Vs: Harrasteauton viehätys
Mulle harrastetoiminta on melko lailla kaikki yhtä ja samaa: fiilistä.
Soittaessa yleisölle, oli se pieni tai suuri, yritetään saada kaikki samaan tunnelmaan lavaesiintymisellä ja musiikilla joilla luodaan se tietty tunnelma. Ja vaikkei siitä musiikista itsessään tykkäisikään niin perkele sitä on mukava kuunnella kun saadaan oikea ätmös aikaiseksi
Sama homma on näiden harrasteajokkien (Sigma ja GN) kanssa, vaikka se fiilis ei muille ehkä välitykään. Se on vaan se omin käsin laitetun ajoneuvon tunnelma, se ei ole pelkkää ajamista vaan se on ihan oikeasti jokaisen aistin nautinto.
Itselle tulee aina mieleen kesä, jolloin viimeksi sigmalla ajoin; Lämmin ilta, aurinko juuri laskemassa, ei kiire yhtään mihinkään eikä mitään määränpäätä. Radiosta kuuluu vanhempaa rokkia / rautalankaa, avonaisesta ikkunasta tulee kaikki kesän tuoksut sekoittamaan wanhan auton ominaisaromia lämpimänä tuulahduksena ja itse auto kulkee tasaisesti ja pehmeästi. Eikä tunnelmaa ainakaan latista se, että ohikulkijat kääntyvät katsomaan vähän harvinaisempaa autovanhusta
se tunne on sanoinkuvaamaton. Se on mahtavaa. Siinä rentoutuu. Siinä tuntee olevansa elossa.
Siinäpä meikäläisen tilitys. Jotkut tykkää raa'asta voimasta, jotkut popittelusta, kuka mistäkin. Mut kaikille lienee yhteistä sama asia: fiilis jonka siitä saa.