Talvikäynnistys

Ajelia

Kaakonkulma
Liittynyt
9 Heinäkuu 2009
Kertokaa omia kokemuksia talvikäynnistyksestä. Mulla on GTI 2,0l 1990 galantti. mittarissa 348,000km
Suurimmalla osalla on varmaan lohkolämmitin autossa.
1-2 tunnin, lämmityksen jälkeen suurin osa käynnistää auton ja lähtee heti ajamaan.
Kannattaisiko tuota vanhaa konetta pitää ns. tyhjä käynnillä jokusen minuutin, lohkonjälkeen vielä ennen kuin lähtee ajamaan. Et lämpiää, jonkin verran.
Voisi vedota lakiin, että ei ole turhaa tyhjäkäyntiä.

Lisättäköön vielä: Olen pitänyt lohkoa 1-2h ja sen jälkeen käynnistänyt auton ja antanut käydä sen ns. tyhjäkäynnillä 5-10min, et kone lämpenee. Talonväki on aukonut päätään että se tyhjäkäynti on aivan turhaa. Kyl se moottorin lämpötilaviisari on viel pitkään käynnistyksestä vasemmanviivan alapuolella.
 
Vs: Talvikäynnistys

Talvella tulee yleensa annettua auton rallatella omiaan silla aikaa kun rapsuttelee ikkunat auki, joten tuo hetken tyhjakaynti tulee silla aikaa..

Ajaminen merkitsee eri ihmisille eri asiaa, toisilla kaasussa on vain kax asentoa ja sita toista ei kayteta kuin pysahdyttaessa ja korkeintaan vaihteen vaihdon aikana.

Ainakin yhdessa autoistani oli niin etta sai antaa horskytella vaikka puoltuntia paikallaan ilman etta lampo riitti kapiiniin asti, vasta kun lahti liikkeelle niin rupes sisatilatkin lampeemaan.
 
Vs: Talvikäynnistys

Galantti lähtee kylmänä käyntiin toistaiseksi jokapaikasta. Tolppaa ei ole kotona, duunissa ei muista käyttää ja piuhaakaan ei ole tolpan ja auton väliin vielä. Piuhan ostin, mutta defan vaikka calixi piti ostaa ::)
Tyhjäkäyntiä sen aikaa kun rapsuttelee ikkunat, putsaa lumet ja polttelee tupangin. Sinäaikana lämmöt nousee just ja just asteikolle. Rauhallista körröttelyä sen aikaa notta lämmöt nousee normaaliin ja tuskin sen jälkeenkään tulee kenkää annettua. Kiihdyttelyt rauhallisen tahtiin varsinkin näillä keleillä, ei noilla kitkoilla paljoa pitoa ole.
Sisällekkin riittää lämpöä yleensä jo 10min joutokäynnin jälkeen, nopeamminkin jos lähtee heti ajamaan.

Mitä tuohon kysymykseen tulee, niin kyllä mä ainakin annan joutokäyntiä vaikka olis lohkoa lämmitellytkin. Saa ne öljyt sieltä liikkeelle ennenkuin alkaa rasittamaan konetta. Ihan muutamakin minuutti tekee varmasti parempaa kuin heti kaasu pohjassa täyskiihdyttely :) Pistät auton vaan ensin käyntiin, sitten irrottelet piuhan autosta, polttelet vaikka sen tupakan tai ainakin turvavyö ensin kiinni ja etsitään sopiva radioasema, hämmästelee mitsun merkkiä ratissa hetken ja sitten vasta ajoon. Ihan hyvää se sille koneelle tekee, tai ainakin vähemmän hallaa kuin heti ajoon lähtö.
 
Vs: Talvikäynnistys

107 tkm ajettu VR-4 ja käytän kyllä pakkasilla useamman minuutin. Yleensä sen verran että lämpömittari nousee asteikolle asti ja sitten lähden liikenteeseen. Jos pakkanen alkaa olemaan kylmempi kuin n. -10 C niin jää kyllä Legnum ruutuun ja lähden kakkosautolla, ei turhaa viitsi rääkätä.
 
Vs: Talvikäynnistys

Ja vaikka auto kuinka olisi lohkolämmittimessä niin on siellä muitaki nesteitä jotka ei ole yhtää lämmenneet :)
 
Vs: Talvikäynnistys

2 minuuttia saa lain mukaan olla tyhjäkäynnillä yhtäjaksosesti. Välissä pitää siis käydä polkasemassa kaasua ;)
 
Vs: Talvikäynnistys

liteFun sanoi
2 minuuttia saa lain mukaan olla tyhjäkäynnillä yhtäjaksosesti. Välissä pitää siis käydä polkasemassa kaasua ;)

Mites, oliko tähän jotain pakkasrajaa olemassa?
 
Vs: Talvikäynnistys

oisko ollu et alle -15 ni 3 vai 5min?

voi olla et meni ihan metsään ;D
 
Vs: Talvikäynnistys

Ennenwanhaan autojen ohjekirjoissa valistettiin erikseen että "Autolla tulee lähteä ajamaan heti, kun moottori jaksaa vetää kunnolla. Moottorin kuormitusta tulee lisätä asteittain kunnes käyntilämpötila on saavutettu jolloin moottoria voidaan kuormittaa normaalisti." Ja "Turhaa tyhjäkäyntiä tulee välttää moottorin karstoittumisen ja ennenaikaisen kulumisen välttämiseksi."

Fyysisiä perustelujakaan ei oikein löydy sille että käytetään moottori lämpimäksi tyhjäkäynnillä. Sen sijaan tyhjäkäyntiä vastaan on montakin seikkaa.
1. Kylmässä moottorissa bensa kaasuuntuu huonosti ja vain kaasuuntunut polttoaine palaa. Tämän takia tarvitaan aina kylmäkäynnistyksessä lisärikastusta, myös uusimmissakin moottoreissa. Fysiikan lakeja ei ole vieläkään kyetty rikkomaan edes modernilla moottorinohjauksella. Pisaroitunut polttoaine poistuu osittain pakokaasun mukana(Mitäs se katalysaattori tykkää?) ja loput pisaroituu sylinterin seinämille ja päätyy ohivuodon mukana voiteluaineen joukkoon ja lisäksi huuhtelee sylintereistä voiteluainetta alas.
2. Mitä hitaammin moottori lämpenee, sitä enemmän palaa bensaa ja sitä enemmän palamatonta bensaa päätyy öljyn joukkoon. Lisäksi hitaammasta lämpenemisestä johtuen kestää kauemmin ennen kuin öljy alkaa kiertää kunnolla. Eniten jäykästä öljystä kärsii sylinterien yläpäät ja venttiilikoneisto.
3. Kuormitettaessa moottori lämpenee selkeästi nopeimmin ja mainitut ongelmat vähenevät.

Eli normaalisti toimivalle moottorille riittää lämmitykseksi se aika mikä menee ikkunoiden skrapaamiseen. Minuutti-pari. Jos tämän ajan jälkeen moottori ei vieläkään käy kunnolla niin suurin huolenaihe on kyllä se että mistä se johtuu.

Ja sitten se miksi ajamaan pitää lähteä varovasti: Kylmän moottorin käyntivälykset on kyllä suuremmat kuin lämpimässä moottorissa, mutta raskaan kuormituksen alla lämpötilaerot eri komponenttien esim. kuuma mäntä/kylmä sylinteri välillä saattavat kasvaa niin suureksi että välys kuroutuu umpeen seurauksena kiinnileikkaaminen. Erityisesti tätä on esiintynyt dieselmoottoreissa. Normaalia suuremmat välykset mahdollistavat toisaalta sen että jäykempikin voiteluaine toimii välttävästi ja kun kuormitus pidetään maltillisena niin lämpötilaerojakin saa tulla hieman enemmän ilman moottorivaurion riskiä.

Empiirisinä kokemuksina työn puolesta niin muutamia katalysaattoreita ja joskus koko pakoputkistoja on jouduttu vaihtamaan kun ovat nokeentuneet tukkoon. Mikäs muu sen aiheuttaisi kuin ylenmääräinen tyhjäkäynti? Kerran jopa tukkoinen katalysaattori räjähti kun yritettiin (asiakkaan toivomuksesta) välttää kallis uusiminen ja polttaa karstat pois. Tässä tapauksessa asiakas ainakin myönsi että oli käyttänyt autoa useita minuutteja tyhjäkäynnillä jotta sisätilat lämpeää. Kun kyseessä oli vielä 2.5 litran koneella oleva auto niin hieman mietityttää olisiko sisätilalämmitin tai vaikka jo webasto halvempi ratkaisu?

Muutenkin ihan liikenneturvallisuuden takia omissa kulkineissa on sisälämppärit. Ihmetyttää joskus nuo nelipyöräiset iglut mitä liikenteessä näkee joskus. Kaupungissa sellaisen viereen on kiva ajaa kun on takin heittänyt takapenkille ja T-paita päällä. ;D
 
Vs: Talvikäynnistys

Itselle tullut tavaksi aamulla töihin lähtiessä käydä laittaa auto käymään ja mennä takaisin sisälle vaihtamaan vaatteet. Tätä ennen auto tietenkin ollut lohkarissa. Muutenkin olen koettanut antaa aina lämmitä asteikolle vähintään ennen liikkeelle lähtöä ja kenkää en anna ennen kun on lämmennyt kunnolla.
 
Vs: Talvikäynnistys

Chiqi_ sanoi
Itselle tullut tavaksi aamulla töihin lähtiessä käydä laittaa auto käymään ja mennä takaisin sisälle vaihtamaan vaatteet.
Samaa kaavaa noudatan minäkin, työmatkasta on pikatieajoa suurin osa, kyllä ne hiukkaset kerkee palamaan sieltä putkesta.
Eri asia on tietysti jos auto "esilämmitetään" tyhjäkäynnillä ja sillä ajetaan ~5km taajama-ajoa 2 kertaa päivässä niin kyllä varmasti on katalysaattori tukossa hetken päästä.
 
Vs: Talvikäynnistys

Gallu sanoi
Muutenkin ihan liikenneturvallisuuden takia omissa kulkineissa on sisälämppärit. Ihmetyttää joskus nuo nelipyöräiset iglut mitä liikenteessä näkee joskus. Kaupungissa sellaisen viereen on kiva ajaa kun on takin heittänyt takapenkille ja T-paita päällä. ;D
Ja sahkoturvallisuuden nimissa suurin osa meista kaupunkilaisista ei saa sisalampparia kayttaa, toisin kuin te maalaiset. ;D
Meillakin ainaostaan tolla yhdella viime kevaana uusitulla parkkialueella on sallittu sisalampparin kaytto, paikkoja siella on vissiin n.30 ja kerrostalon rappuja about saman verran, suhdeluku on aika pieni.
 
Vs: Talvikäynnistys

jos hyvänä auton pidät niin aina tyhjäkäyntiä ennen liikkeelle lähtöä...
oli kesä tai talvi... oli bensa tai diiseli
diiselillä vain pitemät käyntiajat...
ja jälkikäyttö aina suositeltavaa ;)
 
Vs: Talvikäynnistys

On kyllä mukavaa kun ei satu tuossa turbokoneessa lämmitintä olemaan, että se kyllä lämpiää nopeasti tyhjäkäynnillä. Jos vastaavasti GDi:n käynnistäis esim hirveestä pakkasesta niin ei se tunnu mihkää lämpeevän. Automaattivaihteisto toimii siistimmin kun on saanut vähän aikaa kone käydä ennen lähtöä. Asteikolle pääsyyn menee kyllä jo enemmän kuin se muutama minuutti. Kesäisin ei ole kyllä tullut hirveesti käytettyä konetta paikallaan ennenkun lähtee.

Taitaa tommonen iso kone viedä tyhjäkäynnillä tuplat siitä kun ykskutonen veis ?
 
Vs: Talvikäynnistys

No itse olen GDI:llä toiminu aina siten, että jos roikasta lähtee, niin ei kannata kovinpitkää tyhjäkäyttää vaan aika pikaisesti liikenteeseen välttäen kuitenkin riuskoja kiihdytyksiä enenkuin on kunnolla lämmin, niin siten lämpiää nopeiten. Ilman roikkaa kovasta pakkasesta, niin silloin tyhjäkäyttäny sitä muutaman minuutin riippuen pakkasesta (5-10 min) ja muuten sitten toiminu kuin roikasta lähtiessäkin.
 
Vs: Talvikäynnistys

Mä olen ollut kyllä omani käynnistymiseen tosi tyytyväinen, mulla siis Galant V6 -97. Yöt auto seisoo ei lämmitetyssä parkkihallissa jossa on piuhan päässä ja lisäksi sisätilalämmittimellä ja sieltä lähden kahden tunnin lämmityksen jälkeen suoraan ajamaan ilman tyhjäkäyntejä. Töistä lähtiessä jos olen joutunut jättämään auton ulos ilman piuhaa niin annan auton käydä sen aikaa kun putsaan lasit. Ei koskaan ole ollut ongelmaa pakkaskäynnistymisessä vaikka ilman piuhaa olisi joutunut laittamaan käyntiin kovillakin pakkasilla. Aina on voinut luottaa että Galant hörähtää käyntiin vaikka naapurin kotterot olisivat simahtaneet. :peukku
 
Vs: Talvikäynnistys

Hyvin on Legnumi lähtenyt käymään kelillä kuin kelillä kuin palmun alta ilman lohkolämppäriäkin ;D
Yleensä käyn laittaan auton lämpiämään heti kun olen pistänyt kahvin tippuun jonka jälkeen aamutoimet ja kahvit joten auto on hyvinkin lämminnyt jo normaali käyttölämpötilaan ennen lähtöä ja tämähän siis tapahtuu vain talviaikaan.
Työmatka on sen verran lyhyt ettei muuten lämpiäis välttämättä koko viikkoon normi käyttölämpötilaan työmatkoilla jollei ole muuta menoa.
 
Vs: Talvikäynnistys

Kapula7 sanoi
Hyvin on Legnumi lähtenyt käymään kelillä kuin kelillä kuin palmun alta ilman lohkolämppäriäkin ;D
Yleensä käyn laittaan auton lämpiämään heti kun olen pistänyt kahvin tippuun jonka jälkeen aamutoimet ja kahvit joten auto on hyvinkin lämminnyt jo normaali käyttölämpötilaan ennen lähtöä ja tämähän siis tapahtuu vain talviaikaan.
Työmatka on sen verran lyhyt ettei muuten lämpiäis välttämättä koko viikkoon normi käyttölämpötilaan työmatkoilla jollei ole muuta menoa.

tuosta lyhyestä työmatkasta ja käytöstä tuli mieleen
edellisellä työpaikalla eräs vanhempi rouva... tuollainen 90luvun puolen välin
1.4i fiesta ja se oli eräs aamu yksinkertaisesti sammunu heti käynistyksen jälkeen ja sen jälkeen ei ollu startannu kunnolla eikä lähteny käyntiin...

sillon rakenneltiin metsäkoneita jä rouva tuli kysyyn meiltä että voisko joku vilkaista että pääsis töihin.
no sitä ihmeteltiin hetken ja nappasin öljytikun että olisko öljy loppu...
yllätys oli suuri öljytikku ihan kirkas ja haisi bensalle ja ihan putkee myöten täynnä tavaraa...

kävi siinä ilmi että tämä rouva ajeli 2km työmatkaa päivittäin ja 2000km oli vielä huoltoväliin (10tkm vaihto)
joka tapauksessa auton ainoat ajot oli kylmänä käyntiin 2km ja sama iltapäivällä.

moottori täynnä BENSAA :nykii

purettiin sitten työkaverinkanssa iltasella öljypohja pois että miten pahassa kunnossa kone on.
ja en ole ikinä nähnyt yhtä PUHDASTA moottoria sisältä ;D
kone oli kumminkin välyksien tarkistamisen jälkeen suht kunnossa (kanget ja runkolaakerit katottiin)

uudet öljyt ja suodatin ja kerrottiin että käytä joka päivä aamulla tai illalalla siten tyhjäkäyntiä
että puhalin lähtee pyörimään ja sammuta sen jälkeen kun puhalin sammuu. :)
 
Vs: Talvikäynnistys

jooonas sanoi
oisko ollu et alle -15 ni 3 vai 5min?

voi olla et meni ihan metsään ;D
4min.

"Asetus ajoneuvojen käytöstä tiellä 4.12.1992/1257

5 § (19.12.2002/1243)
Moottorikäyttöisen ajoneuvon tarpeettoman joutokäynnin kielto

1. Moottorikäyttöisen ajoneuvon seistessä muusta syystä kuin pakollisen liikenne-esteen vuoksi ei ajoneuvon moottoria saa käyttää enempää kuin kaksi minuuttia. Lämpötilan ollessa alle -15°C saa moottoria ennen ajoon lähtemistä kuitenkin käyttää enintään neljä minuuttia. Traktorin, moottorityökoneen ja auton alustalle rakennetun työkoneen moottoria saa kuitenkin käyttää ennen ajoneuvolla tai koneella tehtävän työn alkamista ajoneuvon toimintavalmiiksi saattamiseen tarvittavan ajan.

2. Joutokäynnin kielto ei koske kiireellisessä tehtävässä olevaa hälytysajoneuvoa, poliisin virkatehtävässä käyttämää ajoneuvoa eikä katsastuksen osana toimitettavaan pakokaasumittaukseen odottavaa ajoneuvoa. Kielto ei myöskään koske ajoneuvoa, jonka pääasiallinen käyttötarkoitus tai pääasiallisen käyttötarkoituksen edellyttämä lisälaite, kuten jätteenpuristin, kompressori, pumppu tai nostolava, vaatii moottorin käyttämistä."

Ja Ympäristönsuojelulaki 4.2.2000/86 116 § Rangaistussäännökset sanoo sitten myös seuraavaa: "Moottorikäyttöisen ajoneuvon joutokäyntiä koskevan kiellon rikkomisesta voidaan määrätä suoritettavaksi pysäköintivirhemaksu sen mukaan kuin pysäköintivirhemaksusta annetussa laissa (248/1970) säädetään. (11.12.2002/1100)" eli eipä kai pysäköintivirhemaksu paljoa ole ja ehkäpä poliisia ei kiinnosta jahdata tällaisia rikollisia ;)
 
Vs: Talvikäynnistys

Niin ja tosiaan toi "Kielto ei myöskään koske ajoneuvoa, jonka pääasiallinen käyttötarkoitus tai pääasiallisen käyttötarkoituksen edellyttämä lisälaite, kuten jätteenpuristin, kompressori, pumppu tai nostolava, vaatii moottorin käyttämistä" vois kai yrittää vedota että bensapumppu ei ota tarpeeks painetta jos ei lämmitä kunnolla, ilmastoinnin kompurakaan ei tykkää kylmänä toimia ;)
 
Vs: Talvikäynnistys

liteFun sanoi
Niin ja tosiaan toi "Kielto ei myöskään koske ajoneuvoa, jonka pääasiallinen käyttötarkoitus tai pääasiallisen käyttötarkoituksen edellyttämä lisälaite, kuten jätteenpuristin, kompressori, pumppu tai nostolava, vaatii moottorin käyttämistä" vois kai yrittää vedota että bensapumppu ei ota tarpeeks painetta jos ei lämmitä kunnolla, ilmastoinnin kompurakaan ei tykkää kylmänä toimia ;)
Koska katsuri vaati etta valoille on korkeudensaato ja toteutin sen ilmaiskareilla & kompuralla niin saan tuota harvelia kayttaa miten lystaan. Kompuran pyoritykseen pitaa koneen olla kaynnissa ja kompuraa tarvitaan ajoneuvon paaasialliseen kayttotarkoitukseen, ainakin AKE:n mukaan.
 
Vs: Talvikäynnistys

Mr mmc sanoi
kävi siinä ilmi että tämä rouva ajeli 2km työmatkaa päivittäin ja 2000km oli vielä huoltoväliin (10tkm vaihto)

Nää on just näitä etten ymmärrä miks edes pitää kulkea autolla tuollanen matka. Aikaa oheistoimintoineen talvella menee lähes yhtä paljon kuin jos ton matkan kävelis, sen parikyt minuuttia. Eikä kuntokaan ainakaan huonommaks tule vaikka välllä käveleekin.. Jos itellä olis matkaa 5 kilsaa tai alle en edes miettis autolla ajamista duuniin, tosin nytkin kesäkeleillä tuon reilu 10km matkan vetää fillarilla helposti.
 
Vs: Talvikäynnistys

dani sanoi
Nää on just näitä etten ymmärrä miks edes pitää kulkea autolla tuollanen matka. Aikaa oheistoimintoineen talvella menee lähes yhtä paljon kuin jos ton matkan kävelis, sen parikyt minuuttia. Eikä kuntokaan ainakaan huonommaks tule vaikka välllä käveleekin.. Jos itellä olis matkaa 5 kilsaa tai alle en edes miettis autolla ajamista duuniin, tosin nytkin kesäkeleillä tuon reilu 10km matkan vetää fillarilla helposti.
On oikeasti olemassa ihmisia joille 2km kavely voi tuottaa vaikeuksia, saatikka jos joutuu jotain tavaraa kuskaamaan mukana. Vaikka on myos niita laiskojakin joihin viittaat.
 
Vs: Talvikäynnistys

mystinengalant sanoi
On kyllä mukavaa kun ei satu tuossa turbokoneessa lämmitintä olemaan, että se kyllä lämpiää nopeasti tyhjäkäynnillä. Jos vastaavasti GDi:n käynnistäis esim hirveestä pakkasesta niin ei se tunnu mihkää lämpeevän. Automaattivaihteisto toimii siistimmin kun on saanut vähän aikaa kone käydä ennen lähtöä. Asteikolle pääsyyn menee kyllä jo enemmän kuin se muutama minuutti. Kesäisin ei ole kyllä tullut hirveesti käytettyä konetta paikallaan ennenkun lähtee.

Taitaa tommonen iso kone viedä tyhjäkäynnillä tuplat siitä kun ykskutonen veis ?

hyvin se gdi lämpee.. eikä tosissaan ees kestä kauaa.. ja siellä ohjekirjassahan muuten lukee et gdi.tä ei edes tulis tyhjällä käyttää vaan lähtee aina samantien liikenteeseen..
 
Vs: Talvikäynnistys

2§. Joutokäynnin kielto ei koske kiireellisessä tehtävässä olevaa hälytysajoneuvoa, poliisin virkatehtävässä käyttämää ajoneuvoa eikä katsastuksen osana toimitettavaan pakokaasumittaukseen odottavaa ajoneuvoa. Kielto ei myöskään koske ajoneuvoa, jonka pääasiallinen käyttötarkoitus tai pääasiallisen käyttötarkoituksen edellyttämä lisälaite, kuten jätteenpuristin, kompressori, pumppu tai nostolava, vaatii moottorin käyttämistä.


Multa löytyy, toi sähköalusta. Talvella palaa hihat sen kaa, alusta ilmeisesti jäätyy ja kompura ei saa työnnettyä ilmaa, niin sulake palaa jo yhdessä päivässä. Ajaminen on aivan kamalaa kun auto tärisee ja pohja ottaa hidasteisiin kiinni.
 

Liitetiedostot

  • Projekti1 (Small).jpg
    Projekti1 (Small).jpg
    44.3 KB · Lukukerrat 280
Vs: Talvikäynnistys

Mulla auto käy aina sen aikaa ku ikkunat raaputan, jos se on ollu roikassa. Jos ikkunat on sulat, niin lähden saman tien. Pajeroa käytän (jos ehdin) vähän aikaa, että turbo lämpenee edes hieman. Sitten vain rauhallisesti liikkeelle, Pajerolla pidän kiekat matalalla, että turbo ei ainakaan ahda mitään.

Kun auto on roikassa sen 2h niin kyllä moottori on öljyjä, pakosarjaa ja imusarjaa lukuunottamatta lämmin. Galantissa yleensä nousee mittarikin jo asteikolle. ei toki normaalialueelle.

Kylmä öljy on ehkä se suurin ongelma ja 30 asteen pakkasilla käytin Pajeroa jo hetken, että öljytkin lämpeäis ;D
 
Takaisin
Ylös Bottom