Pressan vaalit

Vs: Pressan vaalit

Harri K sanoi
Kaverin sanoin
"Pekka H on ihan sympaattinen ja fiksun oloinen, mut kaveri ei ole suorittanut loppuun edes opiskelujaan, eli ei korkeakoulututkintoa eikä ammattitutkintoa, pelkkä lukio. Hän on myös sivari ja Presidentin pitäisi olla Puolustusvoimain ylipäällikkö, miten hän mahtaa ottaa kantaa niihin asioihin? Minusta hänellä ei ole edes edyllytystä toimia ylipäällikkönä. Homojakaan vastaan minulla ei ole mitään, mutta haluanko minä että Suomea edustaa vähemmistöryhmä ja onko se oikea kuva Suomesta ja Suomalaisista? Minun ääni menee jollekin muulle kuin Haavistolle. "

Hyviä pointteja, kellekkään ei varmaan ole käynyt epäselväksi että itse olin kovin Väyrysen kannalla. Jotenkin tuntuu hassulta nyt tuo monen "keskustajuntit" -asenne. Sitä sai kansa mitä tilasi, olisitte nyt sitten äänestäneet väyrystä ettekä niinistöä (niinkuin taisi loppuvaiheessa jotkut tehdä kun tajusivat haaviston nousun) Sitä, onko Suomi valmis homopresidentille, on vaikea määritellä. Pitää kuitenkin muistaa kuinka isossa osassa maailmaa voi tulla sanomista tuosta, tai miltä näyttävät linnanjuhlat. Neuvoisin kuitenkin tutkimaan näiden ehdokkaiden mielipiteitä jos se jotain kiinnostaa.

Päivisellä hyviä huomioita noista suojatyöpaikoista. :)
 
Vs: Pressan vaalit

Niko Päivinen sanoi
Halosella, niin kovasti kuin juhlinkin sen valtakauden päättymistä, ei ole ikänsä (ja sukupuolensa) puolesta ollut valinnanvaraa armeijan suhteen. Haavistolla on, ja Haavisto on tehnyt itsenäisen päätöksen vastustaa instituutiota, jonka ylipäälliköksi pyrkii. Eli siinä mielessä täysin validi pointti.

Tuossa Harrin lainauksessahan oli kyse siitä, että onko presidentti pätevä hoitamaan ylipäällikön virkaa, jos ei ole käynyt armeijaa. Eli pointti on jotain muuta kuin validi jos yritetään väittää että ylipäällikön työtä ei voi hoitaa armeijan käymätön henkilö.

Ja mitä tulee tuohon vastustamiseen. Jos täytyy valita vaihtoehdoista A ja B, onko se sitten A:n vastustamista jos valitsetkin B:n? Ei kai sentään. Vastustamista voisi olla vaikka sitten totaalikieltäytyminen.

Mutta kysyn ihan tietämättömyyttäni, mitä merkitystä presidentin puoluetaustalla on nykyään? Eihän presidentti vaikuta mihinkään sisäpolitiikan asiaan mitenkään. Vai pelkäätkö että vihreä presidentti kasvattaa vihreiden suosiota seuraavissa eduskuntavaaleissakin?
 
Vs: Pressan vaalit

Niko Päivinen sanoi
Haavisto on tehnyt itsenäisen päätöksen vastustaa instituutiota, jonka ylipäälliköksi pyrkii.

tuo on kyllä hyvä pointti. ei mulla ole mitään sivareita vastaan, mutta luulen, että reservin kapteeni on sopivampi puolustusvoimien ylipäällikkö kuin siviilipalvelusmies. mitenkään väheksymättä asioita, mitä sivarissa TAYS:ssa oppii.

mun mielestä kyseiseen seksuaalivähemmistöön kuuluva presidentti olisi vielä tällä hetkellä hiukan veren kerjäämistä nenästä. käsittääkseni on maita, joissa homous on edelleen rikos. ja onhan se suomessakin luokiteltu sairaudeksi vuoteen 1981 asti. en nyt millään tavalla tarkoita, että pitäisi tukea/hyväksyä tapoja, joilla jossakin maissa kohdellaan vähemmistöryhmien edustajia. tai olla erityisen ylpeä juntista historiastamme. mutta pitääkö sillä vakisin hakea huomiota, että "katsokaa, miten suvaitsevaisia me suomalaiset olemme"?! etenkään, kun se ei valitettavasti vielä ole edes totta. eikö sekin ole tietyllä tavalla tasa-arvoa, että kunnioittaa - tai ei ainakaan tahallaan sodi vastaan - muiden kansojen tapoja/lakeja? samalla tavalla näen, että on korrektia yrittää ymmärtää vanhempien suomalaisten ihmisten maailmankuvaa, joka ei aina ole yhtä suvaitsevainen kuin meidän nuorempien.
 
Vs: Pressan vaalit

No joo jos Haavistosta tulisi jonkun ihmeen kautta pressa, niin eipä taida sitten suomalaisilla olla mitään asiaa enää naljailla ruottalaisia miehiin suuntautuvaksi kansaksi. Eiköhän ruottalaiset hoksaa alkaa heittämään homppelikuittia tästäkin tuloksesta, kun B-rapun poika on toiseksi suosituin pressa ehdokas Suomessa ;D Ruottissa on sentään kuningas, joka älyää naisten päälle ;)
 
Vs: Pressan vaalit

nahkuri sanoi
mun mielestä kyseiseen seksuaalivähemmistöön kuuluva presidentti olisi vielä tällä hetkellä hiukan veren kerjäämistä nenästä. käsittääkseni on maita, joissa homous on edelleen rikos.
Jos Haavisto pressaksi, niin ensimmäiseksi vierailulle vain tuommoisiin maihin, niin sehän lynkattaisiin siellä ja sitten saataisiin uudet vaalit :peukku
 
Vs: Pressan vaalit

miikka sanoi
Tuossa Harrin lainauksessahan oli kyse siitä, että onko presidentti pätevä hoitamaan ylipäällikön virkaa, jos ei ole käynyt armeijaa. Eli pointti on jotain muuta kuin validi jos yritetään väittää että ylipäällikön työtä ei voi hoitaa armeijan käymätön henkilö.

No Harrin lainauksessa kylläkään ei puhuttu armeijan käymisestä, vaan siitä että Haavisto on sivari. Joka minustaKIN haiskahtaa ennen kaikkea poliittiselta kannanotolta, kuin miltään muulta. Ei olisi mitenkään harvinaista Vihreän puolueen riveissä käsittääkseni.

miikka sanoi
Ja mitä tulee tuohon vastustamiseen. Jos täytyy valita vaihtoehdoista A ja B, onko se sitten A:n vastustamista jos valitsetkin B:n? Ei kai sentään. Vastustamista voisi olla vaikka sitten totaalikieltäytyminen.

Come on. Jos kyse ei ole terveydellisistä syistä, niin kumpi tahansa (sivari tai totaali) on armeijan vastustamista. Toisessa (jos periaatteellisista syistä) vastustetaan asepalvelusta, totaalissa asepalveluksen lisäksi yleistä palvelusvelvollisuutta. Normi kadunmiehelle se nyt on melko yhdentekevää, mutta ylipäällikön rooliin pyrkivän päälle sellainen kyllä heittää aikalailla oudon varjon.

miikka sanoi
Mutta kysyn ihan tietämättömyyttäni, mitä merkitystä presidentin puoluetaustalla on nykyään? Eihän presidentti vaikuta mihinkään sisäpolitiikan asiaan mitenkään. Vai pelkäätkö että vihreä presidentti kasvattaa vihreiden suosiota seuraavissa eduskuntavaaleissakin?

Aika naiivia ajatella, että vuosikymmeniä jotain puoluetta ja poliittista asiaa ajanut yhtäkkiä totaalisesti unohtaisi ko. asian uudessa virassaan. Esim. Halonen on toimillaan varsin hyvin todistanut, ettei ole missään vaiheessa riisunut punaista viittaa yltään presidenttinä ollessaan. Eikä se asia uusilla naamoilla mihinkään muutu, seepra ei pääse raidoistaan. Esim. oikeuslaitoksen toiminta on hyvinkin sisäpoliittinen asia, johon presidentti vaikuttaa virkanimityksillään. Samoin monet muut nimitykset -uskotko, että esim. vähemmistövaltuutetun virkaa hoitaisi Halla-Aho täsmälleen samalla tavalla kuin ylioppilas-lausuntoautomaatti Biudiu? Itse en usko tähän. Ja todellakin pelkään vihreiden kannatuksen kasvua, aiheuttaa sen sitten mikä asia hyvänsä. Se puolue on aiheuttanut jo aivan riittävästi tuhoa sekä taloudelle, kansalaisten ostovoimalle, että autoharrastukselle.
 
Vs: Pressan vaalit

Niko Päivinen sanoi
Come on. Jos kyse ei ole terveydellisistä syistä, niin kumpi tahansa (sivari tai totaali) on armeijan vastustamista. Toisessa (jos periaatteellisista syistä) vastustetaan asepalvelusta, totaalissa asepalveluksen lisäksi yleistä palvelusvelvollisuutta. Normi kadunmiehelle se nyt on melko yhdentekevää, mutta ylipäällikön rooliin pyrkivän päälle sellainen kyllä heittää aikalailla oudon varjon.

Terveydellisillä syillä ei ole mitään tekemistä siviilipalveluksen kanssa vaan kyse on joko uskonnosta tai vakaumuksesta joka estää asepalvelun suorittamisen. Terveydellisistä syistä voi saada vapautuksen.

Vuoteen 1987 asti jos syy oli vakaumus se piti todistaa lautakunnan edessä johon kuului tuomari, upseeri, sosiaaliministeriön edustaja, pappi ja psykiatri. Sen jälkeen kirjallinen ilmoitus vakaumuksesta on riittänyt siviilipalvelukseen pääsemiseksi. Käsittääkseni lautakunta on teoriassa edelleen käytössä jos siviilipalvelukseen hakeutuu poikkeusoloissa eikä ole vielä aloittanut palvelusta poikkeusolojen alettua.
 
Vs: Pressan vaalit

Mulle ihan sama onko Haavisto homo vai ei, mutta se viherpiipertäminen pistää vituttaa, jos siitä tulis pressa. Lisää autoveroja, lisää energiaveroja jne. :seina
 
Vs: Pressan vaalit

No ei sekään hyvä idea ole että saulista tulee pressa, alkaa duunarin palkat pienemään kun heti mennään korottamaan veroja..

Rikas kun on koko elämänsä ollut ja rikkaasta perheestä niin ei yksinkertaisesti osaa asettua heikkotuloisen asemaan mutta taskuille on kyllä pokkaa tunkea heti kaikenlaisen joutavuuden nimissä. Laittaisivat rahahanat kiinni muualle ja täällä asiat ensin kuntoon ja sitten JOS sitä ylimääräistä on niin sitten jatketaan niitä euroimpperiumin haaveiluja..
 
Vs: Pressan vaalit

Kuten todettu, huonoista vaihtoehdoista on paha mennä valitsemaan. Siksi valitsinkin huonoista parhaimman eli Niinistön :) Vaikka henkilö edustaakin porvareita, niin silti tuntuu olevan ainut ehdokas, jolla on järki vielä tallella eikä katso maailmaa hirveästi minkään tietyn väristen lasien takaa.

Vihreitä ei saisi koskaan päästää mihinkään päättävään asemaan.
 
Vs: Pressan vaalit

Haavistoa vastaan äänestämistä ei voi ainakaan perustella sillä, että "autoverot" yms. nousisi. Ei presidentillä ole vaikutusvaltaa sisäpoliittisiin asioihin. Tässä asiassa olisin Haavistoa enemmän huolissani nykyisestä vasemmistolaisesta liikenneministeristä :seina
 
Vs: Pressan vaalit

Tasapuolisuuden nimissä on sanottava, että onhan tämä toinenkin ylipäällikköehdokas osallistunut puolueensa kautta armeijan yksipuoliseen (Suomen kannalta) aseistariisuntaan, maailmanhalailu-miinakieltohölmöilyssä. Siinä se turvallisuus taas parani kertaheitolla -rajan toisella puolella nimittäin. ;D
 
Vs: Pressan vaalit

nahkuri sanoi
varmaan kumpikin ehdokas on ihan pätevä kyseiseen duuniin

;D

niinistovaihaavisto.png
 
Vs: Pressan vaalit

Joku on taas kunnostautunut ja tehnyt täydellisen idioottimaisen ja avoimen puolueellisen "huumorikuvan". Tarkoitus oli äänestää Saulia tokalla rundilla, mutta juuri tällaiseten älynväläysten johdosta olen koko ajan lähempänä Haaviston äänestämistä myös toisella kierroksella.
 
Vs: Pressan vaalit

nokonzok sanoi
Joku on taas kunnostautunut ja tehnyt täydellisen idioottimaisen ja avoimen puolueellisen "huumorikuvan". Tarkoitus oli äänestää Saulia tokalla rundilla, mutta juuri tällaiseten älynväläysten johdosta olen koko ajan lähempänä Haaviston äänestämistä myös toisella kierroksella.

Heh, ei kai se Saulin vika ole. Mutta kyllähän tuo voi osua omaan nilkkaan ennen pitkää. Vähän niinku umpikierot vihreät tekivät tuosta Väyrysen isäntä ja emäntä -jutustakin. Noh onhan sinne taloon tyrkyllä tuossakin emäntää... :D (oli ihan pakko)
 
Vs: Pressan vaalit


sinänsä surullista, että varmasti haavisto saa monia ääniä toisella kierroksella juurikin sen ansiosta, että joka paikassa luodaan tuollaisia "ilkeitä" vertailuja. itse uskon, ettei sauli ole ainakaan yhtään sen rasistisempi tai homovastaisempi kuin suurin osa muistakaan suomalaisista.. ei kai se mikään rikos ole olla korkeasti koulutettu, kokenut poliitikko ja hetero, joka on käynyt armeijan? ???

vaikken muutenkaan ole mikään aktiivinen näissä asioissa, niin hieman kävi risomaan se, kuinka koko ajan ja joka haastattelussa/väittelyssä saulille suunnatut kysymykset olivat tyyliin "sitten, kun te olette tasavallan presidentti..", vaikka äänestys oli vielä käymättä. luulen, että tämä näkyi osittain väsymyksenä ja varovaisuutena saulin olemuksessa kampanjan loppupuolella. omasta mielestäni edellisissä pressanvaaleissa niinistö esiintyi enemmän edukseen, enkä häpeä myöntää, että olin kyllä toisella kierroksella sataprosenttisesti hänen kannallaan mäntyniemen isännäksi muumimamman sijaan.
 
Vs: Pressan vaalit

3GEclipse sanoi
Kuten todettu, huonoista vaihtoehdoista on paha mennä valitsemaan. Siksi valitsinkin huonoista parhaimman eli Niinistön :) Vaikka henkilö edustaakin porvareita, niin silti tuntuu olevan ainut ehdokas, jolla on järki vielä tallella eikä katso maailmaa hirveästi minkään tietyn väristen lasien takaa.

Vihreitä ei saisi koskaan päästää mihinkään päättävään asemaan.

Paitsi että katsoo euro-uskovaisenlasien takaa.

Ja mitä tuohon toiseen kierrokseen tulee, niin valinta on lähinnä kupan tai tippurin väliltä, joten taidan jättää äänestämättä.
 
Vs: Pressan vaalit

toivottavasti Haavisto voittaa, näkkyy sielä eteläsä olevan senverran vankka kannatus :-* :-*

ei tainnu jäädä niinistöstä uudellamaalla ja helsingissä ku jotain 20 000 ääntä :-* :-* :-*
 
Vs: Pressan vaalit

Tuleepa olemaan tylsä toinen kierros, kun eihän nuo kaksi loppuehdokasta tule saamaan kunnon väittelyä aikaan, kun ovat ajatusmaailmaltaan liian samanlaisia poliittisissa asioissa. Taitaapi ehdokkaiden suurin ero olla siinä, että toinen ottaa Vodkan jäillä ja toinen jätkän voilla. ::)
 
Vs: Pressan vaalit

Eihän niinistöllä mitään erityisen suurta suoraa valtaa ole duunareiden maksamiin veroihin tai muihinkaan sisäpolitiikan asioihin. Yleisesti Niinistö on ihan oikeassa siinä, että joku roti pitää olla talousasioissa, eihän velaksi voi pitemmän päälle elää, tai käy kuten Kreikalle.

Itse olin esimmäisella kierroksella Väyrysen kannalla, mutta nyt taitaa mennä ääni Niinistölle. Eikä minulla ole mitään Haavistoa vastaan, hänen TV-esiintymisensä ja muu toimintansa on ollut vakuuttavaa. Mutta minusta Niinistö on osoittanut olevansa näistä kahdesta pätevämpi. Enkä ala protestiksi mitään asiaa kohtaan äänestämään jotakin muuta, enkä varsinkaan kannata mitään vastajytkyjä, tärkeintä olisi kuitenkin saada pätevin valittua Suomea edustamaan kansainvälisissä piireissä.
 
Vs: Pressan vaalit

Jotenkin tämä homma on nyt mennyt kummasti niin, että Niinistöä äänestämällä olet yhtäkkiä "suvaitsematon", kun taas Haavistoa pitäisi muka äänestää pelkästään seksuaalisen suuntautumisen takia että sitten voi leijua olevasi niin muodikkaasti suvaitsevainen. ::)

Ensi vaaleihin joku narkkarirasistinatsiseksuaalivähemmistönedustaja ehdolle ja varma voitto tulee kun pitää olla NIIIIIN suvaitsevainen että sellaista osaa äänestää.
 
Vs: Pressan vaalit

No onneksi on mahdollisuus muuttaa vaikka ruotsiin jos haavisto sattuu voittamaan. Kohta enää kehtaa sanoo olevansa Pohjolasta P*rkele.
 
Vs: Pressan vaalit

Molemmat ehdokkaat ovat esiintyneet edukseen. Ei mitään junttieinarimeininkiä mikä ei pressalle sopisikaan :)

Jotenkin pisti silmään tuo toisen ehdokkaan vihreä "autoharrastaminen" Noinkohan ajaisi/ muistaisi muiden autoharrastajien asioita... vaikka ei ne mistään päättäisikään :)
 
Takaisin
Ylös Bottom