. Murossa oli joskus jossain juttua kun joku ulkomaalainen ois halunnu Bambun mainitsemalla tavalla ostaa jonkun _mopon tai kevarin_ ulkomaille :D
 

BamBu^^

New Member
Liittynyt
22 Maaliskuu 2011
Sijainti
Espoo
Vs: Varoituksen sana huijareista!

Kahelle kaverille käyny sama auton kanssa lähiaikoina. Nyt tarkkana! :peukku
 

Akio

impact green
Club Member
Moderaattori
Liittynyt
16 Huhtikuu 2010
Sijainti
Lohja
Vs: Varoituksen sana huijareista!

onko muille tullut vastaan "tarjousta" missä joku tarjoaa autostasi pyytämäsi summan ja pyytää vastaanottamaan huomattavaa palkkiota vastaan hänen erään paketin ja huolehtimaan siitä "BUT UNDER ANY CIRCUMSTANCES DO NOT OPEN" kunnes tämä kaveri itse saapuu suomeen?
oli vielä mainittu että mun pitäisi ottaa lähetyksestä täysi vastuu :p
ties mitä pernaruttoa tai postimyyntivaimoa sieltä olisi tullut

myin silloin fiat unoa, onneksi en itse ole sentään noin uuno ;D

ja aikaisempaan paypal säätöö niin joku koitti moottoria ostaa siitä mun purettavana olevasta galantista samalla tavalla
 

J. Puhakka

Active Member
Club Member
Moderaattori
Liittynyt
7 Tammikuu 2003
Vs: Varoituksen sana huijareista!

Kantsii muistaa että yleisesti ottaen autot on ihan kaikkialla halvempia kuin suomessa, joten aika vähässä on legitit ostajat jotka haluaa esim. ostaa Golffin suomesta 5000e joita saa Englannista 50-500e naapurista. (eräs tapahtunut keissi..)
 

aavikko-mursu

2JZ-GTE - Forged by god himself
Liittynyt
27 Huhtikuu 2009
Sijainti
Seinäjoki
Vs: Varoituksen sana huijareista!

laitoin kans gallun toissa päivänä myyntiin nettiautoon. no eilen tuli englannin kielinen viesti jostain nimeltä magentahouse. ei siis ollut numeroa vaan suoraan nimi. vähä niinku tulee vaik postista tai matkahuollosta viesti niin siinä lukee suoraa posti tai matkahuolto. tosiaan viestissä teksti: is your car available for sale? please reply jessicamegan6@gmail.com.. ei oo paljo tarvinnu replytellä.. :D
 

BamBu^^

New Member
Liittynyt
22 Maaliskuu 2011
Sijainti
Espoo
Vs: Varoituksen sana huijareista!

aavikko-mursu sanoi
laitoin kans gallun toissa päivänä myyntiin nettiautoon. no eilen tuli englannin kielinen viesti jostain nimeltä magentahouse. ei siis ollut numeroa vaan suoraan nimi. vähä niinku tulee vaik postista tai matkahuollosta viesti niin siinä lukee suoraa posti tai matkahuolto. tosiaan viestissä teksti: is your car available for sale? please reply jessicamegan6@gmail.com.. ei oo paljo tarvinnu replytellä.. :D
Sama kysymys ku mulla. BUSTED!! ;D
 

Dammed

New Member
Liittynyt
9 Joulukuu 2010
Vs: Varoituksen sana huijareista!

Itte kun datsunia olin myymässä, siitä kovasti kiinnostui joku brittiläinen laivaston komentaja. Oli ostamassa sitä pojalleen häälahjaksi ;D
 

Akio

impact green
Club Member
Moderaattori
Liittynyt
16 Huhtikuu 2010
Sijainti
Lohja
Vs: Varoituksen sana huijareista!

Dammed sanoi
Itte kun datsunia olin myymässä, siitä kovasti kiinnostui joku brittiläinen laivaston komentaja. Oli ostamassa sitä pojalleen häälahjaksi ;D
ilmainen rahti tällä kaverilla :D
 

Ruuspe

New Member
Liittynyt
23 Marraskuu 2006
Vs: Varoituksen sana huijareista!

Ilmoittelen tässä tampereen seudulta eräästä mitsu harrastajasta evo ja sapporo ('äidin'). On ollut tämän foorumin käyttäjä. Osti minulta sapporon koneen, ok. Halusi vielä toisesta moottorista osia, tehtiin vaihtokauppa hän sai osat, minä vielä 6kk odottelen. Ei vastaa puhelimeen, kerran on vastannut tekstiviestillä. Toinen sapporon osan tarvitsija asuu lohjan suunnassa samaten oli osien vaihto kyseessä hän sai mitä tarvitsi mutta unohti osan minulle lupaamistaan osista. Molemmille on puh: numerot/nimet tiedossa, niitä en nyt tässä vaiheessa vielä julkaise kun ei tässä nyt ihan jäniksen selässä olla, eletään toivossa ja 'pelätään' pahinta. T: Ari 0400602691, a.ruusperi@granada.fi
 
Ylös Bottom