"Timon tarina"

Mitsu

Teen minkä ihminen ja kiinteistönhoitaja voi.
Liittynyt
5 Tammikuu 2003
Sijainti
Siilinjärvi
Sivuten vähän tätä grillituotteista aiheutunutta jupakkaa:

"Timon" tarina

28-vuotias Timo (nimi muutettu) kertoo synkkää tarinaa:

"No pienestähän se tietysti alkoi, niinkuin kai kaikilla... kaverit
olivat jo jonkin aikaa grillailleet ja saivat yhtenä kuumana
heinäkuun iltana mut puhuttua mukaan rinkiin, saunakaljoissa tietysti
enhän mä siihen muuten olis
lähtenyt. "Ei siitä mitään tuu, tää on ihan turvallista", ne sanoi ja
mä uskoin, vaikka vähän arvelutti; olin lukenut valistuslehtisiä ja
nähnyt poliisin kuvia koko ikänsä grillanneista papoista ja
mammoista. Ihan kurttuisia ne oli ja näytti 60-vuotiailta, vaikka
sitä ne tais kyllä
ollakin.

Kaverit ensin kertoi ihan yleistä asiaa grillaamisesta; miten se
tehdään oikein, vaikutukset, vaikutusajan jne. ja näyttivät sitten
malliksi. Hyvältä näytti kavereista tuntuvan, kun ensin vierestä
katselin kuinka he grillasivat ja söivät lenkkimakkaranpätkät. Sitten
he halusivat minunkin kokeilevan ja söinkin varovaisesti testiksi
puolikkaan kanankoiven. Taisin jäädä heti kerrasta koukkuun, sillä
oli se vaan niin hienoa; kuola vaan valui suupielestä, kun ahnaasti
upotin hampaani grillimarinoituun kanaan ja pian olin itsekin ihan
marinadissa - kirjaimellisesti. Kokemattomana jätin
kuitenkin sinapit ja ketsupit väliin, joita kokeneemmat kaverini
laittoivat makkaroidensa päälle "boosteriksi" niinkuin ne alan
kielellä siitä puhui.

No, muutama kerta sitten kavereiden kanssa salaa grillailtiin mökillä
aina saunan päälle ja alku menikin hyvin, mutta pikkuhiljaa alkoi
tuntumaan, että
tekee vaan mieli grillata enemmän ja enemmän ja olis aika hommata oma
grilli. Vähän neuvoja kyselin ensin ja ennenkuin oikeasti
tajusinkaan, ostin ensimmäisen oman grillini pari vuotta sitten
Mustamäen torilta. Mä
salakuljetin sen maahan rantapalloksi naamioituna. Vähänhän
tullivirkailijat olivat kummissaan metallisesta rantapallosta, mutta
sain kuin sainkin grillin maahan. Siitä se kierre sitten lähti eikä
loppua näkynyt; grillattiin joskus neljä-viisikin kertaa viikossa,
arkisinkin. Eihän siinä mitään järkeä ollut ja rahaa paloi
mielettömästi aineisiin ja tarvikkeisiin.
Meillä oli oma pikku hupiklubi, johon kaikki "hyvät tyypit" oli
tervetulleita, mutta kaikille tehtiin selväksi, että tästä jutusta EI
sitten puhuta tai... Itä-naapuristahan kaikki tuli ja selvä juttuhan
se oli, että pelattiin kovaa peliä järjestäytyneen alamaailman,
ns. "grilliringin" kanssa.


Aluksi mä pärjäsin pelkillä puhtailla luonnontuotteilla, joko
pelkällä pihvillä tai joskus otin päälle extrana lisäaineettomia,
kotimaisten kanankasvattajien omia marinadeja, mutta se oli aika
harvinaista, ehkä
kerran kuussa. Kaverit söi jo keinotekoisia, grilliringiltä ostettuja
marinadikastikkeita, joista ei kyllä koskaan tiennyt mitä lisäaineita
niihin oli lisätty, mutta ei se ketään tuntunut haittaavan, kunhan
tuli hyvä fiilis
ja lopulta mä ajauduin niihin itsekin. Sen jälkeen en enää
kotimaisiin koskenut, oli se maku ja ne sävärit niin erilaiset.


Käry taisi käydä ihan sen takia, että oltiin niin huolettomia; ei
jotenkin osannut ajatella enää suoraan, kun piti vaan saada lisää.
Tässä vaiheessa mä
olin kyllä jo tosi syvällä kierteessä ja oon oikeastaan kiitollinen,
että kävi niinkuin kävi. Kaikki kelpas; kana, kaikenlaiset
lenkkimakkarat ja nakit, grillikylki... kerran jopa vedettiin uusia
perunoita grillistä, kun kaverilla oli just "sato" valmistunut.
Naapuri oli just tullut mökilleen ja se sitten taisi poliisit
paikalle soittaakin, kun grillaamisen voimakas tuoksu oli sen pihaan
asti kantautunut.


Eihän siinä enää mikään auttanut, kun oli just vedetty mahat täyteen
ja kaksi maijaa kurvasi pihaan pillit vinkuen.


Kavereista kaksi lähti lusimaan yli vuoden kakkua törkeistä
grillausrikoksista, useista grillitarvikkeiden myyntirikoksista ja
toinen sai vielä puoli vuotta extraa ammattimaisesta perunoiden ja
tomaattien kasvattamisesta. Toisella todettiin pitkälle edennyt PAH-
myrkytyksen aiheuttama vatsasyöpä ja se on nykyään letkuissa teholla
ja varmaan kuolee pian. Yksi sai syytteen avunannosta laittoman
marinadin salakuljettamiseen Venäjältä ja se sai puoli vuotta
ehdonalaista. Itse sain kolme kuukautta ehdollista laittomien
grillitarvikkeiden hallussapidosta ja mut määrättiin
pakkovieroitushoitoon surullisenkuuluisaan vegaanifeministien
vieroituslaitokseen Keravalle. Grillit ja lihat tietysti
takavarikoitiin.


Nyt mä oon ollut kuivilla kohta puoli vuotta, mutta vieläkään ei mene
päivääkään etteikö tekis mieli edes vähän grillailla, tai "kärtsää
kyrsää" niinku alan slangissa sanottaisiin. Tää on tällaista
varovaista
tasapainoilua, päivä kerrallaan. Sukulaiset ja "streitit" kaverit oli
tietysti kauhuissaan kuullessaan, että mä joudun oikeuteen, mutta nyt
niiden tuki on kyllä ollut aivan loistavaa; ilman niitä mä en olis
tässä, mä en
olis jaksanut sitä kauheeta vierotuksen tuskaa. Tavallaan mä oon
tyytyväinen, koska nyt mä todella tajuan kuinka vaarallista
grillaaminen oikeasti on. Jos mä jotain haluun teille lapset sanoa
niin se on tämä: älkää herran tähden KOSKAAN ottako vastaan edes
pientä viattoman näköistä grillattua prinssinakkia; tähän helvettiin
joutuu ihan huomaamattaan ja
sillä on todella helppo pilata koko elämänsä! Pysykää lapset erossa
grillaamisesta, sen mä haluun teille sanoo!"
;D ;D
 

tkreander

New Member
Liittynyt
5 Tammikuu 2003
Sijainti
Vantaa, Finland
Mä en oo grillissä polttanu mitään muuta ku hiukset :)
Ja nyt sitä sitten kaljuunnutaan kovaa vauhtia :'(
Kerran kaasugrillillä, ku kaveri oli fiksuna jättäny kaasun päälle, ja kaks kertaa intissä kamiinan kanssa "Taika-Jimillä" leikkiessä kipinävuorossa. Onneks oli talvi :)
 
Ylös Bottom