Lancerin rahallinen arvo

jarrik

New Member
Liittynyt
1 Marraskuu 2006
Tyttöystävä sai juuri käsiinsä isoisältään siistin Lancerin kun ei ajokorttia enää vanhuuttaan saanut uusittua.
Auto on rekisteröity 10/1991, se on 1.5i 12v myllyllä ja sillä on ajettu vain 128tkm. Auto on ollut uudesta asti saman ikämiehen omistuksessa ja sitä on säilytetty aina katoksen alla. Ruostetta ei ole ja maalipinta (metallisininen) on kuin uudessa. Autoa on huollettu ja pidetty kuin kukkaa kämmenellä ja se näkyy, sillä auto on kaikin puolin originaalissa kuosissaan, eikä mitään vikoja tai suurempia kulutusjälkiä näy olevan. Paperien mukaan tuoreimpina on uusittu pakoputki, kytkin ja akku noin vuosi sitten. Katsastus tehtiin juuri ja asemalla kehuivat auton todella hyväkuntoiseksi. Nyt pirssin laitettiin uusi pioneerin MP3 soitin ja tarkoitus on vielä tehdä siisti asennus Peerless Definition.6 erkkasarjalle eteen.

Kysymys kuuluukin, että kuinka paljon rahallista arvoa tällaisella autolla on? Tarkoitus olisi jossain vaiheessa vaihtaa uudempaan ja kiinnostaisi tietää minkä verran tuosta kehtaa pyytää? Vastaavia kun ei tahdo missään näkyä, sillä suurin osa näyttää olevan 300tkm ajettuja teinien raiskaamia romuja. Tämän vuoksi on vaikea arvioida hintaa tälle yksilölle ja nyt kaipaisinkin asiantuntevia mielipiteitä asiasta. Autokauppaan ei viitsi vaihdossa viedä, sillä siinä asiakas luonnollisesti häviää aina.
 
JOO :) Toihan on tietysti suhteellinen käsitys ,mitä vois pyytää hinta haarukka näytttää pyörivän tossa 1000 ja 1800:n välissä tällä hetkellä riippuu tosi paljon ulkonäöstä ja kunnosta
 
käyttöarvo on suurempi kuin rahallinen arvo. luulisin jos yli 2500e pyytää niin voi myymättä jäädä. suomi on autoja pullollaan, kiitos saksan tuonnin.
 
Se on kyllä totta, että autolla on paljon suurempi käyttöarvo kun rahallinen arvo. Ajattelinkin jossain vaiheessa pyytää tuosta n. 2500€ tai vähän alle. Onhan auto kuitenkin 15 vuotta vanhaa mallia, siitä ei pääse mihinkään. Mutta jos joku haluaa tällaisen Lancerin mahdollisimman hyväkuntoisena käyttöautoksi tai vaikkapa projektia varten, niin this is it. :peukku Täytynee tuumailla vielä kun myyntihetki lähestyy ja jos ei meinaa mennä kaupaksi niin sitten tingataan. Ikävintä on se, että myy jollain hinnalla -> auto menee heti -> myöhemmin tajuaa, että pyynti olikin aivan liian vähän :D
 
Itselläni on vm90 1.5 GLXi lanceri (ruisku myös) porrasperä! Omasta maksoin neljä sataa! Todella hyvässä kunnossa, no asiaan jonkun verran on tullut vastaan juuri kyseisiä autoja. Pidä hinta n.1800-2000€ ja pidä tinkimisvara. Mutta jos uutta-autoa olet hankkimassa tarvitset rahaa, ja 128000 ei ole todellakaan paljon kilometreissä 1800-2000€ (tosin se on vain neuvo) Mut vois olla ihan ok hinta!
 
Takaisin
Ylös Bottom