Kesäinen morjes!
On taas vettä virrannut Vantaassa viime kirjoitteluni jälkeen. Joskus vuonna nakki elin arkea turbodiesel-Galantin, E14 -87, kanssa ja kirjoittelinkin siitä täällä foorumilla. Auto oli arkikäyttiksenä talon uudempien autojen rinnalla v. 2000 - 2004, jonka jälkeen ruoste lopulta vei voiton, auto purettiin osiksi ja loppukori lähti naulatehtaalle. Sen jälkeen hommasin E34-dieselin, joka sekin lopulta jäi sivuun alkutalvesta 2006.
Mutta näin kävi: viime viikolla menin avaamaan nettiauton, ja kaiken järjen äänen läpi sukelsi alkuperäiskuntoinen, kohtuu vähän ajettu ja asiallinen E14 turbodiesel, Galant TD IC vm. 1988. Pari yötä piti kärvistellä, mutta lopulta ei auttanut kuin ostaa junalippu....
Kymppisarjan Gallut alkavat olla jo tosi harvinaisia, kun kolmosetkin (E3X) hupenevat kovaa vauhtia. Dieseleitä myytiin melko vähän, niitä ostivat paljon ajavat ja karavaanarit, ja kun tuohon yhtälöön lisätään vielä tunnetut ruosteongelmat, niin on selvää, että noita kymppisarjan dieseleitä ei enää montaa tässä maassa (tai muuallakaan) ole.
Aikanaan Galantin diesel oli eräs miellyttävimmistä henkilödieseleistä. Kone on tavallinen nelisylinterinen, mekaanisesti ohjatulla pumpulla varustettu kammiodiesel, jossa on ahdin ja välijäähdytin. Samaa konetta käytetään ilman väläriä mm. Space Wagonissa ja vaparina samanikäisissä Lancereissa. E14 TD, Suomeen tuotuna, on ollut aina GLX-varustetasolla: ohjauspylvääseen rakennetut lämmönsäätimet, sähköpeilit, keskuslukitus, elektroninen lämmönsäätö ilman automatiikkaa, vakionopeudensäädin ja kierroslukumittari. Ei sähköikkunoita, vaan kampilasit.
Diesel-Galantille on ollut tyypillistä muutamat ongelmat: laturit, laatikot ja kannet hajoavat, koneet menevät väljiksi (-> käynnistysvaikeuksia) ja kori ei kestä.
Nyt hankkimani on tosiaan viimeistä vuosikertaa, -88. Väri on metallishampanja, joka minusta on eräs kauneimmista tämän mallin väreistä. Autolla on ajettu 317 tkm, tälläiseksi autoksi tosi vähän. Auto on täysin alkuperäinen, ja matkan varrella siitä on selvästi pidetty huolta. Perusmekaniikka on täysin ehjää ja kunnossa, mitään vihjeitä mallin tyypillisistä ongellmista en löytänyt. Kori on joskus uudelleen maalattu huolellisesti ja alkuperäisellä sävyllä. Yleisilme on siisti, mutta alkavaa pintaruostetta löytyy tutuista paikoista, mm. ovien alalaidoista ja kurakaarista. Auto oli sisältä ihan järjettömän likainen, penkit piti pestä höyrypesurilla, tekstiilipesurilla ja Autoglymin Super INterior Cleanerilla kahdesti, jonka jälkeen vasta alkuperäinen väri alkoi tulla esiin...
Aikoinaan diesel-Galluni kanssa tyylisuuntana oli "budget tuning". Mutta nyt nämä autot ovat minusta oikeasti jo niin vanhoja, että ehkä ne ovat kuitenkin tyylikkäämpiä ihan alkuperäisessä kuosissaan. Eli tällä mennään: alkuperäistä kunnioittaen. Korkeintaan mallisarjalle ja aikakaudelle tyypillisiä lisävarusteita, mm. sisävalot tekisi mieli päivittää GLS II -mallin mukaiseksi, samoin sähkölasit tekisi mieli asentaa. Ilmastointi olisi aika välttämätön, onneksi kaverilla löytyy siihen osia. Soitinpuoli täytyy myös päivittää, autossa oli legendaarinen nuppiradio Luulen, että hyvä MP3-USB-soitin, asiallinen erkkasatsi eteen siististi asennettuna ja hillitty subi taakse on se, millä edetään.
Tarkoitus on pitää auto lähes päivittäisessä ajossa ja hoitaa sitä normaalein ylläpitotoimin, mikä tämänikäisessä autossa tietysti tarkoittaa mitä tahansa öljynvaihdosta täysremonttiin.... Talossa on muitakin autoja, on uudennahkeita alkuperäiskuosisia ja noin kymmenvuotiaita vähän erikoisempia, rakenneltuja tuninghärveleitä, mutta tämä Gallu saa nyt paikan arkikäyttiksenä, jossa on samalla kosolti tunnelmaa mukana!
Käytiin eilen kaverin kanssa paikallisella ABC:llä kahvilla. Parkkis oli ihan täynnä. Kahvilta tultuamme pällistelin ympärilleni ja tajusin, että minun Galani on parkkiksen vanhin auto, ainoa 80-lukulainen...
Jotta tämmöstä tällä kertaa. Kirjoittelen sitten lisää, kun laturi poksahtaa, kone työntää vedet pihalle tai pohjapelti tipahtaa irti kynnyskoteloista...
On taas vettä virrannut Vantaassa viime kirjoitteluni jälkeen. Joskus vuonna nakki elin arkea turbodiesel-Galantin, E14 -87, kanssa ja kirjoittelinkin siitä täällä foorumilla. Auto oli arkikäyttiksenä talon uudempien autojen rinnalla v. 2000 - 2004, jonka jälkeen ruoste lopulta vei voiton, auto purettiin osiksi ja loppukori lähti naulatehtaalle. Sen jälkeen hommasin E34-dieselin, joka sekin lopulta jäi sivuun alkutalvesta 2006.
Mutta näin kävi: viime viikolla menin avaamaan nettiauton, ja kaiken järjen äänen läpi sukelsi alkuperäiskuntoinen, kohtuu vähän ajettu ja asiallinen E14 turbodiesel, Galant TD IC vm. 1988. Pari yötä piti kärvistellä, mutta lopulta ei auttanut kuin ostaa junalippu....
Kymppisarjan Gallut alkavat olla jo tosi harvinaisia, kun kolmosetkin (E3X) hupenevat kovaa vauhtia. Dieseleitä myytiin melko vähän, niitä ostivat paljon ajavat ja karavaanarit, ja kun tuohon yhtälöön lisätään vielä tunnetut ruosteongelmat, niin on selvää, että noita kymppisarjan dieseleitä ei enää montaa tässä maassa (tai muuallakaan) ole.
Aikanaan Galantin diesel oli eräs miellyttävimmistä henkilödieseleistä. Kone on tavallinen nelisylinterinen, mekaanisesti ohjatulla pumpulla varustettu kammiodiesel, jossa on ahdin ja välijäähdytin. Samaa konetta käytetään ilman väläriä mm. Space Wagonissa ja vaparina samanikäisissä Lancereissa. E14 TD, Suomeen tuotuna, on ollut aina GLX-varustetasolla: ohjauspylvääseen rakennetut lämmönsäätimet, sähköpeilit, keskuslukitus, elektroninen lämmönsäätö ilman automatiikkaa, vakionopeudensäädin ja kierroslukumittari. Ei sähköikkunoita, vaan kampilasit.
Diesel-Galantille on ollut tyypillistä muutamat ongelmat: laturit, laatikot ja kannet hajoavat, koneet menevät väljiksi (-> käynnistysvaikeuksia) ja kori ei kestä.
Nyt hankkimani on tosiaan viimeistä vuosikertaa, -88. Väri on metallishampanja, joka minusta on eräs kauneimmista tämän mallin väreistä. Autolla on ajettu 317 tkm, tälläiseksi autoksi tosi vähän. Auto on täysin alkuperäinen, ja matkan varrella siitä on selvästi pidetty huolta. Perusmekaniikka on täysin ehjää ja kunnossa, mitään vihjeitä mallin tyypillisistä ongellmista en löytänyt. Kori on joskus uudelleen maalattu huolellisesti ja alkuperäisellä sävyllä. Yleisilme on siisti, mutta alkavaa pintaruostetta löytyy tutuista paikoista, mm. ovien alalaidoista ja kurakaarista. Auto oli sisältä ihan järjettömän likainen, penkit piti pestä höyrypesurilla, tekstiilipesurilla ja Autoglymin Super INterior Cleanerilla kahdesti, jonka jälkeen vasta alkuperäinen väri alkoi tulla esiin...
Aikoinaan diesel-Galluni kanssa tyylisuuntana oli "budget tuning". Mutta nyt nämä autot ovat minusta oikeasti jo niin vanhoja, että ehkä ne ovat kuitenkin tyylikkäämpiä ihan alkuperäisessä kuosissaan. Eli tällä mennään: alkuperäistä kunnioittaen. Korkeintaan mallisarjalle ja aikakaudelle tyypillisiä lisävarusteita, mm. sisävalot tekisi mieli päivittää GLS II -mallin mukaiseksi, samoin sähkölasit tekisi mieli asentaa. Ilmastointi olisi aika välttämätön, onneksi kaverilla löytyy siihen osia. Soitinpuoli täytyy myös päivittää, autossa oli legendaarinen nuppiradio
Luulen, että hyvä MP3-USB-soitin, asiallinen erkkasatsi eteen siististi asennettuna ja hillitty subi taakse on se, millä edetään. Tarkoitus on pitää auto lähes päivittäisessä ajossa ja hoitaa sitä normaalein ylläpitotoimin, mikä tämänikäisessä autossa tietysti tarkoittaa mitä tahansa öljynvaihdosta täysremonttiin....
Talossa on muitakin autoja, on uudennahkeita alkuperäiskuosisia ja noin kymmenvuotiaita vähän erikoisempia, rakenneltuja tuninghärveleitä, mutta tämä Gallu saa nyt paikan arkikäyttiksenä, jossa on samalla kosolti tunnelmaa mukana! Käytiin eilen kaverin kanssa paikallisella ABC:llä kahvilla. Parkkis oli ihan täynnä. Kahvilta tultuamme pällistelin ympärilleni ja tajusin, että minun Galani on parkkiksen vanhin auto, ainoa 80-lukulainen...
Jotta tämmöstä tällä kertaa. Kirjoittelen sitten lisää, kun laturi poksahtaa, kone työntää vedet pihalle tai pohjapelti tipahtaa irti kynnyskoteloista...
