neliveto07
New Member
- Liittynyt
- 13 Toukokuu 2019
tervehdys palstalle.
Outlander 2,0 bensakoneessa ollut jo talvesta lähtien todella rouhea ääni kylmäkäynnistyksen jälkeen, kuulostaa dieseliltä vaikka bensakone. Kilsoja takana 218 tuhatta. Ottaa kylmäkäynnistyksessä myös runsaasti kierroksia, vaikka olisi ollut lämmityspiuhassa pitkään. Tehot ajossa tallella, lämpimänä tyhjäkäynti tasainen, ei mitään epänormaalia vikaa muuten, varoitusvaloja ei pala tai vilku käynnistyksessä tai ajossa. Vaihtaessa ajossa kytkimen painamisen jälkeen pitää kierroksia hetken ylhäällä ja jos pitää kytkintä pitempään alhaalla, niin rouhea ääni vaimenee lähes kokonaan. Olen pohtinut itse syytä (venttiilivälykset, öljypumppu, ohjaustehostimen pumppu?) mutta en ole päässyt jäljille. Oli juuri huollossa jossa asiaa myös tutkittiin, mutta mitään ei löydetty, sama rouheus äänessä jatkuu edelleen.
Eniten ihmetyttää, että ajossa tehot ovat tallella, sanoisin jopa parhaat ikinä 12 vuoden aikana...ottaen huomioon, että jokunen vuosi sitten oli nokkahihnan jako pielessä ja tehot kateissa, käyntiääni "normaali", ei ainakaan särissyt korvaan tällä tavalla.
Kellään ollut samoja murheita Outlander Sportin kanssa?