Edellisen omistajan aikana oli pelkääjän puolen ajovalon pesin saanut kipeää eli se pitäisi vaihtaa. Vanhasta ei ole jäljellä kuin ruuvit ja pala letkua puskurin sisässä. Olen uuden pesimen hankkinut ja eilen pintapuolisesti tutkimme miten sen saisi vaihdettua.
Saako sen vaihdettu mitenkään muuten kuin puskurin irrottamalla?
Jos saa niin kuinka?
Jos ei saa niin kuinka iso homma on puskuri irrottaa?
Terävien kuoppien yli ajaessa alustasta kuuluu kolahduksia. Koiranluut vaihdoimme eilen ja tilanne parani, mutta kolinat eivät poistuneet täysin. Kuulin, että mahdollisesti kyseessä voisi olla iskareiden kiinnityslaakereiden kuluminen, samanlainen diagnoosi piti paikkansa edellisen Bemarini kohdalla takaiskareiden ollessa kyseessä.
Voisiko tuo olla järkevä syy? Auto on vm 97 ja sillä on ajettu 200tkm.
Onko tuollaisten kiinnityslaakereiden vaihto kyseiseen purkkiin iso homma ja kuinka takana iskareiden yläpäähän pääsee käsiksi?
Pahoitteluni mahdollisista tyhmistä kysymyksistä, mutta Galant on täysin uusi tuttavuus minulle, joten saattaa hölmääjäkin tulla kyseltyä.
Kiitokset vastanneille jo etukäteen.