Ero sivun ”JDM tuonti omatoimisesti” versioiden välillä

MitsubishiClubFinland Wikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Rivi 1: Rivi 1:
== Yleistä tietoa auton ostamisesta Japanista ==

Miksi ylipäätänsä tilata auto itselleen japanista? Asiaa voidaan tarkastella kahdelta kantilta, JDM (Japan Domestic Market)-autojen miinus- ja plussapuolien kannalta. Japanissa huutokaupattavat tai muuten vain myytävät autot ovat siis pääasiallisesti Japanin omille markkinoille tarkoitettuja ajoneuvoja, joita on nyttemmin alettu tuomaan verotuksen ja AKE:n säännösten sen salliessa myös meille tänne EU:n autojen loppusijoituspaikkaan. Yleisesti ottaen myytävät ajoneuvot ovat ikäänsä nähden kohtuullisen vähän ajettuja ja hyväkuntoisia. Esimerkiksi 10 vuotta vanhan auton mittarissa on usein alta 100tkm. Matkamittarilukemien kaunistelu ei kuulu samalla tapalla japanilaiseen käytetyn auton kauppatraditioon kuin esimerkiksi saksalaiseen. 
Ajaminen Japanissa eroaa olosuhteiden takia paljon ajamisesta Suomessa. Välimatkat ovat lyhyitä, ja ajo on suureksi osaksi kaupunkiajoa. Tämän takia tekniikka on kilometreihin nähden hieman kuluneempaa kuin samanverran ajetussa suomiautossa. Yllätyksiä saattaa tulla esimerkiksi kytkimen tai automaattivaihteiston kunnossa. Yleensä on tuonnin yhteydessä hyvä tehdä ainakin ajoneuvello kaikkien nesteiden vaihto ja mahdollinen jakopääremontti. Toisaalta suomiautoja, erityisesti tuoreempia Mitsubisheja vaivaavat ruosteongelmat esiintyvät JDM -autoissa huomattavasti vähäisempinä. Pohjan ja koteloiden suojaus kannattaa kuitenkin tehdä tuontiautolle mahdollisimman nopeasti, sillä japaniin myytäviä autoja ei suojata ruosteelta juuri lainkaan.
Isoin eroavuus suomiautoon JDM- autossa on oikeanpuolinen ohjaus, postiautoiksikin usein näitä kutsutaan. Oikealta ajaminen ei ole sen vaikeampaa kuin vasemmaltakaan ajaminen ja sen oppii nopeasti. Kaasu, jarru ja kytkin ovat aivan samalla tavalla kuin vasemmaltakin ohjattavassa autossa, samoin vaihdekaavio on sama eli 1-vaihde löytyy nyt kauimpaa kuljettajasta. Usein tuotavat JDM-autot, erityisesti isommat, ovat automaattivaihteistolla, joten tätäkään opettelua ei tarvitse tehdä. Isoin hankaluus on vilkkuviiksen sekoittaminen tuulilasinpesurin viikseen, koska vilkutus tapahtuu nyt oikealla kädellä.

Mikä on JDM blaa blaa, Mikä on autojen kunto yleensä Blaa Blaa, mihin varautua, Onko oikelta puolelta ajaminen nyt niin vaikeaa blaa blaa, jarru ja kaasu eivät ole väärinpäin, vain vilkku blaa blaa, vaihdekaaviokin on oikein päin, blaa blaa, tosin yleensä automaatteja yadayada

Versio 21. toukokuuta 2009 kello 21.01

Yleistä tietoa auton ostamisesta Japanista

Palveluun rekisteröityminen

Kustannukset

Auton huutaminen, toimintatavat, riskien minimointi

Mitä huutamisen jälkeen tapahtuu?

Huuto hyväksyttiin, mitä sitten?

Rahtiaikataulu, rahtikirja, huolitsija hangon satamassa

  • DHL:n toimittamasta rahtikirjasta (bill of lading) näet varustamon jolla auto tuodaan jonnekkin euroopan satamaan, josta se lähtee eteenpäin Hankoon.
  • IBC ilmoittaa tämän päivän saapumispäiväksi, joka ei siis pidä paikkaansa. Aikaan kannattaa lisätä noin pari viikkoa.
  • IBC:n käyttämiä varustamoita on maersk, nykline, k-line. Varustamoon soittamalla (kts. numerot alhaalta) ja antaen rahtikirjan numeron saat selville tarkemman ajankohdan.
  • Puhelinvaihteessa kannattaa jo ilmoittaa että kyse on RO-RO-aikataulusta. Samalla kannattaa kysyä kumpaa huolitsijaa he käyttävät Hangon satamassa.

Auton hakeminen sataman huolitsijalta, tullaaminen

Auton hakemiseen kannattaa hieman varautua jos auton hakee ajamalla. Trailerilla jos hakee niin lähinnä katsoo onko paperit, henkilöllisyystodistus, rahaa huolitsija ja tullimaksuun.

Muistilistaa jos hakee auton ajamalla:

  • Nesteet
    • Moottoriöljyä
    • Jarrunestettä
    • Tuulilasinpesunestettä
    • Akkuvettä
    • Automaattiöljyä

  • Muut tavarat
    • Hinausköysi
    • Tunkki
    • Starttikaapelit
    • Vaihto akku + tarvikkeet esim akkukenkien vaihtoon
    • Ilmapumppu
    • Perus työkalut

  • Paperit
    • IBC:n kuitti
    • Rahtikirja
    • henkilöllisyystodistus

Katsastus ja vaadittavat muutokset

Muuta huomioitavaa

Huutokauppa ja myyntisivustoja japanissa

http://www.ibcjapan.co.jp/

http://www.grahamberry2.co.jp/

Muut linkit

  • Ulkomaankauppa ja sen asiakirjoja:
http://www.tkk.fi/Yksikot/Liikenne/Opinnot/171/KVKlu260307c.pdf
  • Huolitsijat Hangon satamassa:
http://www.victorek.fi/
http://www.hangostevedoring.fi
  • IBC:n käyttämiä varustamoita:
NYK line http://www2.nykline.com/liner/country_information/location_finland.html
K-line http://www.klineurope.com/ http://www.yritystele.fi/i/%22/1684115/
Maersk http://www.maerskline.com http://www.020300200.com/yritykset/4423047/Maersk+Finland+Oy/

Jaha perseestä, kuka siivois linkkilistan. Vai laittaako noi keskelle artikkeliin? esim suorat yhteystiedot varustamoihin?