E33 Gti ei käynnisty....

mystinengalant

Mennyt mies
Liittynyt
14 Kesäkuu 2004
Sijainti
Uusimaa
Pahoittelut siitä että aloitin uuden topicin, mutta mun mielestä tän homman ideana ois saada ratkaisuja ihmisille eikä niuhottaa topiccien määrästän.

Noh...seuraavanlainen ohjelma.

Sain vaihdettua laturin maanantai-iltana, vanha siis lopetti lataamisen. Ilmeni silleen ensin että kattelin näyttääpäs bensa ja lämpömittari pientä lukemaa. Noh sitten ajelin siinä jonkun 20-30km ja alkoi nykimään, tuurilla pääsin kotipihaan. Mittailin että jännite oli jossain 10 päällä ja laski kokoajan. Startillakin lähti vielä uudestaan käyntiin mutta sammutin sitten. Parin päivän päästä vaihdoin laturin motonet malliseen 75 A jonka pitäisi siis olla sama joka siellä olikin.

Akku oli siinä ladattu pikkulaturilla ihan rauhassaja auto lähti hyvin käyntiin ja kävi todella hyvin, ajelin siinä sitten puolen tunnin lenkin.

Seuraavana aamuna piti lähteä liikenteeseen, käynnistin mutta remi vinkui ja olikin löysällä. Jätin sitten siihen ja lähdin toisella autolla.

Nyt sitten tänään kiristin laturin kunnolla ja laitoin käymään. Startti kuulosti jotenkin vammaiselta ja auto kävi ehkä 0.5s tai vaikea sanoa kävikö edes. Tämän jälkeen on vain lupaillut mutta ei lähde, bensanhaju tulee ympäristöön, vielä en ole viitsinyt katsoa kipinän tuloa. Suoraansanottua vituttaa oma epäonneni aika lailla.

Epäilyksiä, ajonesto? starttimoottori? Ajoneston /hälärin sulakkeen kun irrottaa ei edes yritä startata toisaalta, mutta mitenkäs kun se ajonesto kait vaikuttaa jonnekkin muuallekkin kuin starttiin, kun se kuulemma liikkeestäkin sammuu jos se menee päälle. Häläristä ei tietoa, ilmeisesti joku todella vanha. Mietin vaan jos se katkoisi jotenkin sytytystä tai jotain....Onko kenelläkään ollu minkään mitsun kans tämmösiä ongelmia???

Viimetalvena kerran tuli se sähköhävikki, ei ikinä selvinnyt. Auto vain sammui eikä ollut sähköissä pahemmin eloa. Lähti illalla ihan normaalisti käyntiin. Akku on kohtuutuore ja näyttää nyt hyvää varausta.

Jos sieltä on jako hypännyt esim niin voi morjes..... :seina

Yritin nyt laittaa starttiyritystä youtubeen. Outoa tässä on se että miten kaikki hajoaisi yhtäaikaa.

http://www.youtube.com/watch?v=lNu-2rGUVdM
 
Vs: E33 Gti ei käynnisty....

Jos tuo olis oma niin täs olis tarkistuslista:

1)Onko jako kohdallaan
2)Onko laturissa kaikki johdot kiinni
3)Onko riittävä pensanpaine ja tuleeko paluuputkesta paljon pensaa
4)Tulpat ja johdot uusiksi. Samalla tarkistaa tuleeko kipinä.
5)Toisella eculla kokeilla toimiiko
6)Onko ruiskusuuttiet kunnollet
7)Toisen laturin koittaminen

Jotenkin tuntui kun tuota videota katsoi, että suurta vikaa siinä ei oo, kun kerta meinaa välillä hönkiä. Koskas siihen se jakopää olikaan rempattu?
 
Vs: E33 Gti ei käynnisty....

Jakopää oli laitettu talvella, katoin että nokat on keskenään kohdallaan. Ecu myös huollettu. Bensan hajua ainakin tulee mutta kysymys kuuluukiin että tuleeko tarpeeksi...

Joo toivotaan ettei suurta vikaa ole, itse en keksi muuta kun että ajonesto olis tullut tiensä päähän. Nyt vaan ei oo aikaa hirveitä tutkimuksia suorittaa kun tenttikausi kesken, tuo auto petti kyllä taas semmoseen paikkaan et taidanpa mennä katsomaan paria T5:sta.....
 
Vs: E33 Gti ei käynnisty....

mitata liittimeltä tuleeko pa-pumpulle virta käynnistäessa,
sytynpuolella voisi olla virranvahvistus yksikkö, sijaintia en tiedä kun on erilainen kuin 8valve koneessa...
 
Vs: E33 Gti ei käynnisty....

Vahva kipinä ainakin tuli perille.. Seuraavaks pitää tuo pa-pumppu homma tutkia, ainakin se rele siellä napsahtaa ihan normaalisti.....

Häläriltä lähtee kaksi johtoo ainakin johtosarjalle, laite itsessään on wolf -merkkinen eli täysi susii.
 
Vs: E33 Gti ei käynnisty....

Tsekkaas huvikseen kipinä kaikilta pytyiltä, ei ainoastaan yhdeltä.
Jospa coil-packeistä on toinen pimeänä?

Ja se bensan saanti tietenkin.
 
Vs: E33 Gti ei käynnisty....

Ettei toi ajonesto vaikuttas sitne että se ei saa kipunaa ::)

Kattos se jako. Se on saattanu mennä. Siksi sitä epäilen kun jos kipinä ja pensaa+hajua tulee niin on jako heittäny. --> hajut tulee ilmanputsarilta?
 
Vs: E33 Gti ei käynnisty....

Mitä muuta voin tehdä kun kattoo että nokat on keskenään, näkeekö sieltä muuta silleen että kone on paikallaan?

Semmonen ilmiö että jos se on nyt seissy pidempään niin se yrittää käydä hetken. Mutta tuntuu ettei saisi bensaa.? Mut sitten kun taas on tuoreesti yrittänyt niin ei käy hetkeekään. Pitäisikö bensapumpulta kuulua alustassa ääniä tarkalleen missä vaiheessa?
 
Vs: E33 Gti ei käynnisty....

Kokeileppas ottaa suutintukista poistoputki irti. Pistä virrat päälle ja mittaa paljonko tulee. Pitäs tulla yli litra minuutis jos oikein muistan.
 
Vs: E33 Gti ei käynnisty....

Kokeilenpa moista huomenissa. Tuli mieleen jos ecu on mennyt sekasin. Ei vaan oo toista gti:n ecua, sitte pitää kokeilla tolla toisella galantilla, että pitääkö se bensapumppu mitään ääntä.

Siis ihan virtalukon on asennossa sen pitäis puskea sitä bensaa? No kokeillaan, varmaan kannattaa joku astia varata siihen :p
 
Vs: E33 Gti ei käynnisty....

Tulipellissä on jossain se piuha, johon virtaa syöttämällä saa bensapumpun pyörimään.
Galantin omistajat voi kuvailla liittimen ja sijainnin tarkemmin.
 
Vs: E33 Gti ei käynnisty....

Niko Päivinen sanoi
Tulipellissä on jossain se piuha, johon virtaa syöttämällä saa bensapumpun pyörimään.
Galantin omistajat voi kuvailla liittimen ja sijainnin tarkemmin.
Se on siinä aika keskellä..
 
Vs: E33 Gti ei käynnisty....

ei sitä pumpun ääntä oikein tahdo kuulla,mutta annappas pari napakkaa iskua nyrkillä tankin pohjaan,jos se pumppu ois jumissa sen vois sillä konstin saada hetkeksi pyörimään. ;)
 
Vs: E33 Gti ei käynnisty....

JOS se pumppu ei tunge sontaa kun virrat on päällä, kokeile startata ja katso tilanne uudestaan
 
Vs: E33 Gti ei käynnisty....

Pumppua kun en oo vielä ehtinyt kokeilla. Tulipa mieleen kun auto oli pohjan puolesta laitettavana että olis jotain tapahtunu niille johdoille?

Jaon katsoin kunnolla, hauska sattuma, kone oli pyörähtänyt siihen oikeeseen asentoon itsestään, mut olin tietysti jo ehtinyt pyörän irrottaa. Kaikki 4 merkkiä linjassa ylhäältä ja se yksi siellä alhaalta myös.

Tämmöinen pieni ääni kuuluu aina kun laittaa on asentoon ja pois. Imusarjan alta ilmeisesti.
http://www.youtube.com/watch?v=ODybtXdsX2U

Häly on joku helvetin wolf sound disctimination tai vastaava, sillä oli kaksi muuta sulaketta sisällä. Ja katkoo ilmeisesti virtalukolle menevän piuhan musta-keltainen. Ottaa lisäksi herätteen parilta auton omalta piuhalta. Ja oli siinä mooonta muutakin johtoa mut ne menivät sen verran piiloon ettei nää...
 
Vs: E33 Gti ei käynnisty....

Sullahan on sorsa poikueineen tuola konees. Ei sen vakavempaa ::)
 
Vs: E33 Gti ei käynnisty....

Asian selvittely jatkuu, nyt kun koitin startata, tapahtui näin. Ääni tulee häläriltä.

http://www.youtube.com/watch?v=BK37V-SfMDw


Sitten kun vähän löin häläriin niin johan yritti taas startata "normaalisti" eli niinkuin oli tehnytkin, mutta aina ennen starttia kun käänsi on asennosta startille häläri päästi pienen äänen kun siihen korvansa työnsi ja oikeen kuunteli.

Näyttäyis et se vaan tosin katkoo sen mustakeltasen piuhan, ei muuta. Voisin melkeen mennä sähkösarjoineni yhdistämään ne piuhat takaisin. Sillä ei kait oo väliä mitä herätteitä se ottaa.
 
Vs: E33 Gti ei käynnisty....

Eipä auttanut mitään hälärin irrotus, se siis ilmeisesti katko startilta virrat + sitten otti kaksi herätettä, nuo on nyt poistettu, pohdinpa vaan et voiko sillä olla vaikutus myös jonnekin muualle, sieltä lähtee kyllä auton johtosarjaan vielä johtoja

Vaikuttaa vaan oireet samalta ku miikka:lla oli aikanaan E39 kanssa. Tässä vielä kuvat joidenka mukaan jaon pitäisi olla ok. Nokat ihan linjassa, ja kampparilta en löytänyt isompaakaan lovea.....eikös tuo ole se kohta mitä sen pitäisi näyttää?

Pikkasen alkaa jo yöunet menemään koko homman kanssa. Vielä en oo sitä bensajuttua koittanut ku ei tiedä kumpi siellä se niistä liittimistä on, ei passaa varmaan mennä sytytyksen maadoitukseen akkua kytkemään + navastaan. ¨


MUOKASTAAN: eihän se kone ollut sittenkään oikeessa asemassa, vaan nuo nokatkin oli juuri väärään suuntaan, no niimpä niin, nyt pitäis vaan selvittää tuleeko se alakerran pyörä oikeeseen kohtaan silläkin tavalla....
 
Vs: E33 Gti ei käynnisty....

Vaikuttaa ton rinkimittarin perusteella että kampiakselin kierrostunnistin on rikki. Tosin mutua..

Se on se pää siitä pensatukista joka on "kuskinpuolella". Siitä vaan lemmari irti ja lorottamaan.
Se lotajaa muutaman sekunnin max kun virrat laittaa päälle. Saattaa olla että joudut pyörittämään konetta että pensapumppu tulee päälle.
 
Vs: E33 Gti ei käynnisty....

Sorsaparvipa hyvinkin, nyt ei enää startti yritä, vaan se rele konetilassa säristää. Virtoja on kyllä tarpeeksi. Häläri ei sieltä muuta katkonut kuin tuon startin, loput olivat kaikki herätteitä mitä se otti.

Nyt alkaa taas katseet menemään ecun suuntaan, sinneppä ei nimittäin silloin vaihdettu kuin kaksi konkkaa huollossa.....perkele, mielestäni kyllä ne vois kaikki vaihtaa ja kenellä on vastuu silloin, takuuseen pitäis mennä tai aika huonoa toimintaa, mikäli näin on.

Eli kun virtalukon kääntää on asentoon imusarjan alla (tai näin olen sen seudun käsittänyt) jokin narahtaa. Niinkuin videollakin. Nyt sitten kun yrittää startata niin se menee niinkuin sitä narinaa tulee sieltä enemmänkin. Ja parilla kertaa kunn päästi takasin on asentoon, ei mennyt edes on asennon virrat päälle ja kaikki pimeni, kesti hetki ja virrat takas. Eli mitäs siellä imusarjan alla vois olla, startin lisäksi. Mutta eihän startti on asennossa vielä mitään herätteitä saa?

Katoin et bensapumpun tarkistusliitin näyttää 0.03V ilmeisesti joka asennossa......jossain vanhassa topicissa näin luki että sen vois jopa siitä tarkistaa?
 
Vs: E33 Gti ei käynnisty....

liittimen puoleltahan ne hapettuu. Akun navatkin on varmaan kunnossa, ei hapettumia kontaktipinnoissa? Ja maajohto kunnossa?
 
Vs: E33 Gti ei käynnisty....

Kuulostaa ihan mun entiseltä gti:ltä kun ecu meni :( saman lailla sahasi välillä hörähti ja kävi ku joku vaivainen.. ja vika koodia ei antanu..mut hoitu ku lippas "uuden" ecun kehiin.
 
Vs: E33 Gti ei käynnisty....

Kannattanee käyttää ecu irti ja vilkasta sisälle löytyykö vuotoja tai muuta erikoista silmällä havaittavaa. Jos sattuu löytymään niin tietääpähän sitten viankin varmaksi.

Ohjeet ecun irrotukseenkin löytyy AutoDB:stä :)
 
Vs: E33 Gti ei käynnisty....

Tässä tapauksessa ei varmaankaan kannata itse rönkkiä ecun sisään. Käsittääkseni boksi on huollatettu ja siinä on Finnwaren tekemä sinetti. Tai tietysti jos saa nätisti sen sinetin irti niin ettei takuut mene umpeen ;D ;D
 
Vs: E33 Gti ei käynnisty....

Joo boksi on tosiaan huollettu kertaalleen niin en viitsis avata, pitäis melkeen jossain vaiheessa laittaa ilmoa jos jollain olis ns ylimäärästä lainaboksia.

Ajattelin kokeilla paria kikkaa, ottaa esim ilmamäärämittarin johdon irti niin pitäisi koodi tulla, noh nythän se ei kyl yritä edes mitään enää.

Epäilykset kohdistuu nyt sulakepesään, virtalukkoon ja ecuun, toisaalta tässä voi olla useempi vika yhtaikaa. :seina Ihan ku ois yhdellä starttiyrityksellä se rele jo jalkatilassa napissu (eli ecu vialla) Tasaista lyhyttä koodia antaa.

Tässä on nyt samaa piirrettä kun mitä mulle kävi viime talvella, eli virrat hävisvät ja perjaatteessa mitään vikaa ei keksitty, auto siis lähti liikenteeseen samana iltana. Nyttenkin tosiaan jos on koittanut starta, eivät virrat palaa on asennossa vaan pitää käyttää acc asennossa kertaalleen. Valot on ihan kirkkaat yms.

Akun kengät putsailin tänään.

Näin siis viime talvena
http://www.mitsubishiclubfinland.com/keskustelu/index.php?topic=15557.0
 
Vs: E33 Gti ei käynnisty....

Mites se sulakekotelo siel konehuoneessa, onhan se katottu ettei siellä oo kivasti ylimäärästä kosteutta? ::)
 
Vs: E33 Gti ei käynnisty....

Niin vaihdoitko jo sen vlukon pohjan.?

Toinen mikä myös voi olla,että pääsulake "valekyrvähtänyt",eli näyttää ehjältä,mutta on kumminkin jommastakummasta päästä poikki,ja voi tuurilla toimia pitkäänkin näin..
Mutta tuo kyllä pitäisi ilmetä jos ajat vähänkin enemmän röykkiöistä tietä.

EDIT:Ja olit näköjään sörkkinyt laturia ennenkuin tämä tapahtui,eli kannattaa todellakin tarkistaa ne sulakkeet!
 
Vs: E33 Gti ei käynnisty....

Niimpä, voihan olla et laturi meni turhaan, mene ja tiedä....

Hyvä huomio tuo valekyrvähdys, eli mitenkös ne sulakkeet irtoo siitä. Kaikki konetilan sulakkeet näyttää siis ehjiltä.

Ei ole virtalukon pohjalle tehty mitään kun auto tosiaankin toimi koko tuon ajan, voisin melkeen sen purkaa kuhan opiskelukiireiltä kerkee. Juuri tämän takia auto hajos siis pahimpaan mahdolliseen aikaan....hmm oliskohan mahdollista et siel on kokoajan pääsulake tehny kiusaa...
 
Vs: E33 Gti ei käynnisty....

Siinä "sulakekotelossa" on yläkansi&alakansi,alakannen kun otat auki niin paljastuu kummaltakin puolelta 10mm kuusiopultit-> ne auki ja sulake lähtee irti.

Sitten kevyesti "nytkytät" sulakkeen toista jalkaa,ja katsot että viereinen jalka&lanka seuraavat mukana.

Ja jos on sökö,niin ei saa tarvikkeena.

Tosin,eipä montaa euroo maksa timanttitiskilläkään..
 
Vs: E33 Gti ei käynnisty....

Kävin kokeilemassa virtalukon lähtövirtoja, mittaustilanne oli vaan vähän hankala kun pyryttää ja kylmä ja yksin pitäis saada katottua mitä arvoja tulee. On -asennolla MPI ja sytytys antaa virtaa, start asennolla ei. Mielestäni start asennolla ei tullut myöskään startin virtaa. Ja sitten kun otti startilta takas on asennolle, ja heti ei palanut mitään virtoja niin myöskin volttimittari näytti virtalukolta nollaa. Virtalukon koputtelu ei ainakaan vaikuttanut asiaan. Eli siis vaikuttais virtalukolta?

Oliskohan se voinut myön "vian alkuaikoina" tehdä tuon oudon starttaamisen, eli siis katkonut virtoja miten sattuu. Mitenköhän moinen irtoaa, en nähnyt siinä mitään ruuveja? Oliskohan jopa niin että vaihdoin laturin turhaan.
 
Vs: E33 Gti ei käynnisty....

Otinpa pois sen pohjan sieltä. Sitä ei ois nähtävästi saanut sitä pohjaa yrittää purkaa. :seina

Räjähti siihen pöydälle. Mutta näyttäis ainakin että siellä olevat levyt on kosketuspinnaltaan tummentunu. Nyt sitten ku sais jostain virtalukon pohjan?
 
Vs: E33 Gti ei käynnisty....

täältäpäin ainaki löytys virtalukon pohja. oisko 20e paha hinta?
soita jos on tarvetta puh:0400949639
 
Vs: E33 Gti ei käynnisty....

Kiitoksia tarjouksesta, eräs nimeltämainitsematon erkki lupas pistää postiin tässä aika pian vastaavan osan. Sittenpähän nähdään...
 
Vs: E33 Gti ei käynnisty....

Vaikka tuskin ketään kiinnostaa niin raportoin seuraavaa, virtalukon pohjassa ei vikaa ollut. Sama jatkuu vieläkin eli virrat häviää lukolta kokonaan kun yrittää startata! Tämän jälkeen kun päästää avaimesta on on - tilan sähköjen palautuminen vähän hidasta. Tk -moottori siellä ilmeiesesti vähän huutelee ja pari kertaa taisi kuljettajankin jalkatilassa napsua.....en kyllä jaksa ecuun uskoa siltikään. Mutta kun virtalukolta kaikki pimeneee niin se meinaa myös akulta tulevaa piuhaa, mitenköhän on mahdollista.
 
Vs: E33 Gti ei käynnisty....

katoaako siis kaikki virrat?
jos näin on niin sulla on akunkenkä hapettunu (muuttunut ihan mustaksi se lyijy)
ja näin ollen ei johda sähköä...
itellä käy noin jos on löysässä akunkenkä kiinni... :-X huomasin vaan ku toissa päivänä
kävin galantilla ottamassa korjaus arviota ruostevaurioista :'(
 
Vs: E33 Gti ei käynnisty....

JKorpela sanoi
katoaako siis kaikki virrat?

no esim hätävilkkuja pystyy käyttää ja kaikkee mikä ei mee virtalukon kautta. Pohja ny vaihdettu.

Pitää joo melkeen nuo uusia. Oon kyl hionu ny ja puhdistanu kaiken. Ei kuumenekaan kenkä, naapuri kokeili. :D
 
Vs: E33 Gti ei käynnisty....

mystinengalant sanoi
no esim hätävilkkuja pystyy käyttää ja kaikkee mikä ei mee virtalukon kautta. Pohja ny vaihdettu.

Pitää joo melkeen nuo uusia. Oon kyl hionu ny ja puhdistanu kaiken. Ei kuumenekaan kenkä, naapuri kokeili. :D

syy täytyy olla sitten :
JKorpela sanoi
akunavassa olevat sulakkeet? ovatko ehjät? onko hapettumia?

tai yksikertaisesti poikki johto jostain väliltä
 
Vs: E33 Gti ei käynnisty....

Käsittääkseni virta menee virtalukolle sillä tavalla että suoraan akulta sille boksissa olevalle 60A sulakkeelle, ja sieltä lukolle, tarkistettu tuo paikka ja ei ollut sanomista.

Sitten akunnavan sulakkeista oikeestaan vaan se 80A tekee jotain ja se on laturin "yhdysmies". Näin olen kaavioista lukenut, harvinaisen vittumaisesti ne pultit siellä sisällä. Tätä boksii en oo viel saanu auki, mutta oon alapuolelta ja yläpuolelta kattonut sulakkeita ettei mitään olis, pitääpä nyt vielä purkaa se ihan atomeiks...siitä nimittäin tosiaan se huppu puuttuu kun se hajos multa viime talvena sen sähkövian yhteydessä.....eli ei ois mahoton teoria tuo paikka. Voisko sit olla et vian alkuvaiheessa se katkoi niitä virtoja mutta jaksoi viel yrittää startata ??? Koska edelleenkään tuo startti ei kuulostanu normaalilta.

Voisko startti lyödä maihin, 2 kertaa sekin tähän kovan onnen mitsuun vaihdettu, toisen kerran meni takuuseen. ??? Mut toisaalta sillonhan menis sulake....eli eipä tässä oikeen muuta mahistaa oo ku päävirran linja....
 
Vs: E33 Gti ei käynnisty....

siitä sulake rasiasta aukee sellaset pikku luukut joiden alla on ruuvilla johdot kiinni
johdoissa on rengas abikon tyylinen liitin

mulla oli käyntiinlähtö ongelmia kun joskus ruuvarin sain siihen sulakerasiaan ja poltettua yhen sulakkeen.
näytti ihan ehjälle sulake mut ei vaan lähteny käyntiin.
 
Vs: E33 Gti ei käynnisty....

mystinengalant sanoi
Voisko startti lyödä maihin, 2 kertaa sekin tähän kovan onnen mitsuun vaihdettu, toisen kerran meni takuuseen. ??? Mut toisaalta sillonhan menis sulake....eli eipä tässä oikeen muuta mahistaa oo ku päävirran linja....
Startille ei ole sulaketta,menee suoralla piuhalla joka sitten sulaa&toimii sulakkeena (kuten vanhoissa voorteissa).
 
Vs: E33 Gti ei käynnisty....

Startin piuhathan voi muuten laittaa kaksin päin, toisin päin häviää virrat kun yrittää käynnistää mutta mitään ei tapahdu.
 
Vs: E33 Gti ei käynnisty....RATKAISIJALLE LUVASSA PALKKIO!

Jos joku mielestään pätevä kaveri tässä lähistöllä sattuu pyörimään niin gti:n käyntiin saajalle luvassa palkkio - 150e, vaikka vika ois joku hyvin yksinkertainenkin. Luvattu mikä luvattu!!!
 
Vs: E33 Gti ei käynnisty....

Et sitten vieläkään löytänyt, mikä sitä vaivaa :seina

Ecusta oli tuossa juttua, niin se nyt ei ainakaan starttaamiseen voi vaikuttaa millään tavalla. Releen paukkuminen taas on yleensä ecun syytä, mutta jos ecun oma käyttösähkökin vaeltelee miten sattuu, niin eihän se voi releitäkään kunnolla ohjata.
Ja takuuhan sillä ecun huollollakin on, elikkä jos jotain olen sössinyt, menee uusinta takuuseen 3 vuoden ajan. En kyllä pätkääkään usko, että ecussa mitään vikaa olisi senkään takia, ettei siinä alun perinkään ollut mitään vikaa, vaan se on huollettu ennen mitään vikoja. Vikoja ei siis myöskään tule, ellei joku ulkoinen tekijä niitä aiheuta. Ja se yksi vaihtamaton konkka ei ensinnäkään vaihtamista kaipaa, eikä sitä käynnistymiseen tarvita. Sen voi vaikka ottaa kokonaan pois ja silti toimii täydellisesti.

Vika on melkeinpä väkisinkin joko jossain kontaktissa tai sitten mädäntyneessä johdossa. Kokeilepa jumittaa avain starttiasentoon ja mittaa koko matka akulta startille, missä välissä se jännite häviää. Aivan järjestelmällisesti alusta loppuun äläkä arvaile enää mitään. Noin vialla ei ole mitään muuta mahdollisuutta kuin löytyä. Tietysti onhan siellä välissä rele, joka ohjaa solenoidia, eli kaavio pitää pitää käsillä.

Ei muuta kuin takaisin räntäsateeseen! :peukku
 
Takaisin
Ylös Bottom