Autot vahaan!

Vs: Autot vahaan!

Piti itsekkin taas yrittää tota myllyttelyä. Konepelti saatiin ainakin Blizzardin johdolla viimeisteltyä nyt semmoseksi että auringossa ei näy mitään ikäviä yllätyksiä. Täytyy kyllä sanoa että tuo auringon tuhoama maalipinta on semmoinen ettei siitä ihan uudenveroista saa. Ensinnäkin sävy on haalistunut ihan selkeästi. Toiseksi osa naarmuista on niin syvässä etten minä ainakaan jaksa leikata niin paljoa lakkaa pois. Tuli koitettua autglymin rajuinta keltaista laikkaa, joka ei vaikuttanut hirveen rajulta mutta jätti kyllä sellaista jälkeä tarkemmassa tarkastelussa että oli siinä ihan kunnon leikkaus. Sitten taas kun siirryttiin medium laikkaan 02B:llä, lievemmällä aineella sai sitä pintaa asiallisemmaksi. Tuota ainettahan voi vedellä laimentaa. Viimeistelyä koitin käsin (koska tämä aine ei suoravetosella koneella toimi) Megun Swirl-X:llä. Näytti lähtevän viimeiset hologrammit. Nyt vaan ollaan sormet ristissä että siinä aineessa ei ole (hirveän paljon) silikonia. Tosiaan konepelti pyritttiin tekemään niin hyväksi kun sai, muutoin koitin vaan viimekesäsen vedon jälkiä peitellä ja näin yleisesti sitä pahinta auringossa näkyvää kuviota tuolla 02B:llä. Mutta joo ei saa uutta auringonpolttamasta. Todisteena linkki kuvaan jossa näkyy että auringosta ei tule mitään.

http://lateshow.1g.fi/kuvat/vr4/kiillotusta+2010/27062010415.jpg
 
Vs: Autot vahaan!

mutsiis onks vahauksen tarkotus hakea maalipinnan uudenveroisuutta? Uudenveroinen on vaan uus maalipinta ;)
 
Vs: Autot vahaan!

UITTO- sanoi
mutsiis onks vahauksen tarkotus hakea maalipinnan uudenveroisuutta? Uudenveroinen on vaan uus maalipinta ;)

I agree. Myllytys ym vastaavat maalipinnalle samaa kuin sydämentahdistin ihmiselle ;)
 
Vs: Autot vahaan!

miikka sanoi
I agree. Myllytys ym vastaavat maalipinnalle samaa kuin sydämentahdistin ihmiselle ;)

Itse ajattelisin asiaa ohitusleikkauksena. Kuten sanottu eihän tässä uudenveroista haettu ja asiaan vaikuttaa se millä tavalla autoon on tehty lakkaus aikanaan. Uudemmissa on appelsiinimimpi kun vanhoissa, esim evo3:set mitä nähny muodostaa todella hienon peilikuvan väristä riippumatta.
 
Vs: Autot vahaan!

mystinengalant sanoi
Uudemmissa on appelsiinimimpi kun vanhoissa, esim evo3:set mitä nähny muodostaa todella hienon peilikuvan väristä riippumatta.
Tuosta olen samaa mieltä ja ei ole sillä merkitysta, vaikka auton hintalapussa olisikin 6 numeroinen luku pilkun etupuolella. Oli aika karunnäköistä, kun uudessa isossa S Mersussa musta maali näytti kuin appelsiinin pinnalta :nykii Ja eikä tarvinut edes läheltä katsoa, kun omassa autossa istuin ja pisti selkeästi silmään.
 
Vs: Autot vahaan!

siinä on se uus säästökohta missä autotehtaat säästää. pistetään vähä ohuempi lakkapinta. Volkkareissa vielä on aika märkä pinta :D Mersuissa ei todellakaan mikään hyvä pinta vaikka niin mukamas luksusta onkin. Toki noi nykyset on kovalakkoja ja aina vaan paranee laadultaan niin ei tarvitse niin vahva kalvoa laittaa että saavuttaa yhtäläisen korroosioneston ja uv suojan ku esim 15 vuotta sitten. Toki sitä kalvoa mun puolesta sais olla enemmän huomattavasti niin ois oikeesti sitä korroosionestoa ja.. Kun ohkasia kalvoja vedetään niin esim ovien alareunat sisäpuolelta ja luukkujen alareunat muutenkin on ne paikat ku ruostuu heti.
 
Vs: Autot vahaan!

Nyt ois vahat tilattu ja ilmeisesti jo tännekkin sapuneet. Älkää kysykö, että mitä ja mistä, annan hieman kokeeneemman vahaajan puuhastella Galantin kanssa.

Tuli vain pienen pieni ongelma. tuossa meidän pihassa kasvaa mänty, joka on kerjännyt kuolemaa jo koko kevään siitepölynsä ansiosta ja nyt se sen varmisti, ku siittä tippu auton päälle jotaki tahmeaa nestettä. Pieniä pisaroita koko keula ja tuulilasi täynnä ja myös kyljissä hieman.

Äkkiä tuntuu kovalta se aine, mutta sitten kun vähän enemmän painaa ja hinkkaa sormella, niin leviää se aine, mutta ei lähde pois.

Milläs tämä ihmemömmö ny sitte poistetaan?? Ja millä saan männyn kuolemaan pystyyn niin, että se näyttää luonnolliselta ja vois vaikka kaatuakki omia aikojaan, niin ei tarvis kalliita lupia ;D
 
Vs: Autot vahaan!

Annat liuottimen olla pitkään pinnassa ja painepesurilla peset. Sitten hellästi shamppoopesu. Ja claybarin pitäis nuo irrottaa, se oli tosin vaan mun mielipide.
 
Vs: Autot vahaan!

MVa~1 sanoi
Milläs tämä ihmemömmö ny sitte poistetaan??

hyönteisten pesu aine tai liiman poisto aine ja kevyesti hinkaten rätillä.. kaadat vaan suosiolla sen männyn tai sit keksit autolle uuden paikan sillä tuo pihka vituttaa huomattavasti enemmän sit ku oot saanu sen autos pinnan laitettua nätiks.. :peukku

Nimimerkki: Itellä autopaikka männyn alla :seina
 
Vs: Autot vahaan!

MVa~1 sanoi
Ja millä saan männyn kuolemaan pystyyn niin, että se näyttää luonnolliselta ja vois vaikka kaatuakki omia aikojaan, niin ei tarvis kalliita lupia ;D
No ei kai yhden männyn kaatoon mitään lupia tarvi hankkia. Itsellä oli juuri prokkiksena pihalta puiden kaato ja kun kysyin kunnalta miten aletaan lupien kanssa puljaamaan, niin kunnan heppu tuumi, että nuita halkaisijaltaan alle 15 cm männynrunkoja hän ei laske puiksi ja tuossa kaadettavien listalla on yksi isompi koivu, minkä hän katsoo puuksi. Mutta kun on vain yksi puuksi katsottava runko, niin sille ei lupaa tarvi lähteä hakemaan. :peukku
 
Vs: Autot vahaan!

Noniin.. Smurffi pesastu ja vahattu.

Liitetty yks huonohko kuva kännystä. :)

Tossakin jo näkee et koko auto peilaa.


KIITOS LAURI! :) :peukku :driver
 

Liitetiedostot

  • waha-0001.jpg
    waha-0001.jpg
    188.1 KB · Lukukerrat 810
Vs: Autot vahaan!

jos mikään pesuaine ei tehoa niin pese fairyllä.

Poppelin paska ainakin irtoaa keveesti :D Ja on paljon kamalampaa ku minkään muun puun jätökset.
 
Vs: Autot vahaan!

UITTO- sanoi
jos mikään pesuaine ei tehoa niin pese fairyllä.

Poppelin p*ska ainakin irtoaa keveesti :D Ja on paljon kamalampaa ku minkään muun puun jätökset.

Kannattaa huomioida, että Fairylla pestessä katoaa pinnasta myös vahat!
 
Vs: Autot vahaan!

katoaa ne vahat monilla muillakin ihaan yhtälailla, mut silti pitäisin sen fairy pullon ennemmin siel keittiös minne se kuuluu.. ;D
 
Vs: Autot vahaan!

Vahojen häviäminenhän ei aittaa ku uutta siihen tulee heti pintaan, kunhan ne nyt joskus jostakin saapuu. En edelleenkään tiedä edes, että mitä vahaa ja mistä tilattu, mutta pitäs olla kestävä.

Tuosta auton pintaan sataneesta mömmöstä vielä sen verran, että ei varmaankaan pihkaa ollut ja on kaiken hyvän lisäksi liuennut vesisateessa pois.. Onneksi. Silloin kun se tuohon auton pintaan tuli, niin kokeilin vain sormella hangata pois, ja oli silloin tosi tahmeaa ja levisi vain. Pitää nyt sitten ennen vahausta tarkistaa kuitenkin kunnolla, ettei ole jääny mitään tuohon.. on sen verran likanen auto, että ei siittä välttämättä nyt edes erota vaikka siinä oiskin jotakin ylimääräistä pinnassa.

Ei ainakaan Rovaniemellä kestä taajama-alueelta kaadella puita ilman lupaa, eikä varmaankaan ainakaan vuokra-asunnon pihasta ;D
 
Vs: Autot vahaan!

http://www.iltalehti.fi/autot/2010071612045405_au.shtml

ois hyvä nähdä testitulokset miten jättääkö naarmuja vai ei
 
Vs: Autot vahaan!

Pade sanoi
Kannattaa huomioida, että Fairylla pestessä katoaa pinnasta myös vahat!
toihan on tiedossa, mutta jos joku paska on tiukassa niin ilman muuta tarvii sellanen pesuaine että vahakin siitä kärsii. Mut faiy on tehokas hankalaan likaan vaikka keittiöön kuuluisikin.
 
Vs: Autot vahaan!

_jkh_ sanoi
http://www.iltalehti.fi/autot/2010071612045405_au.shtml

ois hyvä nähdä testitulokset miten jättääkö naarmuja vai ei

Tuohan olisi tosi näppärä tapa "pestä" auto talvella tallissa. Onko kellään kokemusta tai jotain "sisäpiirin" tietoa aineesta?
 
Vs: Autot vahaan!

~12h hommia aineina:
- korrek liotinpesuaine x2 pesua
- meguiars clay bar käsittely koko autolle
- meguiars swirlX ja soft laikka "rälläkkä"myllytyskoneena
- meguiars NXT vaha osaksi kahteen kertaan
- meguiars NXT shampoo
- meguiars detailing spray

http://harrinkuvat.1g.fi/kuvat/vr4/haa-autona/
 
Vs: Autot vahaan!

Kokeiltiin tänään MakeM:n evolle niinkin perverssiä juttua, että kun oltiin pohjat tehty autoglymin punasella niin väliin NXT 2.0 sealantiksi ja päälle autoglymin HD-wax. Tuli ihan hieno, en mene vannomaan paljo Make on tätä kuvaa käsitellyt :D

wax2.jpg
 
Vs: Autot vahaan!

Tostahan tuli ihan kiva kun näin päiväsaikaan kävin kattomassa.

Parempi räpsy:

vahakuva3.jpg
 
Vs: Autot vahaan!

::) valkoisen auton omistajana täällä katkerana katselen kun muilla juuri vahatut autot kiiltää. Valkoinen kun palkitsee niin hyvin vahaajansa :p
 
Vs: Autot vahaan!

Siis onko tuo vaha vai joku muu mössö?
 
Vs: Autot vahaan!

evo6 sanoi
Siis onko tuo vaha vai joku muu mössö?

Perjaatteessa osunee kuvaukseen muu mössö, laitetaan jonkun kliinerin tms jälkeen pohjustukseksi vahalle. Eli vaha tulee tämän päälle. Glaze on tosiaan oikea termi, näitä on myös tummille väreille vastaavia esim nimellä Black Hole.
 
Vs: Autot vahaan!

Rupee menemään jo vähän aikaa vieväksi vetää ensin puhdistava vaha sitten tuo ja viimeiseksi vielä normivaha
 
Vs: Autot vahaan!

Ja periaatteessa täysin turhaa.. valkoinen on aina valkoinen.. ;D
 
Vs: Autot vahaan!

Kyl se vaan niin on, että AINA tulee parempi ku on käytössä eri aineita eikä yritäkään pärjätä vain yhdella vahalla. Ite vetäsin Evoon viime LA NXT:n, mutta vain siksi yks aine ku auto on äskettäin maalattu. Huono kuva(vanha Nokialainen ja ilta hämärä)...
Valmis1.jpg
 
Vs: Autot vahaan!

Mystisen kanssa harjoteltiin vähän.
Normaalit pesutoimet, savestus jne, testailtiin sitten Mirkan hiontalitkuja sun muuta samalla.
Lopullinen vahaus sitten toteuttettiin Autoglymin "punainen" SRP pohjalle, Meguiars NXT2.0 päälle ja Collinite 476s viimeiseksi.
Vanteet vahattiin muuten samaan tyyliin mutta ilman 476s:ää
Loppu"hifistelynä" käsiteltiin renkaat ja lasit. Ei sen kummempaa tälläkertaa.
Ja kyllä, etupuskurissa on reikä. Siitä puuttuu Calixin pistoke, koko piuha päätti pudota jokuaikaa sitten tielle ja repeytyä puskurista irti ;D
Lopputulokset:

IMG_5829.JPG


IMG_5830.JPG


IMG_5831.JPG


IMG_5832.JPG


IMG_5833.JPG
 
Vs: Autot vahaan!

Joo kyllä nuo käytetyt autot aina vaatii useampia aineita. Juurikin uuden maalipinnan voit vahata pelkällä hyvällä vahalla kun se ei ole täys tota naarmuilua. Esim valkoseen on just jees joku kliineri tai vaikka autoglymin punanen koneella sen jälkeen kun ottanut claybaarilla kaiken.

Tämän päivän huomioita joista osa oli vanhaa tietoa:
8G Galantissa on selkeästi kovempi lakka kun japseissa yleisesti. Ihan turha yrittää saada muutosta järkevästi aikaan ilman karvalaikkaa.
NXT on hyvä sealanttina, esim verrattuna juuri hommaammaani carlack68 tuotteeseen. En puhu kestosta vaan siitä että NXT antaa vähän näköäkin pinnalle.
Autoglymin HD oli kesäolosuhteissa kanssa kestänyt varsin kiitettävästi. :peukku
 
Vs: Autot vahaan!

Itellä myllytetty pinta keväällä + yks kerros hd.ta ja auto edelleen hyvässä vahassa.. :peukku
 
Vs: Autot vahaan!

Kyllä sitä jotain vahaa pinnassa oli kun pesemään alkoi. Muistikuvat on että megun kliineri + HD kerran tai kaks, muttei mitään muistikuvaa onko sen jälkeen käsitelty millään. Mahdollisesti oli, mahdollisesti ei. Mutta kaikki vedettiin pois tietysti ennenkuin mitään kiillotuksen omaista harrastettiin. Katotaan kaunko tuo kombo nyt kestää, mahdollisesti pitäis tuollla Collin 476s:llä vedellä vielä kerran kerros pari ennen suolakelejä...
 
Vs: Autot vahaan!

Tää on vähän näitä et mistä suunnasta sitä vanhaa rouvaa katsoo.. toi kuitenkin periaattees hyödytä mitää jos vahan päälle vetää vahaa. Syitä tähän löytyy monia, mut päällimmäisenä sanotaan vaikka että vaha pintaan kertyy aina epäpuhtautta jota ei paljaalla silmällä erota. Eli helpommin selitettynä et sinäkään pyyhi ahterias paskalla käydessa hiekka paperiin vaikka siihen laittais pari vessa paperia päälle.. ;D
Toiseks aina ku auto vahataan niin sen pitäis antaa olla väh. 48h ennen kuin edes pesee että se vaha kovettuu lopullisesti. Kolmanneks nää hinkattavat vahat on siitä huonoja et ne myös osaltaan poistaa sitä pohjalla olevaa vahaa.. eli lopputulos, kun vahataan niin tehdään se kunnolla, jos haluaa pitkän keston kiillolle ja pinnalle (1-5vuotta riippuen aineesta) niin haetaan pinnoite.
 
Vs: Autot vahaan!

Sealant ja vaha on hieman eriasia, juttua löytyy ulkomaalaisilta sivustoilta mm detailingworldista yms. Täysin turhaa olisikin laittaa kahta VAHAA päällekkäin. Esim tässä tapauksessa NXT sealant ja collinite vaha. Synteettisen aineen päälle voidaan laittaa carnaubaa. Varmasti parasta jälkee tulis kun auto sais niitten kerrosten välillä seistä vapaasti pidempiä aikoja jossain sisätiloissa. Kukaan ei oo nyt puhunukkaan vahan laittamisesta vahan päälle, kliinereistä ei juurikaan mitään jää ja esim autoglymin SRP:kin on lähinnä pikkasen hiovaa ja öljyä, eipä siitä mitään suojaa autolle saa joten sitä moni ammattilainenkin käyttää pohjusteena. Sitä en minäkään ymmärrä miten se vaha ei sitten haukkaa sitä sealanttia mennessään. Ja ehkä se vähän haukkaakin mutta sillä tavalla ovat parhaimpia tuloksia saaneet.

Sen kyllä ymmärrän ettei ammattilaisella ole aikaa laittaa montaa ainetta perus vahauksen yhteydessä. :)
 
Vs: Autot vahaan!

Wolfie sanoi
pitäis tuollla Collin 476s:llä vedellä vielä kerran kerros pari ennen suolakelejä...

Tuohon puutuin lauri.. ;D kyllä mä sealantin hyödyn tiedän ja sitä itekki oon pyrkiny käyttää, tosin ainoastaan myllytyksiin koska niissä se todella toimii ja antaa hyödyn irti.. se glymin punainen onkin ns. Yleis puhditavaa jolla saa ne loput epäpuhtaudet pois saven käytön jälkeen. ;D
 
Vs: Autot vahaan!

Blizzard^ sanoi
Tuohon puutuin lauri.. ;D kyllä mä sealantin hyödyn tiedän ja sitä itekki oon pyrkiny käyttää, tosin ainoastaan myllytyksiin koska niissä se todella toimii ja antaa hyödyn irti.. se glymin punainen onkin ns. Yleis puhditavaa jolla saa ne loput epäpuhtaudet pois saven käytön jälkeen. ;D


Noniin. Ihmettelinkin.

Itse ainakin ajattelin odottaa sitä että mahd "myöhäseen" laittaa talvivahan niin ei tule tuota "jos vielä laittais kerroksen" tilannetta. Se on kyllä huomattu et ilman pohjatöitä ei kannata mennä lääppimään uutta vahaa pelkästään pestylle pinnalle.
 
Vs: Autot vahaan!

Näinhän tuo on. Ja kyllä se on itelläkin vahaus ajoitettava viimeistään siihen kun ensimmäinen suolarekka hinttari tulee vastaan. ;D
 
Vs: Autot vahaan!

Colliniten sivuilta, FAQ:sta lainattuna:

" If I wax my car/boat twice, will it give double the durability?

Waxing twice in a row will increase durability greatly, but it is not necessary. The products are formulated in order to provide lasting protection, and are not needed to be applied one right after the other.

But, if you wish to go over your car twice just to be safe, go over the hood, roof and trunk, as it will lend itself to the most rainfall and UV exposure. The sections of a car that will rust the quickest are around the wheel wells, so be sure that these are also protected."

http://www.collinite.com/faqs.htm

Eli suomeksi, ei ole tarpeellista kahteen kertaan, mutta parantaa kestävyyttä ja suojaavuutta. End of story.
 
Vs: Autot vahaan!

Oon sekä cartecin, glymin että autosmartin edustajien kanssa tästä aiheesta käynyt keskustelua, ja myös heiltä jokaiselta löytyy oma "super" tuote jossa vedotaan juurikin tuohon lauseeseen, mutta yksikään heistäkään ei lähde tätä lupaamaan ja allekirjoittamaan muuten kuin mainos toimiston puheiksi. Sieltä myös saanut nämä aiemmat viittaukseni joita tuossa käytin. Ja näistä edellä manituista glymin ja cartecin kaverit olleet suomessa yli 15vuotta alalla joten uskon heidän tietävän mistä puhuvat kun sanovat ettei vahaa kannata luulla pinnoitteeksi.
 
Vs: Autot vahaan!

Meguiars: http://www.meguiars.com/FAQ/index.cfm?faqCat=General%20Questions&faqQuestionID=13&section=_13
Suojaukseen useampi kerros, 1-3kerrosta, auttaa. Ulkonäköön useampi kuin yksi kerros, mahdollisesti auttaa, riippuen maalipinnan kunnosta.

Dodo Juice: http://www.dodojuice.com/dodo-juice-faq-application.html
Vahaa levitetään mahdollisimman ohuelti, ei sentin paksua kerrosta kerrallaan. Jotta saadaan parempi kestävyys ja kiilto, on parempi levittää 2-3 ohutta kerrosta.

Kaikenkaikkiaan mielipiteet sekä valmistajilla että käyttäjillä, niin ammattilaisilla kuin harrastajillakin, jakautuu kahteen leiriin. Toiset sanovat yhden kerroksen riittävän, toiset suosittelevat kahta tai kolmea kerrosta.

Useamman kerroksen suosittelijat sanovat kaikki suurinpiirtein samaa. Useamman kerroksen hyöty on pitkitetty kesto ja varmuus siitä että jokainen paikka on vahattu. Pikaisella etsinnällä en kuitenkaan löytänyt selkeää testiä jossa verrattaisiin edes yhtä tuottetta yhden ja useamman kerroksen eroavaisuutta.
 
Vs: Autot vahaan!

Tuopa se on kyllä ihan totta ettei oikeastaan. Yhtäkään näistä ole virallisessa testissä koitettu että miten kestävät. Ja muutenkin nämä kaikki testit mitä millekkin vahalle tehty on tehty liukkarilla. Totuus ei siitä paljastu varsinkaan meidän oloissa talvella suolan kanssa, ja voisihan tähän sanoa että katotaan miten käy ku vahataan toinen auto kerran ja toinen kaks. Tosin tämäkin on mahdotonta toteuttaa koska kaks ihmistä kahdella autolla talven yli ajamalla on mahdotonta saada täysin identtiset ajomäärät ja reitit.
 
Vs: Autot vahaan!

Eli onhan tämä myönnettävä nyt että on tää vähän win win situation. Ite oon pärjänny yhdellä kerroksella 2kertaa vuodessa glymin hd.ta käyttäen. Mut toki ymmärrän jos on paljon esim motari tai pk seutu ajoa niin kyllä se vaha varsinkin talvella enemmän kuluu. Itellä jos tuo auto nyt tulee vaihtuu uuteen asx.ään niin siihen en tosin edes harkitse muutakuin 5vuoden titaani pinnoitetta.
 
Vs: Autot vahaan!

Sehän voidaan kokeilla sitten vaikka meikäläisen autoon. Siinä on nyt tällähetkellä se yksi kerros Collia pinnassa, vedellään vaikka maanantaina mystisen kanssa pituussuunnassa toinen puolisko autosta toiseen kertaan, on ainakin ehtinyt asettua edellinen kerros. Vahapintaa ei pestä, vaan sumutetaan vedellä ja pyyhitään mikrokuidulla se pöly mitä siihen on kertynyt, vahataan toinen kerros samaa Collia ja kiilloitetaan. Silloin on yhdessä autossa yhdellä kuskilla tasan samoissa olosuhteissa kokoajan yksi ja monikerrosvahaukset ja erot näkee selkeästi :)

Mitäs mieltä olis mystinengalant, otatko Collin mukaan maanantain miittiin?

Meikäläisen vehkeessä tuo suojaaminen on se mulle tärkein. Kilsoja tulee ~30-40tkm vuodessa, PK-seutua ja motaria Lahti-Vantaa akselia. Ja kohta muuton jälkeen tulee pelkkiä duunimatkoja vuodessa ~45tkm, plus muut ajot. Eikä välttämättä edes ehdi ihan joka kuukausi tuota pestäkään... Ajamista varten se on ostettukin :driver
 
Vs: Autot vahaan!

Jos hifistelemään lähdetään niin eipä se tuokaan kerro totuutta. Kuitenkin toinen kylki koko ajan ojan puolella. ;D eli ymmärrät varmaan pointin, vastaan tulevat autot jne.. ;D

EDIT: sama juttu vaikka vetäisit vaan toiseen kylkeen puolet ja puolet, ei levity suola tasaisesti. Näitä asioita joskus entisen pomon ja cartekin poikien kans pohdittiin tosin nestemäinen vs kiinteä kovavaha kombinaatioilla.

EDIT2: laurilla tietty kun noita myrkkyjä on ja mulla näitä ylimääräsiä galantin puskureita niin niissä saa tietty testattua tuon perus liukkari homman, puskurin kuitenkin saa suht kivuttomasti pidettyä suojattuna ja vaikka lämpimässäkin, tosin kaikkein helpoin olis kun sais jostain käsiin sen mittarin mitä esim. Autobildin testissä käyttivät..
 
Vs: Autot vahaan!

Wolfie sanoi
Sehän voidaan kokeilla sitten vaikka meikäläisen autoon. Siinä on nyt tällähetkellä se yksi kerros Collia pinnassa, vedellään vaikka maanantaina mystisen kanssa pituussuunnassa toinen puolisko autosta toiseen kertaan, on ainakin ehtinyt asettua edellinen kerros. Vahapintaa ei pestä, vaan sumutetaan vedellä ja pyyhitään mikrokuidulla se pöly mitä siihen on kertynyt, vahataan toinen kerros samaa Collia ja kiilloitetaan. Silloin on yhdessä autossa yhdellä kuskilla tasan samoissa olosuhteissa kokoajan yksi ja monikerrosvahaukset ja erot näkee selkeästi :)

Mitäs mieltä olis mystinengalant, otatko Collin mukaan maanantain miittiin?

Meikäläisen vehkeessä tuo suojaaminen on se mulle tärkein. Kilsoja tulee ~30-40tkm vuodessa, PK-seutua ja motaria Lahti-Vantaa akselia. Ja kohta muuton jälkeen tulee pelkkiä duunimatkoja vuodessa ~45tkm, plus muut ajot. Eikä välttämättä edes ehdi ihan joka kuukausi tuota pestäkään... Ajamista varten se on ostettukin :driver

Muuten hyvä mutta en taida maanantaina päästä :( Joo se mullakin on että kilsat pääasiassa noita suomen suolatuimpia teitä eli tarvontietä tulee ajaettua ja kehäteitä. Kyllähän noita vois jotenkin koittaa testata jos kerran innostusta on.
 
Vs: Autot vahaan!

Tulipas laitettua noita talvea varten. Tällä kertaa testasin autonhoito.comin myymää settiä eli esikiillotus dodo juicen lime primellä. Sitten carlack 68 sealeri ja päälle collinite 476s. Mielenkiintoista nähdä miten kestää. Tuota lime primeä pitää kehua. Tekee kaiken minkä autoglymin punanen mutta leikkaa vielä paremmin, voi käyttää esim kevyiden pyörteiden poistamiseen. Itse ajoin sen eka vähän leikkaavalla ja sitte pehmeemmällä laikalla. Ihan mahtava aine ja haiseekin hyvältä


bigthumb

bigthumb


http://lateshow.1g.fi/kuvat/vr4/kiillotusta%202010/syksy/
 
Vs: Autot vahaan!

mystinengalant sanoi
Ihan mahtava aine ja haiseekin hyvältä

bigthumb

bigthumb

nonni. Nyt selviskin sitten moni asia... ;D

pakko myöntää että on kyllä ihan törkeän hyvä kiilto :peukku
 
Vs: Autot vahaan!

Nostellaans topikkia näin talvellakin.
Jos motivaatio on kohdallaan niin viikonloppuna olis tarkoitus käydä vetään Megut pintaan :D
Viimeksi syksyllä vahannut, niin varmaan hyvä tehdä tuo kolmivaihe käsittely, kun saa liat eka poes puhdistus vahalla.
Sitten perään 2 stepin laitella ja lopuksi varmaankin nxt:llä. Jos hifistellä haluaa niin viellä detailerillä viimeistellä.
 
Vs: Autot vahaan!

nikob sanoi
Nostellaans topikkia näin talvellakin.
Jos motivaatio on kohdallaan niin viikonloppuna olis tarkoitus käydä vetään Megut pintaan :D
Viimeksi syksyllä vahannut, niin varmaan hyvä tehdä tuo kolmivaihe käsittely, kun saa liat eka poes puhdistus vahalla.
Sitten perään 2 stepin laitella ja lopuksi varmaankin nxt:llä. Jos hifistellä haluaa niin viellä detailerillä viimeistellä.

Tärkeintä on että hommaat sen claybaarin! Toi meguiarsin 1. vaiheen kliineri ei kyllä mun kokemusten mukaan ole hyvä pohja vahalle. Olen nyt lopettanut sen setin aineiden käytön. Koko setti on itseasiassa vanhentunutta kamaa kun miettii et kauan sitä on myyty. Ilmeisesti kliinerissä ainakin silikonia. 2. aineessa on niitä glaze-öljyjä ja ne ei ainakaan ole pahasta. Nxt on kyllä hyvä aine :peukku Mutta jos itselläsi on hyviä kokemuksia dc-setistä niin sinne vaan mutta se 3. aine ainakin kannattaa korvata nxt:llä ja vedä hyvä mies claybaarilla se auto joka tapauksessa. ;D
 
Takaisin
Ylös Bottom