M
mikada
Guest
Vs: GDi -autojen kilometreistä ja vioista
Hmm. Nyt kun on jo puolenviikon ja vajaan tuhannen kilometrin verran kokemusta projektista, jossa tukin EGR:n sekä puhdistin kunnolla kaasuläpän molemmin puolin ja imusarjan neitseelliselle pinnalle, niin liikkeelle lähdöt ovat muuttuneet erittäin sivistyneeksi. Ennen operaatiota teki joskus sitä, että kun nosti kytkintä, niin ensin hyökkäsi ja sitten nyykähti ja sitten taas lähti. Nyt kyseinen köykkiminen on kokonaan hävinny ja moottorin luonne on muuttunut muutenkin erittäin sivistyneeksi. Kaasuun reagointi on paljon herkempää ja tosiaankin tuntuu että vääntää alhaalta tasaisemmin ja riskimmin. eukku. Imusarjassa ei kuitenkaan ollut pahimmilllaankaan kuin noin millin vahvuinen nokikerros (olihan imusarjassa seinämiä joiden kulmiin oli voinut keräytyä paksumpiakin kerroksia) ja puhtain kanava oli neitseellinen (autolla on ajettu 197 tkm). Voisin päätellä, että tärkeintä projektissa oli puhdistaa kaasuläppä molemmin puolin kun koko kaasuläppäkotelo oli irti. EGR:n poistaminen pelistä saattoi auttaa siihen, että nyt poltettava seos on tasalaatuisempaa kuin semmonen jossa on kierrätettyjä pakokaasuja matkassa. Sitten vielä semmoinen hassu huomio, että ennen monta kertaa peräkkäin voimakkaasti jarruttaessa saattoi alkaa jarrut ravistamaan. Nyt kyseinen ominaisuus on poistunut. Korjatkoon viisaampi jos olen väärässä, mutta muistaakseni GDI Galantin imusarjaan tulee jarrutehostimen alipaineletku, joten liittyisiköhän imusarjan puhdistaminen tuohon jarru huomioon.